Tervetuloa seuraamaan Bio-Oil-testiryhmän kulkua sekä osallistumaan keskusteluun!

Täällä myös yksi testaaja, pahoittelen myöhäistä esittäytymistä, ehdin noutaa pakettini postista ennen lomamatkalle lähtöä, eikä siellä konetta mukana, nettiyhteyksistä puhumattakaan.

Olen 28-vuotias kolmen lapsen äiti. Raskausarpia minulle on tullut jo ennen lapsia - lihoin aika paljon opiskelujen alettua ja ihotyyppini on sellainen, että arpia saattaa tulla vaikka polvienkin kohdalle. Normaali finnistäkin jää jälki pitkäksi aikaa ja nuorempana en esim. kehdannut käyttää lyhythihaisia laikukkaiden käsivarsieni vuoksi. Lisäksi ihoni on kuiva. Ihoni ei varmasti ole se ongelmaisin, eikä silmiinpistävän huono, mutta siinä on paljon vikoja, jotka itseä suuresti häiritsevät.

Raskauksien aikana raskausarpia ja -kiloja on kertynyt enemmän kuin omiksi tarpeiksi. Nyt olen raskauskilot karistellut ja olisi erityisen mukavaa näyttää kesällä vähän paljastakin pintaa, kun enimmät laardit on vaihdettu mukavasti kasvaneisiin lihaksiin. Bio-oilia olen nyt toiveikkaana testaillut pari viikkoa ja tulokset ovat hämmentävän hyviä. Arpia näkyy toki, mutta yleisesti ihon kunto loistava. Ihoni on pehmeä ja suorastaan hehkuu. Tulen varmasti käyttämään tuotetta kasvoilla ja käsivarsilla testin jälkeenkin!
 
Itse olen laittanut bio oilia kasvoille ja käsivarsiin näiden raskausarpia keräävien paikkojen lisäksi, nyt rv 22+5 eikä yhtään uutta arpea. Atooppinen ihoni tykkää ! Tosin kasvoille en laita päivittäin ettei kauheesti alkaisi kukkia ????.
 
Täällä vielä yksi testaaja ilmoittautuu! Pahoittelen, että on kestänyt :)

Olen 29-vuotias ja odotan esikoistani syntyväksi loppukesästä. Kärsin herkästä kuivasta ihosta ja olen saanut todella helposti venymisjälkiä, eli raskausarpia, jo ennen raskauttanikin.

Olen käyttänyt jo raskauden alusta asti, säännöllisen epäsäännöllisesti, Bio-oilia ja pitänyt siitä. Koostumus on minulle ollut hyvä, koska kammoan rasvaisia rasvoja jotka jäävät pintaan ja kutittavat entisestään. Bio-oil on imeytynyt hyvin ja tarvittaessa pystyy pukeutumaan heti. Tuoksukaan ei ole ollut minulle liian vahva.

Vanhat alkuraskauden jäljet ovat ainakin tehokkaasti vaalentuneet ja uudet ovat pysyneet maltillisina värijälkinä, eivätkä ole varsinaisesti revenneet. Jäämme siis seuraamaan tilannetta! :)
 
Olen samaa mieltä Bubblegumin kanssa, öljyä helpompi levittää suihkun jälkeen hieman kosteaan ihoon, sitten vasta taputtelen pyyhkeellä ihoni kuivaksi. Yöksi olen välillä pistänyt öljyä myös kasvoihini mutta aamulla tuntuu olo aika rasvaiselta jos koitan meikkivoidetta levitellä päälle...
Voikohan öljyä käyttää myös 2kk:n ikäisen vauvan iholle? Ja hierontaanhan tämä minusta hyväntuoksuinen öljy sopisi myös mainiosti :)
 
Täällä yksi testaaja. Sivulle rekisteröityminen oli kyllä melkoisen työn ja tuskan takana, siksi esittelen itseni näin myöhässä.
Olen 33 vuotias ja odotan kolmatta lasta. Esikoinen on 14 vuotias ja kuopus 7 kk, uuden lapsen la on 25.11. Eli raskauksien väli nuoremmissa on todella lyhyt, nahka (ja kroppa muutenkin) joutuu varmasti koetukselle ja tästä syystä hain mukaan testiryhmään.
Olen hakenut paketin postista ja muutaman kerran kokeillut tuotetta. Nyt kun saatiin muutto hoidettua niin aktiivisempi käyttö voi alkaa.
 
Hei kaikki testiryhmäläiset! Mukavaa huomata, että keskustelu käy aktiivisena täällä foorumissa. Muistattehan käydä viikoittain myös vastaamassa ja kommentoimassa esitettyihin kysymyksiin. Mukavia testaushetkiä!
 
Nyt jonkin aikaa tuotetta käytettyäni tuoksu ei onneksi ole enää niin häiritsevä kuin alussa. Levittäminen on tosiaan kuivalle iholle hankalaa ja tuotetta kuluu aika paljon, uskon sen kuitenkin riittävän testiajan loppuun. Välillä on vaikeuksia muistaa käyttää öljyä 2 kertaa päivässä, mutta aika hyvin olen muistanut kuitenkin :)

Tehosta en osaa sanoa vielä mitään. Vatsa kasvaa pikkuhiljaa ja tuntuu, että nuo vanhat arvet tulevat kokoajan paremmin esiin :ashamed: Iho ei kuitenkaan ole kuiva eikä kutia. Jatkettakoon testailua! Nyt minulla siis rv 14+4 menossa.
 
No niin, viime kirjoituksesta onkin vierähtänyt paljon aikaa, vaikka Bio Oil onkin ollut aktiivisessa käytössä. Pääsääntöisesti olen levittänyt öljyn suihkun jälkeen eli vain kerran päivässä, koska en usko tuotteen riittävän kovin kauan, jos läträän sitä kahdesti päivässä.

Välillä kokeilin öljyn levittämistä koko vartalolle, mikä osoittautui huonoksi ideaksi, koska koko vartalo jäi hyvin öljyisen tuntuiseksi, enkä voinut pukea ainakaan tuntiin mitään päälleni. Siksi olen jatkanut tuotteen testaamista vatsan ja kylkien, rintojen sekä pakaroiden alueella, joiden uskon kasvavan raskauden aikana eniten. Toistaiseksi raskausarpia ei ole tullut, mikä on tietysti hieno juttu. Toisaalta maha on nyt vasta (rv 19+2) alkanut kunnolla tulla esille, joten tässä vaiheessa rasvailu onkin tärkeässä roolissa.

Koska minulla alkaa olla ensimmäinen öljypullo jo pian loppu, ja koska ihoni jää öljyn levittämisen jälkeen rasvaiseksi, pakostakin ihmettelen, levitänkö tuotetta aivan liikaa vai eikö se vain imeydy niin hyvin kuin toivoisin. Onko muilla ollut samaa ongelmaa?
 
Jälkiä on nyt raskauden aikana tullut sysäyksin. Pitkään tilanne voi olla sama, mutta sitten vatsa tuntuu pinkeälle, kasvaa ja uusia viivoja ilmestyy. Alavatsalla on hieman enää näkyvissä vanhoja viiruja, jotka ovat tehokkaasti haalentuneet ja häviämässä. Tällä hetkellä navan molemmin puolin on tuoreat jäljet, mutta nekin lähtenyt muuttamaan jo väriään. Olen positiivisin mielin ja uskon näidenkin haalentuvan pikkuhiljaa pois! :)
 
Minulla iho jää hieman öljyiseksi, mutta kuitenkin niin vähän, että olen pystynyt pukemaan heti öljyn levityksen jälkeen. Yleensä laitan määränä sellaisen noin teelusikallisen vatsalle ja toisen samanlaisen jaettuna molemmille rinnoille. Nykyään iho tuntuu vatsalta kyllä janoisemmaltaiin, eli suurempikin määrä varmasti imeytyisi äkkiä :)
 

Yhteistyössä