Thaimaalaisten marjanpoimijoiden riisto Suomessa elinkeinottelijoiden toimesta on tätä päivää

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierailija

Vieras
Yle: Thaimaalaisten viranomaisten tilasto paljastaa: poimijoiden ansiot Suomessa jääneet jopa alle 800 euroon
"Suomessa syntyneistä kuluista on poimijoilta pienimmillään veloitettu noin 500 euroa, suurimmillaan veloitetut summat ovat liikkuneet jopa 2500 eurossa.

Ongelmat ja työvoiman riisto marja-alalla eivät ole Suomessa uusi asia. Poliisi tutkii parhaillaan marja-alaan liittyviä ihmiskauppaepäilyjä.

– Ulkomaalaistaustaisten marjanpoimijoiden ahdingosta, huonoista tuloista ja olosuhteista on Suomessa ollut puhetta jo vuodesta 2005 lähtien.

Mielestäni merkittävää on, että tämä on voinut jatkua samanlaisena näin monta vuotta, toteaa Euroopan kriminaalipolitiikan instituutin johtaja Natalia Ollus.

Ylen MOT-toimituksen Thaimaan työministeriöltä saaman materiaalin mukaan isolla osalla thaimaalaisista marjanpoimijoista tulot kesän marjanpominnasta ovat jääneet hyvin vaatimattomiksi.

Thaimaan viranomaisten kokoaman datan mukaan poimijoista yli 250 on tienannut matkansa aikana alle 800 euron suuruisen summan. Thaimaan viranomaisten keräämässä aineistossa näin pieniä summia on maksettu kuudessatoista eri marjayrityksessä, eli enemmistössä listatuista yrityksistä. Seitsemän yritystä ei ole maksanut poimijoille näin pieniä summia.

MOT:n Thaimaassa haastattelema pariskunta kertoo saaneensa marjanpoimintareissusta yhteensä vain noin 100 euroa.

Ollus sanoo, että osa marjayrityksistä voi havitella voittoja paitsi polkemalla marjoista maksettua hintaa, myös nostamalla poimijoiden oleskelukuluista maksamaa summaa todellisia kuluja korkeammaksi.

– Marja-ala ei ole mitenkään erityinen suhteessa siihen, miten tämä niin sanottu hyväksikäytön liiketoimintamalli toimii. Työnantaja tai sen edustaja voi ensinnäkin maksaa alipalkkaa ja toisaalta vaatia ylihintaa ruoasta, majoituksesta, kuljetuksista ja välineistä. Näin voidaan saada kohtuutonta voittoa suhteessa kilpailijoihin, jotka yrittävät toimia rehellisesti."

Myös Suomalaisia työttömiä patistetaan thaimaalaisten marjanpoimijoiden metsien mustan kullan kausikalajutuilla tähän ihmisriistobisnekseen. K-setus on mammonanpalvojien tätäpäivää.
 
Minusta tällainen marjanpoiminta toiminta on jokamiesoikeuden väärinkäyttöä.
Pitäis alkaa keräämään kansalaisaloitetta eduskunnalle tällaisen toiminnan estämiseksi.
 
Viimeinen vuosi oli 1993 jolloin marjoista maksettiin oikeaa hintaa poimijoille. Roskasesta puolukastakin sai 12 markkaa kilololta. Eivät taida ostaa edes suomalaisilta. Eivätkä ilmoittele ostohintoja missään.
Ostaahan ne. Lehdessä ollut ilmoituksia.
Suomalainen välittäjähän näissäkin tapauksissa on. Thaimaalaisilla ei ole itsellään mahdollisuutta järjestää majoitusta ja kyyditystä. Niinpä suomalainen majoittaa heidät johonkin homeisiin lautamökkeihin, kyyditsee rämällä pakettiautolla tien varteen ja ottaa siitä vielä palkkion
 
Yle: Thaimaalaisten viranomaisten tilasto paljastaa: poimijoiden ansiot Suomessa jääneet jopa alle 800 euroon
"Suomessa syntyneistä kuluista on poimijoilta pienimmillään veloitettu noin 500 euroa, suurimmillaan veloitetut summat ovat liikkuneet jopa 2500 eurossa.

Ongelmat ja työvoiman riisto marja-alalla eivät ole Suomessa uusi asia. Poliisi tutkii parhaillaan marja-alaan liittyviä ihmiskauppaepäilyjä.

– Ulkomaalaistaustaisten marjanpoimijoiden ahdingosta, huonoista tuloista ja olosuhteista on Suomessa ollut puhetta jo vuodesta 2005 lähtien.

Mielestäni merkittävää on, että tämä on voinut jatkua samanlaisena näin monta vuotta, toteaa Euroopan kriminaalipolitiikan instituutin johtaja Natalia Ollus.

Ylen MOT-toimituksen Thaimaan työministeriöltä saaman materiaalin mukaan isolla osalla thaimaalaisista marjanpoimijoista tulot kesän marjanpominnasta ovat jääneet hyvin vaatimattomiksi.

Thaimaan viranomaisten kokoaman datan mukaan poimijoista yli 250 on tienannut matkansa aikana alle 800 euron suuruisen summan. Thaimaan viranomaisten keräämässä aineistossa näin pieniä summia on maksettu kuudessatoista eri marjayrityksessä, eli enemmistössä listatuista yrityksistä. Seitsemän yritystä ei ole maksanut poimijoille näin pieniä summia.

MOT:n Thaimaassa haastattelema pariskunta kertoo saaneensa marjanpoimintareissusta yhteensä vain noin 100 euroa.

Ollus sanoo, että osa marjayrityksistä voi havitella voittoja paitsi polkemalla marjoista maksettua hintaa, myös nostamalla poimijoiden oleskelukuluista maksamaa summaa todellisia kuluja korkeammaksi.

– Marja-ala ei ole mitenkään erityinen suhteessa siihen, miten tämä niin sanottu hyväksikäytön liiketoimintamalli toimii. Työnantaja tai sen edustaja voi ensinnäkin maksaa alipalkkaa ja toisaalta vaatia ylihintaa ruoasta, majoituksesta, kuljetuksista ja välineistä. Näin voidaan saada kohtuutonta voittoa suhteessa kilpailijoihin, jotka yrittävät toimia rehellisesti."

Myös Suomalaisia työttömiä patistetaan thaimaalaisten marjanpoimijoiden metsien mustan kullan kausikalajutuilla tähän ihmisriistobisnekseen. K-setus on mammonanpalvojien tätäpäivää.
Kuten myös Närpiöläisten tomaattitarhoilla ihmisriistoa. Näyttää siltä että mitä enemmän hyvinvointioikeusvaltiota halutaan ajaa alas, ja mitä huonompi verojenmaksuhalukkuus yhä hyvätuloisemmalla keski- ja yläluokalla, sitä enemmän maahan tuotetaan ihmisriistobisnestä maksimoimaan hyvätuloisten ja rikkaiden voitot. Tuttua maailmalta.
 
Minusta tällainen marjanpoiminta toiminta on jokamiesoikeuden väärinkäyttöä.
Pitäis alkaa keräämään kansalaisaloitetta eduskunnalle tällaisen toiminnan estämiseksi.
Enemminkin pitäisi estää ihmisriistoa alipalkkauksen kriminalisoinnilla ja raskaalla sanktioilla, sekä antamalla liitoille ryhmäkanneoikeus. Edes porvarien hallitsema maa ei saa olla ihmisten hyväksikäytön paratiisi.

Yle: 2,90 euroa tunnilta on ulkomailta tulleille työntekijöille arkipäivää – alipalkkauksen kriminalisointi voisi auttaa, mutta vielä se ei ole toteutunut
Yle uutisoi helsinkiläisellä rakennustyömaalla paljastuneista alipalkkaustapauksista, joissa kolme eri aliurakoitsijaa oli maksanut kaikkiaan noin 50 ulkomailta tulleelle työntekijälle liian alhaista palkkaa. Viron verottajan mukaan työntekijöille maksetut bruttopalkat olivat olleet 1 000–1 300 euroa kuukaudessa.

Vuosi sitten Paraisilla latvialainen yritys maksoi liettualaisille työntekijöilleen 2,90 euron tuntipalkkaa. Työehtosopimuksen mukainen palkka olisi ollut noin 14 euroa tunnilta. Kyseessä oli Rakennusliiton mukaan alipalkkausennätys, mutta pahasti työehtosopimukset alittaviin palkkoihin törmätään jatkuvasti.

Ulkomailta lähetettyjen työntekijöiden alipalkkaus on jatkuva ongelma
.

– Se on suuri ongelma, joka tulee joka päivä jossain muodossa vastaan. Ongelmat löytyvät usein alihankkijaketjun pohjalta, kertoo Rakennusliiton Läntisen toiminta-alueen päällikkö Jouni Ruotsalainen.

Liettuassa rakennusmiehen palkka on Ruotsalaisen mukaan 2,36 euroa tunnilta. 2,90 euroa tunnissa on siis toki enemmän, mutta ei sillä Suomessa elä. Ruotsalaisen mukaan asiassa käytetään hyväksi työntekijöiden tietämättömyyttä ja kielitaidottomuutta.

Samalla hankaloitetaan monien muiden yritysten asemaa. Työehtosopimusten mukaisilla palkoilla on vaikea kilpailla alipalkkaa maksavia yrityksiä vastaan.

Alipalkkauksen kriminalisointia kaivataan

Rakennusliitto ajaa vahvasti alipalkkauksen kriminalisointia. Jouni Ruotsalaisen mukaan se olisi ainoa keino, jolla alipalkkaukseen päästäisiin oikeasti puuttumaan. Asiasta on puhuttu jo vuosia ja aiheesta on tehty useita lakialoitteita.

Puolueista alipalkkauksen kriminalisointia ovat ajaneet ainakin vasemmisto, vihreät ja SDP. Keväällä muun muassa SAK vaati alipalkkauksen kriminalisointia hallitusohjelmaan.

Tällä hetkellä aluehallintovirasto voi tietyissä tapauksissa määrätä laiminlyöntimaksuja, mutta Ruotsalaisen mukaan ne eivät ole tarpeeksi suuria. Laiminlyöntimaksut ovat 1000–10 000 euroa.

– Ne eivät ole poistaneet alipalkkausta. Ainoa tapa on alipalkkauksen kriminalisointi. Sillä turvataan koko alihankintaketjussa oleville työntekijöille inhimilliset ja oikeudenmukaiset työolosuhteet, Ruotsalainen sanoo."

Tämän hallituskaiden aikana parannuksia ei ole odotettavissa, enemmänkin helpotuksia ihmisriistoon.
 
Ihmisriistäjien elinkeinottelu tulee lisääntymään mammonanpalvojien valtakunnassa.
 
Yhteistyössä