Terassilla vauvan kanssa

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Hipsteri
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
H

Hipsteri

Vieras
Kaipa tästäkin joku provosoituu, mutta kyselenpä silti mielipiteitä.

Oltiin eilen parin kaveripariskunnan kanssa nauttimassa ehkä kesän kuumimmasta illasta ravintolan terassilla (varjopaikalla vaunujen vuoksi). Lapsenvahtia emme pyytäneet, koska kyse ei tosiaan ollut mistään ryyppyreissusta, ja haluamme tutustuttaa pikkuhiljaa vauvallekin ihmisten seassa liikkumista.

Kukaan pöydässä ei tupakoinut, ja hoitovastuu siirtyi ensimmäisen siiderin jälkeen luonnollisesti kuskina olleelle iskälle. Parituntisen illan aikana join kaikkiaan kolme pientä siideriä, ja kotiinlähtö tapahtui klo 20.30. Kukaan seurueessamme ei ollut suuremmassa humalassa ja iltaa vietettiin rattoisasti niitä näitä jutellen rauhaisassa terassin nurkassa. Paikalla oli paljon muitakin lapsiperheitä, mutta silti keräsimme paheksuvia katseita kolmikuisen vauvamme kanssa.

Onko todella niin, ettei pienen vauvan vanhemmilla ole oikeutta liikkua missään ja nauttia kesästä siinä missä muutkin? Omasta mielestäni liikuttiin täysin vauvan ehdoilla pyrkien ottamaan huomioon vauvan tarpeet (vaikkakin koko reissussa oli kyse vanhempien tuulettumisesta jottei koko kesää tule istuttua omassa mökissä), ja vauvakin tuntui viihtyvän mainiosti seuraillen ympäristön tohinaa.

Mitä mieltä olette? Miten olette itse toimineet vauvan kanssa "tuolla ulkomaailmassa"?
 
ihan vapaasti!
mä sain aikoinani paheksuvia katseita ja joku mamma tuli jopa pällistelemään kun pieni vauvani koliikkikivuissaan itkeskeli,iltaisin sitä yksin tai miehen kanssa ulkona työnneltiin kun tuntui et pää pimahtaa sisällä ollessa....
 
Kyllä mä olen ollut vauvan kanssa terassilla yhdellä siiderillä kaveriperheen kanssa jossa oli myös samanikäinen 3kk vauva. Oli kaunis kesäpäivä ja nautimme pienen hetken toistemme seurasta ennen taas vauva arjen jatkumista kotona. En huomannut kenenkään meitä mulkoilevan, saati sitten olisi siitä ollut kiinnostunutkaan. Mä käyn niin harvoin yhtään missään, että kun joskus pääsen, se ei kelleen kuulu.

Menisin toistekin, jos vaan sää, vauvan mieliala ja tilanne sen yleensäkin sallisi. Ja kotiin tultais tietenkin vauvan rytmin mukaan.
 
Olimme laivalla mieheni ja 7kk vauvamme kanssa, ja istuimme laivan ostoskadulla olevassa baarissa, joka siis oli ainoastaan baari jonka edessä baarijakkaroita, lapsemme istui rattaissa, ja me niissä tuoleissa. Mieheni tilasi itselleen oluen ja kysyi otanko lasin viiniä, ja otin. Oli kyllä todella epämielyttävää istua siinä, en edes kehdannut katsoa kehenkään päin, oli niin varma, että ihmiset paheksuivat tilannetta. En tiedä mistä nämä fiilikset kumpuaa, koska otin tasan yhden lasin sitä viiniä, mutta silti..
 
Minusta lasten paikka ei ole kaljaterassilla, olkoot muut mitä mieltä tahansa. Ap kysyy tässä "eikö pienen vauvan vanhemmilla ole oikeutta liikkua missään ja nauttia kesästä?" Tottakai on, mutta miksi se ainoa paikka pitäisi olla just joku onneton terassi??? Fiksumpia vaihtoehtoja on lukemattomia, ja ap:kin niitä varmasti tietää.
 
Eihän tuossa mitään laitonta ollut kun kerran isä oli kuskina ja lapsenvahtina.
Itse en osaisi ottaa mitään jos pieni lapsi olisi silmän alla, vaikka siten puolison kanssa olisi sovittu että toinen hoitaa päävastuun. Minulle siiderin juominen on täydellisen rentoutumisen aikaa, en napsi kovin usein ja silloin kun siideriä otan se tapahtuu ihan aikuisten seurassa.
Lienee aika ymmärrettävää että ap sait paheksuvia katseita kun vauva on vielä aika pieni, mutta kun kerran itse tiedät missä mennään niin jätä ne omaan arvoonsa. Pienten vauvojen hoidon suhteen kaikki ovat asiantuntijoita, joten siihen saat tottua muissakin asioissa.
 
No, mä en veisi vauvaa, enkä isompaakaan lasta terassille. Kyllähän sen vauvan kanssa voi tosiaan mennä jonnekin muuallekin tuulettumaan, vaikka nyt sitten syömään tai jätskille.

Ite en kuvittelisi missään tilanteessa raahaavani tuota 5kk vauvaa terassille, ainakaan jos mun aikomus olisi juoda alkoholia.
 
No ei siinä mitää pahaa minun mielestä ole jos muutaman juo. Itse en kuitenkaan ehkä lähtis vauvan kanssa terassille.

Mun iskä oli alkoholisti ja sen takia haluan pitää viinan käytön oikeestaan kokonaan erossa vauvastani kunnes on sen ikänen että tajuaa alkoholista ja sen käytöstä jotain...
 
Itselläni on lapsia kolme ja en oo koskaan vienyt heitä terassille..nytkin olen lähdössä baariin ja illan viettoon kavereitten kanssa eli käytän alkoholia,mutta haluan pitää lapset ja alkoholin erossa toisistaan..silloin kun oon lasten kanssa en juo mitään,mutta nyt kun vapaa ilta voin ottaa vaika useamman jos siltä alkaa tuntumaan
 
Onko se sitten niin, että suomalaisille alkoholin nauttiminen = vedetään lärvit? Ettekö te siellä kotonakaan sitten koskaan ota viinilasillista ruuan kanssa tai yhtä olutta saunan jälkeen? Minusta vain sillä tavalla voi lapsensa tulevaan alkoholinkäyttöön yrittää vaikuttaa, että omalla esimerkillään näyttää, että ei sitä tarvitse vetää kaksin käsin tajuttomuuteen asti vaan sitä voi todellakin ottaa yhden annoksen silloin tällöin.
 
Se nyt vaan on niin, että pieniä vauvoja ei viedä kaljaterasseille. Eikä kyllä isompiakaan lapsia. Eikö niitä terassikeikkoja voinut hoitaa ennen lapsen hankkimista.
 
Alkuperäinen kirjoittaja x:
Ap kysyy tässä "eikö pienen vauvan vanhemmilla ole oikeutta liikkua missään ja nauttia kesästä?" Tottakai on, mutta miksi se ainoa paikka pitäisi olla just joku onneton terassi??? Fiksumpia vaihtoehtoja on lukemattomia, ja ap:kin niitä varmasti tietää.

No mä rinnastan terassin kyllä ihan tavalliseen ravintolaan; sielläkin voi olla juopuneita ihmisiä, vaikka ei itse mitään alkoa joisikaan, söisi vain. Ja minä en siis alkoa kyllä joisi, toisin kuin nyt ap. En silti kyllä lähtisi ketään tuomitsemaan tuosta, koska kellonaikakin oli vielä täysin säädyllinen... Ehkä kymmenen jälkeen en enää vauvan kanssa missään pyörisi, mutta kesällä ei kello yhdeksänkään vielä kauhean myöhä ole - Etelä-Euroopassa siihen aikaan ollaan ravintolassa vasta alkuruoissa (ja lapset luonnollisesti mukana).

 
Kävin vappuna miehen kanssa terassilla mukana vauva ja koira. Joimme yhdet asuntomme vieressä olleella tyhjällä terassilla ja sitten kotiin iltapuurolle ja nukkumaan.

En kuitenkaan lähtisi täydelle kesäterassille. Kovat ja humalaiset äänet, tupakansavu sekä kännissä hoipperoivat ihmiset ovat mielestäni huono yhdistelmä vauvan tai lapsen kanssa. Terassi ei ole lapsen paikka vaikka ymmärrän vanhempien halun tavata ystäviä ja viettää aikaa ulkona.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Onko se sitten niin, että suomalaisille alkoholin nauttiminen = vedetään lärvit? Ettekö te siellä kotonakaan sitten koskaan ota viinilasillista ruuan kanssa tai yhtä olutta saunan jälkeen? Minusta vain sillä tavalla voi lapsensa tulevaan alkoholinkäyttöön yrittää vaikuttaa, että omalla esimerkillään näyttää, että ei sitä tarvitse vetää kaksin käsin tajuttomuuteen asti vaan sitä voi todellakin ottaa yhden annoksen silloin tällöin.

Tämä ihan hyvä ja varmaan oikeakin tapa. Että kotona jo opetetaan ns. käyttämään alkoholia oikein.

Kotona yhden annoksen ottaminen minusta ihan ok mutta terassi ei ehkä kuitenkaan sopiva pakka lapselle, vaikka ei itse joisi, niin kuitenki ymprillä voi olla kännissä olevia aikuisia jotka on kovaäänisiä. Itse kun olin pieni niin juuri se aikuisten mesoaminen kännissä oli pelottavaa.
:/
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Onko se sitten niin, että suomalaisille alkoholin nauttiminen = vedetään lärvit? Ettekö te siellä kotonakaan sitten koskaan ota viinilasillista ruuan kanssa tai yhtä olutta saunan jälkeen? Minusta vain sillä tavalla voi lapsensa tulevaan alkoholinkäyttöön yrittää vaikuttaa, että omalla esimerkillään näyttää, että ei sitä tarvitse vetää kaksin käsin tajuttomuuteen asti vaan sitä voi todellakin ottaa yhden annoksen silloin tällöin.

Joo, tämä on huomattu palstalla ennenkin, että alkoholinkäyttö tarkoitta tosi monille "lärvit". Mä voin lapseni nähden ottaa asiallisesti lasin viiniä tai saunakaljan tuntematta mitään pistosta omassa tunnossani. Päinvastoin, lapset näkee, että alkoholia pitää osata käyttää oikein ja aina kohtuudella.

Ap:n avaukseen voisin kommentoida vielä, että en tosiaan lähtisi kotoa vauvan kanssa terassille, mutta tuon kuvaillun tilanteen voisin kuvitella aurinkoisen kaupunki päivän /shoppailuiltapäivän päätteeksi kävelee terassin ohi ja päättää miehensä kanssa ottaa viileät juomat. Miksei? Itse en näe siinä mitään pahaa, jos mennään vauvan ehdoilla, aikatauluilla ja porukassa vauvan hoitaja on selvänä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Se nyt vaan on niin, että pieniä vauvoja ei viedä kaljaterasseille. Eikä kyllä isompiakaan lapsia. Eikö niitä terassikeikkoja voinut hoitaa ennen lapsen hankkimista.

Illalla en itse menisi lasten kanssa terassille. Mutta esim. Helsinkikin on täynnä ihania rantakahviloita/ravintoloita, joissa voisin hyvin juoda kauniina kesäpäivänä siiderin lasten syödessä jäätelöt. Mitäköhän pahaa siinä olisi?
 
Niin, terassejakin on monenlaisia. Mulla tulee aina tietysti mieleen ne omat mieluisat terassit, eli järven rannalla, aurinko paistaa ja lokit lentelee, ihmiset hakee mukana oleville lapsille sataman jäätelölaivasta tötteröitä. Terassi voi olla myöskin örvellyspaikka baarin jatkeena, jossa pohjia ottavat porukat mölisee ja polttaa tupakkaa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja aansu:
No ei siinä mitää pahaa minun mielestä ole jos muutaman juo. Itse en kuitenkaan ehkä lähtis vauvan kanssa terassille.

Mun iskä oli alkoholisti ja sen takia haluan pitää viinan käytön oikeestaan kokonaan erossa vauvastani kunnes on sen ikänen että tajuaa alkoholista ja sen käytöstä jotain...

No mutta tässäpä se just onkin: mistä lapsi koskaan oppisi normaaleja, terveitä juomatapoja, jos lapsesta asti alko on jotenkin demonisoitu ja sen käyttö on aina jotenkin "salaista", eikä sen järkevää käyttöä ole lapselle omalla esimerkillä opetettu? Tätä olen itse nyt paljon miettinyt, kun on esikoinen tulossa, ja olen kyllä päätynyt siihen, että normaalia alkoholinkäyttöä (esim. viiniä ruoan kanssa) lapsen on hyväkin nähdä jo pienestä pitäen, jotta oppisi siihen itsekin terveesti suhtautumaan. Mutta nämähän ovat mielipideasioita.

 

Yhteistyössä