te joilla esim syömishäiriö tai paniikkihäiriö(miestenne suhtautuminen asiaan)

["vieraS"]

miten miehenne suhtautuu asiaan?

itselläni ei tukea heru.. kun olin masentunut ja sairastuin ensin anoreksiaan, sitten bulimiaan ja kärsin siitä vuosia, aina raskausajat olen ollut oksentamatta, mutta sairaalasta poispäästyä ahmiminen ja oksentelu on saanut yliotteen..

mies ei tukenut silloinkaan.. sanoi, että olen syömishäiriöinen paska

nyt kun olen raskaana ja tunnun kärsivän paniikkihäiriöstä ja kaupassa käynti on yhtä tuskaa niin ei pelkoa, että mies olisi tukemassa minua. siskollaan on kanssa paniikkihäiriö, mutta lääkkeet siihen ,itselläni ei. siskonsa on kuulemma normaali, mutta minä olen hullu.. kaukana normaalista. nytkin mies haukkuu minua ylipainoiseksi läskiksi, milloin huoraksi.. siskons aon varmaan ainaki 70 kilao minua paianvempi, sairaaloisen ylipainoinen, mutta hänen painossaan ei ole vikaa..

en oikeasti jaksa enää..

mies sanoo, ettei tämmöiselle hullulle paniikkihäiriöiselle olisi edes lapsia kuulunut siunaantua ja ettei hän anna eron tullen lapsia minulle, tekee kaikkensa että minut leimataan sairauksieni takia hulluksi..

 

[sekopiä]

Miehesi on ihan kamala, sori vain... Olen pahoillani puolestasi.

Mulla on syömishäiriö, kaksisuuntainen ja ahdistuneisuutta. Mies on aina tukenut minua. Hänen kanssaan voi jutella mistä vain ja lähes milloin vain. Ei suutu vaan kuuntelee ja yrittää auttaa minua kaikin tavoin. Aina ei ymmärrä, mutta silti tukee. Ei paheksu ikinä, vaikka sillä ei ole ennen minua ollut mitään kokemuksia mielen sairauksista. Joskus se jopa etsiskelee itsekseen netistä artikkeleita ja tietoja, mitä vain, mikä voisi auttaa minua.

Edellinen mies sen sijaan oli ihan toisenlainen... Kaiken se onnistui kääntämään joksikin PMS:ksi... Tuon miehen aikana olin loukussa kotonani kun pelkäsin ulkona liikaa, ja valvoin yöt. Tunsin jatkuvasti jonkun olevan selkäni takana ja aikovan tappaa minut. Pelkäsin ihan aikuisten oikeasti ja uskoin, että joku yliluonnollinen vainoaa minua. Luulen, että se oli jonkinlainen lievä psykoosi, tai uskon, jo senkin takia, koska oikeasti minä olen ateisti. Mies tiesi kaikesta kun kerroin hänelle, mutta ei kai se sitten uskonut. Oli vain vihainen ja teki jatkuvasti kurjia temppuja. Jätin sitten sen miehen ja elämä muuttui heti helpommaksi kun kukaan ei enää vähätellyt kaikkia oireitani. Pystyin parantumaankin siihen kuntoon, että harhaluulot menivät pois.

 

["Saara"]

Mulla on ollu syömishäiriöistä käyttäytymistä koko aikuisiän. Anoreksian tyyppistä. Kyllä mies tukee, mutta välillä siltäkin palaa pinna. Miehen vihamielinen käytös voi johtua miehen voimattomuuden tunteesta suhteessa sairauteen.

Toi sun miehen toiminta kyllä kuullostaa aika pahalta.....Pystyttekö puhumaan asiasta lainkaan? Tuollaista halventavaa nimittelyä ei pidä hyväksyä.

 

[dgkjgf]

Miksi hitossa sä oot mennyt tolle raskautumaan.. oikeesti... sun olis kannattanut erota jo aikoja sitten. :/

Mun mies on aina tukenut mua kaikessa (syömishäiriö, päihdeongelma, masennus jne.) eikä tosiaankaan hauku hulluks tms. ja kukaan normaali ihminen ei tee noin kuin sun mies..

 

["aloittaja"]

ehkä minä vaan niin sokeasti uskoin, että mies voisi muuttua joskus..

suurin syy syömishäirööni on miehen ainaset haukkumiset yms.. alkuaikoina halusin miellyttää häntä ja tuntui, ettei hän hyväksy minua, kun olin normaalipainon ylpäässä.. siitä sitten alkoi alamäki ja olin jo joutua siaraalahoitoon kun elin päivän omenalla ja liikuin hullun lailla.. sitten aloitin hoidot ja sairastuin bulimiaan.. jo kun mies vei minua hoitoon niin hänen suhtautumisensa oli tosi ala-arvoista.. en silloin jaksanut välittää, kun en halunnut olla yksin.

ja kun olin kauan vauvakuumeillut, vannoin itselleni, että lopetan ahmimisen ja oksentelun, sillä en tahdo vahingoittaa lasta.. raskausaika menikin aivan upeadti, rakastin jokaista kiloani ja pyöristyvää vatsaani.. mutta heti kun vauva syntyi. aloin inhota itseäni. olin jumalaton läskikasa ja kilot oli karistettava keinolla millä hyvänsä..

taas ahmin ja oksentelin ja sitten tulin uudelleen raskaaksi.. raskausaika taas unelmaa, mutta synnytyssalissa aloin inhoamaan itseäni..

mutta, nyt tuntuu eten enää jaksa.. eilenkin kun kävimme kaupassa, niin sanoin miehelleni että tahdon heti ulos.. mies oli äkäissään ja tiuski miten minun voi olla niin vaikeaa käydä kaupassa..

illalla kun tulimme kotiin ja otimme kunnolla yhteen niin alkoi taas haukkumaan ja arvostelemaan kun olen niin ja niin hullu.. että hakeudu hoitoon ja lopeta valittaminen..

ja kun snaoin miehelle esim, että hammaslaääkäriin meno pelottaa niin mies totesi että ei hyvänen aika, miten elämänsä voi pilata pelkäämällä kaikkea.. että ryhdistäydy ja lopeta tuo pelkääminen.. kun eivät aikuiset ole näin hysteerisiä joka asian suhteen..

ja joka ikinen ekrta, kun riidellään ja muutoinkin, saan kuulla olevani ällöttävä ylipainoinen läski.. ja huorittelee minua.. ja huutaa perään ettei kukaan edes minua kelpuuttaisin, kun maailmassa on kauniimpiakin naisia..

 

[sekopiä]

Mielestäni olisit varmasti onnellisempi ilman tuota miestä. En todellakaan ansaitse tuollaista kohtelua. Varmaan tiedät sen itsekin. Ei tuommoinen isä voi lastenkaan kannalta olla kauhean hyvä juttu..

 

["aloittaja"]

tiedän, mutta ero tuntuu vaan niin isolta ratkaisulta.. on vaan niin vaikea lähteä, vaikka tämä yhteiselo onkin yhtä helvettiä..

 

[dgkjgf]

Mielestäni olisit varmasti onnellisempi ilman tuota miestä. En todellakaan ansaitse tuollaista kohtelua. Varmaan tiedät sen itsekin. Ei tuommoinen isä voi lastenkaan kannalta olla kauhean hyvä juttu..

Peesi. Ja mies ei niitä lapsia varmasti saa sulta vietyä, tuskinpa edes yrittää. Uhkailee vain. Kamala olo tuli puolestasi kun joudut tuollaisessa elämään Mieti lapsiasikin, he väkisinkin ottavat mallia parisuhteeseen vanhemmistaan. Haluatko että tyttäresi on aikuisena samanlaisessa suhteessa tai että poikasi tekee vaimolleen kuten miehesi sinulle?

 

["eee"]

Sä olet sairas jos jäät tuollaisen miehen luokse.