Tähän kellon aikaan valmistauduin lähtemään. =)
Palataanpas muutama tunti taaksepäin. Eli klo 5 aamulla, mieheni lähti töihin, ja itsekin nousin ylös, vessaan. En sitten jaksanut mahani kanssa enää mennä nukkumaan. Eletään siis päivää 16.2.2009, raskausviikkoja minulla tuolloin 39+5. Vessa käynnin jälkeen istahdan tietokoneelle. Tuolloin palstailin vielä perhekerhossa. Moikat ja pusut kullalle ja sinne meni mies töihin. Oli hänen kaverin vuoro ajaa (ajavat siis kimppakyydillä, matkaa yhteen suuntaan n. 40 km).
Siinä aikani datailin, ja joskus puol seiskan aikaan sit alkoi taas väsyttämään ja ajattelin painella pehkuihin. Kävin vielä vessassa, tuolloin oli hätä koko ajan!!! Ja eiköhän siinä sitten niin käynyt, että sillä reissulla sitten tuli verta. Soittelin synnärille, ja kysyin, että miten toimitaan. Käskivät tulla näytille, mutta sanoivat, että ei kamalaa kiirettä, ja toivoivatkin, että tulisin aamusella, kun vuoro on vaihtunut, kun oli kuulemma kiirettä sillä hetkellä. No, eipä täältä meiltä saakka muutenkaan ihan heti päästä.
Meiltä synnärille on matkaa n. 130 km ja miehen työpaikka siinä matkan varrella. Joten tulin siihen tulokseen, että ajan itse sinne ja mies jatkaa siitä. Koska mitään tuntemuksia ei ollut, että vauva haluaisi syntyä!
Sitten kellahdin sohvalle hetkeksi, lepäsin ja ajatuksia pyöri päässä jos minkälaisia. Ajattelin, että nytkö se on menoa? Vaikka mitään ei tuntunut :O Ajattelin, että onko jotain vakavaa, kun verta tulee... En tiennyt mitä ajatella. Soittelin miehelle, että valmistautuu. Tarkistin vielä sairaalakassin, ja että turvaistuin on autossa. Söin. Luin. Ajattelin taas, mietin kaikennäköistä. Vähän jo jännittikin!
Kello oli puoli 9, eli suunnilleen näitä aikoja, kun lähdin ajeleen miehen työpaikkaa kohti, ei vieläkään mitään tuntemuksia, en ollut uskoa, että ollaan menossa synnärille
Perille päästyäni, mies istui rattiin. Matkaa siis vielä synnärille noin 90 km.
Siinä 40 km ennen synnäriä ne sitten alkoi, supistukset. Ei ollut vielä niin kipeitä, etteikö olis pärjännyt. Vauhti ei kiihtynyt, auton siis. Ajeltiin ihan rauhassa menemään. Perille päästiin siinä 10 maissa.
Mut laitettiin tarkkailuhuoneeseen, tehtiin sisätutkimus. Laitettiin se laite, joka seuraa vauvan sydämensykettä. Otettiin lapsivesinäyte. Ja sitten, se oli positiivinen! Joten ei muutakuin antibiootti tippaa, kun ei tiennyt milloin mahdollisesti oli tihkunut vettä. Näin sain toisenkin partnerin. Siinä sitten kuljin käytäviä kahden partnerin kanssa (toinen niistä huomattavasti sosiaalisempi
) ja odoteltiin, milloin alkaa kovemmat supistukset. Selvisi myös, että ei palata enää kotiin ilman nyyttiä. Muutenhan varmasti olisivat palauttaneet kotiin.
Käytiin kahvilla ja syömässä leipää. Päästiin saliin, jossa saatiin olla ihan itseksemme, hetken nukuinkin. Soittelin parille hyvälle ystävälle, että nyt ollaan laitoksella, eikä takas tulla ilman nyyttiä.
Klo 17 sisätutkimus, jossa 3 cm auki, kanava hävinnyt ja paksut reunat takana. Siinä vaiheessa jo kipeydyin kiitettävästi. klo 19 olin 4cm auki, edelleen paksut reunat takana.
Katseltiin salkkarit. Helppoa elämää ei enää pystynyt katsomaan. Palattiin saliin, ja olin KIPEÄ! Tässä vaiheessa tais tulla lapsivedet sängylle.
21.40 olin 5 cm auki. Tässä vaiheessa mietin puudusta, mutta mua pelotti se! Kyse siis epiduraalista. Anestesia kaavakkeet täytettiin, ja sitten tulin siihen tulokseen, että otan sen.
22.15 supistusten väli 2-3 min. ja auki 6 cm. Klo 23.00 alkaa puudute vaikuttamaan. Nukahdan tunniksi-pariksi. Noin klo 00.30 annetaan Syntocinonia vauhdittamaan suppareita, kun ei meinaa edetä. Koko ajan nostetaan epiduraalin poluksia, koska kipeydyn niin paljon. Ilokaasua otan melkein koko ajan, siitä oli ihan mahtavasti apua!
Ponnistusvaihe kestää noin tunnin, alkaa klo 03.00. Työnnetään eri asennoissa.
Klo 04.07 syntyy maailman ihanin tyttölapsi, meidän oma prinsessa :heart: Mittoja on 50 cm ja painoa 3985 g.
Synntys kaiken kaikkiaan oli raskas. Ponnistusvaihe yli tunnin ja menetin 2 litraa verta ja repesinkin melko pahasti. 3 asteen repeämät. Lapsi oli niin tiukassa, että hengityksessä oli vaikeuksia. Joutui lastenosastolle keskolaan kaappiin, mutta oli kuuleman mukaan vain ihan pienen hetken kaapissa. Hengityksessä ei sen kummempia vaikeuksia ollut. Sokeri arvot oli matalalla, jonka vuoksi oli keskolassa 2 päivää. Torstaina saatiin vierihoitoon pikkuinen! Se oli mulle ihan älyttömän raskas paikka, kun en saanut lastani heti. Muutenkin jäi keskolan toiminnasta huono maku suuhun. Eivät antaneet mulle lasta syliin, vaikka halusin. Sitten vasta illalla antoivat. Eivät juuri kertoneet, missä mennään jne. Onneksi soittivat aina, kun täytyi mennä imettämään, saatiin kuitenkin nähdä lasta. Se pari päivää tuntui IKUISUUDELTA, vaikka tarkemmin kun ajattelee, eihän se pitkä aika ollut.
Nyt meillä on huomenna 1 vuotta täyttävä pikku prinsessa, jolla on ihan kamalasti omaa tahtoa. Rakastan lastani koko sydämestäni ja lapseni on parasta, mitä minulle on KOSKAAN tapahtunut. :heart:
Palataanpas muutama tunti taaksepäin. Eli klo 5 aamulla, mieheni lähti töihin, ja itsekin nousin ylös, vessaan. En sitten jaksanut mahani kanssa enää mennä nukkumaan. Eletään siis päivää 16.2.2009, raskausviikkoja minulla tuolloin 39+5. Vessa käynnin jälkeen istahdan tietokoneelle. Tuolloin palstailin vielä perhekerhossa. Moikat ja pusut kullalle ja sinne meni mies töihin. Oli hänen kaverin vuoro ajaa (ajavat siis kimppakyydillä, matkaa yhteen suuntaan n. 40 km).
Siinä aikani datailin, ja joskus puol seiskan aikaan sit alkoi taas väsyttämään ja ajattelin painella pehkuihin. Kävin vielä vessassa, tuolloin oli hätä koko ajan!!! Ja eiköhän siinä sitten niin käynyt, että sillä reissulla sitten tuli verta. Soittelin synnärille, ja kysyin, että miten toimitaan. Käskivät tulla näytille, mutta sanoivat, että ei kamalaa kiirettä, ja toivoivatkin, että tulisin aamusella, kun vuoro on vaihtunut, kun oli kuulemma kiirettä sillä hetkellä. No, eipä täältä meiltä saakka muutenkaan ihan heti päästä.
Meiltä synnärille on matkaa n. 130 km ja miehen työpaikka siinä matkan varrella. Joten tulin siihen tulokseen, että ajan itse sinne ja mies jatkaa siitä. Koska mitään tuntemuksia ei ollut, että vauva haluaisi syntyä!
Sitten kellahdin sohvalle hetkeksi, lepäsin ja ajatuksia pyöri päässä jos minkälaisia. Ajattelin, että nytkö se on menoa? Vaikka mitään ei tuntunut :O Ajattelin, että onko jotain vakavaa, kun verta tulee... En tiennyt mitä ajatella. Soittelin miehelle, että valmistautuu. Tarkistin vielä sairaalakassin, ja että turvaistuin on autossa. Söin. Luin. Ajattelin taas, mietin kaikennäköistä. Vähän jo jännittikin!
Kello oli puoli 9, eli suunnilleen näitä aikoja, kun lähdin ajeleen miehen työpaikkaa kohti, ei vieläkään mitään tuntemuksia, en ollut uskoa, että ollaan menossa synnärille
Perille päästyäni, mies istui rattiin. Matkaa siis vielä synnärille noin 90 km.Siinä 40 km ennen synnäriä ne sitten alkoi, supistukset. Ei ollut vielä niin kipeitä, etteikö olis pärjännyt. Vauhti ei kiihtynyt, auton siis. Ajeltiin ihan rauhassa menemään. Perille päästiin siinä 10 maissa.
Mut laitettiin tarkkailuhuoneeseen, tehtiin sisätutkimus. Laitettiin se laite, joka seuraa vauvan sydämensykettä. Otettiin lapsivesinäyte. Ja sitten, se oli positiivinen! Joten ei muutakuin antibiootti tippaa, kun ei tiennyt milloin mahdollisesti oli tihkunut vettä. Näin sain toisenkin partnerin. Siinä sitten kuljin käytäviä kahden partnerin kanssa (toinen niistä huomattavasti sosiaalisempi
) ja odoteltiin, milloin alkaa kovemmat supistukset. Selvisi myös, että ei palata enää kotiin ilman nyyttiä. Muutenhan varmasti olisivat palauttaneet kotiin.Käytiin kahvilla ja syömässä leipää. Päästiin saliin, jossa saatiin olla ihan itseksemme, hetken nukuinkin. Soittelin parille hyvälle ystävälle, että nyt ollaan laitoksella, eikä takas tulla ilman nyyttiä.
Klo 17 sisätutkimus, jossa 3 cm auki, kanava hävinnyt ja paksut reunat takana. Siinä vaiheessa jo kipeydyin kiitettävästi. klo 19 olin 4cm auki, edelleen paksut reunat takana.
Katseltiin salkkarit. Helppoa elämää ei enää pystynyt katsomaan. Palattiin saliin, ja olin KIPEÄ! Tässä vaiheessa tais tulla lapsivedet sängylle.
21.40 olin 5 cm auki. Tässä vaiheessa mietin puudusta, mutta mua pelotti se! Kyse siis epiduraalista. Anestesia kaavakkeet täytettiin, ja sitten tulin siihen tulokseen, että otan sen.
22.15 supistusten väli 2-3 min. ja auki 6 cm. Klo 23.00 alkaa puudute vaikuttamaan. Nukahdan tunniksi-pariksi. Noin klo 00.30 annetaan Syntocinonia vauhdittamaan suppareita, kun ei meinaa edetä. Koko ajan nostetaan epiduraalin poluksia, koska kipeydyn niin paljon. Ilokaasua otan melkein koko ajan, siitä oli ihan mahtavasti apua!
Ponnistusvaihe kestää noin tunnin, alkaa klo 03.00. Työnnetään eri asennoissa.
Klo 04.07 syntyy maailman ihanin tyttölapsi, meidän oma prinsessa :heart: Mittoja on 50 cm ja painoa 3985 g.
Synntys kaiken kaikkiaan oli raskas. Ponnistusvaihe yli tunnin ja menetin 2 litraa verta ja repesinkin melko pahasti. 3 asteen repeämät. Lapsi oli niin tiukassa, että hengityksessä oli vaikeuksia. Joutui lastenosastolle keskolaan kaappiin, mutta oli kuuleman mukaan vain ihan pienen hetken kaapissa. Hengityksessä ei sen kummempia vaikeuksia ollut. Sokeri arvot oli matalalla, jonka vuoksi oli keskolassa 2 päivää. Torstaina saatiin vierihoitoon pikkuinen! Se oli mulle ihan älyttömän raskas paikka, kun en saanut lastani heti. Muutenkin jäi keskolan toiminnasta huono maku suuhun. Eivät antaneet mulle lasta syliin, vaikka halusin. Sitten vasta illalla antoivat. Eivät juuri kertoneet, missä mennään jne. Onneksi soittivat aina, kun täytyi mennä imettämään, saatiin kuitenkin nähdä lasta. Se pari päivää tuntui IKUISUUDELTA, vaikka tarkemmin kun ajattelee, eihän se pitkä aika ollut.
Nyt meillä on huomenna 1 vuotta täyttävä pikku prinsessa, jolla on ihan kamalasti omaa tahtoa. Rakastan lastani koko sydämestäni ja lapseni on parasta, mitä minulle on KOSKAAN tapahtunut. :heart:
Toki jos sä sellaisia luet, niin ymmärrän ettei tämä kiinnostanut. Ootkohan kovinkaan fiksu ihmiseksi.
