Onnea Vappupommillekin pikkumiehestä! Ja jaksamista suppareiden kanssa Jeccikalle. On kyllä turhauttavaa kun niitä tulee ilman että suurempia kuitenkaan tapahtuu.. Eikä lohduta ollenkaan kun sanotaan että montaa päivää ei enää mene :kieh:
Mulla alkoi tosiaan eilen tulla taas kirkasta limaista vuotoa, mutta ei sitä sitten tullut kuin yhdellä vessakäynnillä. Koko ajan on supistellut, välillä vähän kipeästi, välillä vaan niin että puristaa oikein kunnolla. yöllä havahduin muutamaan kertaan sellaiseen menkkakiputuntemukseen ja jotenkin outoon oloon. Kävin vain kerran (!) pissalla ja aamulla kun nousin niin lorahti oikein kunnolla jotain pöksyihin. Vessassa paljastui että oli verensekaista limavuotoa, varmaan ainakin puoli desiä. Ja nyt edelleen supistelee, silleen vähän kipeästi. En jaksa kellottaa kun ei tässä muuta pystyisi enää tekemäänkään. Mutta eilisestä asti mulla on ollut sellainen fiilis, että paria päivää pitempää ei mene. Olin eilen jotenkin kauhean kärsimätönkin ja omissa maailmoissani. Olo on vaan jotenkin sellainen, että jotain on tapahtumassa.
Nyt tässä otetaan miehen kanssa vaan rauhallisesti. On tämän viikon vielä vapaalla, että olis hyvä sauma kyllä synnyttää =) Ihanaa kun sai nukkua yönkin hyvin ja muutenkin olo on kohentunut alkuviikosta huomattavasti.
Kymmenisen minuuttia näyttäisi nyt olevan suppareiden väli ja tuntuvat vähän erilaisilta. Kattellaan =)
Tyttötrio ja miss x 39+6