The ketju

Status
Viestiketju on suljettu.
Jaa..taidan ottaa hieman sanojani takaisin sillä täällä näyttää olevan jotain ukkosenpoikasta liikenteessä :D...

Elämisen sietämätön hankaluudenkeveys ja murkkuikä:love:

No, kyllä ääntä ja murahtelua edelleenkin tänne mahtuu jos jotain mökötystäkin - kontaktointisulkeistenkin keskelle :D...
 
Kiira-myrskystä satoja hälytyksiä Uudellamaalla - ihmisiä kehotetaan edelleen varovaisuuteen puistoissa
Sunnuntai 13.8.2017 klo 06.55 (päivitetty klo 10.57)

Helsingissä myrskyssä kaatuneet puut särkivät autoja ja kattoja.

Taivas näytti tältä vain hetki ennen myrskyä.

Uudellamaalla pelastusviranomaiset saivat illan ja yön kuluessa satoja hälytyksiä Kiira-rajuilmasta. Muun muassa puita kaatui ja rakennusten kattopeltejä irtosi. Lisäksi Helsingissä käynnissä olleita yleisötapahtumia jouduttiin keskeyttämään väliaikaisesti.

Esimerkiksi Helsingissä pelastuslaitoksella oli illan ja yön aikana noin 280 tehtävää. Länsi-Uudellamaalla tehtäviä oli illan aikana noin 85. Viranomaiset eivät ole tiedottaneet kenenkään loukkaantuneen rajuilmassa.

Pelastusviranomaiset kehottavat ihmisiä olemaan edelleen varovaisia esimerkiksi, kun he liikkuvat Helsingin puistoalueilla. Vaaraa aiheuttavista kaatuvista puista voi ilmoittaa hätänumeroon.

Kiiraksi nimetty voimakas ukkosrintama rantautui eteläiseen Suomeen eilisiltana. Rajuilma kaatoi puita ja katkoi sähköjä.

Tuhannet vielä ilman sähköä Kouvolan seudulla

Suurin osa Kiira-myrskyn aiheuttamista sähköverkon vioista on korjattu Etelä-Suomessa, selviää sähköyhtiöiden vikatilannetiedoista.

Energiateollisuuden sähkövikakartan mukaan sähköttömiä asiakkaita oli aamulla vielä reilut 4 500 Kymenlaaksossa Kouvolassa ja Iitissä. Muualla eteläisessä Suomessa merkittävä osa vioista on korjattu.

(LUKIJAN KUVA)">
Pääkaupunkiseudulla lukuisia autoja ruhjoutui myrskyn seurauksena. Kuva Helsingin Tukholmankadulta. (LUKIJAN KUVA)
STT
 
Siis häh kukas tää Kiira nyssitte oli? Eiks sen pitänyt olla Klaara?o_O
 
Kyllähän nuo sateet yleensä paikkansa ennusteissa pitävät, muut sitten eri juttu :D
Mun mielestä tänä kesänä, jos nyt muulloinkaan oikeesti, noi sääennustukset eivät ole pitäneet paikkaansa:D. Vettä on kaatanut niskaan just silloin kun on sanottu olevan hyvinkin aurinkoista ja lämmintä...mutta tuurilla tuurilla, ilta on aina aamua viisaampi(y)
 
  • Tykkää
Reactions: famipala
Mun mielestä tänä kesänä, jos nyt muulloinkaan oikeesti, noi sääennustukset eivät ole pitäneet paikkaansa:D. Vettä on kaatanut niskaan just silloin kun on sanottu olevan hyvinkin aurinkoista ja lämmintä...mutta tuurilla tuurilla, ilta on aina aamua viisaampi(y)
Joo joskus Pekka Poutaa haastateltiinkin ja sanoi että tänä kesänä sään ennustaminen on ollut haasteellista. Syytä en nyt enää muista :D
 
Sokeritoukille ei taida olla mitään kikkakolmosta miten niistä pääsisi eoon? Kuumaa vettä on jossain lukenut ja tuttu sanoi että omenaviinietikkaa viemäreihin. Muutamia menee silloin tällöin. Eikä vaan meillä vaan joillain muillakin kun eilen kyselin.
 
Se on parempi olla hiljaa ja vikisemättä vaan siivous hommien aikana:unsure:...jos pystyy:oops:..tai sitten vaan ukkosen aikaan tai jotain:notworthy:

Tiesitkö muuten että liikasiivoaminenkin on pahasta:geek:..että kohtuus siinä puuhassa ja silleen..:barefoot:
Höpöhöpö ei oo pahasta vaan hyvästä :D:barefoot::love:
Tai no riippuu ihan siitä miten paljon jynssätään paikkoja puhtaaks:oops:
 
Status
Viestiketju on suljettu.

Yhteistyössä