M
"Minttu"
Vieras
Ei koskaan tule kutsumatta.
Tulee tarvittaessa avuksi ihan pyytämättä.
Tietää aina miniän ja lastenlasten vaatekoot,
vaikka miniä ei ole viikkoihin/kuukausiin antanut tavata lapsenlapsia.
Osaa aina ostaa oikean kokoisia ja värisiä vaatteita lapsenlapselleen.
Osaa kysyä miniän asioista oikeita kysymyksiä oikeaan aikaan.
Osaa olla kyselemättä mitään miniän asioista.
On sopivasti kiinnostunut miniän raskaudesta.
Ei utele miniän raskauteen liittyvistä asioista.
On kiinnostunut myös oman lapsensa asioista.
Ei utele mitään lapsensa asioita.
Tukee lapsensa perheen ratkaisuja, vaikkei niistä samaa mieltä olisikaan.
Antaa lastenhoitoapua tarvittaessa - ilman mussutusta.
Täydellinen anoppi on nuorekas ja aikaansa seuraava, mutta juhlissa antaa miniän säteillä.
Hän tekee hyvää ruokaa, mutta miniä tekee vielä parempaa.
Tuo tuliaisiksi niin ison suklaakakun, että siitä riittää miniälle seuraavaksi päiväksi kahvihetkeen.
Ei osta rihkamaa.
Tarjoaa kahvit ja pullat kauppareissulla.
Täydellinen anoppi ei väitä poikansa olevan sellainen, joka ei koskaan riitele tms.
Täydellinen anoppi ostaa miniälle astioita, mutta vasta kun on selvillä siitä, mitä sarjaa miniä kerää
Ei yritä kääntää poikaansa vaimoaan vastaan.
Minusta anoppi saa olla ihan normaali aikuinen ihminen.
Jotenkin ajattelen, että anopin kanssa luodaan ihan tavallinen ihmissuhde vähän niin kuin vaikka työkaveriinkin:
yritetään olla ystävällisiä toisilleen,
yritetään hoitaa välttämättömät asiat fiksusti,
ei tyrkyttäydytä eikä toisaalta vetäydytä täysin.
Ollaan ikään kuin sellaisia aikuisia kavereita,
ja kaverisuhteen syvyys sitten riippuu siitä miten kemiat muuten pelaavat.
Kohtelee kaikkia lapsenlapsia tasapuolisesti.
Ei omi lapsenlapsia itselleen.
Ei tyrkytä neuvojaan.
Myöntää olevansa väärässä silloin kun on miniän mielestä väärässä.
Täydellinen anoppi ei ole kiinnostunut perheriidoista.
Täydellisellä anopilla ei ole ollut hiljaisia, hyvinkäyttäytyviä, hyvinnukkuvia lapsia ja steriliä kotia silloin kun hänen lapsensa olivat pieniä.
Täydellinen anoppi pitää esillä lastenlasten kuvia, mutta ei tuo omaa kuvaansa miniän piirongin päälle.
jokainen lastenlapsi on saman arvoinen. eikä edelle mene se ainoan tyttären, ensimmäinen lapsi.
muut eivät sitten olekaan mitään..
esim. kuvia esille muistakin kuin vain tästä yhdestä,
muistaa muidenkin syntymäpäivät kuin tämän yhden,
ei aina kutsu vahingossa muitakin vain tämän yhden nimellä jne..
hyväksyy miniänsä, eikä nipota jokaisesta uudesta verhosta tms. mitä miniä OMAAN JA MIEHENSÄ kotiin ostaa.
Uskoo, että miniällä ja anopilla voi olla täysin erilainen maku sisustuksen suhteen