Teinkö väärin? *lupauksista, rahasta *

[pohtija]

Mies on jo pidemmän aikaa luvannut, että lähdetään n. 400 ? kustantavalle reissulle meidän pojan + kummipoikamme kanssa. Kummipoika on eroperheestä, eikä erosta ole kovin kauaa. Usko aikuisiin voi siis pienellä olla tällä hetkellä koetuksella...

Mies alkoi ontuvilla syillä viime tingassa perumaan menoa. Kyse ei ole rahasta, mies tienaa HYVIN. Miehen on tämä reissu tarkoitus maksaa, koska itse olen hoitovapaalla työstäni. Tienaan siis normaalisti ihan hyvää kk palkkaa itsekin, ja maksan osuuden reissuistamme.

Kun mies alkoi perumaan, ilmoitin että fine. Peruutuksen takia minä en lapsen kanssa tule seuraavana kesänä pahemmin miehen sukumökille, vaan vietetään aika meidän sukumökillämme. Kun kerran mieskin mielivaltaisesti aina muuttelee suunnitelmia, ja päättää kaikesta yksin. Lisäksi en tule anopin kanssa oikein toimeen, eli en halua oikeasti olla siellä miehen mökillä niin paljon kun olemme. Mies kakoi uhaustani vähän aikaa lopetti peruttelun, eli suostui suunniteltuun lomaan.

Loma oli peruttu jo kerran aiemmin. Loma on alunperin ollut miehen idea. Kummilapsi tiesi lomasta. Olinko hirviö kun kiristin miestäni, vaikka hän onkin loman maksaja? Itsestäni kun tuntuu että tein aivan oikein. Onhan aikuisilla vastuu eikä erolapsen luottamusta aikuisiin voi mielestäni viedä enää yhtään enempää!

Ärsyttää miehen ainaiset lupailut ja viime tingassa perumiset!!

 

[vieras]

No joo ihan ok tuo kiristys varmaan on. Mutta tuo erolapsen menetetty usko aikuisiin on ehkä vähän liioittelua

 

[Just]

No joo ihan ok tuo kiristys varmaan on. Mutta tuo erolapsen menetetty usko aikuisiin on ehkä vähän liioittelua

Just !
Kyllä ne erolapset ihan rakastettuja on , ei mitään hylkiöitä.

 

[ap]

No joo ihan ok tuo kiristys varmaan on. Mutta tuo erolapsen menetetty usko aikuisiin on ehkä vähän liioittelua

Just !
Kyllä ne erolapset ihan rakastettuja on , ei mitään hylkiöitä.

En tarkoittanut sitä. Tarkoitin vaan, että jos toinen on juuri menettänyt kipeän asian takia uskoa aikuisiin (tämä poika on, itkee sitä että kukaan ei muka välitä) niin meidän ei varmaan tarvitse lisätä tällaista tunnetta vaan pitää tehdyt lupaukset. Lapset reagoi eroihin eri tavoilla, eli ei se uskon menetys niin tavatonta ole.

 

[jep]

Musta toimit tavallaan oikein. Tietysti reilu keskustelu aiheesta ois ollu parempi, mutta toisinaan ei noihin auta kuin nää uhkailu, kiristys ja lahjonta.

Meillä tuntuu menevän niin, että minun rahat on yhteiset rahat ja miehen rahat on miehen rahat. Pitää itsestäänselvyytenä, että minä maksan vuokran kokonaan, jos hän saa kaiken menemään muuhun, minä laitan hänen tilille rahaa, kun omat loppuu, autan luottojen maksuissa, jotka on syntyneet ennen suhteemme alkua jne. Mutta sitten taas kun puhutaan, että nyt keskiviikkona tulevasta palkasta menee vuokra, elarit, mun luottokortin höyläys, josta osa meni Hänen auton pakolliseen katsastukseen (saan kylläkäyttää autoa), hän toteaa, et eihän hänellä oo kun puolet vuokrasta ja oma luoton lyhennys.. Hetkinen, viime vuokran maksoin kokonaan, käytin luottokorttia hänen autoon...........

Yhteiset menot ja silleen. Jos mies lupaisi jotain vastaavaa, et vaikka kustantaa jonkun jutun, missä minä ja mun lapset on osallisina, pitäsin kyllä äärettömän pitkään huolen siitä, ettei syö sanojaan.