Tein tänä aamuna positiivisen raskaustestin ja kaipaan sitä mahtavaa onnentunnetta, joka eka kerralla tuli

Meillä on siis 3-vuotias tyttö ennestään ja tämä tuleva on toinen ja viimeinen lapsemme. Itse olin kauan sitä mieltä, että haluan yhden lapsen, mutta mies pitää sisarusta tärkeänä. Taivuin sitten parin vuoden suostuttelun jälkeen. Jätimme ehkäisyn pois jo syyskuussa, eli aikaa tässä on ollut, enkä ole missään vaiheessa katunut, että jätimme ehkäisyn pois ja olen kyllä toivonutkin raskauden alkamista. Mutta nyt yllätyin, kuinka neutraalisti suhtauduin niihin kahteen viivaan tikussa!?

Onko muilla samanlaisia kokemuksia?

 

minulla ei ole ollut mitään onnentunteita yhdenkään plussatestin jälkeen. Kaikki kolme raskautta on pitänyt vain lusia; se syliin saatu lapsi on sitten ajan kanssa tullut rakkaaksi.

 

No jaa, kun tein positiivisen testin tästä toisesta (nyt rv 22+), lähetin ensimmäisenä miehelle tekstiviestin "Voi helvetti!!" ja kuvan tikusta. Se kertonee jotain.

Nyt on kyllä olo tasaantunut ja alan jo vähän uskaltaa odottaakin tätä vauvaa syntyväksi. Vaikka edelleen mielessä kummittelee minkälaisen show tämä tekee meidän arjesta ja elämästä, kun esikoinenkin ehtii vasta kaksi täyttää.

 

Mun kokemuksen mukaan ja niin toivottu kun toinen olikin, siitä puuttuu se ensikerran jännitys jne jne.. Ei ne tunteet ollu lainkaan niin vahvoja kun esikoisen kanssa, osa jopa puuttui mutta lapsen syntymän jälkeinen tunneskaala olikin sitten rikkaampi kuin esikoisen kanssa.

Eli normaalia.

 

No, en voi sanoa etteikö raskaaksi tulo toista kertaa olisi miltään tuntunut, kyllä se ilahdutti ja vähän jännittikin, mutta olihan se aivan eri mittakaavassa kuin ekalla kertaa. Ekalla kerralla meinasi tippua koko testi käsistä, niin kovasti kädet tärisivät Mutta eiköhän lie normaalia että näin se menee, ainakin jos raskautuminen on ollut suht helppoa eikä takana mitään lapsettomuutta tms.

Odotan siis meille toista lasta myöskin noin 3 vuoden ikäerolla ja synnytys alkaa lähestyä. Jälkikäteen osaan nyt kertoa, että raskauden alkuvaiheessa minun oli vaikeampi muodostaa tunnesidettä tätä kuopusta kohtaan, vaikka esikoisesta tunneside syntyi samantien kun raskauduin. Kyllä kävi mielessä että voiko toista mitenkään rakastaa aivan siten kuin esikoista. Ennemminkin mielessä oli kaikenlaista huolta ja murhetta käytännön asioista, esikoisen suhtautumisesta, rahatilanteesta jne, koska tiesin mitä vauvan tulo tarkoittaa. Eihän ekaa odottaessa osaa sellaisia murehtiakaan, kulkee vain ruusunpunaiset laput silmillä.

Mutta siis, kyllä niitä tunteita on vähitellen syntynyt tosi paljonkin ja vauva on jo ihan yhtä rakas kuin isosiskonsa. Sitten kun käytiin ultrissa ja liikkeitä alkoi tuntua, tilanne alkoi muuttua. Vauva alkoi tuntua omalta persoonaltaan ja minulle syntyi iso huoli hänen hyvinvoinnistaan. Ja varmasti tunteet kasvavat vielä kun saadaan vauva syliin Älä siis murehdi yhtään!