Teini-ikäkö vaikeaa aikaa? Siis muka yleensä? Itse en enää oikein tuohon usko.

["vieras"]

Esikoinen on 17v aivan ihana, vastuuntuntoinen, kiltti, suloinen, iloinen ja tasapainoinen tyttö. Uhmaiät oli siinä 2v ja 5-6v iässä. Sen jälkeen tyttö on ollut aivan ihana tapaus. Teini-iässä etenkin. Juttelee asioistaan, tulee viereen istumaan, haluaa hierontaa, haluaa viettää äiti-tyttö-päiviä shoppaillen ja ulkona syömässä käyden tai leffassa tms, kysyy miten mun työpäivä meni. Auttaa siivoamisessa, tekee välillä ruokaa ja leipoo. Harrastus (tanssi) on jatkunut läpi teini-iän (alkoi 7v). Lisäksi käy lenkillä (myös mun kanssa), uimassa ym. Hänellä on paljon kivoja kavereita. Ei juo, ei polta (tai siis ainakaan en moisista tiedä ja olisi vaikea uskoa). Joskus on vähäsen alkoholia maistellut, mutta ei enempää enää siinä vaiheessa kun alkoi tuntua humalaiselta. Ei pitänyt siitä olotilasta, tuo tapahtui kavereiden kanssa illanvietossa ja kertoi siitä jälkikäteen mulle. Koulu sujuu hyvin. Yksi poikakaveri on ollut, poika kävi meilläkin muutaman kerran ja oli tosi kohtelias ja mukava tapaus. Jutteli meidän vanhempien kanssa fiksusti jne. Ei ole ollut mitään kapinaa.
Tyttö itse juttelee mun kanssa myös tunteistaan (esim. koe jännittää, joku opettaja tuntuu ikävältä yms.).

Etukäteen odotin jotain ihan hirveää aikaa teini-iästä, muiden pelottelemana. Että "odotas vaan kun se teidänkin kiltti tyttö tulee teini-ikään". Mutta mitäs nyt sitten, mitään ei tapahtunut. Tyttö pysyi kilttinä, suloisena ja kivana.

Ainakin fyysisesti teini-ikä alkaa olla jo ohikin. Kuukautiset alkoi vähän ennen 12v synttäreitä ja fyysisesti tyttö on kuin aikuinen nainen. Enpä jotenkin millään usko, että tässä vaiheessa enää tulisi hurjia henkisiä kuohuja?

Toiseksi vanhin on 13v poika ja oikein kiltti ja kiva tapaus hänkin. Ei näy merkkejä mistään karseasta vaan meidänkin välit on läheiset ja lämpimät. Tällä pojalla ei ole edes uhmaikiä ollut, vaan on ollut koko lapsuudensa kiltti ja vanhempiaan kunnioittava.

Ihan tavallinen perhe ollaan. Nuo kaksi vanhinta saatiin jo nuorina, itse olin 20v kun esikoinen syntyi... Meillä on myös nuorempia lapsia 2v ja 4v.

Tällä kokemuksella tuntuisi ihan oudolta, että isot melkein-aikuiset riehuisi, kapinoisi ja haistattelisi... Tulisi olo hyvin epävakaasta ihmisestä. Kuitenkin jatkuvasti sitä vaan törmää siihen ajatukseen, että teinit on niiiiiin vaikeita. No, ei aina....

 

[ärsyttää]

Ja yhden tapauksen perusteella sä oot valmis kumoamaan käsityksen teini-iän vaikeudesta? Että koska sun kullannuppus on ollut tasainen ja kiltti, ne teinit jotka sitä ei ole, on jotenkin häiriintyneitä ja/tai häiriintyneestä perheestä?
Ja pikkuvinkkinä, se sun kolmetoistavuotias ei ole vielä oikeessa murkkuiässä. Älä sitten järkyty jos teillä on parin kolmen vuoden kuluttua ihan toisenlainen poika kuin nyt.

 

[Kepsis]

Niin eli kun nyt on näin käynyt kahden lapsesi kohdalla, olet valmis väittämään että näin se on muutenkin?

Siinä vaiheessa kun se itsenäistyminen alkaa tulee ne vaikeat ajat, joillain se alkaa myöhemmin. Jos siitä lähettäisiin että ihmisiin voisi ikinä 100% varmuudella soveltaa kaikkiin jotain lausetta tai käsitystä, ei me oltaisi ihmisiä vaan koneita.

 

[54t4554]

Jossain vaiheessa nuori itsenäistyy, ja siinä kohtaa voi tulla kolareita vanhempien kanssa. Tiedän perheitä, joissa on päästy suht helpolla lapsen itsenäistymisestä ja tiedän perheitä, joissa nuori on kapinoinut todella vahvasti vanhempiaan vastaan. Ihmiset on erilaisia, ihan vauvasta asti.

 

["Vieras"]

Ei sen teini-iän välttämättä tartte vaikea olla, sehän riippuu paljon lapsen synnynnäisestä tempperamentista.

 

[Khimaira]

Ja yhden tapauksen perusteella sä oot valmis kumoamaan käsityksen teini-iän vaikeudesta? Että koska sun kullannuppus on ollut tasainen ja kiltti, ne teinit jotka sitä ei ole, on jotenkin häiriintyneitä ja/tai häiriintyneestä perheestä?

Kuten eräs palstalainen sanoikin, niin normaali lapsi ei uhmaikää koe, vaan, miten se nyt menikään- johtuu vanhempien kyvyttömuudestä olla vanhempia.
Olisiko tähän sovellettavissa sitten se että murkkkuikäkin on vaan vanhemmista kiinni?

Ei vainen, kyllä murkkuikä, uhmaikä ja kaikki muut kriisit tulevat ihmisestä sisältäpäin. Kamalaa on sellainen että syytetään vanhempia tai perheoloja esim. murrosiästä.

Mulle psykan opettaja sanoi vuosia sitten että antaa nuoren pukeutua murrosiässä goottityyliin ja mihin vaan- niin pitkään kun se on vaan vaatteilla ja meikillä kohauttamista niin se ei ketään vahingoita ( paitsi sukulaispäivällisillä muita sukulaisia ).

 

[Oooonaan äitee]

Komppi tuolle, että lapsen persoonallisuudesta riippuu. Kun muistelee omaa murrosikää, niin kavereista löytyi kyllä niitä "nössyköitä" jotka kunnioitti vanhempiensa ja opettajien tahtoa ihan aina. Kovin vahvoja persoonia eivät ole aikuisenakaan, vaan enemmän rauhaa rakastavia

Pahimmat murroskuohut oli kyllä niillä, joilla oli ongelmia kotona. Ihan selkeesti. Ne lintsas, turmeli koulun/valtion omaisuutta, kiusas muita yms.

 

["vieras"]

Ihanan nopeasti tehty yleistys Mutta eipä sitä tarvitse kuin omasta ystäväpiiristä tehdä gallupia teini-iästä ja huomaa, että osalla on ollut vaikeampaa ja osalla todella tasaista, eikä selityksenä aina ole vanhemmat. Ainakin osan kanssa on helppo yhdistää ihmsen temperamentti ja käytös teininä, mutta nämäkään asiat eivät ole niin yksiselitteisiä. Ympäristö, omat tavoitteet, kaverit, ikävät tapahtumat, oma osaaminen eri tilanteissa; kaikki vaikuttaa.

 

["Pikkuinen Jättiläinen"]

Kyllä se on ihan teinistä kiinni, ei vanhemmista eikä kasvatuksesta. Ja kannattaa muistaa, että joillakin kapinavaihe tulee vasta siinä vaiheessa kun muuttaa kotoa opiskelemaan eli 19v. eteenpäin.. Ja siinä vaiheessa kukaan ei olekaan laittamassa niitä rajoja, joten ehkä se on parempikin kokea se vaihe siinä vaiheessa kun asuu vielä kotona.

Kaverin tyttö oli tosi helppo tapaus, ei sille tullut koskaan mitään hankaluuksia eikä murrosiän myllerryksiä (tai ainakaan ne ei näkynyt mitenkään päällepäin). Sen sijaan poika oli sitten niiiin tyypillin murkku kuin ikinä voi olla ja kuitenkin samojen vanhempien lapsi kyseessä Nämä kaksi lasta on kuitenkin luonteeltaan olleet aina, ihan pienestä lapsesta asti olleet niin erilaisia, että ei varmasti ole kummakaan että murrosikäkin on heillä ollut erilainen. Avoimella ja iloisella luonteella murrosikä on varmasti helpompi, sisäänpäinkääntyneelle hankalampi.

 

[Joskus näinkin]

Ap, mulla on vähän samat kokemukset. Itselläni on 3 lasta ja tasaiseen tahtiin on heidän kanssaan mennyt. Nössöjä eivät todellakaan ole kukaan heistä.

 

["vieras"]

Varmasti osittain ainakin vaikutusta on sillä lapsen/nuoren tempperamentillä mutta uskoisin että myös vanhemmilla on oma vaikutuksensa siihen miten ne teini-iän kuohut menee. Siis jos nuorelle ja vanhemmalle ovat lämpimät ja luottamukselliset välit niin varmaan se vaikuttaa siihen miten teini-ikä sujuu. Samoin myös vanhempien oma tempperamentti vaikuttaa, toiset vetävät herneet nenään pienimmästäkin kun taas toiset suhtautuvat rennommin niihin teinien tempauksiin.

 

[:D]

Aika kattava otanta.... Ap:ssa on ainesta tutkijaksi!

 

["Viiden äiti"]

Meillä on 5 lasta, 2 jo aikuista ja yksi teini-ikäinen ja toinenkin tulossa siihen ikään ja nuorin on leikki-ikäinen. Voin sanoa että se riippuu niin luonteesta.Esikoisen kanssa oli hurjaa kapinointia, ei kyllä haistatellut, mutta paljon oli kaikenlaista ikävää.Nyt kun tuo ikä on ohitse¨on kuin toinen ihminen.Rauhallinen, hymyilevä pian 21v nuorimies.Siskonsa on parisen vuotta nuorempi ja hänellä ei tuntunut olevan murrosikää lainkaan.Kaikki meni rauhallisesti ja tasapainoisesti. Nyt kolmannen kohdalla räiskyy.Saapi nähdä miten sitten kahden nuoremman kanssa.Toiseksi nuoremman kanssa on jo pieniä viitteitä ollut

 

["Viiden äiti"]

[QUOTE="vieras";26208733]Varmasti osittain ainakin vaikutusta on sillä lapsen/nuoren tempperamentillä mutta uskoisin että myös vanhemmilla on oma vaikutuksensa siihen miten ne teini-iän kuohut menee. Siis jos nuorelle ja vanhemmalle ovat lämpimät ja luottamukselliset välit niin varmaan se vaikuttaa siihen miten teini-ikä sujuu. Samoin myös vanhempien oma tempperamentti vaikuttaa, toiset vetävät herneet nenään pienimmästäkin kun taas toiset suhtautuvat rennommin niihin teinien tempauksiin.[/QUOTE]

Meillä oli esikoisen kanssa hyvät välit, mutta ei se kapinointia ja ikävyyksiä estänyt.Pitkää pinnaa vaadittiin ja kyllä sitä löytyikin.Toisille se aikuisuuteen kasvaminen vaan ottaa koville ja toisilla sujuu rauhallisemmin.

 

[omg]

Meillä on ollut helppoja teinejä. No 16-vuotiaan kanssa on pientä säätöä ollut, mutta helppo ja ihana tyttö hän on silti. Kolme vanhinta on jo aikuisia, kaksi opiskelee korkeakoulussa ja hyvin meni teini-ikä ja omilleen muuttaminen. Nuorin on vielä pieni koululainen, mutta hänessä on kyllä ainesta vaikeaankiin teini-ikään.

 

[Poignant]

Mä oon ollut "hirvee" teini, siis olen nauttinut porukoiden luottamusta ja sinänsä olen heitä aika pitkälle myös totellut ja kunnioittanut.
Mutta lintsasin paljon koulusta ja äitin kanssa riideltiin paljon, juurikin rajoista, pukeutumisesta ja ulkönäöstä. Muistan vielki ku yhen riidan päätteeksi äitini sanoi että ei malta oottaa ku muutan kotoo
Mutta meän välit kyl parani paljon sit ku muutin kotoo pois.

Meän lapsella on todella voimakas tahto ja voin sanoa että kolmenvuoden uhma oli helppo tän 6v uhman rinnalla, joten kyl mä hieman kauhulla odotan sitä teini-ikää.

 

["mies"]

Komppi tuolle, että lapsen persoonallisuudesta riippuu. Kun muistelee omaa murrosikää, niin kavereista löytyi kyllä niitä "nössyköitä" jotka kunnioitti vanhempiensa ja opettajien tahtoa ihan aina. Kovin vahvoja persoonia eivät ole aikuisenakaan, vaan enemmän rauhaa rakastavia

Kiintoisaa, että sinusta auktoriteettien kunnioitus merkitsee heikkoa persoonaa tai ehdotonta pasifismia. Olet tuossa väärässä. "Kapinoivat" ihmiset ovat useammin juuri massa-ajatteluun taipuvaisempia ja vähemmän itsenäisiä yksilöinä (ks. esim. sosialismi tai Music Televisionin nuorisokuva).

Esimerkiksi ideologinen anarkisti ei luultavasti ole missään "pelastetaan maailma" -kapinoinneissa mukana, mutta voi silti olla erittäin (kenties joistain jopa pelottavan) voimakas ja omia teitä kulkeva persoonallisuus kun vertailukohta on joku "KapinaryhmäTM". Breivik vs. vasemmistonuoret on hyvä kärjistetty esimerkki, mitä tarkoitan.

 

["vieras"]

Niin, typeräähän se on automaattisesti sanoa, että teini-ikä olisi kamalaa aikaa. Ei se kaikille ole. Itsekin olin helppo teini. En aiheuttanut murheita, raivonnut, mäkättänyt tai muutenkaan ilkeillyt vanhemmilleni.

 

["vieras"]

[QUOTE="Viiden äiti";26208991]Meillä oli esikoisen kanssa hyvät välit, mutta ei se kapinointia ja ikävyyksiä estänyt.Pitkää pinnaa vaadittiin ja kyllä sitä löytyikin.Toisille se aikuisuuteen kasvaminen vaan ottaa koville ja toisilla sujuu rauhallisemmin.[/QUOTE]

Samaa mieltä. Omilla tytöillä ei ollut koskaan mitään ns. uhmaikää, mutta kun murkkuikä alkoi niin silloin kyllä räiskyi. Nyt onneksi jo pahin luultavasti ohitse mutta kyllä varsinkin kuopuksen 7- ja 8-luokka oli aivan helvetillistä aikaa. Ja taatusti kyse ei ollut kasvatuksesta tai välittämisestä. Vanhempina teimme kaikkemme ja vaikkei tyttö sitä silloin arvostanutkaan niin nyt näyttää siltä että jotain on ehkä mennyt perillekin

 

["vieras"]

Niin eli kun nyt on näin käynyt kahden lapsesi kohdalla, olet valmis väittämään että näin se on muutenkin?

Siinä vaiheessa kun se itsenäistyminen alkaa tulee ne vaikeat ajat, joillain se alkaa myöhemmin. Jos siitä lähettäisiin että ihmisiin voisi ikinä 100% varmuudella soveltaa kaikkiin jotain lausetta tai käsitystä, ei me oltaisi ihmisiä vaan koneita.

Öh, mistä sinä voit tietää, että ne vaikeat ajat tulevat sitten kun itsenäistyminen alkaa? Ei se kaikilla mene niin. Ei kannata yleistää, vaikka omassa tuttavapiirissä vaikeita tapauksia olisikin.