Te jotka olette hankkineet itselleni tukiverkon, mistä ja miten?

[verkoton]

En tarkoita nyt teitä kaikkia, joilla sellainen on jo valmiina ollut. Mutten varmaankaan ole ainoa, jolla sitä ei ole luonnostaan. Minulla on sisaruksia, samoin puolisolla, kummankin vanhemmat vielä aika nuoria, kavereitakin on ja ystäviä.

Mutta tukiverkkoa meillä ei ole, siis sellaista joilta voisi pyytää joskus apua, ja jotka haluaisivat olla avuksi ihan vilpittömästi. En tarkoita pelkästään sellaista konkreettista apua, vaan sitäkin että voisi jutella. Olen huomannut, että näistä meidän sukulaisista tai ystävistä ei löydy sellaista henkilöä, vaan se auttaminen ja tukeminen on yksipuoleista. Mua ei haittaa toimia kenenkään toisen tukiverkkona, mutta kaipaisin sitä että se tukiverkko toimisi meidänkin suuntaan.

Mistä kautta olette "hankkineet" itselleni tukiverkkoa, tai oletteko korvanneet sen jollain muulla tavalla, esimerkiksi vakituisella lastenvahdilla? Ja miten lastenvahdit suhtautuu erityislapsiin?

Nyr kun itsestä tuntuu siltä, että minun tukiverkkoni on puoliso tai psykologi. Ja puolisokin kumminkin tarvitsisi itse sitä tukiverkkoa tai joskus tarvittaisiin yhdessä. Olen melko paljon yksin lapsien kanssa

 

[v]

Meillä ei ole tukiverkkoa, tai on sisko mutta sillä on kolme pientä muksua, joten vain ja ainoastaan tiukassa paikassa pyydetään apua. Sitä vain on oppinut sitkittelemään omillaan, miehen kanssa vedetään yhtä köyttä. Se kantaa pitkälle.

 

["mie"]

Minä vaihdoin tukiverkon tukisukkahousuihin, on paljon muodokkaampi olo. Verkkoon tuli aina reikiä..

 

[Anatolia]

Autan ystäviä/kavereita, ja he auttavat vuorostaan minua jos apua kaipaan. Näin se tukiverkko on muodostunut ikäänkuin vahingossa.

 

[verkoton]

Hanki virveli.

 

[verkoton]

Meillä ei ole tukiverkkoa, tai on sisko mutta sillä on kolme pientä muksua, joten vain ja ainoastaan tiukassa paikassa pyydetään apua. Sitä vain on oppinut sitkittelemään omillaan, miehen kanssa vedetään yhtä köyttä. Se kantaa pitkälle.

Totta kai se kantaa pitkälle, mutta ei se tuo konkreettista apua, silloin kun sille olisi tarvetta, enkä myöskään koe että miehen pitäis olla aina minun olkapäänä.

 

[mietteitä]

no esmes meillä hajos auto kesken mummolareissun ja jäätiin vauvan kanssa tienposkeen puol ykstoista illalla. Sukulaiset tuli hakemaan sadan kilsan päästä ilman muuta, ja kotopuoleen soitin naapurille joka kävi hoitamassa hevoset. ja silti joskus on olo, että verkkoja voisi olla enemmänkin.

mutta mä aloittaisin siitä, että tutustuisin niihin naapureihin! ja sitä on syytä miettiä, että miksi teillä on jäänyt yksisuuntaiseksi tuo auttaminen. että voisiko asioille jotain tehdä.

 

[verkoton]

Autan ystäviä/kavereita, ja he auttavat vuorostaan minua jos apua kaipaan. Näin se tukiverkko on muodostunut ikäänkuin vahingossa.

Niin, en tiedä mikä meillä sitten mättää, kun se apu ei ole vastavuoroista, ei ystävien tai sukulaisten kanssa. Ehkä siinä on kyse siitäkin, että ovat varmaan tottuneet siihen, että me voimme auttaa mutta emme tarvitse itse apua koskaan, koska sellainen tilanne oli joskus vuosia sitten.

Meiltä pyydetään aika usein apua, mutta olen huomannut että me emme sitä saa pyytämälläkään. Jotain siis tarvitsisi tehdä.

 

[juu ei]

oletko ap kysynyt apua niiltä sukulaisilta? me olemme tukiverkottomia mutta myönnän että osaksi omasta saamattomuudesta johtuen. En osaa pyytää. Ja en aina haluakaan.

Minä en esim. olisi mielelläni laittanut lapsiani minnekään paikkaan, jossa jo ennestän monta pientä. Myös mieluummin kärvistelen kuin laitan lapsiani esim. isovanhemmille, joiden aidosta halusta hoitaa lapsia en ole varma.

Jos lapsemme olisivat ainoat lapsenlapset niin sitten ehkä isovanhemmat olisivat iloiset ja pirtetä. nyt tuntuu olevan pakkopullaa. Ja on välimatkaa. joten ei tukiverkkoja ei ole.

 

[verkoton]

no esmes meillä hajos auto kesken mummolareissun ja jäätiin vauvan kanssa tienposkeen puol ykstoista illalla. Sukulaiset tuli hakemaan sadan kilsan päästä ilman muuta, ja kotopuoleen soitin naapurille joka kävi hoitamassa hevoset. ja silti joskus on olo, että verkkoja voisi olla enemmänkin.

Kyllä meilläkin ehkä jotkut sukulaiset tulisivat hakemaan sieltä sadan kilometrin päästä, mutta he myös tekisivät hyvin selväksi sen, että se olisi heille aivan hirveä rasite ja että vaadimme kohtuuttomuuksia

 

[v]

Totta kai se kantaa pitkälle, mutta ei se tuo konkreettista apua, silloin kun sille olisi tarvetta, enkä myöskään koe että miehen pitäis olla aina minun olkapäänä.

Myötä ja vastamäessä. Mun mies on aina tarvittaessa mun olkapäänä ja minä sit vuorostani hänen. Ja jos esim. on pakollisia menoja minulla ( mihin ei lapsia voi ottaa mukaan), tulee töistä siksi aikaa kotiin, onneksi on liukumat. Näin vain on aina ollut, yhdessä ollaan kuitenkin oltu 20 vuotta.

 

[verkoton]

oletko ap kysynyt apua niiltä sukulaisilta? me olemme tukiverkottomia mutta myönnän että osaksi omasta saamattomuudesta johtuen. En osaa pyytää. Ja en aina haluakaan.

Minä en esim. olisi mielelläni laittanut lapsiani minnekään paikkaan, jossa jo ennestän monta pientä. Myös mieluummin kärvistelen kuin laitan lapsiani esim. isovanhemmille, joiden aidosta halusta hoitaa lapsia en ole varma.

Jos lapsemme olisivat ainoat lapsenlapset niin sitten ehkä isovanhemmat olisivat iloiset ja pirtetä. nyt tuntuu olevan pakkopullaa. Ja on välimatkaa. joten ei tukiverkkoja ei ole.

Niin kuin tuossa aikaisemmin kirjoitin, niin vuosia sitten oli sellainen tilanne, että emme koskaan pyytäneet apua, vaan sinnittelimme aina jotenkin muuten. Se on ehkä tämän tilanteenkin jotenkin vääristänyt niin, että "kaikki" ehtivät tottua siihen, että me autamme mutta emme pyydä=tarvitse apua ollenkaan itse.

Tässä muutaman vuoden ajan on kuitenkin ollut sellainen tilanne, että olisimme tarvinneet tukiverkkoa ja olemme myös pyytäneet apua. Siihen suhtaudutaan hyvin negatiivisesti, enkä voi esimerkiksi luottaa yhdenkään sukulaisen tai ystävän haluun auttaa. Se on oikeastaan aika surullista, kun miettii.

Iso ongelma kuitenkin on varmaan se, että tilanne on muuttunut ja ihmisten on vaikea siihen sopeutua. Jotenkin pitäisi siis päästä aloittamaa puhtaalta pöydältä.

 

[verkoton]

Myötä ja vastamäessä. Mun mies on aina tarvittaessa mun olkapäänä ja minä sit vuorostani hänen. Ja jos esim. on pakollisia menoja minulla ( mihin ei lapsia voi ottaa mukaan), tulee töistä siksi aikaa kotiin, onneksi on liukumat. Näin vain on aina ollut, yhdessä ollaan kuitenkin oltu 20 vuotta.

No, kaikilla ei ole työssä liukumia, tai mahdollisuuksia tulla kesken päivän kotiin. Koska meillä on myös niin paljon kuormittavia asioita, koen että miehen ei tarvitse ottaa sitä kaikkea vastaan. Tosin keskustelen aika paljon näistä asioista psykologin kanssa.

Puolisoni on ihan täysipainoisesti hoitamassa kotia ja lapsia, silloin kun hän on kotona. Mutta meillä on hyvin paljon menoja, eikä hän voi olla töistä pois aina.

 

[juu ei]

Ymmärrän. Meillä oikeastaan vähän sama tilanne. Eli apua ei edes kaivannut kun oli 1 lapsi, ja kun oli 2, niin sitä olisi kaivannut, mutta jotenkin kaikki vaan edelleen toivat omia töitää meille, kun olivat tottuneet että meiltä vaan saa eikä tarvitse antaa mitään.

 

[juu ei]

Jotensakin rasittavaa kuunnella, kun lasten isovanhemmat puhuvat miten toiset tarvitsevat apua ja miten ovat auttaneet usein. kun on kuitenkin suunnilleen sama määrä lapsia ja suunnilleen samanikäisetkin, ja heillä ei välähdä ollenkaan, että jos toiset tarvitsevat usein apua, niin meidän arki on melkoisen työlästä kun ei ole ketään auttamassa koskaan missään tilanteessa. Ja ikään kuin tulevat meille lepäämään siitä että auttavat näitä lasten serkkkujen perheitä.

 

[mietteitä]

oisko aika laittaa nyrkkiä pöytään? erikoiselta silti kuulostaa sekin, että kukaan ei auta vaikka pyytää. onko se pyytäminen jotenkin liian vienoa tai hätäistä tai anteeksipyytävää tai no, emmätiä?

vaan erikoiselta kuulostaa semmoiset sukulaisetkin, jotka kyllä hakisivat mutta tekisivät valtavan numeron asiasta. onkohan teidän suvussa jotain suurempaakin kitkeryyttä kertyneenä?

 

[v]

No, kaikilla ei ole työssä liukumia, tai mahdollisuuksia tulla kesken päivän kotiin. Koska meillä on myös niin paljon kuormittavia asioita, koen että miehen ei tarvitse ottaa sitä kaikkea vastaan. Tosin keskustelen aika paljon näistä asioista psykologin kanssa.

Puolisoni on ihan täysipainoisesti hoitamassa kotia ja lapsia, silloin kun hän on kotona. Mutta meillä on hyvin paljon menoja, eikä hän voi olla töistä pois aina.

En minä miestä töistä kotiin pyydä kuin pakon edestä. Vain juurikin niissä hätä tms. tilanteissä.
Mutta sitä en ymmärrä miksi et voi kuormittaa miestäsi kaikella? Tehän elätte yhteistä elämäänne, miksi joitakin asioita pitää olla kertomatta toiselle?

 

[verkoton]

oisko aika laittaa nyrkkiä pöytään? erikoiselta silti kuulostaa sekin, että kukaan ei auta vaikka pyytää. onko se pyytäminen jotenkin liian vienoa tai hätäistä tai anteeksipyytävää tai no, emmätiä?

vaan erikoiselta kuulostaa semmoiset sukulaisetkin, jotka kyllä hakisivat mutta tekisivät valtavan numeron asiasta. onkohan teidän suvussa jotain suurempaakin kitkeryyttä kertyneenä?

Kyllä se pyytäminen on minusta aika selkeää, ihan suoraan kysyttyä. Toisaalta onhan ne kaikki huomanneet senkin, että vaikka kukaan ei auta, niin jotenkin luovitaan eteenpäin

On siellä esimerkiksi minun äidilläni ja anopilla kummallakin sellainen asenne, että heitä ei ole autettu kun he oli lapsiperheen äitejä, joten ei apua ansaitse kukaan muukaan, varsinkaan sellainen jonka mies "osallistuu" (ihan absurdia, tämä on miehenkin perhe, totta kai hänellä on siinä osallistuva rooli). Appiukko taas on vissiin ikänsä ollut yhtä kielteinen ihminen kuin on nykyisinkin. Meidän sisarukset taas, no en tiedä. Kumpikin ollaan perheen vanhimpia lapsia, ja kummankaan sisaruksilla ei ole lapsia ollenkaan. He ehkä elävät sitä omaa nuoruuttaan ja yksineloaan niin täysillä, että eivät oikein koe meidän pyyntöjä olellisena tai jotain, en tiedä.

 

[verkoton]

En minä miestä töistä kotiin pyydä kuin pakon edestä. Vain juurikin niissä hätä tms. tilanteissä.
Mutta sitä en ymmärrä miksi et voi kuormittaa miestäsi kaikella? Tehän elätte yhteistä elämäänne, miksi joitakin asioita pitää olla kertomatta toiselle?

Ei jättää kertomatta, en minä sitä tarkoita. Mutta tarkoitan vaan sitä, että kun minulla on esimerkiksi ihan hirveän valtava tarve puhua ja käsitellä sitä traumaa, joka minulla on siitä että meidän lapsemme syntyi vaikeasti sairaana, niin rajansa se on silläkin että kuinka paljon siitä jatkuvasta käsittelystä haluan laskea miehen harteille. Tai siitä, että jos koen olevani hyvin väsynyt. Ei minun tarvitse niitä olla kertomatta minun miehelleni. Mutta koska tämä arki on meidän yhteistä kuitenkin, ja koskettaa häntäkin, en minä halua lisäkuormittaa häntä sillä, että minulla on hirveän voimakas tarve puhua ja käydä läpi samoja asioita kymmeniä kertoja.

 

[verkoton]

Niin ja siis mieheni työ on sellainen, että hän saattaa hätätilanteessa ollakin töissä esimerkiksi 400 kilometrin päässä. Jos siis tarvitsen apua, hän saattaa olla useamman tunnin päässä, enkä välttämättä voi odottaa, jos vaikka tarvitsee lähteä lapsen kanssa sairaalaan. Tai jos minulla on jokin sovittu meno, ja lapsi sairastuu yllättäen ja tulee kesken päivän koulusta kotiin. Sellaiset etukäteen tiedetyt menot ovat yksinkertaisempia, niissä pärjäämme aika pitkälle sillä, että mies järjestää työaikaansa.

 

[hm]

jos teillä on sairas lapsi ja silti kummankaan vanhemmat eivät auta teitä, niin kyllä heissä on jotain vikaa. he tietävät mitä o lapsiperheen arki.
lapseton taas ei välttämättä tajua, miten lasten kanssa tarvitsisi apua.

 

[v]

Ei jättää kertomatta, en minä sitä tarkoita. Mutta tarkoitan vaan sitä, että kun minulla on esimerkiksi ihan hirveän valtava tarve puhua ja käsitellä sitä traumaa, joka minulla on siitä että meidän lapsemme syntyi vaikeasti sairaana, niin rajansa se on silläkin että kuinka paljon siitä jatkuvasta käsittelystä haluan laskea miehen harteille. Tai siitä, että jos koen olevani hyvin väsynyt. Ei minun tarvitse niitä olla kertomatta minun miehelleni. Mutta koska tämä arki on meidän yhteistä kuitenkin, ja koskettaa häntäkin, en minä halua lisäkuormittaa häntä sillä, että minulla on hirveän voimakas tarve puhua ja käydä läpi samoja asioita kymmeniä kertoja.

Me mieheni kanssa opittiin mun masennuksestani, se että puhuminen on kaiken a ja o. Siihen asti pidättelin paljonkin asioitani sisällä ja seurauksena oli masennus. Ja niin paljon kun minäkin toistin ja jankkasin samoja asioita miehelleni, niin kummasti tuo vain sen kesti.
Kysy mieheltäsi, että mitä se tykkää ja ajattelee siitä että puhut ja käyt asioita läpi hänen kanssaan ja missä menee se raja hänellä. Älä aseta toisen puolesta niitä rajoja hänen kestämisensä suhteen.

 

[verkoton]

Me mieheni kanssa opittiin mun masennuksestani, se että puhuminen on kaiken a ja o. Siihen asti pidättelin paljonkin asioitani sisällä ja seurauksena oli masennus. Ja niin paljon kun minäkin toistin ja jankkasin samoja asioita miehelleni, niin kummasti tuo vain sen kesti.
Kysy mieheltäsi, että mitä se tykkää ja ajattelee siitä että puhut ja käyt asioita läpi hänen kanssaan ja missä menee se raja hänellä. Älä aseta toisen puolesta niitä rajoja hänen kestämisensä suhteen.

En minä oikeastaan pidättele. Minulla ei ollut ketään, jonka kanssa olisin voinut puhua, ja puhuin miehelleni, kaiken illasta toiseen, joka päivä ja jatkuvasti. Voisin sanoa, että oksensin ihan kaiken mieheni päälle, sen paniikkini ja ahdistukseni ja ihan kaiken. Ensimmäisen kerran kun mies epätoivoisena sanoi, että hän ei tiedä mitä hänen pitäisi tehdä, hän ei tiedä miten hänen pitäisi auttaa että minulla olisi parempi olla, tajusin että minä asetin hänelle ihan hirveästi lisäpaineita koko ajan. Sen lisäksi, että hänellä oli valtava huoli lapsesta, hänellä oli valtava huoli minusta.

Kyllä minä edelleenkin puhun niitä asioita miehelleni, mutta en ainoastaan miehelleni. Psykologille oksennan sen täysin pureksimattoman möykyn, ja miehen kanssa pystyn keskustelemaan paremmin.

 

["noh"]

No mutta eihän nuo kuulosta oikeilta ystäviltä ollenkaan. Sukulaisia ei voi valita, mutta ystävät onneksi voi. Jos koettaisit hankkia uusia parempia sellaisia?

 

[mietteitä]

maa on täynnään ihmisiä joilla on huolta sairaasta lapsesta - ja heillä keskustelupalstoja ja yhdistyksiä jne. heistä jos ei löydy tukiverkkoa niin mistä sitten?