Tämä yllätysraskaus ahdistaa ihan hirveästi... Ei tiedä mitä tekis

[iipunenharmaana]

Päässä ajatukset yhtä hullunmyllyä, just nyt mä inhoan raskaana olemista, sitä että palelee, kuvottaa eikä ole normaali olo vielä moneen kuukauteen... Synnytyskin pelottaa, kun aika nopeaahan se varmasti tapahtuu, mitä jos vauva syntyy jo tänne kotiin kun sairaalaan on 1,5tunnin ajomatka... Miten mä kykenen rakastamaan kolmea yhtä aikaa, keskimmäinen lapsi on vielä "vauva" kun uusi jo syntyy Muutenkin olen aika huolimaton ihminen, johtuneeko sitten siitä että ehkä on ADD tai jotain...
Tänä aamuna ahdisti niin, että oli pakko itkeä koko perheen nähden. Kuristi kurkkua ja rintaa niin, että oli pakko sanoa miehelle kaikki ääneen etten katkea.

Mieleen tuli adoptointi tai sijaisperhe, sijaisperhe toiminnasta en tiedä mitään, mutta tuntuu sekin väärälle opettaa vauva rakastamaan vierasta ja ottaa sitten lapsi takaisin, kun on jaloillaan itse. Vai onko tuo sijaisperhe touhu sitä, että osan viikosta vauva on jossain muualla. Todella outo ajatus minulle... Mutta jotain on pakko keksiä, kun en ole niitä superäitejä, jotka ovat kellontarkkoja ja samat iloset rutiinit joka päivä... Mulla on aina ollut tosi seisahtaneita päiviä, kerran tai kaksi viikossa, milloin en jaksa mitään tai ehkä jaksaisin, mutta on 100rautaa tulessa enkä tiedä enää mistä aloittaa, niin kaikki jää melkein tekemättä paitsi ihan pakolliset...
Tämä on ihan hullua :O En edes tiedä kenelle näistä ajatuksista kertoisin ja mistä saisin apua. Kahdelle parhaalle ystävälle olen kertonut tästä, toinen oli vilpittömästi onnellinen meidän puolesta ja sanoi että on aina kuvitellut, että meillä on kolme lasta ja kyllä me pärjätään... Toinen taas sanoi, että pahaan elämäntilanteeseen kyllä syntyy lapsi, kun äitikään ei ole periaatteessa saanut edellisen vauva jäljiltä maistaa vähän helpompaa elämää, meinasi esim. yöheräilyjä ym.

En tiedä... Ihan sekasin oon ku seinäkello. Piti tänne purkaa tunteita, kun ei oikein kenellekään voi...

 

[Kerpele]

Meillähän on aika samantyylinen tilanne Mulle voit laittaa yv:tä jos haluat jutella..

 

["vieras"]

Itsellä oli aikanaan samansuuntaisia ajatuksia jaksamisesta ym, kun yllätysraskaus tuli. Meilläkin oli silloin jo kaksi lasta, nuorempi ihan pieni. Kun vauva sitten syntyi, nuo tunteet oli mennyttä, vauva oli heti rakas ja ihana ja kuului meidän perheeseen. Ja hyvin pärjättiin ja jaksettiin vaikka vauva sairasteli eka vuoden.
Jaksamisia!

 

[Kerpele]

Siis, samantyylinen muuten mutta minä en ole yhtä ahdistunut tilanteesta. Ymmärrän kuitenkin tuon ahdistuksen.

 

["MiMeira"]

Yllätys on aina yllätys. Meillä oli myös, luonnollista raskautta kun ei pitänyt alkaa....eka pitkien hoitojen jälkeen ja sitten kun kaikki vauvakamat oli hävitetty, pum, paksuna. Hä? Pikkasen oli ajatukset sekaisin. Anna itselles aikaa ja hyväksy että kaikenlaisia ajatuksia siellä päässä pyörii, se on sitä valmistautumista.

 

[lupin]

Hei!

Kuulostaa siltä, että sinulla saattaisi olla raskauden aikainen masennus. Se on yllättävän yleistä, vaikka siitä ei paljoa puhutakaan. Sinuna hakisin apua ja neuvoa heti, ei vain itsesi, vaan myös lapsesi takia. Jos eivät neuvolassa auta, niin mene lääkärille. Muista kertoa tunteistasi rehellisesti, jotta sinua osataan auttaa oikein. Keinoja löytyy, ja sekä lievään että vakavaan raskauden aikaiseen masennukseen on olemassa hoitokeinoja.

Kun olet saanut itsesi kuntoon, niin asiat näyttävät varmasti paremmalta. Onnea jatkoon!

 

[iipunenharmaana]

Kerpele, mä laitan sulle jossakin vaiheessa yv:tä, kun saan rauhassa keskittyä kirjoittamiseen

Ja muut vastanneet, lohduttaa, että muutkin ovat olleet samassa tilanteessa. Minäkin olen jo osan vauvatavaroista hävittänyt, enempää ei pitänyt tulla ja ne pari mahdollisuutta raskautua vuodessa, niin eikö sen ihmeen pitänyt nyt sitten tapahtua. Toista lasta yritettiin kauemman aikaa ja heti plussatestin tehtyä tuli valtavan onnellinen ja ihana olo. Mä suurinpiirtein iloitsin siitä pahoinvoinnistakin.

Mutta nyt... Ei kiinnosta nämä oireet yhtään, ketuttaa kun väsyttää, ällöttää, mielialat heittelehtii, tukka paskanen koko ajan ja tässä pitäisi jaksaa keskittyä olemaan normaali muiden silmissä. Ihan semmonen olo, että kumpa saisin mahan piilotettua muilta loppuun asti, ettei tarvis kuunnella sitä lässytystä mahan koosta, näöstä ja muusta paskasta...

Tuntuu todella pahalle lapsettomien yrittäjien puolesta, ne voisivat olla onnensa kukkuloilla tilanteessani ja mä vaan törkeen ahdistunut ja inhoan koko ajatusta...

Lapsia rakastan yli kaiken täydestä sydämmestäni, mutta jossain se jaksamisen ja kaiken rajakin menee mulla...

 

[iipunenharmaana]

Hei!

Kuulostaa siltä, että sinulla saattaisi olla raskauden aikainen masennus. Se on yllättävän yleistä, vaikka siitä ei paljoa puhutakaan. Sinuna hakisin apua ja neuvoa heti, ei vain itsesi, vaan myös lapsesi takia. Jos eivät neuvolassa auta, niin mene lääkärille. Muista kertoa tunteistasi rehellisesti, jotta sinua osataan auttaa oikein. Keinoja löytyy, ja sekä lievään että vakavaan raskauden aikaiseen masennukseen on olemassa hoitokeinoja.

Kun olet saanut itsesi kuntoon, niin asiat näyttävät varmasti paremmalta. Onnea jatkoon!

täytyy soittaa neuvolaan vaikka heti huomenna ja sanon kyllä suoraan ajatukseni. Oon aika herkkä masentumaan ja sitähän minä pelkäänkin. Kahdessa raskaudessa olen jo ollut masentunut jossain vaiheessa... En millään haluaisi, että kaikki alkaisi taas näyttää niin synkältä. Tuo vauvan syntymäajankohtakin huolettaa, kun poden joka vuosi "kaamosmasennusta" ja keskellä pimeetä talveahan tuo lapsi syntyy...

 

["äiti"]

olikos kannattanut käyttää ehkäisyä^?

 

[iipunenharmaana]

[QUOTE="äiti";25948650]olikos kannattanut käyttää ehkäisyä^?[/QUOTE]

kuka sanoo ettei oltais käytetty?

 

[itsekkin sama tilanne]

Älkää nyt hyvät ihmiset jaksako syyllistää ja jauhaa tota "olisiko kannattanut käyttää ehkäisyä" juttua!! Ihan kuin se jotain auttaisi!! Voi hyvää päivää! Itsellä täysin sama tilanne ja laskettu aika tästä "ylläristä" on ylihuomenna! Kuvailit hyvin tuntemuksiani. Minä kävin koko alkuraskauden neuvolapsykologin juttusilla ja puhuin muutenkin tuntemuksistani mieheni ja lähipiirin kanssa. Mua se auttoi tosi paljon eikä siinä ole mitään hävettävää tai huonoa jos tunnet niin. Minullakin lähipiirissä on pariskuntia jotka käyvät lapsettomuushoidoissa tuloksetta. Tuntuu tosi pahalta. Mä olin myynyt kaikki kamat ja kaikki on hommattu nyt uudestaan. Älä niitä murehdi. Voi hyvin olla ettei sitä "rakkautta" heti tunnekkaan siihen uuteen vauvaan, anna teille molemmille aikaa. Käy läpi kaikki tuntemukset, myös ne negatiiviset kuin että yrittäisit leikkiä että "ei tunnu missään" ja että kaikki on hyvin. Mulla oli uus työ ja olin just valmistunut uuteen ammattiin ja pahoinvointi oli pahin tästä ja oksensin vkoille 24 asti. Kuitenkin nyt h-hetken lähestyessä en voisi olla kiitolisempi ja onnellisempi. Abortti ei olisi tuulut kysymykseenkään vaikka olin joskus ajatellut että voisin tehdäkkin jos "elämntilanne" niin vaatisi. Jännä kuitenkin tosi paikan tullen että miten sitä mieli muuttuu. Mä olen myös miehen kanssa puhunut paljon siitä että kolmas raskaus ei vain enää samalla lailla tunnu samalta kuin eka odotus tai toka. Sä olet jo kokenut ne. Sä tiedät mitä on tulossa hyvässä ja pahassa. Olet realistinen. Mun mielestä se on paras mahdollinen lähtökohta koko asialle. Älä epäröi hakea apua ja puhu tunteistasi. Anna aikaa. Älä hoputa itseäsi. Keskity jo olemassa oleviin lapsiisi, nauti työstäsi ja harrasta ja mene mukaan kaikkeen häppeninkinn, sen puitteissa miten jaksat esim. pahoinvoinniltasi. Jos yhtään lohduttaa niin todennäköisesti raskaus menee nopeasti ja ennen kuin huomaatkaan, nyytti on jo sylissä. Kaikella on tarkoituksensa. Tsemppiä!

 

[iipunenharmaana]

Älkää nyt hyvät ihmiset jaksako syyllistää ja jauhaa tota "olisiko kannattanut käyttää ehkäisyä" juttua!! Ihan kuin se jotain auttaisi!! Voi hyvää päivää! Itsellä täysin sama tilanne ja laskettu aika tästä "ylläristä" on ylihuomenna! Kuvailit hyvin tuntemuksiani. Minä kävin koko alkuraskauden neuvolapsykologin juttusilla ja puhuin muutenkin tuntemuksistani mieheni ja lähipiirin kanssa. Mua se auttoi tosi paljon eikä siinä ole mitään hävettävää tai huonoa jos tunnet niin. Minullakin lähipiirissä on pariskuntia jotka käyvät lapsettomuushoidoissa tuloksetta. Tuntuu tosi pahalta. Mä olin myynyt kaikki kamat ja kaikki on hommattu nyt uudestaan. Älä niitä murehdi. Voi hyvin olla ettei sitä "rakkautta" heti tunnekkaan siihen uuteen vauvaan, anna teille molemmille aikaa. Käy läpi kaikki tuntemukset, myös ne negatiiviset kuin että yrittäisit leikkiä että "ei tunnu missään" ja että kaikki on hyvin. Mulla oli uus työ ja olin just valmistunut uuteen ammattiin ja pahoinvointi oli pahin tästä ja oksensin vkoille 24 asti. Kuitenkin nyt h-hetken lähestyessä en voisi olla kiitolisempi ja onnellisempi. Abortti ei olisi tuulut kysymykseenkään vaikka olin joskus ajatellut että voisin tehdäkkin jos "elämntilanne" niin vaatisi. Jännä kuitenkin tosi paikan tullen että miten sitä mieli muuttuu. Mä olen myös miehen kanssa puhunut paljon siitä että kolmas raskaus ei vain enää samalla lailla tunnu samalta kuin eka odotus tai toka. Sä olet jo kokenut ne. Sä tiedät mitä on tulossa hyvässä ja pahassa. Olet realistinen. Mun mielestä se on paras mahdollinen lähtökohta koko asialle. Älä epäröi hakea apua ja puhu tunteistasi. Anna aikaa. Älä hoputa itseäsi. Keskity jo olemassa oleviin lapsiisi, nauti työstäsi ja harrasta ja mene mukaan kaikkeen häppeninkinn, sen puitteissa miten jaksat esim. pahoinvoinniltasi. Jos yhtään lohduttaa niin todennäköisesti raskaus menee nopeasti ja ennen kuin huomaatkaan, nyytti on jo sylissä. Kaikella on tarkoituksensa. Tsemppiä!

kiitos Sanoit myös kaiken sen, mitä olen miettinyt mutten ole osannut muodostaa sanoiksi, just tuo realisti juttu. Ei tässä ole enää mitään jännitystä pelissä, haluaisin vaan olla normaalisti Ja kiitos noista sanoista muutenkin, helpottaa jo vähän itseänikin Onnea jo uudesta tulokkaasta ja jaksamisia sinulle