Meille muutti noin vuosi sitten The tuoli. Äärimmäisen Ikävä Persoona kaikin mahdollisin tavoin :/ Tänään lopulta pääsin siitä eroon ja sekin vaati viell'ä itkun :'( Vaikka nyt kyllä jo naurattaa :saint:
Mies teki remppaa asuntoon, jonka piti olla tyhjä.Kämppä oli kuin pommin jäljiltä ja remppa porukka tuumi että asukas sa jonkinmoisen siivouslaskun. Kaiken romun joukossa oli The Tuoli. Mies otti The Tuolin korokkeeksi, jotta ylettyi katonrajaan ja jätti kapineen jälkeensä sille liiemmin ajatuksia uhraamatta.
Muutanan päivän pästä vuokran antaja ja remontin teettäjä toi The tuolin eteiseemme ja kertoi perintö antiikki kapineen tärväämisestä koituneen hirveän metelin. The Tuoli pitäisi kunnostaa ja palauttaa vuokraajalle. The Tuolio sitten pyyhittiinn puhtaaksi ja jäi tänne pyörimään. Kukaan ei kapinetta kaivannut aikoihin ja tietoa mitä sillä pitäis tehdä ei tuntunut olevan kellään.
Jossain vaiheesa The Tuolin omistaja soitti ja ilmoitti että oikeudessa nähdään, kun hänen tuolinsa on tärvelty. Joku oli jossain vaihessa muistuttanut ilmeisesti tätsyä, että koska kämpän piti olla tyhä, sopii olla ihan hiljaa ja toivoa ettei tule lasjkua kämpän siivouksesta ja varsinkin sopii olla tyytyväinen, että Te Tuoli on yhä olemassa eikä kaatopaikalla ja lasku omistajan postilaatikossa.
Tänään mula sattui olemaan asiaa sine, missä The Tuolin omistaja viimeisen tiedon mukan asui, jätin esineen läheiselle mamerkille ja kun monien koukeroiden jälkeen sain selville henkilön numeron, lähetin tekstarin, jotta kapine on siellä. Täti vastas, ettei enää asu siellä :headwall:
Tässä välisä mula meni se hermo ja tuli itku, sammutin puhelimen ja päätin jättää episodi The Tuolin ihan kokonaan miehen kontolle. Hetken pästä mies soitti tytön kännykkään, että mä voin avata omani, The Tuoli on löytänyt emäntänsä ja molemmat ovat onnellisia