Tampereella näemmä ite ostettava yläkoulun kielten työkirjat

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierailija

Vieras
Aamulehden yleisönosastolta: "tänä vuonna Kaukajärven yläkoululaiset saivat kielten työkirjat katselukappaleiksi. Kirjaan ei saa tehdä merkintöjä. Vanhemmat voivat itse ostaa työkirjat, jos varaa on. Englannin kirja 45.30 ja ruotsin 37.70."

Itse tamperelaisena ajattelen, että hyvä juttu, kun kuopukseni aloitti jo lukion. Tosin sielläkin on itse ostettava kirjat. Lapsillani vaan olisi ollut nihkeää omien kirjojen osto peruskoulussa, jos kaverit osta, se olisi "noloa"
 
Ei tuossa mitään uutta ole. Vuosituhannen vaihteessa työkirjoihin ei saanut myöskään kirjoittaa ja mm. historian oppikirja oli 80-luvun lopulta ajalta ennen rautaesiripun murtumista.
 
Ei tuossa mitään uutta ole. Vuosituhannen vaihteessa työkirjoihin ei saanut myöskään kirjoittaa ja mm. historian oppikirja oli 80-luvun lopulta ajalta ennen rautaesiripun murtumista.

Minä aloitin koulun -89 ja silloin jo kirjat oli kierrätettyjä eikä työkirjoihin saanut kirjoittaa vaan ne kaikki tehtävät tehtiin vihkoon.
Välillä sai opettajilta valokopioita työkirjan sivuista.
Sama jatkui koko peruskoulun ajan
 
Mihin kaikki maksamamme verot oikein menevät? Jos lasten koulutuksesta aletaan tinkiä, olemme tuhon omia.
Kerrotko vielä, miten se vaikuttaa lapsen opimiseen tekeekö hän tehtävät kirjaan vai vihkoon. Nythän lapsi voi halutessaan tehdä tehtäviä myöhemmin, esim. kokeisiin kerratessaan, uudestaan ja katsoa sen jälkeen vihkosta vastaukset, jos on sinne korjannut tekemänsä virheet.
 
Tapasi mukaan et osaa vastata kysymykseen. Tyypillistä.
Verojen kohdentuminen eri asioihin ei ollut tän keskustelun aihe suoranaisesti. Jos sua kiinnostaa noin paljon mihin verot kohdentuvat, varmasti löydät etsimäsi tiedon, kun haet netistä valtion/kotikuntasi budejetit sekä tilinpäätökset.

Paljon järkevämpää käyttää samaa kirjaa useammalla oppilaalla kuin antaa jokaiselle verovaroista kirja keväällä roskiin heitettäväksi. Itseasiassa veronmaksajien pitäisi ola kiitollisia, kun yhteisiä rahoja ei tuhlata vaan tuetaan kestävää kehitystä.
 
Ihan ok.
Koulujen kirjabisnes on ihan älytön menoerä. Toivottavasti nykyään käyttävät samoja kirjoja pitkäääään.

Ja syntyvillä säästöillä voisi osallistua lukiokirjojen kustannuksiin.
 
Lukiossa ja osin amiksessa tuhlataankin sitten rahaa kirjoihin oikein urakalla. Aina on oltava kirja ja nimenomaan se uusin painos. Koulujen into säästäväisyyteen ja kestävään kehitykseen katoaa sillä sekunnilla, kun tulee selväksi, ettei heidän itsensä tarvitse maksaa kirjalaskua.
 
Joo, tämä ärsyttää.
Millähän nuo painotalot reksejä ja opeja voitelevat, kun edelleen aivan poskettomasti tuhlataan niin rahaa kuin luonnon resursseja jatkuvasti vaihtuviin kirjoihin.
 
Ihan ok.
Koulujen kirjabisnes on ihan älytön menoerä. Toivottavasti nykyään käyttävät samoja kirjoja pitkäääään.

Ja syntyvillä säästöillä voisi osallistua lukiokirjojen kustannuksiin.
Toki tasapuolisuuden nimissä myös ainakin nuorisopuolella amiskirjojen kustannuksiin.

Aikanaan pienempien kaupunkien lukiot (ehkä myös amikset) houkuttelivat oppilaita ilmaisilla lukiokirjoilla, nyt näin ei taida olla enää missään.
 
Tehtäväkirja pitäisi nimenomaan jakaa uudet vuosittain. Niiden tehtävät ovat sellaisia, että täydentämällä oppii. Samoin matikkaa on paljon helpompi vielä yläkoulutasolla tehdä suoraan siihen kirjaan. Niinhän ne kirjat on tarkoitettukin.

En todellakaan halua palata nihkeisiin 70-luvun aikoihin, jolloin kielten tehtävät olivat lähes kaikki käännöstehtäviä vihkoon.

Luin itselleni uuden kielen 2000-luvun alussa. Kielen oppi melkein itsestään niillä kirjaan tehdyillä tehtävillä. Vihaamani käännöstehtävät olivat lähes kokonaan hävinneet. Kirjoitinkin sen kielen ja sain m:n kirjoituksista, mikä on mulle kielestä hyvä arvosana.
 
Yhteistyössä