Telelakko voi hiljentää kännyköitä (*piip jupinaa* )

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja A shadieeyah
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
A

A shadieeyah

Vieras
http://www.iltalehti.fi/uutiset/200711106831876_uu.shtml

Vaikutukset tuntuisivat palveluissa, tietoliikenne kulkee jos vikoja ei tule

Puhelinliikenne ja internetin käyttö voivat takkuilla ensi torstaista lähtien. Mikäli sopua toimihenkilöiden ja työnantajajärjestön välillä ei löydy, lakko saattaa pysäyttää TeliaSoneran ja Elisan sekä myöhemmin parinkymmenen muun yrityksen palvelut.
Lakon ensimmäiseen vaiheeseen osallistuisi STTK:laisen Toimihenkilöunionin (TU) mukaan lähes 8 000 teleoperaattoreiden toimihenkilöä. Heistä 5 500 toimii Sonerassa ja 2 400 Elisassa.

Tieto- ja tekniikka-alojen työnantajaliitto TIKLI on arvioinut kokonaismääräksi 6 000.
Perjantaina tietoliikennepalvelujen toiminta voi heiketä edelleen akavalaisten toimihenkilöiden lakon vuoksi. Ylempien toimihenkilöiden YTN uhkaa aloittaa tuolloin puoliltapäivin työnseisauksen.

Varsinainen lakko alkaisi maanantaina ja koskee noin 4 000 akavalaista. Työtaistelun piirissä on koko ala, yrityksistä suurimmat ovat Elisa ja TeliaSonera.

Seuraavina DNA ja Fonecta

Viikkoa myöhemmin TU:n työtaistelu laajenisi DNA:han, Fonectaan, Kymen Puhelimeen ja Mikkelin Puhelimeen.

Laajennus toisi liiton mukaan noin 1 500 uutta lakkolaista, heistä noin 600 Fonectassa ja 700 DNA:ssa.

Fonectassa lakko vaikuttaisi 020202 ja 118 -numeropalvelujen toimintaan.

DNA:n matkapuhelinten ohella kiinteiden verkkojen toiminta häiriintyisi mm. Kuopion, Lahden, Lohjan, Oulun, Rauman ja Porin seuduilla.

Palvelut pysähtyisivät lähes täysin

Työministeriö siirsi jo lakon alkamista kahdella viikolla sen yhteiskunnalle aiheuttamien haittojen vuoksi. Uutta jatkoaikaa ei voida määrätä.

TU:ssa arvioidaan, että työtaistelun vaikutukset voivat olla tuntuvia, koska nykyään yritykset ja julkiset palvelut ovat tietoliikenteestä hyvin riippuvaisia. Teollisuuden, kaupan ja liikenteen ohella häiriöt voisivat ulottua vaikkapa sairaaloiden toimintaan tai estää eläkkeiden maksun.

Liiton mukaan lakko seisauttaisi ensi vaiheessa mm. TeliaSoneran ja Elisan yksityisten ja yritysten puhelin- ja laajakaistaliittymien asiakaspalvelun, verkkojen ylläpidon, korjaukset ja laskutuksen. Myös myymälät eli Elisa Shopit ja Sonera Pisteet suljettaisiin.

Viat korjautuisivat hitaasti
TIKLI:n toimitusjohtajan Harri Hietalan mukaan vaikutukset kohdistuvat lähinnä erilaisiin asiakaspalveluihin, josta TU:n jäsenistö pääosin vastaa.
- Tietoliikenne toimii niin pitkään kuin laitteet pysyvät kunnossa. Ongelmia voi tulla, jos laitteisiin tulee vikoja. Silloin niiden kuntoon laittaminen saattaa hidastua.
YTN:n jäsenet ovat pääosin esimiestehtävissä, joten heidän poissaolonsa ei suoraan vaikuta asiakkaisiin.
Hietala muistuttaa, että tällaisen lakon vaikutuksia on vaikea arvioida, koska vastaavaa ei ole ennen ollut.

Alkuperäinen kirjoittaja nytkypylly:
no juu... kyllähän kaikki muut saa lakkoilla ihan rauhassa paitsi hoitajat! |O

kyllä se hoitajienki lakko on *piipistä* (joutuu pitelee tassut pystyssä ettei magneettikuvaus aika peruunnu viimehetkellä )..

:whistle: mutta netti ja kännykät ...*jupinaa* onneks meillä ei oo enää elisan loistavaa nettiä joka muutenkin takkusi. Mutta mutta... :ashamed: ehkä sitä ihmiset on liian riippuvaisia netistä?

( *ironista* sillon voi tulla pakko ero palstasta :laugh: )

onneks on gomobile pre payd...se ois huono juttu jos känny ei toimis :/
 
Alkuperäinen kirjoittaja mulish:
Just joo |O Mitäs sit jos hätä tulee nii millä hemmetil sitä apua soittaa?? Mulla alkaa tulla nää lakot jo korvista :headwall: :headwall: :headwall:

Niin, mutta mistä sitä apuakin sitten saa, kun ei oo hoitajia... :whistle:
No se leikistä, mutta tosiaan, nää lakkotouhut on niiiiin syvältä, varsinkin kun on ihan riippuvainen netistä ja kännystä... ;) :D Tai ei tarvii olla riippuvainen, vaan just esim. jos hätä tulee, niin mitäs sitten... Mistäs sen avun tosiaan saa, jos puhelimet ei toimi. Ja kenes sillon on vastuu? Hoitajien työtaistelussakin vaahdotaan vastuusta ihmisten hengestä, mutta mikäs vastuu on operaattoreilla, kun ei apua saada soitettua???
 
Alkuperäinen kirjoittaja mantelisuklaa:

No en mä niin tästä netistä jos se menis "kiinni". Mut kyllä toi puhelin on avunsaanniin a ja o. Eikö nyt mitään muuta tekemistä ole ku lakkoilla.
 
Peesi!!

Yhteistyössä