Te, jotka olette kasvaneet ilman isää?

  • Viestiketjun aloittaja storm
  • Ensimmäinen viesti
storm
Te jotka olette kasvaneet ihan kokonaan ilman isää eli isä ei ole ollut ollenkaan kuvioissa mukana, niin onko tuo vaikuttanut elämäänne? Ja miten teidän äiti on asian teille kertonut? Onko teitä kiusattu siitä tms? Tarkoitan siis sellaisia joiden isä on hylännyt, en niitä joiden isä on kuollut.
Äiditkin saa vastata joiden lapsilla samanlainen tilanne.
Siksi kyselen kun omalla tytöllä ei ole isää elämässä mukana ja tuntuu niin pahaltalta lapsen puolesta vaikkei vielä ymmärräkään. Miten tuollaisen asian voi edes sanoa lapselle? En voisi kuvitellakaan miltä olisi tuntunut kasvaa ilman isää, mutta osaako sitä isää niin paljon kaivata jos ei sitä ole ikinä edes ollut? Tämä tässä mietityttää, olen melkein puoliväkisin yrittänyt saada tytön isää kiinnostumaan lapsestaan mutta kun ei niin ei.
 
una
muhun se ainakin on vaikuttanut tosi paljon. ja nimenomaan negatiivisesti. isä lähti kun olin ihan pieni. sitten kun sai uuden perheen ei enää minä kiinnostanutkaan. en luota miehiin, haen silti hyväksyntää miehiltä koko ajan, varsinkin vanhemmilta. ajauduin jo tosi nuorena seksisuhteeseen paljon vanhemman miehen kanssa. oon itkenyt isääni liikaa. nyt isä yllättäin kuoli joka veti tilanteen vielä huonommaksi koska nyt en edes voi kuvitella enää että se tulis ja halais ja sanois että kyllä se mua on aina rakastanut...
 
storm
Alkuperäinen kirjoittaja una:
muhun se ainakin on vaikuttanut tosi paljon. ja nimenomaan negatiivisesti. isä lähti kun olin ihan pieni. sitten kun sai uuden perheen ei enää minä kiinnostanutkaan. en luota miehiin, haen silti hyväksyntää miehiltä koko ajan, varsinkin vanhemmilta. ajauduin jo tosi nuorena seksisuhteeseen paljon vanhemman miehen kanssa. oon itkenyt isääni liikaa. nyt isä yllättäin kuoli joka veti tilanteen vielä huonommaksi koska nyt en edes voi kuvitella enää että se tulis ja halais ja sanois että kyllä se mua on aina rakastanut...
juuri jotain tällaista minä pelkään :(
 
v
Alkuperäinen kirjoittaja storm:
Alkuperäinen kirjoittaja una:
muhun se ainakin on vaikuttanut tosi paljon. ja nimenomaan negatiivisesti. isä lähti kun olin ihan pieni. sitten kun sai uuden perheen ei enää minä kiinnostanutkaan. en luota miehiin, haen silti hyväksyntää miehiltä koko ajan, varsinkin vanhemmilta. ajauduin jo tosi nuorena seksisuhteeseen paljon vanhemman miehen kanssa. oon itkenyt isääni liikaa. nyt isä yllättäin kuoli joka veti tilanteen vielä huonommaksi koska nyt en edes voi kuvitella enää että se tulis ja halais ja sanois että kyllä se mua on aina rakastanut...
juuri jotain tällaista minä pelkään :(
Yritä vielä saada isä kiinnostumaan, koska isä on tytön kehitykselle kuitenkin niin tärkeä. Huonossa tapauksessa käy juuri noin:(
 
una
Alkuperäinen kirjoittaja storm:
Alkuperäinen kirjoittaja una:
muhun se ainakin on vaikuttanut tosi paljon. ja nimenomaan negatiivisesti. isä lähti kun olin ihan pieni. sitten kun sai uuden perheen ei enää minä kiinnostanutkaan. en luota miehiin, haen silti hyväksyntää miehiltä koko ajan, varsinkin vanhemmilta. ajauduin jo tosi nuorena seksisuhteeseen paljon vanhemman miehen kanssa. oon itkenyt isääni liikaa. nyt isä yllättäin kuoli joka veti tilanteen vielä huonommaksi koska nyt en edes voi kuvitella enää että se tulis ja halais ja sanois että kyllä se mua on aina rakastanut...
juuri jotain tällaista minä pelkään :(
mä en tiedä millä voit lasta auttaa mutta yksi ehkä olis ihan se perinteinen puhuminen lapsen kanssa. mun kanssa ei kukaan asiasta koskaan puhunut ja isänpäivänä jne varsinkin olisin tarvinnut jotain tukea äidiltä jne. ei siitä ainakaan haittaa ole.
 
ms
peesailen paljon tota ylläolevaa, mun isä ei kyllä oo kuollu (ainakaan vielä).. Mutta ei tää mikään maailmanloppu oo :) Osaan nyt vanhempana (23v) paremmin tiedostaa ongelmani mitä rikkonainen isäsuhde on mukanaan tuonut. Mutta ei omena kauas puusta putoa, taitaa jäädä tuo minunkin tytär isättä.. On sen verran menevän puoleinen tuo isä ettei paljoa "ehdi" tytärtään tapailemaan :/ Toivon kuitenkin osaavani auttaa tytärtäni itse enemmän kuin mitä äitini auttoi minua. Ja se ei missään vaiheessa ollut äitini vika, vaan omaa sulkeutuneisuuttani ja äitini ymmärtämättömyyttä
 
Mun veli on kasvanut ilman isää, vaikka se kuulostaakin kierolta, sillä isä oli kuitenkin mun ja meidän siskon elämässä mukana.. tai no oli ja ei. Mutt veljen ei ollenkaan...

Mun äiti yritti pakottaa, rukoilla, pyytää. Se hankki mannerheimin lastensuojeluliitosta ns varaisän, siis miehen mallia, jonka kanssa veljen piti käydä leffassa, olla, pelata... Sekin mies lähti menemään veljen elämästä, se oli isku vasten kasvoja.
Mun veli ei puhu, en tiedä miten se on sen ottanut aiemmin. Nykyään sanoo, että eipä sitä vanhempiaan voi valita ja että isä on mikä on. Käy isän luona, ja viettävät aikaa yhdessä, mutta eipä heillä mikään normaali isä-lapsi suhde ole vieläkään.
 
minä
mulla isä oli läsnä ekat vuodet, muut vuodet oli sitten kaksisuuntaisen mielialahäiriön kourissa, niinku edelleenkin vaikkakin parempana. siin se vaan soval makas ja oli niinku mua ei oliskaan. ei se kuullu mitä mä sille sanoin jne. ei välittänyt kun ei voinut.

aikuisena tajuan, kuinka olen hyväksyntää ja ihailua hakenut miehiltä. ja haen edelleen. en onneksi ole ajautunut seksisuhteisiin jne. mutta edelleen mun on hankala luottaa jos mies sanoo rakastavansa tai kehuu kauniiksi... en oo tottunu sellaseen... flirttailen aika helposti kaikille miehille ja muutenkin tulen toimeen miesten kanssa paremmin kuin naisten kanssa. oon hirveen hellyyden kipeä mieheni osalta ja monesti mietin muita miehiä vaikka mulla ei oo pienintäkään syytä, sillä mulla on hyvä mies. välillä tuntuu että oonko mä edes ihan terve...

tämä ehkä mulle vaikuttanu pahiten näin koska isä oli siinä muttei sitten kuitenkaan ollut... mun mielestä joka lapsi tarvitsee miehen mallin, mutta sitä mietin että voisko se teidänkin tapauksessa olla joku toinen, onko veljeä, pappaa jne. joka olis tarpeeksi innokas touhuamaan lapsen kanssa ja kehumaan (ei liikaa, mut ymmärrät varmaan) nätiksi jne...???
 
storm
Alkuperäinen kirjoittaja v:
Alkuperäinen kirjoittaja storm:
Alkuperäinen kirjoittaja una:
muhun se ainakin on vaikuttanut tosi paljon. ja nimenomaan negatiivisesti. isä lähti kun olin ihan pieni. sitten kun sai uuden perheen ei enää minä kiinnostanutkaan. en luota miehiin, haen silti hyväksyntää miehiltä koko ajan, varsinkin vanhemmilta. ajauduin jo tosi nuorena seksisuhteeseen paljon vanhemman miehen kanssa. oon itkenyt isääni liikaa. nyt isä yllättäin kuoli joka veti tilanteen vielä huonommaksi koska nyt en edes voi kuvitella enää että se tulis ja halais ja sanois että kyllä se mua on aina rakastanut...
juuri jotain tällaista minä pelkään :(
Yritä vielä saada isä kiinnostumaan, koska isä on tytön kehitykselle kuitenkin niin tärkeä. Huonossa tapauksessa käy juuri noin:(
tällä hetkellä tuntuu että jos isä kiinnostuisikin tytöstä niin harmia tulisi vielä enemmän. Ei pidä lupauksiaan, valehtelee ym. eli voisi hyvin tehdä niin että näkisi tyttöä jonkin aikaa ja hylkäisi sitten. Enkä haluaisi ottaa sitäkään riskiä että jos saisin isän kiinnostumaan niin sitten hylkäisi lapsen taas noin vaan. Tällaista voisin osata odottaa sillä hänen veljensä teki ihan saman tempun omalle lapselleen. Hylkäsi, halusikin nähdä ja hylkäsi taas. Tuo olisi minusta paljon pahempaa kuin se ettei näe ikinä
 
Alkuperäinen kirjoittaja storm:
Alkuperäinen kirjoittaja v:
Alkuperäinen kirjoittaja storm:
Alkuperäinen kirjoittaja una:
muhun se ainakin on vaikuttanut tosi paljon. ja nimenomaan negatiivisesti. isä lähti kun olin ihan pieni. sitten kun sai uuden perheen ei enää minä kiinnostanutkaan. en luota miehiin, haen silti hyväksyntää miehiltä koko ajan, varsinkin vanhemmilta. ajauduin jo tosi nuorena seksisuhteeseen paljon vanhemman miehen kanssa. oon itkenyt isääni liikaa. nyt isä yllättäin kuoli joka veti tilanteen vielä huonommaksi koska nyt en edes voi kuvitella enää että se tulis ja halais ja sanois että kyllä se mua on aina rakastanut...
juuri jotain tällaista minä pelkään :(
Yritä vielä saada isä kiinnostumaan, koska isä on tytön kehitykselle kuitenkin niin tärkeä. Huonossa tapauksessa käy juuri noin:(
tällä hetkellä tuntuu että jos isä kiinnostuisikin tytöstä niin harmia tulisi vielä enemmän. Ei pidä lupauksiaan, valehtelee ym. eli voisi hyvin tehdä niin että näkisi tyttöä jonkin aikaa ja hylkäisi sitten. Enkä haluaisi ottaa sitäkään riskiä että jos saisin isän kiinnostumaan niin sitten hylkäisi lapsen taas noin vaan. Tällaista voisin osata odottaa sillä hänen veljensä teki ihan saman tempun omalle lapselleen. Hylkäsi, halusikin nähdä ja hylkäsi taas. Tuo olisi minusta paljon pahempaa kuin se ettei näe ikinä
Ihan niinkuin meidän isä.
No, tiedät itsekin että pahemminkin voisi siis olla. Mä olen ikäni kärsinyt isästä juuri tuollaisena, ja kyllä sekin traumansa jätti.Tällä hetkellä mun isä haluaisi testauttaa mun teini-ikäisen veljen, meistä nuorimman (meitä 6 lasta ) että onko varmasti hänen.. En hyväksy enkä ymmärrä, sillä epäilystäkään ei ole aiemmin ollut, etteikö oltaisin kaikki samasta miehestä. Mutta luonne on mikä on, eikä siitä sen enempää.
 
storm
Alkuperäinen kirjoittaja minä:
mulla isä oli läsnä ekat vuodet, muut vuodet oli sitten kaksisuuntaisen mielialahäiriön kourissa, niinku edelleenkin vaikkakin parempana. siin se vaan soval makas ja oli niinku mua ei oliskaan. ei se kuullu mitä mä sille sanoin jne. ei välittänyt kun ei voinut.

aikuisena tajuan, kuinka olen hyväksyntää ja ihailua hakenut miehiltä. ja haen edelleen. en onneksi ole ajautunut seksisuhteisiin jne. mutta edelleen mun on hankala luottaa jos mies sanoo rakastavansa tai kehuu kauniiksi... en oo tottunu sellaseen... flirttailen aika helposti kaikille miehille ja muutenkin tulen toimeen miesten kanssa paremmin kuin naisten kanssa. oon hirveen hellyyden kipeä mieheni osalta ja monesti mietin muita miehiä vaikka mulla ei oo pienintäkään syytä, sillä mulla on hyvä mies. välillä tuntuu että oonko mä edes ihan terve...

tämä ehkä mulle vaikuttanu pahiten näin koska isä oli siinä muttei sitten kuitenkaan ollut... mun mielestä joka lapsi tarvitsee miehen mallin, mutta sitä mietin että voisko se teidänkin tapauksessa olla joku toinen, onko veljeä, pappaa jne. joka olis tarpeeksi innokas touhuamaan lapsen kanssa ja kehumaan (ei liikaa, mut ymmärrät varmaan) nätiksi jne...???
No sisaruksia tytöllä ei ole mutta pappoja on kaksi kaksi ja minulla on kolme veljeä jotka tykkäävät tytön kanssa touhuta. Ihan on kyllä miehen malleja ja joskus jos löydän hyvän miehen itsellenikin niin hänen tietysti täytyy olla sellainen joka rakastaa myös lastani, muuten en seurustelemaan ala. Toivon että näistä miehistä olisi lapsen elämässä iloa niin ettei hänen suhteensa miehiin ihan kieroutuisi. Haluaisin vain kasvattaa itsevarman tytön jonka ei tarvitse hakea muiden hyväksyntää.
 
ms
Alkuperäinen kirjoittaja storm:
Alkuperäinen kirjoittaja v:
Alkuperäinen kirjoittaja storm:
Alkuperäinen kirjoittaja una:
muhun se ainakin on vaikuttanut tosi paljon. ja nimenomaan negatiivisesti. isä lähti kun olin ihan pieni. sitten kun sai uuden perheen ei enää minä kiinnostanutkaan. en luota miehiin, haen silti hyväksyntää miehiltä koko ajan, varsinkin vanhemmilta. ajauduin jo tosi nuorena seksisuhteeseen paljon vanhemman miehen kanssa. oon itkenyt isääni liikaa. nyt isä yllättäin kuoli joka veti tilanteen vielä huonommaksi koska nyt en edes voi kuvitella enää että se tulis ja halais ja sanois että kyllä se mua on aina rakastanut...
juuri jotain tällaista minä pelkään :(
Yritä vielä saada isä kiinnostumaan, koska isä on tytön kehitykselle kuitenkin niin tärkeä. Huonossa tapauksessa käy juuri noin:(
tällä hetkellä tuntuu että jos isä kiinnostuisikin tytöstä niin harmia tulisi vielä enemmän. Ei pidä lupauksiaan, valehtelee ym. eli voisi hyvin tehdä niin että näkisi tyttöä jonkin aikaa ja hylkäisi sitten. Enkä haluaisi ottaa sitäkään riskiä että jos saisin isän kiinnostumaan niin sitten hylkäisi lapsen taas noin vaan. Tällaista voisin osata odottaa sillä hänen veljensä teki ihan saman tempun omalle lapselleen. Hylkäsi, halusikin nähdä ja hylkäsi taas. Tuo olisi minusta paljon pahempaa kuin se ettei näe ikinä
Oon sun kanssas ihan samassa tilanteessa ja luulen että vihellän pelin poikki pikkuhiljaa.. Ollan tässä jo 1v8kk soudettu ja huovattu näitten tapaamisten ja sopimusten kanssa, mutta aina kun päästään askel eteenpäin seuravaassa hetkessä mennäänkin taas 5 taaksepäin :/ on tämä myös rankkaa minulle.. Onneksi ainakin meidän tuttavapiirissä löytyy paljon miehiä jotka välittävät paljon tyttärestäni ja haluavat olla sen elämässä mukana vähän niinkuin kummien tavoin :) Tsemppiä sinulle Storm!!
 
storm
Alkuperäinen kirjoittaja una:
Alkuperäinen kirjoittaja storm:
Alkuperäinen kirjoittaja una:
muhun se ainakin on vaikuttanut tosi paljon. ja nimenomaan negatiivisesti. isä lähti kun olin ihan pieni. sitten kun sai uuden perheen ei enää minä kiinnostanutkaan. en luota miehiin, haen silti hyväksyntää miehiltä koko ajan, varsinkin vanhemmilta. ajauduin jo tosi nuorena seksisuhteeseen paljon vanhemman miehen kanssa. oon itkenyt isääni liikaa. nyt isä yllättäin kuoli joka veti tilanteen vielä huonommaksi koska nyt en edes voi kuvitella enää että se tulis ja halais ja sanois että kyllä se mua on aina rakastanut...
juuri jotain tällaista minä pelkään :(
mä en tiedä millä voit lasta auttaa mutta yksi ehkä olis ihan se perinteinen puhuminen lapsen kanssa. mun kanssa ei kukaan asiasta koskaan puhunut ja isänpäivänä jne varsinkin olisin tarvinnut jotain tukea äidiltä jne. ei siitä ainakaan haittaa ole.

tiedän että asioista täytyy puhua ja yrittää saada lapsi ymmärtämään ettei se ole hänen vikansa ettei isä ole elämässä mukana. Ihan tosissaan toivon että onnistun tavoitteessani. Tuntuu vaan niin hankalalta puhua asiasta pahoittamatta toisen mieltä

 
storm
Alkuperäinen kirjoittaja ms:
Alkuperäinen kirjoittaja storm:
Alkuperäinen kirjoittaja v:
Alkuperäinen kirjoittaja storm:
Alkuperäinen kirjoittaja una:
muhun se ainakin on vaikuttanut tosi paljon. ja nimenomaan negatiivisesti. isä lähti kun olin ihan pieni. sitten kun sai uuden perheen ei enää minä kiinnostanutkaan. en luota miehiin, haen silti hyväksyntää miehiltä koko ajan, varsinkin vanhemmilta. ajauduin jo tosi nuorena seksisuhteeseen paljon vanhemman miehen kanssa. oon itkenyt isääni liikaa. nyt isä yllättäin kuoli joka veti tilanteen vielä huonommaksi koska nyt en edes voi kuvitella enää että se tulis ja halais ja sanois että kyllä se mua on aina rakastanut...
juuri jotain tällaista minä pelkään :(
Yritä vielä saada isä kiinnostumaan, koska isä on tytön kehitykselle kuitenkin niin tärkeä. Huonossa tapauksessa käy juuri noin:(
tällä hetkellä tuntuu että jos isä kiinnostuisikin tytöstä niin harmia tulisi vielä enemmän. Ei pidä lupauksiaan, valehtelee ym. eli voisi hyvin tehdä niin että näkisi tyttöä jonkin aikaa ja hylkäisi sitten. Enkä haluaisi ottaa sitäkään riskiä että jos saisin isän kiinnostumaan niin sitten hylkäisi lapsen taas noin vaan. Tällaista voisin osata odottaa sillä hänen veljensä teki ihan saman tempun omalle lapselleen. Hylkäsi, halusikin nähdä ja hylkäsi taas. Tuo olisi minusta paljon pahempaa kuin se ettei näe ikinä
Oon sun kanssas ihan samassa tilanteessa ja luulen että vihellän pelin poikki pikkuhiljaa.. Ollan tässä jo 1v8kk soudettu ja huovattu näitten tapaamisten ja sopimusten kanssa, mutta aina kun päästään askel eteenpäin seuravaassa hetkessä mennäänkin taas 5 taaksepäin :/ on tämä myös rankkaa minulle.. Onneksi ainakin meidän tuttavapiirissä löytyy paljon miehiä jotka välittävät paljon tyttärestäni ja haluavat olla sen elämässä mukana vähän niinkuin kummien tavoin :) Tsemppiä sinulle Storm!!


Minä ainakin toivon että tuo sukulaisten ja tuttavien välittäminen ja läsnäolo tytön elämässä saa hyvää aikaan. Minusta helpompi tässä tilanteessa antaa asian olla ja toivoa että jossain vaiheessa tapahtuisi muutosta asioihin ja isä muuttuisi ja voisin luottaa että hän rakastaa lastaan eikä hylkää uudelleen. Tällä hetkellä taitaa kyllä olla toiveajattelua. Tsemppiä myös sinne, asioilla on tapana järjestyä ainakin jotenkin päin. Kaikkein raskainta on sellainen että tilanne on ihan auki ja kaikki on epävarmaa.
 
minä
nää on niin hankalia asioita.. ja kun ei sitten aina tiedä, että mitä sen pienen lapsen päässä liikkuu... mitä se kysymyksillään tarkoittaa ja hakee aina ja mihin haluaa vastausta... ja kun kaikki ei edes kysy, hiljaa miettivät vaan itsekseen...

Paljon voimia ja jaksamista, olet ihana äiti, kun jaksat huolehtia jo tässä vaiheessa lapsestasi ja miettiä näitä asioita. et ainakaan ole välinpitämätön *hali*

nyt lähettävä nukkumaan, hyvää yötä!!!
 
storm
Alkuperäinen kirjoittaja minä:
nää on niin hankalia asioita.. ja kun ei sitten aina tiedä, että mitä sen pienen lapsen päässä liikkuu... mitä se kysymyksillään tarkoittaa ja hakee aina ja mihin haluaa vastausta... ja kun kaikki ei edes kysy, hiljaa miettivät vaan itsekseen...

Paljon voimia ja jaksamista, olet ihana äiti, kun jaksat huolehtia jo tässä vaiheessa lapsestasi ja miettiä näitä asioita. et ainakaan ole välinpitämätön *hali*

nyt lähettävä nukkumaan, hyvää yötä!!!
kiitos rohkaisevasta kommentista :). Näitä olen miettinyt jo ennen kuin lapsi syntyi :|. öitä myös sinne!
 
Mä nyt sen verran vielä kirjoitan, että mä uskon siihen, että kunhan lapsella on onnellinen koti jossa sitä rakastetaan ja kunnioitetaan, isättömyys ei sinällään tule olemaan ongelma, ja vaikka se kovasti mietityttäisikin, se on kuitenkin selitettävissä oleva asia. Siis lopulta, kunhan lapsi kasvaa itsetunto kohdillaan. Ja siihen sä taas itse voit vaikuttaa, ja sun tuleva kumppani..
Mä henkilökohtaisesti koin lapsena, että enemmän kärsin siitä, että mun isäpuoli ei halunnut meistä "lapsia itselleen" vaan että se oli vaan meidän äidin ystävä, eikä meille mitään. Vaikka siis käytännöllisesti katsoen asui meidän luona. Se oli liian vaikea pala purtavaksi ainakin mulle. Mutta sellaiseen tilanteeseen ei kenenkään tarvitse omaa lastansa laittaa, että joutuisi sillä tavalla "kakkossijalle". Se on sun päätettävissä se. :hug:
 
storm
Alkuperäinen kirjoittaja NeitiNasu:
Mä nyt sen verran vielä kirjoitan, että mä uskon siihen, että kunhan lapsella on onnellinen koti jossa sitä rakastetaan ja kunnioitetaan, isättömyys ei sinällään tule olemaan ongelma, ja vaikka se kovasti mietityttäisikin, se on kuitenkin selitettävissä oleva asia. Siis lopulta, kunhan lapsi kasvaa itsetunto kohdillaan. Ja siihen sä taas itse voit vaikuttaa, ja sun tuleva kumppani..
Mä henkilökohtaisesti koin lapsena, että enemmän kärsin siitä, että mun isäpuoli ei halunnut meistä "lapsia itselleen" vaan että se oli vaan meidän äidin ystävä, eikä meille mitään. Vaikka siis käytännöllisesti katsoen asui meidän luona. Se oli liian vaikea pala purtavaksi ainakin mulle. Mutta sellaiseen tilanteeseen ei kenenkään tarvitse omaa lastansa laittaa, että joutuisi sillä tavalla "kakkossijalle". Se on sun päätettävissä se. :hug:

minä oon ajatellut että sitten mieluummin oon vaikka yksin kuin sellaisen ihmisen kanssa joka ei minun lapsesta välitä. Se olisi tosi kamalaa että minulla olisi puoliso joka ei pitäisi lastani perheenjäsenenä ja rakastaisi häntä. Kiitos tästä, tuli vähän parempi mieli. Eiköhän tästä selvitä. Tiedän että tuo asia jollain tavalla tulee lapsen elämään vaikuttamaan mutta haluaisin "minimoida" haittavaikutukset
 
father midsommar
Olen ollut naimisissa "isättömän" naisen kanssa. Hän ei osannut lainkaan arvostaa miestä perheessä ja kun lapset oli saatu tehtyä, oli sitä mieltä, ettei isää enää tarvita.
 
Minun mies on kasvanut ilman biologista isäänsä. Anoppini meni kuitenkin naimisiin uuden miehen kanssa, kun mieheni oli jotain 6-vuotias ja isäpuoli onkin ollut miehelleni aina kuin oma isä. Appeni on kohdellu miestäni kuin omaa poikaa, joten miehen mallia ei ole puuttunut, eikä suurempia traumoja jäänyt. Ainoastaan aina on ollut läsnä tiedonhalu ja uteliaisuus, eli millainen biologinen isä on nykyään, onko hänellä uutta perhettä jne.
Mieheni vieläkin hieman pähkäilee haluaisiko ottaa yhteyttä biologiseen isäänsä.. Tuskin ottaa.
 
storm
Alkuperäinen kirjoittaja Mariduk -napalmi kuula-:
Minun mies on kasvanut ilman biologista isäänsä. Anoppini meni kuitenkin naimisiin uuden miehen kanssa, kun mieheni oli jotain 6-vuotias ja isäpuoli onkin ollut miehelleni aina kuin oma isä. Appeni on kohdellu miestäni kuin omaa poikaa, joten miehen mallia ei ole puuttunut, eikä suurempia traumoja jäänyt. Ainoastaan aina on ollut läsnä tiedonhalu ja uteliaisuus, eli millainen biologinen isä on nykyään, onko hänellä uutta perhettä jne.
Mieheni vieläkin hieman pähkäilee haluaisiko ottaa yhteyttä biologiseen isäänsä.. Tuskin ottaa.
hyvä että jollakin noinkin. tuollaisen miehen minäkin haluan :). tottakai tyttö tulee varmasti olemaan kiinnostunut isästään mutta on minulla ainakin yksi valokuva jota voin näyttää
 
.
Olen isätön lapsi ja äiti kasvatti minut niin hyvin kun osasi ja toimii minulla parisuhteet ja olen onnellisesti naimisissa ja kaksi ihanaa lasta mieheni kanssa eli en kärsinyt isättömyydetä.
Mutta joskus olen miettinyt miksi niin on mennyt mutta äitini selvitti minulle kun olin tarpeeksi kypsä ymmärtämään asoita et miksi isä ei ole mukana elämässä ja miksi ei ole minusta kiinnostunut niin se riitti minulle.
jotkut lapset ymmärtää asioita ja voi elää ilman isää mut jotkut kaipaavat aina isää näin on asia.
 
kohtalotoveri
Alkuperäinen kirjoittaja ms:
Alkuperäinen kirjoittaja storm:
Alkuperäinen kirjoittaja v:
Alkuperäinen kirjoittaja storm:
Alkuperäinen kirjoittaja una:
muhun se ainakin on vaikuttanut tosi paljon. ja nimenomaan negatiivisesti. isä lähti kun olin ihan pieni. sitten kun sai uuden perheen ei enää minä kiinnostanutkaan. en luota miehiin, haen silti hyväksyntää miehiltä koko ajan, varsinkin vanhemmilta. ajauduin jo tosi nuorena seksisuhteeseen paljon vanhemman miehen kanssa. oon itkenyt isääni liikaa. nyt isä yllättäin kuoli joka veti tilanteen vielä huonommaksi koska nyt en edes voi kuvitella enää että se tulis ja halais ja sanois että kyllä se mua on aina rakastanut...
juuri jotain tällaista minä pelkään :(
Yritä vielä saada isä kiinnostumaan, koska isä on tytön kehitykselle kuitenkin niin tärkeä. Huonossa tapauksessa käy juuri noin:(
tällä hetkellä tuntuu että jos isä kiinnostuisikin tytöstä niin harmia tulisi vielä enemmän. Ei pidä lupauksiaan, valehtelee ym. eli voisi hyvin tehdä niin että näkisi tyttöä jonkin aikaa ja hylkäisi sitten. Enkä haluaisi ottaa sitäkään riskiä että jos saisin isän kiinnostumaan niin sitten hylkäisi lapsen taas noin vaan. Tällaista voisin osata odottaa sillä hänen veljensä teki ihan saman tempun omalle lapselleen. Hylkäsi, halusikin nähdä ja hylkäsi taas. Tuo olisi minusta paljon pahempaa kuin se ettei näe ikinä
Oon sun kanssas ihan samassa tilanteessa ja luulen että vihellän pelin poikki pikkuhiljaa.. Ollan tässä jo 1v8kk soudettu ja huovattu näitten tapaamisten ja sopimusten kanssa, mutta aina kun päästään askel eteenpäin seuravaassa hetkessä mennäänkin taas 5 taaksepäin :/ on tämä myös rankkaa minulle.. Onneksi ainakin meidän tuttavapiirissä löytyy paljon miehiä jotka välittävät paljon tyttärestäni ja haluavat olla sen elämässä mukana vähän niinkuin kummien tavoin :) Tsemppiä sinulle Storm!!
Miten ajattelit "viheltää pelin poikki"? Kysyn siksi, että olen ihan samassa tilanteessa, paitsi että olen yrittänyt jo kauemmin saada asioita toimimaan.. enää en jaksaisi. Lapset joutuvat pettymään koko ajan, eikä tälle tule loppua. Miten mä saan tän loppumaan? Miten sä ajattelit asian hoitaa?
 
storm
Alkuperäinen kirjoittaja .:
Olen isätön lapsi ja äiti kasvatti minut niin hyvin kun osasi ja toimii minulla parisuhteet ja olen onnellisesti naimisissa ja kaksi ihanaa lasta mieheni kanssa eli en kärsinyt isättömyydetä.
Mutta joskus olen miettinyt miksi niin on mennyt mutta äitini selvitti minulle kun olin tarpeeksi kypsä ymmärtämään asoita et miksi isä ei ole mukana elämässä ja miksi ei ole minusta kiinnostunut niin se riitti minulle.
jotkut lapset ymmärtää asioita ja voi elää ilman isää mut jotkut kaipaavat aina isää näin on asia.
Tuo kuulostaa siltä mitä haluaisin lapseni sanovan 20 vuoden päästä :). Jotenkin kuvittelisin myös että poikalapsi tarvitsisi vielä enemmän isää kuin tyttölapsi. En toki tiedä kun ei ole kokemusta.
 

Yhteistyössä