Moikka,
Lapsen nukkuessä päiväunia päädyin tänne sivuille ja keskustelut vaikuttivat mielenkiintoisilta, joten päätin osallistua. Ehkä täältä löytyisi mielenkiintoisia henkilöitä, joilla on samoja mielenkiinnonaiheita kuin minulla.
Olen 23-vuotias äiti Jyväskylästä, jonka ihana puolivuotias poika nukkuu juuri päiväunia. Pojan isä on juuri pitkällä komennusreissulla ja tilanne suhteessamme on hyvin epävakaa ja ainakin osa-aika yh-äidiksi voinen itseni luokitella.
Päivät kuluvat lapsen ja kodinhoidon merkeissä tai kirjan parissa. Aikaisemmin vietin paljon aikaa myös urheilullisten harrastusten parissa, mutta ne ovat hieman viime aikoina jääneet. Raskausaikana hurahdin myös pokerin saloihin ja usein lapsen ollessa unilla rentoudun pelailemalla pokkaa netissä. Hauska harrastus, jota opiskellen olen kehittyny mielestäni ihan ok pelaajaksi ja tienannut jopa vähän talouskassaan täytettä.
En ole oikein perillä vielä tästä foorumista, enkä tiedä onko täällä tapana esittäytyä, mutta koin sen kohteliaaksi, sillä olen muillakin foorumeilla niin tottunut toimimaan. Toivottavasti pääsen hyvin keskuteluihin sisälle ja löydän uusi tuttavia.
Mukavaa päivää kaikille,
Tuija