HEI TAAS..
PIKKUPEIKKO85 Meillähän siis jo raskausaikana tiedettiin että vauva on pieni, ja kasvoi ns. alakäyrällä, lopussa noin viikolla 36-37 alkoi paino jätättää alakäyrältäkin, mutta vauvan vointi mahassa oli todella hyvä, liikkui hyvin ja virtaukset ja sydänkäyrä oli priimaa. Sitten halusivat kuitenkin pienen painon vuoksi käynnistää synnytyksen valvonnassa synnärillä, jotta nähdään miten vauva kestää supistukset, ja hyvinhän hän ne kesti. Synnytyksessä ei ollut mitään ongelmia, ja vaikka olin asennoitunut että vauva joutuu varmaan suoraan lastenosastolle, niin eipä joutunut =) oli niin hyvä kuntoinen et pääsi suoraan vierihoitoon. Kaikki kätilöt ja lääkärit ovat kehuneet et ku on niin tiitterä, virkku ja jäntevä kokoisekseen, ja sanoivat et varmaan äkkiä ottaa kerää painoa, toivottavasti. Koosta jo raskausaikana sanoivat että johtuu varmaan geeneistä, koska olen itsekin ollut rv40 2460g, mutta silti halusivat tarkkailla hänen vointia raskausaikana . Nyt sitten syntymän jälkeenkään ei ole löytynyt mitään muutakaan selitystä koolle kuin geenit, vauvalta ultrattiin pää ja vatsa ja kaikki "löydökset" olivat ihan normaaleja. Tymä kysymys , mut mikö on SGA? Nyt kun ollaan 15 vrk:ta menty eteenpäin ja painoa on jo alkanut kertymään niin itselläkin jo ihan huojentunut mieli =) Oli ylittänyt jo 10 päivän ikäisenä syntymäpainonsa 2120g ja keskiviikkona ois uus punnitus.
Eli se mun synnytyshän meni niin, et käynnistettiin tipalla silloin 11.1 klo. 9.40 ja silloin olin auki jo 3cm ja kanavaa ei enää ollut. Siinä sitten alkoi säännöllisesti supistelemaan, mutta ei mitenkään kovin kipeesti, no sit lääkäri tuli tarkistamaan tilanteen klo.14 ja olin 4cm auki, hän päätti et kalvot puhkaistaan, sen jälkeen alkoikin ilmeisesti ne "synnytys supistukset" olin niin kipeä samantien ja tuuria oli että ehdin saada epiduraalin, koska pian se ois ollu liian myöhäistä. Poikahan syntyi sitten 15.52 ja ponnistus vaihe kesti 22min, välilihahan multa leikattiin, samantien kun poika oli maailmassa, hän päästi sellaisen parkaisun ettei toista...Eli kaikki päättyi onnellisesti =)
Meillä ollaan kokonaan rintaruokinnalla, välillä meinas tulla epätoivo, mutta sitkeästi ollaan jatkettu. Välillä vaan meinaa huolestuttaa että saako tarpeeksi, mutta kun yleensä nukahtaa rinnalle hyvin tyytyväisesti, niin tyrkytäpä siinä lisämaitoa. No keskiviikkona sitten näkee onko painoa tullut lisää, hope so...
Ristiäisiä ei olla vilä suuniteltu, täytyy varmaan heti ens viikon alussa ne hommata..
Kummeista, onko niiden lukumäärä jotenkin sidottu, vai voiko olla esim.6 kun haluaisin kaikki 3 läheistä, niin kai niiden puolisotkin täytyy pyytää, niin tulis yhteensä 6
Yöt on meillä välillä katkonaisia kun meillä syödään 2-3 tunnin välein kokoajan koska vauva niin pieni, välillähän tuo meinaa haluta tiheämminkin tisulille.Tuntuu välillä hieman raskaalta, kun ei meinaa ottaa pelkkää pulloa ku olen pumpannut, vaan haluaa aina myös tissille...
Sellaista meillä
Piku ja Taavi 15vrk