S
Selma
Vieras
Olen perehtynyt aiheeseen työni puolesta, ja se on mielestäni tosi tärkeä.
Mistään ei saa enää sellaisia henkilövakuutuksia, jotka korvaisivat "kaiken"! Mikään vakuutus ei normaalisti ole ennenkään korvannut e-pillereitä, koska kyse ei ole vahingosta tai ylipäätään asiasta johon liittyisi odottamattomuus ja ennalta-arvaamattomuus. Näitä kahta asiaa vaaditaan kaikissa vahinkovakuutuksissa.
Nykyisistäkin hoitokuluvakuutuksista toki korvataan miljoonien vahingot joka vuosi ja siksi ne ovat todella kalliita. Lääkärissä käymisen kynnys on matala ja varsinkin erikoislääkäreilläkäydessä kulut ovat huipussaan. Vakuutuksen hintaan voi vaikuttaa omavastuulla, joka fiksuimmissa vakuutuksissa täytyy maksaa vain kerran vakuutuskaudessa. Idea on, että esim. 400 e omavastuu ei ylity parilla flussalla, mutta menee kyllä rikki jos tapahtuu jotain vakavampaa tai pitkäaikaista hoitoa vaativaa. Vakuutusten hinnat pyritään pitämään kilpailukykyisinä myös rajaamalla joitain hoitoja korvausten ulkopuolelle. Mikään uusi vauvavakuutus ei korvaa esim. perusvoiteita tai fysioterapiaa eikä ole voimassa hautaan saakka.
Meillä on toistaiseksi vielä jotenkin toimiva julkinen terveydenhuolto. On todella vaarallista että sitä ajetaan säästöin alas, kun kaikilla perheillä ei ole mitenkään varaa ottaa yksityisiä vakuutuksia ja kun säästöt vaikuttavat joka tapauksessa perus- ja erikoissairaalahoidon tasoon. Yksityiset terveyspalvelut eivät siis täysin korvaa julkisia eivätkä tee muutenkaan autuaaksi. Sielläkin on flunssa-aikaan jonoa erikoislääkäreille, eikä hoidon tasoa voi taata pelkästään hienoilla puitteilla.
Itse otin lapselle ennen syntymää vakuutuksen, koska se olisi korvannut esim. tarvittavan tehohoidon ja ainakin osan mahdollisen synnynnäisen sairauden kuluista. Nyt kun lapsi on ollut todella terve, on vakuutuksen hyöty kyseenalainen. Vien hänet toki mielelläni yksityiselle lääkäriasemalle tarvittaessa, mutta se ei ole syy miksi otin kalliin vakuutuksen. Ja hinnasta huolimatta toivon vakuutuksen jatkossakin jäävän mahdollisimman vähälle käytölle.