Tiedän ettei mun huolestumiset oo enää ihan normaaleja, mut minkäs teet

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja kfkfkf
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
K

kfkfkf

Vieras
Lapset lähtee pyörillä kauemmas ni mä oon heti ihan huolesta soikeana et mitä kaikkea voi tapahtua. Kestää 10min kauemmin tulla koulusta kotiin lasten mitä normaalisti, ni mä jo kyttään ikkunasta et miks ei tuu jo ja soittelen (voi luoja jos eivät vastaa). Tänään poika päässy jo 1 aikaan ja 2 aikaan ei vastannu puhelimeen (en ollu kotona) ni olin 14 kertaa soittanu sille ja oli pakko tulla kotiin kattomaan et mikä on homman nimi, huoh.. No avaimet sillä oli jääny vaan kotiin ja odotteli tuossa pihalla.
Aina jos tekevät jotain uutta ni ihan huolissaan olen et mitä voi tapahtua. Varoittelen aina kaikista jutuista ku pelkään et lapsille tapahtuu jotain.

Kaikki asiat on sellasia, et normaalisti ihminen ei välttämättä edes huolestuis :S Lapseella murtuu luu ni mä oon ihan maassa.

Voiko itseään jotenkin kehittää tällaisissa asioissa?
 
Ällä herrajumala pilaa lapsiasi, vaan mene hakemaan apua. Teet lapsillesi henkisiä ongelmia hysteerisyydelläsi. Onko kiva, jos kymmenen vuoden kuluttua ramppaavat kaikki hakemassa mielialalääkkeitä ja terapiaa? Pilaat heiltä perusturvallisuudentunteen.
 
:hug:....jaan kanssasi tämän murehuksen kyllä

Meillä nämä molemmat veljekset jo fillaroivat aika mittavia matkoja joko yhdessä tai sitten erikseen, esikoinen vallankin. Ja.

Joo, muljahteleehan se sydänalassa, että oliko se selän loittoneminen nyt sitten tässä.

Mutta toisaalta - ei elämää voi estää mitenkään. Voi vain toivoa, uskoa ja luottaa, että olen osannut evästää lapseni elämiselle. En voi pitää heitä, enkä saakaan!, otteessani vaan elämää varten he ovat. Ja siitä huolimatta aion olla itselleni uskollinen :D - eli hepuloida tasan tarkkaan...ja toivottavasti saan jälkikäteen naureskella omille kotkotuksilleni :)
 
meillä ollu lasten sairastelujen vuoksi niin paljon vauhtia ja vaarallisia tilanteita etten enää pienestä hätkähä.otahan löysemmin!ei niitä lapsia voi ylisuojella.lasten kuuluu elää.tietysti pitää sanoa ja neuvoo jos oikeesti jotain vaarallista ois.lapsille sattuu ja tapahtuu.meillä esin tyttö pienenä tippu kahden ison kiven väliin ja päähän tuli reikä.no liimauksella selvittiin.no seuraavana päivänä tyttö temppuili syöttötuolissa ja kaatu sillä suoraa selällee :/ en ehtiny ottaa kiinni ja ei ku päässä taas viiltohaava ja ommeltavaksi.kyllä lääkäri katto pitkään et onko pahoinpitelystä kyse mut sattu ihana sh olemaan ja sanoi että sattuuhan sitä.
 
elä oo huolissaan, tuo menee ihan itsestään ohi

se tosin ottaa semmoset parikymmentä vuotta

:D

Mietin vaan et mitä jos ois tyyliin 5 lasta :O Ku tuntuu et kahdessa lapsessa on jo ihan tarpeeks huolta, eikä ikinä oo edes sattunu mitään mistä ois oikeesti tarvinnu olla huolissaan. Pelkään 24/7 et lapset loukkaantuu jossain ku tuolla kirmailevat.
Koulusta monesti soitettu terkkarilta et jompi kumpi on satuttanu ittensä, ihan paniikissa aina menen sitten niitä hakemaan joko sairaalasta tai terkkarilta. Vaikuttaakohan tällaiset loukkaantumiset huolehtimiseen? Monta kertaa on varsinkin vanhempi poika loukannut itsensä koulussa ja rehtoria myöden kerrankin mua yritettiin saada kiinni.
Kolmas lapsi syntymässä piakkoin ja laittaa miettimään tällaisia asioita, väheneekö vauvan myötä tällainen "turha" huolehtiminen vanhemmista lapsista?
Kun kyllähän nuo lapset pärjää vaikken huolehtiskaan, viimeks just junamatkaa huolehdin et osaako jäädä oikealla asemalla ja vaikka olin vastassa niin mietin vain kokoajan et entä jos se lapsi ei tulekkaan sieltä junasta ja jääny jossain aikaisemmin pois jne... Vaikka jos niin olis käynyt, niin kyllä tuo 9v osais jo toimia ja pyytää joltain aikuiselta apua
 
Meilläkin murtunut luita, mennyt poikki luita, lähtenyt hampaita, tullut reikiä, mennyt hampaat läpi huulesta, ei vaan pää taho kestää tällaisia ja tilanteessa osaan kuitenkin olla rauhallinen ja rauhoitella lasta, mutta tuntuu et kaikki tuollaiset otan aivan liian raskaasti
 
  • Tykkää
Reactions: astrolabe
Mjaa...

Jos äitikultani olis aikanaan tiennyt mis puumajani on, niin olis saanu sydärin oitis.
Tai jos olis tienny sen lammikon, mis lautalla seilattiin, niin vielä pikemmin.

Onneksi äitikullat ei ihan kaikkea tiedä.

Mut kiitos kun päästitte talutusnuorasta irti.
 
  • Tykkää
Reactions: Criminal Mind
mut se on vaa sitä elämää!en tarkota sitä etteikö lapsilla piä olla rajat.ei meillä mithuithapeleita olla mutta osalle lapsista vaa sattuu ja tapahtuu.meillä nyt 11v tyttö oli jostai syystä kömplö varmaa 7v asti.aina sattu ja tapahtu vaikkei ilkeyttään sitä tehny.motoriikassa oli jotain.
 
Meilläkin murtunut luita, mennyt poikki luita, lähtenyt hampaita, tullut reikiä, mennyt hampaat läpi huulesta, ei vaan pää taho kestää tällaisia ja tilanteessa osaan kuitenkin olla rauhallinen ja rauhoitella lasta, mutta tuntuu et kaikki tuollaiset otan aivan liian raskaasti

Niin kuin astrolabe tuolla jo sanoikin: kuuluu vanhemmuuteen. Että sitä huolehtii ja murehtii. Aika usein loppujen lopuksi aivan turhaankin.

Tosin sulla nyt on vielä raskauden hormonitkin värittämässä huolestumisia ja tilanteita. Mutta kyllä sinäkin tästä selviät :)!
 
Ei ainakaan mun murehtiminen helpottanut vauvan myötä. Tuskan hikikarpaloita vuodatettu. Ja kyyneliäkin. Vauvasta pienimpänä ensisijainen huoli, mutta kyl mie oon hermoillu muidenkin perään, ovatko tarpeeks pukeneet päälleen, onko pyöräkypärät, pääseekö juna perille, osaako yöllä vessaan, kärsiikö koulu. Kuuluu toimenkuvaan.
 
Mietin vain aikaa jolloin itse olen ollut pieni - ei kännyköitä... Miten mä tulisin toimeen jos lapsilla ei olis puhelimia :O En varmaan päästäis niitä ulos yksin ollenkaan :D

Se on ihan älytön tunne kun ei saa lapsia puhelimella kiinni eikä tiedä tarkalleen että missä ne on. Käynyt niiiiiin monta kertaa niin, että 9v on ollut ensin tuossa pihalla ja sit sitä ei löydy mistään eikä vastaa puhelimeen. Lopulta se on vain lähtenyt vaikkapa kauppaan ilmoittamatta :kieh: ja puhelin jäänyt kaverin luokse tms.

Teini-ikää odotellessa :O

Ei vaan sais huolestua pienistä, kun ne lapset kuitenkin pärjää, mut silti sitä vaan aina huolestuu
 
Meilläkin murtunut luita, mennyt poikki luita, lähtenyt hampaita, tullut reikiä, mennyt hampaat läpi huulesta, ei vaan pää taho kestää tällaisia ja tilanteessa osaan kuitenkin olla rauhallinen ja rauhoitella lasta, mutta tuntuu et kaikki tuollaiset otan aivan liian raskaasti

Mies on sitä mieltä, että turha stresssta etukäteen. Mie vaan näen vaaranpaikkoja kaikkialla. Luita murtunut, ollut aivotärähdyksiä ja läheltä piti -tilanteita, mut ei se tee siitä helpompaa.
 
Mies on sitä mieltä, että turha stresssta etukäteen. Mie vaan näen vaaranpaikkoja kaikkialla. Luita murtunut, ollut aivotärähdyksiä ja läheltä piti -tilanteita, mut ei se tee siitä helpompaa.
Sun mies on fiksu täss asiassa. Itse saisin olla huolesta soikeana kokoajan, jos murehtisin lapsieni menoja ja tekemisiä... Kuitenkin sitä huolehtii, mutta terveen rajoissa. =)
 
Mun tytär on 18 ja asuu jo toisella paikkakunnalla opiskelujen vuoksi. Edelleen oon ihan paniikissa, jos ei vastaa puhelimeen tai ainakin soita takaisin kohtuullisessa ajassa (= max. 1 tunti :O ) tai jos viestiin vastaaminen kestää kohtuuttoman kauan. En tiedä helpottaako ikinä. (Todennäköisesti ei: mun aiti on 75 ja edelleen jatkuvasti huolissaan meistä lapsosista...) Huoh, äidit.
 
Mjaa...

Jos äitikultani olis aikanaan tiennyt mis puumajani on, niin olis saanu sydärin oitis.
Tai jos olis tienny sen lammikon, mis lautalla seilattiin, niin vielä pikemmin.

Onneksi äitikullat ei ihan kaikkea tiedä.

Mut kiitos kun päästitte talutusnuorasta irti.

Samaa olen miettinyt, tuli tehtyä kaikkea järjetöntä, kerran tipuin jäihinkin, enkä edes kertonut kotona. Omat lapset jää paitsi kaikesta hauskuudesta, kun kyttään ja vahdin.
 
Ei sais aina ajatella pahinta. Jos ei lapsi vastaa puhelimeen, ni luultavasti se on äänettömällä tai ei kuule sitä. Mut mä ajattelen heti et lapsella on joku hätä. Kuten tänään kun pojalla oli unohtunut avain ja puhelin oli kotona.

Jos ei lasta kuulu koulusta kotiin ajoissa, ni luultavasti se on vaan jääny johonkin, mut mä ajattelen et on jääny auton alle, kaapattu tms :D
 
Sun mies on fiksu täss asiassa. Itse saisin olla huolesta soikeana kokoajan, jos murehtisin lapsieni menoja ja tekemisiä... Kuitenkin sitä huolehtii, mutta terveen rajoissa. =)

Näin. Meillä mies on se hysteerinen osapuoli niin mun kun pojan suhteen. On siltä se pahin jo hellittäny, mut pahimmillaan se ryntäs takasin asemalta kotia kun en vastannu puhelimeen(olin vessaassa vaan enkä päässy vastaamaan). Pojan suhteen se on kanssa ollu aivan hysteerinen ja pitäny tiukasti nuorassa. Vakavia keskusteluja on käyty siitä miten se rassaa perhettä ja koskaan kun ei oo sattunu mitään kellekään. Kova paikka sille on ollu tajuta sekin että laps lähtee seuraavana kouluun ja isi ei voi olla kokoaika kannoilla vaan on päästettävä irti. Isoanoppi on aivan samanlainen ja anoppi, ei oo vaikeaa arvaa mistä tulee sen epäluottamus elämää kohtaan(myöskään anopin ja isoanopin lapsille ei oo sattunu pahempaa. )Toki juuri terveellä tavalla tulee huolehtia.
 
Alkuperäinen kirjoittaja äiti 5x;28926226:
meillä ollu lasten sairastelujen vuoksi niin paljon vauhtia ja vaarallisia tilanteita etten enää pienestä hätkähä.otahan löysemmin!ei niitä lapsia voi ylisuojella.lasten kuuluu elää.tietysti pitää sanoa ja neuvoo jos oikeesti jotain vaarallista ois.lapsille sattuu ja tapahtuu.meillä esin tyttö pienenä tippu kahden ison kiven väliin ja päähän tuli reikä.no liimauksella selvittiin.no seuraavana päivänä tyttö temppuili syöttötuolissa ja kaatu sillä suoraa selällee :/ en ehtiny ottaa kiinni ja ei ku päässä taas viiltohaava ja ommeltavaksi.kyllä lääkäri katto pitkään et onko pahoinpitelystä kyse mut sattu ihana sh olemaan ja sanoi että sattuuhan sitä.

Isot alkukirjaimet virkkeiden alussa ja välilyönnit välimerkkien jälkeen helpottaisivat lukemista kummasti. Sori vain.
 
Itsekin tuppaan miettimään ja murehtimaan asioita. Olen murehtinut jo muutaman vuoden eskarin aloitusta (ensi vuonna) ja koulun aloitusta. Oppiiko lapsi syömään ikinä lusikalla itse! Oppi. Oppiiko käymään reippaasti vessassa ennen koulun alkua? On oppinut. Loputtomasti mietin ja vatkaan asioita. Kyl se on vähän luonnevika näemmä meikäläisellä. Tunnistan oireet =)
 

Yhteistyössä