pikkuveljen itsemurhasta tuli tänään kuluneeksi 3v ja huomenna esikoinen täyttää 5v. Jotenkin tuo 5v on ollut minulle merkittävä ikä/aika ja siksi on paljon tullut mietittyä näitä kuluneista vuosia ja kaikkea mitä on taphatunut jne. Keväisen auringonpaiteessa olen tuntenut sitä samaa onnea ja odotusta mitä tuolloin kun kaikki oli "täydellistä". Olen välillä itkenyt onnesta kun olen muistellut niitä tunteita pojun syntymän ympäriltä jne. :heart: Lauantaina on isot synttärijuhlat tiedossa ja niitä nyt valmistellaan.
Sitten siihen päälle tuo kaikki pikkuveljen kuoleman aiheuttama suru ja ahdistus. Tuntuu etten edes saisi olla onnellinen ja nauttia ihanista muistoista kun jotain noin kamalaa on tapahtunut. Toisaalta tämä on ensimmäinen kerta kun ahdistus tänä päivänä antaa jo perää sen verran että kykenen nauttimaan noista hetkistä, syntymäpäiväjuhlien suunnittelu tuntuu mielekkäältä jne. Viimevuonna olin tähän aikaan aivan loppu ja juhlatkin jätettiin juhlimatta. Kai se suru sitten tavallaan muuttaa muotoaan...
Sitten siihen päälle tuo kaikki pikkuveljen kuoleman aiheuttama suru ja ahdistus. Tuntuu etten edes saisi olla onnellinen ja nauttia ihanista muistoista kun jotain noin kamalaa on tapahtunut. Toisaalta tämä on ensimmäinen kerta kun ahdistus tänä päivänä antaa jo perää sen verran että kykenen nauttimaan noista hetkistä, syntymäpäiväjuhlien suunnittelu tuntuu mielekkäältä jne. Viimevuonna olin tähän aikaan aivan loppu ja juhlatkin jätettiin juhlimatta. Kai se suru sitten tavallaan muuttaa muotoaan...