Tehdäkkö vai eikötehdä toista lasta

Mulla ollut kamala raskausaika, pahoinvointia oli läpi raskausajan, kovaa turvotusta, jalkakramppeja öisin, tutkimuksissa ramppaamista, kesämeni ohi, en kyennyt paljoa kävelemään -koska oli niin huono olo. Enempiä en kirjoittele, ken tietää se tietää mitä se voi olla ja miksi se jättää niin isot pelot -pelkkä raskausaika. Mulla oli raskausmyrkytystä ja olo siitäkin ihan kamala. Mulle tehtiin sektio, synnytyspelon vuoksi. Edelleenkin pelkään synnytystä kovasti ja sen lisäksi myös raskausaikaa. Raskausajasta jäänyt sellainen turvottelu päälle ja selkäkivut, niin että toisesta jalasta (jos teen jotain fyysisempää) lähtee voimat, et pitää käsillä ottaa jostain tukea , ettei rojahda lattialle. Tämä vaiva alkoi raskausaikana -ikinä ennen mulla ei ole ollutkaan mitään tuonkaltaisia vaivoja, selänkanssa ja muutenkin ollut aina terve. Välillä mietin silti, oisko kiva saada vielä toinenkin lapsi, hänelle olisi nimikin jo valmiina... toisaalta en uskalla..pelottaa niin moni asia ja rupee valtavasti ahdistamaan. Neitimme täyttää pian 4-vuotta.
Olen kyllä aina ajatellut ettei enää ikinä, nyt on alkaneet muistot ehkä haalistumaan ja raskauskammokin väistymään? ehkä myös se, että neidistämme tullut jo niin iso ja omatoiminen..en tiedä..ehkä pitää antaa mennä omalla painollaan ja miettiä sitten vasta...hmmm....voi ei..vauva kuumetta ihan selvästi liikkeellä mulla! :-D
Hain tyttöäni torstaina hoidosta ja rupesin asiaa miettimään ja yleensä moinen ajatus toisesta lapsesta on karissut samantien pois tai viimeistään sitten heti seuraavana päivänä ollut olo jo että ei todellakaan, todellakaan en halua..no nyt jo sama fiilinki päällä vieläkin..ja jo lauantaita mennään..täytyy kattella omia tuntemuksia, et sammuuko ajatus vai yltyykös vain :-D

 

hankala homma. Itsestäni voin kertoa sen verran, että olen ainut lapsi, ja kärsinyt siitä paljon. Olin todella yksinäinen, vaikka kavereita oli paljon. Tarhassa ja koulussa olin jotenkin outo, koska olin ainut kellä ei ollut sisaruksia. Tämän takia haluan esikoiselleni seuraa. Tää nyt oli vaan 1 puoli, mutta punnitse vaihtoehtoja, ja mieti kestätkö uuden raskauden. Eihän seuraava raskaus ole välttämättä niin kauhea kuin eka.

 

Seuraava raskaus voi todellakin olla hyvin erilainen. Ja joka tapauksessa sitä kärsimystä kestää vain ne 9 kk. Olet siitä jo kerran selvinnyt, joten miksipä' et kestäisi uudemmankin kerran. Minäkin olen ainoa lapsi ja olen aina kärsinyt siitä, niin lapsena kuin nyt vielä aikuisenakin. Jotenkin sellainen "orpo" olo aina ollut. Itselleni on ollut päivänselvää, että omille lapsilleni tulee sisaruksia, tavalla tai toisella.

 

älä tee

 

Mulla jäi kammo esikon syntymästä, raskausaika meni hyvin mutta tuli syöksysynnytys ja tikkejä, toipuminen fyysisesti vei ainakin kolmisen kuukautta ja baby bluesin kanssa varmaan ensimmäinen vuosi oli selviytymistä päivästä toiseen. Vielä kolmen vuoden jälkeen olin varma että jatkamme elämää yhden lapsen perheenä.

Jätin kuitenkin ehkäisyn vähän retuperälle, ja tulin raskaaksi ja pikkukakkonen syntyi kun esikko täytti neljä. Jossain aliajunnassa kai kuitenkin tiesin että pärjäisin kyllä vaikka toinenkin tulisi, elämä teki ratkaisun helpoksi mulle kun ei tarvinnut sitä päätöstä toisen lapsen yrittämisestä ääneen tehdä vaan tulin raskaaksi "puolivahingossa".

Loistavasti on mennyt pikkukakkosen synnyttyä, nyt jo kaksivuotias hänkin ja veljekset ovat suurin ilo elämässämme. Meidän tarina pähkinänkuoresa, tsemppiä sinulle ratkaisun tekoon ja tätä asiaahan ei voi ratkaista oikein tai väärin, vaan niinkuin itsestä tuntuu...

 

älä tee

miksi tuollainen vastaus?
(rakastan lapsia kovasti ja olen päiväkodissa töissä, eräskin lapsi sanoi mulle kerran: halasi ja sanoi: "otan sinut ihan omakseni"
tyttäreni usein halaa minua ja sanoo usein: "äiti olet ihana.."
toi raskasaika jännittää vain kovasti ja sain siitä traumat..että se pelottaa..

 

Mun ystävällä oli sama kysymys tossa taannoin mulle esittää. Vastasin sille että valitettavasti ainoa joka voi asian päättää on hän itse. Ei mies, ei suku ei ystävät ei kukaan muu kuin äiti itse. Minä en koskaan ole lapsia miettiessäni ajatellut järjällä vaan tunteella ja
terveys ei ole edes käynyt mielessä vaikka vaikeaa onkin ollut. Yhden ratkaisut eivät sovi toiselle jne. En siksi halua sanoa muuta kun että ikä on ainoa mikä oikeasti rajoittaa joten
ennen 40 vuoden ikäpyykkiä kannattaa toimia jos ja kun lisää haluaa!

 

Mun ystävällä oli sama kysymys tossa taannoin mulle esittää. Vastasin sille että valitettavasti ainoa joka voi asian päättää on hän itse. Ei mies, ei suku ei ystävät ei kukaan muu kuin äiti itse. Minä en koskaan ole lapsia miettiessäni ajatellut järjällä vaan tunteella ja
terveys ei ole edes käynyt mielessä vaikka vaikeaa onkin ollut. Yhden ratkaisut eivät sovi toiselle jne. En siksi halua sanoa muuta kun että ikä on ainoa mikä oikeasti rajoittaa joten
ennen 40 vuoden ikäpyykkiä kannattaa toimia jos ja kun lisää haluaa!

Näinhän se on. Mulla vähän sellainen kutina, että toinen lapsi jää tekemättä. Mulla ikää jo 31-vuotta... ja ... jos saisin valmiin vauvan kapalossa syliini ni voi se olisi menoa se...no liikaa ahdistaa, ei voi mitää. Täytyy olla henkisesti kypsä ja valmis niin sitten..kukaties , mutta itse ajattelen että täytys tehä ennen kun täytän 35v.... Olen KOVASTI onnellinen jo siitä kun saimme yhden lapsen. AIna ajattelin, että haluan kolme tai neljä lasta..toisin kävi. KUKAAN ei tosin usko mua, kun olen puhellut, ettei enää ikinä....koska kaikki tietää miten rakasta lapsia ainut joka mua uskoo, on mieheni. Ystäväni eivät usko, anoppikaan ei -eikä kukaan ota mua tosissaan, kaikki he ovat varmoja että vielä joskus lapsi tehdään..
no sama se mulle, ehkä ovat oikeassa, ehkä ei!