Tiedättekö mikä on kaikista ärsyttävintä maailmassa? *turhis*

Kyy
Se, kun ei itsekään tiedä mitä tahtoo!! :kieh: |O

Maanantaina kirjoitin miehelle kirjeen, joka olisi saattanut päättää avioliittoni. En uskaltanut sitä antaa, vaan sovittiin että puhutaan kaikesta viikonloppuna, kun ollaan kaksin. Nyt oon miettinyt, että uskallanko sittenkään puhua kaikkea selväksi? Haluanko riskeerata liittoni? Ja taas tänä aamuna tuli riitaa ihan turhasta, joten en edes tiedä haluaisinko säilyttää liittoni? Tää on niin turhauttavaa, kun ei saa edes omassa päässä selväksi mitä tahtoo!! Olisi niin paljon helpompaa jättää kaikki toisten käsiin. Mutta olisinko sittenkään tyytyväinen? Mä en enää tiedä mitä mä tekisin...

Tuntuu, että oon ihan väärässä paikassa ja väärään aikaan. Mutta en tiedä mihin suuntaan tästä tulisi jatkaa, että voisin löytää onneni? En haluaisi katua myöhemmin sitä, etten uskaltanut. En myöskään sitä, että lähdin väärään suuntaan. Mä en osaa olla onnellinen!! Tai sit mä en ees tiedä mitä se tarkoittaa.. Plääh! |O
 
musta on ERITTÄIN ÄRSYTTÄVÄÄ koittaa tunkea puhelimen laturin pistoketta seinäpistokkeeseen jota et näe, kun se on nurkassa yöpöydän takana ja sitten koitat käsikopelolla tunnustella ja muistella miten päin se sinne pistokkeeseen sopii ja silti se EI VAAN MENE |O

no mutta joo. :hug: ap.
 
Mä tiedän niin hyvin mitä sä tarkoitat. Mulla oli tollanen fiilis vaikka kuinka kauan, mä mietin samoja asioita varmaan vuoden verran. Nyt loppuajasta mulle vaan tuli niin voimakkaasti sellanen tunne että mä en pysty jatkamaan näin. Jos mä en oo onnellinen niin jotain on tehtävä. Ja ettei sitä kukaan muu pysty muuttamaan kuin mä.

Samoten mä ajattelin sitä että kun mulla on jo niin pitkään ollu hankala olo ja aina aiemmin on vaan päätettu että kattellaan nyt viel, että ois hirvee yhtäkkiä hoksata että mä oon 60 v, elämän parhaat vuodet takana ja mä oon edelleen samassa tilanteessa, onnettomana. Se ois hirveetä..

Mä totesin että mun on pakko ittenikin vuoksi tämä tehdä. Oli se ratkaisu loppupeleissä mikä tahansa niin mä haluan olla siitä varma enkä miettiä jälkikäteen että olisinko mä ollut onnellinen jos olisin toiminut toisin.

Meilläkin on edelleenki keskusteltu kovasti. Erottiin joku aika sitten mutta exä edelleen viettää aikansa täällä, noiden hullujen naapureiden takia meidän turvana kunnes noi saadaan pihalle. Yks ilta se alkoi mulle puhumaan että hän on ihan sitä mieltä että tämä kyllä saatais vielä toimimaan. Mä olin ihan hiljaa eka, mä oon niin monesti sanonu sille tossa tilanteessa että kokeillaan vielä mutta katunut sitä muutaman päivän jälkeen. Lopulta mä sain sanottua sille että mä en oo yhtään varma siitä ja että nyt on aika oikeesti olla erillään. Että vasta sen jälkeen me kumpikin tiedetään todellisuudessa että mitä me molemmat halutaa ja voidaan olla siitä oikeesti varmoja..

heh, mä voisin varmaan kirjan kirjottaa aiheesta.. :D jos haluut enemmän vaihtaa ajatuksia tai "purkukaveria" niin saa laittaa yyveetä :)
 
Vastainkin jo siihen yhteen ketjuun ykspäivä sulle, mutta..
Mulla kesti tuota aikaa ja nuita tunteita ihan liian kauan, mä olen nuita juttuja miettinyt jo kohta 4vuotta, siitä kun olin aidosti tyytyväinen avioliittooni on aikaa jotain 6vuotta, sitä on vain eletty tätä elämää, tehty lapsia, ja kuitenkin minä olen joutunut menettämään siinä sivussa itsestäni jotain.

Kun mies taas kesällä kehitti itselleen kriisin, ehkä kolmenkympin sellaisen, oli minun mitta jo täysi, ei tämä elämä voi olla sellaista että joutuu itsensä kuolettamaan henkisesti jotta voi elää puolisonsa kanssa, puolison joka ajoittaan kokee näitä kriisejä, "vapaudenkaipuuta", puolison joka alistaa, joka haluaa kaiken muttei itse anna mitään.

Kun minä se eropäätöksen tein, se oli oikeasti elämäni suurin ja vaikein päätös, mutta 99% olen sitä mieltä että päätös on oikea, tuo 1% minusta ihmettelee sitä miksi me ei saatu miehen kanssa selviteltyä asioita siten että molemmat olisi tyytyväisiä.

:hug:
Voimia sinulle.
 
Kyy
Kiitos omituinen höpöttäjä! Musta tuntuu, että meidän suhteessa mä olen se, joka kehittää niitä kriisejä, mutta sun kirjoituksessa on kyllä pointtia.

Heavyfreak: sulle mä laitoin yv:tä, toivottavasti jaksat sen lukea!

Ja marhe: mä olen nousevalta merkiltäni vaaka, auronkomerkki on kaksonen - ei kovin hyvä yhdistelmä. :D
 
Alkuperäinen kirjoittaja Black Dahlia:
Kiitos omituinen höpöttäjä! Musta tuntuu, että meidän suhteessa mä olen se, joka kehittää niitä kriisejä, mutta sun kirjoituksessa on kyllä pointtia.

Heavyfreak: sulle mä laitoin yv:tä, toivottavasti jaksat sen lukea!

Ja marhe: mä olen nousevalta merkiltäni vaaka, auronkomerkki on kaksonen - ei kovin hyvä yhdistelmä. :D
Joo luin ja just lähetin sulle piiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiitkän vastauksen! :D
 
saanko kysyä, että mistä riitelitte? jos se on jokin asia, joka johtuu toisen ihmisen temperamentista niin siihenhän aina löytyy ratkaisu ja ne ovat vain tapoja hoitaa asioita. jos kyseessä on elämänarvojen ristiriita tai kyse siitä, että tahdotte elämältänne eri asioita, niin sitten pitää istua alas puhumaan vakavasti.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Black Dahlia:
Kiitos omituinen höpöttäjä! Musta tuntuu, että meidän suhteessa mä olen se, joka kehittää niitä kriisejä, mutta sun kirjoituksessa on kyllä pointtia.

Jokaiselle meille niitä kriisejä tulee mutta mun mies kehittelee niitä, kriisejä jotka tuhoaa parisuhdetta, mun ukolla on kahdenlaisia kriisejä.

A: se ihastuu toiseen naiseen, ei petä, mutta haaveilee ja se näkyy sen naamalta, tällöin mies muuttuu minua kohtaa todella pahaksi ja inhottavaksi, näkee että se haluaisi minut pois elämästään. Nämä kestää kerrallaan parikuukautta jonka jälkeen mies käyttäytyy niinkuin mitään ei olisi ollutkaan.

B: mies keksii että vaimo rajoittaa liikaa elämää, yleensä sinkkukavereidensa vaikutuksella nämä tälläiset kriisit syntyy. Mies ei ole kotona, harrastaa hulluna, menee kavereiden kanssa hulluna, kulkee baarissa, saunoo ukkojen kanssa. Käyttäytyy minua kohtaa todella huonosti.

Se viimeinen niitti oli kesällä kun mies sanoi ettei olisi koskaan halunnut kahta nuorinta lasta, samalla muisti taas kertoa kuinka rajoitan hänen elämää ja estän tapaamasta kavereita.

Jotenka onko ihmekkään jos nuo miehen kehittelemät kriisit vahingoittaa minua.
Minä en vaan jaksa enää....
 
Kyy
Alkuperäinen kirjoittaja omituinen höpöttäjä:
Alkuperäinen kirjoittaja Black Dahlia:
Kiitos omituinen höpöttäjä! Musta tuntuu, että meidän suhteessa mä olen se, joka kehittää niitä kriisejä, mutta sun kirjoituksessa on kyllä pointtia.

Jokaiselle meille niitä kriisejä tulee mutta mun mies kehittelee niitä, kriisejä jotka tuhoaa parisuhdetta, mun ukolla on kahdenlaisia kriisejä.

A: se ihastuu toiseen naiseen, ei petä, mutta haaveilee ja se näkyy sen naamalta, tällöin mies muuttuu minua kohtaa todella pahaksi ja inhottavaksi, näkee että se haluaisi minut pois elämästään. Nämä kestää kerrallaan parikuukautta jonka jälkeen mies käyttäytyy niinkuin mitään ei olisi ollutkaan.

B: mies keksii että vaimo rajoittaa liikaa elämää, yleensä sinkkukavereidensa vaikutuksella nämä tälläiset kriisit syntyy. Mies ei ole kotona, harrastaa hulluna, menee kavereiden kanssa hulluna, kulkee baarissa, saunoo ukkojen kanssa. Käyttäytyy minua kohtaa todella huonosti.

Se viimeinen niitti oli kesällä kun mies sanoi ettei olisi koskaan halunnut kahta nuorinta lasta, samalla muisti taas kertoa kuinka rajoitan hänen elämää ja estän tapaamasta kavereita.

Jotenka onko ihmekkään jos nuo miehen kehittelemät kriisit vahingoittaa minua.
Minä en vaan jaksa enää....
Ymmärrän kyllä, tuossa tilanteessa en itsekään jäisi katselemaan pidemmälle. Mutta omasta tilanteesta tekee vaikean se, että meillä ei oikeastaan ole mitään tuollaista selkeää syytä erota. Meidän suhde ei ole huono, vaikkei nyt hyväkään. Miehessä ei ole mitään selkeää vikaa, on oikeamminkin täydellinen mies.
 
Kyy
Alkuperäinen kirjoittaja NPOK:
saanko kysyä, että mistä riitelitte? jos se on jokin asia, joka johtuu toisen ihmisen temperamentista niin siihenhän aina löytyy ratkaisu ja ne ovat vain tapoja hoitaa asioita. jos kyseessä on elämänarvojen ristiriita tai kyse siitä, että tahdotte elämältänne eri asioita, niin sitten pitää istua alas puhumaan vakavasti.
Riitaa tulee helposti mistä vaan, mutta perimmäinen syy mun pahaan oloon on se, että meidän suhteessa on lähtökohtaisesti niin isoja asioita meidän välillä, etten tiedä pääsenkö koskaan niistä yli.
 

Yhteistyössä