joo joo. eli suomessa ei ole korkea työttömyys? mutta en ymmärtänyt, että laskeeko saksa siis kotiäidit työttömiksi? kun saksassa on paljon enemmän työttömiä kuin suomessaAlkuperäinen kirjoittaja Ei-niin-hauska-täti Moonika:Mä aiemmin jo kerroin että kun me esim. etsittiin siivousrinkiin siivoajaa, niin työkkäristä kysyttäessä heillä ei ollut pitkäaikaistyöttömissä ketään kuka olisi sopinut vastuulliseen työhön. Täti sanoi suoraan, että pitkäaikaistyöttömissä on vikaa ja heillä on syynsä, miksi eivät työllisty.
Yksi syy varmasti on se, että meillä on työttömyyskortistossa ihmisiä, jotka muissa maissa laskettaisiin jo työkyvyttömiksi. Meillä myös on nuoruutta ihannoiva kulttuuri ja esim. 50-vuotiaan työttömän on todella vaikea työllistyä. Osasyy siihen on varmasti se, että nuoret tyytyy pienempään palkkaan ja huonompiin etuihin eivätkä kuulu niin usein liittoihin, jne. Saksassa moni nainen on kotiäiti, mutta Suomessa systeemi kannustaa olemaan mieluummin työtön, koska sillä tavalla saa enemmän rahaa.
Mä uskon, että kyseessä on enimmäkseen siis tilastovääristymä.
Saksa ei laske kotiäitejä työttömiksi. Saksassa työttömyyttä nostaa siirtolaiset. Sveitsissä on sama kulttuuri kotiäitien kanssa. Suomessa moni kotiäiti on paperilla työtön vaikkei oikeasti olekaan.Alkuperäinen kirjoittaja zariife:joo joo. eli suomessa ei ole korkea työttömyys? mutta en ymmärtänyt, että laskeeko saksa siis kotiäidit työttömiksi? kun saksassa on paljon enemmän työttömiä kuin suomessaAlkuperäinen kirjoittaja Ei-niin-hauska-täti Moonika:Mä aiemmin jo kerroin että kun me esim. etsittiin siivousrinkiin siivoajaa, niin työkkäristä kysyttäessä heillä ei ollut pitkäaikaistyöttömissä ketään kuka olisi sopinut vastuulliseen työhön. Täti sanoi suoraan, että pitkäaikaistyöttömissä on vikaa ja heillä on syynsä, miksi eivät työllisty.
Yksi syy varmasti on se, että meillä on työttömyyskortistossa ihmisiä, jotka muissa maissa laskettaisiin jo työkyvyttömiksi. Meillä myös on nuoruutta ihannoiva kulttuuri ja esim. 50-vuotiaan työttömän on todella vaikea työllistyä. Osasyy siihen on varmasti se, että nuoret tyytyy pienempään palkkaan ja huonompiin etuihin eivätkä kuulu niin usein liittoihin, jne. Saksassa moni nainen on kotiäiti, mutta Suomessa systeemi kannustaa olemaan mieluummin työtön, koska sillä tavalla saa enemmän rahaa.
Mä uskon, että kyseessä on enimmäkseen siis tilastovääristymä.
Kaupallinen yhteistyö: Storytel