Tavallisen kotiruuan ohjeita kaipailen!

Helppo herkku, josta meidän pojat tykkää ja minä kasvissyöjänä.

Kesäkurpitsaletut

raasta kesäkurpitsa
lisää kaksi käsin vatkattua munaa
suolaa hiukan
3dl ohrajauhoja

Sekoita.

Nestettä ei tarvitse, koska sitä on kurpitsassa jo itsessään.

Anna seokssen turvota noin 10min. ja paista pannulla pieniä lettuja.
Paista kullanruskeiksi.

Lisänäi olemme syöneet perunoita tai muussia. Välillä vain hillon kanssa.

Teen muutoinkin letut (siis mieheni :) ) ohrajauhoihin. Maku on maukkaampi. Suosittelen. :p
 
Huhtiäiti-04
Helppo Moussaka

perunaa
kurpitsaa
tomaattia
jauhelihaa
mausteita (jauhelihamauste, maustepippuri, aromimauste, paprika...)
suolaa
juustoraastetta
maitoa

-viipaloi perunat, tomaatit ja kurpitsat
-paista jauheliha ja mausta
-tee valkokastike ja lisää hieman jäähtyneen kastikkeen joukkoon juustoraaste
-laita voidellun vuoan pohjalle ensin valkokastiketta, lado sitten perunaviipaleita, jauhelihaa, kesäkurpitsat, tomaatit ja lopuksi vielä kerros perunaa ja valkokastike päällimmäiseksi ja päälle ripottele juustoraastetta.
-uuniin n.200 astetta ja n.tunti, mutta kannattaa kokeilla kypsyyttä silloin tällöin. Itselläni tunti ei riittänyt, mutta riippuu määrästä. Kaupaksi meni ja hyvin =) Tulen tekemään toistekin!

Broilerikeitto

-kokonainen grillattu broileri (vaikka eilispäivän tähteet)
-riisiä
-kermaa
-porkkana
-sipuli
-mausteet

-keitä grillatun broilerin luut sipulin, porkkanan, laakerinlehden ja maustepippurien kera
-poista kaikki ylimääräinen ja ota hyvä liemi talteen
-keitä riisit kypsiksi liemessä
-lisää broilerin liha + hieman kermaa
-mausta broilerimausteella/currylla ja suolalla. Hyvä ja helppo keitto tehdä...Vakio juttu itsenäisyyspäivän jälkeen, kun kalkkunasta on rippeet jäljellä.
 

Yhteistyössä