temperamentti...

ollaan oltu miehen kanssa monta vuotta yhdessä ja mä olen aina ollut temperamenttinen, jo lapsena. mä olen vaikee ihminen ja "räjähtelen" paljon, mutta lyhyesti, enkä ajattele aina mitä sanon, mutta sellainen mä olen ja lapsen myötä temperamentti on todella paljon tasoittunut, ei mee ihan joka minuutti hermo....!
no, miehen kanssa ollut aika raskasta viime aikoina monestakin syystä, mutta nyt ihan joku pari viikkoo menny ihanan tasasesti ja alkaa tuntua siltä et kaikki on taas hyvin.
eilen sit juteltiin miehen kanssa pitkään ja hartaasti meidän parisuhteesta ja kaikesta, kumpikin kertoi rakastavansa ja kummallakin optimistinen asenne tulevaisuuteen, vanhoja ei enää vatvota. (taustalla ei kuitenkaan mitään pettämisjuttuja tms "vakavaa", lähinnä väsymystä ja stressiä jne.)
heitin sitten miehelle, että kai me mennään vielä joskus naimisiin? (kihloissa oltu 4v)
mies meni ihan vaikeeks ja yritti vaihtaa puheenaihetta. aikani vänkäsin ja sain sitten puristettua miehestä irti et se ei halua naimisiin mun temperamentin takia, mutta haluaa kyllä olla mun kanssa?! onko tää kenenkään muun mielestä vähän ristiriitainen ajatus?!
mun temperamentti on yhtäkkiä alkanu häiritseen sitä ja esim.eilen oli tilanne, et miehellä vapaapäivä ja kun mä tulen kotiin lapsen kanssa kaupan kautta niin huomaan et kotona ei oo tapahtunu mitään, koirakaan ei ollu saanu ruokaa! soitin miehelle et eiks koira tosiaan oo saanu ruokaa? mies siihen et ei oo ku sitäjatätäjatota ja mä kissahdin et on se perkele kun kaikki pitää ite tehdä ja löin luurin korvaan, meni totaalisesti hermo.
tollasia "kilahduksia" multa tulee päivittäin, mutta todella harvoin aiheetta. lapsellistahan se silti on, mutta en voi sille mitään.
tämän takia me ei sitten voida mennä naimisiin, mutta voidaan elää loppuelämä yhdessä. pieni takaportin maku tässä hommassa...

 

Minä olen vähän sitä mieltä, että ainoa ihminen, jonka käytökselle kukin jotain voi, on just se oma itse. Joten jos se naimisiinmeno olisi kovin tärkeää, sitä varmaan koittaisi muuttaa niitä käytöksen piirteitä, joista toinen ei pidä? Minusta on vähän epäreiluakin sanoa, että no minä nyt vaan oon tämmöinen, jos siis suutahtelee (vaikka aiheestakin ) jatkuvasti ja kiukuttelee. Ei semmoisen kanssa ole kiva elää, joka koko ajan räiskähtelee.

 

Se haluu olla varma et pääsee susta suht helposti joskus eroon jos tarve vaatii... Kiva.

 

HAE MIELIALA LÄÄKITYS!!

 

Minä olen vähän sitä mieltä, että ainoa ihminen, jonka käytökselle kukin jotain voi, on just se oma itse. Joten jos se naimisiinmeno olisi kovin tärkeää, sitä varmaan koittaisi muuttaa niitä käytöksen piirteitä, joista toinen ei pidä? Minusta on vähän epäreiluakin sanoa, että no minä nyt vaan oon tämmöinen, jos siis suutahtelee (vaikka aiheestakin ) jatkuvasti ja kiukuttelee. Ei semmoisen kanssa ole kiva elää, joka koko ajan räiskähtelee.

mä olen tasottunu jo tosi paljon, en voi itselleni mitään.. yritän kyllä, mutta en vaan pysty parempaan...

 

:hug:

No, älkää menkö naimisiin.

 

mä olen tasottunu jo tosi paljon, en voi itselleni mitään.. yritän kyllä, mutta en vaan pysty parempaan...

Jos ajattelisit sitä siltä kantilta, että sulle joku usein löisi luuria korvaan ja sen sellaista, ei se varmaan kivalta tuntuisi. Ymmärrän kyllä tuon, mitä kirjoitit siitä takaportista, sitähän se on. Jos ei tunne, että haluaa mennä avioliittoon, silloin siihen ei pidä mennä, ei vaikka toinen siitä pahoittaisi mielensä. Toivottavasti asiat lutviintuvat parhain päin.

 

anna ajan vielä kulua. ehkä mies tulee vielä toisiin ajatuksiin. ja yleensä ikäkin tasoittaa tuota temperamenttia vielä lisää. itsekin oon samanlainen temperamentiltani, mutta naimisiin silti "pääsin". varmaan siksi kun toimin niin nopeasti - mikä luonteelleni toki kuuluukin...

 

mä olen tasottunu jo tosi paljon, en voi itselleni mitään.. yritän kyllä, mutta en vaan pysty parempaan...

Jos ajattelisit sitä siltä kantilta, että sulle joku usein löisi luuria korvaan ja sen sellaista, ei se varmaan kivalta tuntuisi. Ymmärrän kyllä tuon, mitä kirjoitit siitä takaportista, sitähän se on. Jos ei tunne, että haluaa mennä avioliittoon, silloin siihen ei pidä mennä, ei vaikka toinen siitä pahoittaisi mielensä. Toivottavasti asiat lutviintuvat parhain päin.

olen ajatellut kyllä, mutta silti..
eikä kyse ole siitä että nyt heti naimisiin, vaan ylipäätään ja siitä tuli huono olo, koska tällainen mä olen ja jos en tällaisena (PALJON MUUTTUNEENA!) ns.kelpaa miehelle, niin ei hyvältä näytä. kuitenkin se kosi mua kun olin vielä paljon räiskyvämpi... en halua kuluttaa elämääni näin, haluan naimisiin, haluan lisää lapsia, haluan elää ja mennä ja enkä meinata! enkä tarkota tota menemistä et bilettään tms vaan et nauttii elämästä..

 

up.. mielipiteitä, kokemuksia, tukea..

 

Mä olen ihan yhtä temperamenttinen ellen myös pahempi, mutta silti mieheni meni kanssani naimisiin

 

Mä luen juuri kirjaa temperamenteista, on kyllä tosi mielenkiintoinen opus!
Mutta siis, kyllä mäkin olisin ehkä hieman kummissani jos mies noin sanoisi.

 

Onko tuo temperamenttinen nyt sitten vähän sellainen pehmennetty ilmaisu? Kivempi sanoa, että on temperamenttinen, kuin vaikka että on kiukkuinen tai arvaamaton tai jotain sellaista.

 

Onko tuo temperamenttinen nyt sitten vähän sellainen pehmennetty ilmaisu? Kivempi sanoa, että on temperamenttinen, kuin vaikka että on kiukkuinen tai arvaamaton tai jotain sellaista.

en mä tiedä mitä nyt on kivempi sanoa, temperamenttiseks mua on aina sanottu ja sellaisena itseäni pidän ja sitä sanaa nytkin käytin..

 

Olen myös hyvin temperamenttinen ja silti naimisissa. Ei kai se papin aamen sua hankalammaksi tee, jos miehesi kuitenkin haluaa kanssasi elää. Onkohan taustalla miehen puolelta ehkä muitakin syitä?

 

Onko tuo temperamenttinen nyt sitten vähän sellainen pehmennetty ilmaisu? Kivempi sanoa, että on temperamenttinen, kuin vaikka että on kiukkuinen tai arvaamaton tai jotain sellaista.

en mä tiedä mitä nyt on kivempi sanoa, temperamenttiseks mua on aina sanottu ja sellaisena itseäni pidän ja sitä sanaa nytkin käytin..

Mutta jos ajattelet sen toisen kannalta, hänestä se tuntuu ehkä eriltä. Ehkä se on alussa ollut ihan viehättäväkin piirre, just kun on ihastunut ja vastarakastunut, ajattelee, että voi kun se kulta on ihana, kun se suuttuu. Mutta siihen voi kyllästyä.

 

hmm. millanen sun miehes on sitten luonteeltaan? tai etenkin tempperamentiltaan? ei kai se tohon naimisiin menoon niinkään liity, kuhan kyselin iihan mielenkiinnosta vaan...

ja sitä äkkipikaisuuttaankin voi kyllä hillitä, ja sanoithan sitä jo hillinneesikin. kovin tulisesta tuskin koskaan mitään rauhankyyhkyä tulee, mutta jos itse tiedostaa oman luonteensa ja haluaa sitä parantaa lauhkeampaan suuntaan, on se kyllä mahdollista. siitä tulee itsellekkin parempi olo, kun ei koko ajan ja pitkin päivää ärhentele milloin mistäkin. nimim. kokemusta on :saint:

 

up.. mielipiteitä, kokemuksia, tukea..

Oma kokemukseni asiasta... Mies on luoneeltaan TOSI tulinen ja kilahtelee ihan mistä vaan tuulensuunnasta ja planeettojen asennoista riippuen. Aina muutaman päivän välein joutuu kuuntelemaan kiroamista ja huutamista, vaikka itse olisi vaan kysynyt häneltä vointia tms. Sanoo myös, ettei tarkoita pahoja sanojaan, mutta mistä ne sitten oikein tulee?? Vaikea välillä uskoa niitä kauniita asioita joista puhuu.

Rakastetaan toisiamme tosi paljon, mutta mua harmittaa, että mies ottaa "uhrin"aseman kilahdellessaan. Esim. kun hän ei mahda itselleen mitään kun suutuu ja mun ei vaan pitäisi loukkaantua ja pahoitaa mieltäni kun hän on pahalla tuulella. Ei tarkoita kuulemma mitään pahaa...

Joskus ahdistaa niin, että tekis mieli pakata kamat ja lähteä. Ymmärrän siis miehesi varovaisuuden.

Itse olen myös tosi voimakasluontoinen, mutta olen ajatellut, että kun itse tiedän kuinka paljon tollainen satuttaa niin en halua sitä toiselle aiheuttaa.

Koittakaa vaan jutella ja miettiä joitain keinoja yhdessä, miten saisitte elämän rauhaisaksi. Mieti myös itse olisiko erilainen tapa kommunikoida teille molemmille helpompi.

Tää ei ollut pahalla kirjoitettu... toivottavasti et loukkaannu