O
oisko ideaa
Vieras
Tuntuu usein ihmiset kyselevän näistä jutuista. Minua ovat aina esniten askarruttaneet lasten kaverisynttärit kaikkine niihin liittyvine asioineen. Voin aloittaa.
Pojan 6 v synttärit:
kavereita 7 kpl + sankari ja sisko, kesto 1,5 tuntia. Lahjat avattiin pullon pyörityksellä. Sitten vähän vapaata leikkiä ja sen jälkeen tarjoilu. Sitten oli pojilla mahdollisuus askarrella itselleen piipun rassista käärmeet. Vain yksi halusi. Tytöille olin varannut ranneketjutarpeet tiimarista ja kaikki 3 kpl innoissaan niin tekivätkin. Ne sai sitten kotiin. lopuksi kaikki saivat valita mieluisensa tatuoinnin sekalaisesta valikoimasta. onnistui hyvin, ei tullut riitaa.Ihan onnistuneet juhlat. 1,5 tuntia menee toooosi nopeasti.
Pojan 7 v synttärit:
kavereita 9 kpl + sankari, kesto 2 tuntia. Olin tilannut pinjatan sivuilta merirosvoaiheisia kattausjuttuja sekä aarteenetsintään pääkalloilmapallot ja tatuoinnit. Ensin avattiin lahjat musiikin ja pallon avulla. Siis pallo kiertämään ja musiikki soimaan. Se kenellä pallo oli musiikin loputtua, sai antaa lahjan jne. Vapaata leikkiä ja tarjoilu. Olin laittanut pöytään valmiiksi jokaiselle paperin johon olin piirtänyt aarresaaren jossa polku. Esteitäkin löytyi matkalta. Vuori piti ylittää piirtämällä tikapuut tai värittämällä, hämähäkki piti vangita (x päälle) ja rotko piti ylittää kiertämällä tai hyppäämällä yli. Lopulta oli rasti maalin kohdalla ja siihen sai valita tarran. Kaikki tykkäsivät tästä kovasti.Oli aika villiä menoa kun pojat keksivät leikkiä pommin räjäytystä. Aarteenetsintä katkaisi lopuksi sopivasti vilinän. Parit arvottiin muistikorteilla. Niitä oli sama määrä kuin lapsiakin. Olin piirtänyt lasten huoneista ihan tusseilla kartat joissa oli kaikki suuret huonekalut ja rasti aina siinä kohdassa josta aarre löytyi. Yksi aikuinen oli apunani juhlien ajan ja se oli ihan välttämätöntä. Minä lähdin aina parin kanssa alakertaan etsimään aarretta ja hän vahti loppuja ylhäällä. Tarjoilun aikanakin suuri apu. Aarteet oli kiedottu folioon ja laitettu vielä pieneen pakastepussiin. Kun kaikki parit olivat aarteet löytäneet, sai ne avata. Aikaa meni taas ilmapallojen puhaltamisessa ja tatuointien laittamisessa. Meinasi aika ihan loppua kesken, mutta silti sen riehumisen takia hyvä aika.
Tytön 6 v synttärit:
kavereita 10 + sankari ja veikka, kesto 2 tuntia. Tyttö halusi teemaksi jalkapallon kun sitä harrastaa. olin taas pinjatan sivuilta tilannut kattaustarvikkeita. Lahjat avattiin pullon pyörityksellä. Olohuoneen lattialle laitettiin pöytäliina ja siihen mahtui hyvin 12 lasta syömään. Keittiön pöytä toimi noutopöytänä. Vähän oli hankalaa kaataa limskoja lattiatasolla, mutta lasten mieleen homma tuntui olevan. Ohjelmana oli ensin jalkapallon taitokisat. Tyhjiä mehutölkkejä lattialle ja jokaiselle muksulle ilmapallo. Ensin kierrettiin tölkit potkimalla ja toisen kerran ilmapallo polvien välissä. Sitten koitettiin pitää ilmapalloa ilmassa (3 kerrallaan) niin että käsiä ei saanut käyttää. Sitten vielä lopulta kaikki pallot ilamaan ja kun vimmeininkin oli maassa, olivat kisat loppu. Kaikille olin askarrellut kartongista mitallit. Sitten ehtivät vielä leikkiä ennen ongintaa. Tyttö niin kovasti toivoi sitä (siis ongintaa) Pusseissa oli pieni tikkari ja ilmapallo. Kyllä ehtivät vapaasti leikkiäkin vaikka 3 ohjattua leikkiä. Eivät riehuneetkaan paljon. 7 poikaa ja 3 tyttöä olivat vieraina.
Menipäs aikaa tässä kirjoittelussa. Nyt vuoro jollekin toiselle! Toivon, että monet kirjottelisivat kokemuksistaan, kun monesti täällä näitä kysellään.