Te, jotka olette joutuneet jäädä raskausaikana sairauslomalle ennen ä-lomaa

  • Viestiketjun aloittaja raskasraskaus
  • Ensimmäinen viesti
raskasraskaus
Mistä syystä olette joutuneet jäädä? Millä raskausviikolla ja miten pitkäksi aikaa? En hae takaa mitään päivän-muutaman päivän s-lomaa. Millaisesta työstä?
 
n.1,5 kk ennen ä-loman alkua,selkäkipujen takia..kaupassa olen töissä,enkä voinut osallistua enää siinä vaiheessa tavaroiden hyllytykseen ja näin ollen istuin kassalla,mutta selkä ei tykännyt siitä hommasta yhtään,eikä auttanut että olisin välillä seisonut.
 
"vieras"
Jäin rv 28 ja sairasloma kesti äitiysloman alkuun saakka. Työssäni seison n. 8-9h putkeen ja välillä joudun nostamaan painavia laatikoita. Alkoi supistella vähän turhan tiheästi ja kovaa, joten sairaslomalle jäin. Mitään vuodelepoa en siis joutunut aloittamaan, mutta rennosti käskettiin ottaa ja mähän otin :D
 
"KääKKä"
Molempien kohdalla jäin pois töistä 4 kk:tta en laskettua aikaa. Ekan kerran tapauksessa mulla lähti supistelemaan kun jouduin kumartumaan ja toisella kerralla kroppa ei kestänyt aamuherätyksiä klo 6 töihin. Pystyin tekemään 2 tuntia töitä sitten maha ja kohtu muuttuivat kivikoviksi enkä pystynyt muuta kuin istumaan. Olen siivooja.
 
"miitta"
Jouduin jäämään sairauslomalle rv. 32, kun supisteli ihan kamalasti ja selkä kipuili. Olen henk.kohtainen koulunkäyntiavustaja ja avustettavani oli sellainen,jota piti nostella paljon.
 
taisi olla noin 1,5kk ennen, kun jäin kokonaan, olin pätkiä saikulla jo ennenkin, hoitotyössä ja supisteli niin pirusti, mitään ei voinut nostaa, kun tuntui et lapsi repeää lattialle ja liitoskivut esti kävelynkin ihan loppuvaiheessa, ei paljon panadolit auttaneet...
 
[QUOTE="vieras";26359652]No kais nyt sen tiiät että kun raskaana vähän kolottaa ja nipistää tai väsyttää niin millä viikolla vaan voi kipaista valittelemaan saikun toivossa.[/QUOTE]
No kais nyt sen tiiät että kun oikein yrittää, ni voi vetää vatun päähänsä? =)
 
Mie taisin jäädä kummallakin kerralla joskus viikon 32 tiennoilla. Työ oli seisomatyötä, jossa paljon painavia nosteltavia. Mulla sitten supistelemaan alko se repiminen. Jälkimmäisessä raskaudessa pyysin joskus 27viikolla, että mulle ei olis laitettu enää noita raskaita vuoroja enää tai korkeintaan muutaman tunnin vuoroja ja sit jotain kevyempää, lähinnä kassalle. Mutta ei, työvuorolistan tekijä vaan jatko samalla kaavalla ku ennenkin. Työpäivän jälkeen palautumiseen meni 1-1.5h. Niin sain sitten sairaslomaa.
 
saikkuilija
Jäin heti alussa muista syistä jotka sitten selkenivät kun tajusin olevani raskaani. Kävin vielä kuukauden verran töissä, mutta 3kk ennen äitiyslomaa jäin lopullisesti saikulla, tosin tuosta oli jonkun verran myös kesälomaa.
Syynä selkäongelmat, jotka olivat pahoja jo ennen raskautta ja pahenivat raskauden edetessä.
 
"Miisa"
Tais olla viikko 32-33, en tarkkaan tuota viikkoa muista. Mutta siis kovien liitoskipujen ja häpyluun kivun vuoksi + mulla oli etinen istukka. Sairaanhoitaja olen ja työskentelen keskussairaalassa aika fyysisesti raskaassa paikassa, paljon leikkauspotilaita ym. Ja tyytyväinen olen, että tajusin jäädä saikulle (eikä sitä ees tarvinnu pyytää ku nl-lääkäri ite suositteli). Turhaa siellä töissä itseään ja vauvaa rasittaa, ei siitä kukaan mitään mitallia jaa vaikka kuinka sinnittelis loppuun asti töissä.
 
"Tiina"
Multa kyseltiin töissä 6 raskauskk eteenpäin, että vieläkö täällä istut, eikö sun pitäisi jäädä saikulle. Mulla oli pahaa unettomuutta vkottain. Heräilin keskellä yötä ja valvoin tunteja. Mutta se meni aina ohi, kun sain taas toisena yönä nukuttua. Saikkua olisin saanut helposti tuon vuoksi, mutta en vaan hakenut. Oma työni oli helppoa istumatyötä, joten pärjäsin hyvin.

Mua muuten ihmetyttää tuo "supistelu". Mullakin maha meni loppuraskaudesta kivikovaksi ku kävelin esim. vessaan, mutta sehän on ihan normaalia...ei siis syy saikulle...?

Ja tosiasia on, että todella monet hakee saikkua raskaus "syynä". Tiedän tosin tapauksia, jotka olivat oikeasti huonossa kunnossa. Nöude Muistutan vain, että raskaus ei ole sairaus edelleenkään. Tsemppiä!
 
"vieras"
[QUOTE="Tiina";26360309]Mua muuten ihmetyttää tuo "supistelu". Mullakin maha meni loppuraskaudesta kivikovaksi ku kävelin esim. vessaan, mutta sehän on ihan normaalia...ei siis syy saikulle...?[/QUOTE]

Huomaa, että oma työsi tosiaan helppoa istumatyötä. Voisi olla toinen ääni kellossa, jos joutuisit työssäsi jatkuvasti olemaan liikkeessä, kumartelemaan, kyykkimään ja nostelemaan raskaita ihmisiä/esineitä. Siinä hommassa jos kovasti supistelee, on typerää ja edesvastuutonta jatkaa itsensä rasittamista.
 
"vieras"
Pari kuukautta ennen laskettua aikaa olin kaksi viikkoa sairaslomalla. Hemoglobiinini tipahti nopeasti ja meinasin pyörtyä työpöydän ääreen ja tippua tuolilta.

Tuo on muuten jännä, miten herkästi sitä sairaslomaa tarjotaankaan raskaanaolevalle, kuten #18 kirjoittaa. Minä kärsin todella kovasta pahoinvoinnista viikolle 24 asti ja koko ajan terveydenhoitaja tarjosi, että pyydä vain sairaslomaa jo tuntuu siltä, kyllä hän järjestää. No en pyytänyt missään vaiheessa, eipä se paha olo olisi kotona ollut yhtään sen helpompi ja töissä sain sinniteltyä oksentamatta. Samoin tämän hemoglobiinin romahtamisen jälkeen, terveydenhoitaja olisi mielellään kirjoittanut sairaslomaa äitiyslomaan asti, mutta hänen valtuutensa eivät siihen riittäneet ja lääkäri onneksi ymmärsi minua ja kirjoitti vain sen kaksi viikkoa ja neuvoi tulemaan uudestaan jos tarvitsee. Ehdin lomailla ennen vauvan syntymää ihan riittävästi ja kun kyseessä ei ole ensimmäinen raskaus, ei siellä kotona varsinaisesti yhtään pienemmällä fyysisellä rasituksella pääse.
 
"vieras"
Rv20 jäin sairaslomalle, koska alkoi ennenaikaset supistukset. Töissä olin lähihoitajana vuodeosastolla. Vaikka otinkin rauhallisesti kotona niin jouduin muutamaksi viikoksi sairaalaan vuodelepoon noin rv29. Kortisonit pistettiin ennenaikasen syntymän varalta. Lopulta vauva syntyi 35+1.
 
Kahdessa viimeisimmässä raskaudessa vaikea iskias vei sairaslomalle rv 21 ja rv 17 eteenpäin. Olisin mielellään yrittänyt sinnitellyt pidempäänkin mutta työnantajankin kannalta on aika ikävä olla vuorotellen viikko töissä, viikko saikulla kun mulle kuitenkin piti aina järjestää sijainen.
Kyseessä oli esimies- ja koulutustyötä.
 
Viimeksi muokattu:
Esikoisesta jäin sairaslomille rv26 ja sitä jatkui sitten äitiyslomaan asti. Mitäs noita syitä olikaan, hb tippunut, lapsivettä todella paljon (supisteli kovasti, vatsa todella iso ja raskas, hankala hengittää jne), lonkat tosi kipeät ja "irti" niin että kävelykin hankalaa ja portaita ei pystynyt nousemaan kuin toisella jalalla erittäin hitaasti ja varovasti, ihan mieletön väsymys eikä meinannut saada päivällä nukuttua. Olin yösairaanhoitajana vanhuspuolella missä työnkuvaan kuului paljon nostoja, kääntämisiä yms fyysisesti raskaampaa auttamista ahtaissa tiloissa ja huonoissa asennoissa. Yksinertaisesti kroppa ei vaan enää toiminut noissa. Myöhemmin tuli lisäongelmia mm kasvohalvauksen muodossa.

Mitä siihen tulee että raskaus ei ole sairaus ja supistelut on normaalia, niin tuo ensimmäinen raskaus ei mennyt sen normaalin piikkiin lain. Kaksi seuraavaa taas menivät ja sillon olinkin työkuntoinen loppuun asti. Kakkosen kohdalla Olin vielä kotona esikoista hoitamassa mutta keikkatyöt sujuivat hyvin, kolmosesta kun aikanaan jäin äitiyslomille niin ensitöikseni maalasin makkarin seinät ja muutenkin pistin asuntoa uuteen kuntoon. Esikoisesta en olisi tuohon kyennyt koko raskauden aikana vaikka lepäämismahdollisuudet olivat tuolloin aivan eri luokkaa.
 

Yhteistyössä