Tämä äiti teki nyt lakon

[Had Enough!]

Meni kuppi nurin ja päätin ryhtyä lakkoon. Lapseni (1.5 v) hoidan toki hyvin mutta kotityöt saa nyt jäädä. Odotan 2. lasta ja välillä väsyttää. Mies tekee pitkää päivää töissä, eikä se ikinä, ei koskaan muista kehua mua mistään, kiittää tai edes antaa jonkinlaista palautetta. Leivoin yks päivä kasan korvapuusteja, paskiainen ei viittinyt edes maistaa - vaan otti mieluummin rankan työpäivän jälkeen olutpullon jääkaapista. Pesen sen pyykit (silittämään en sentään ryhdy), mutta kiitosta ei tule. Tällä viikolla on ollut joka päivä lämmin ruoka odottamassa kun hän tulee töistä kotiin (eikä mitään eineksiä, vaan hyvää, huolella tehtyä ruokaa). Olen siivonnut ja järjestellyt paikat niin, että kotona on aina viihtyisää ja mukavaa. Eilen olin taas "siistinyt" kodin ja tehnyt herkullista rapupastaa ruuaksi, hän meni ennen pöytääntuloa jääkaapille etsimään parmesania - sen kun olin sitten unohtanut ostaa. Mutta kommenttia siitä, että kiva kun on ruoka pöydässä tms. on turha odottaa. Ostin sormivärit ja tehtiin "taidetta" lapsukaisen kanssa, miehen ainoa kommentti oli että "missä te sotkitte niillä" - eli huoli siitä että jossain olisi väritahra joka ei ehkä lähtisi pois. Hän menee aamulla töihin, tulee illalla ja koskaan ei välissä kuulu mitään; ei viestiä tai puhelua - hänellä kun on niin kiire ja tärkeä työ. Olen taloudellisesti yhä omillani vaikka hoitovapaalla olenkin, mies maksaa enemmän osan ruuista mutta esim. kaikki vaate- kampaaja yms. kulut hoidan itse kuten myös 50 % asuintalomme lainanlyhennyksistä. Teen siis välillä keikkahommia + minulla on säästöjä. Esikoinen ei mene hoitoon kun uusi vauva tulee, vaan aion hoitaa molemmat kotona. Kertaakaan, en sitten ensimmäistäkään, olen saanut kuulla että hän olisi ylpeä siitä että mä olen hyvä äiti tai että hän olisi onnellinen perheestämme. Ei vissiin kuulu taphoihn. Tässä vaiheessa tätä vuodatusta on varmaan hyvä sanoa, että mä en koe itseäni marttyyriksi sillä olen itse valinnut osani näin ja olen lapistani ikionnellinen. Olen myös ihan hyväntuulinen ja energinen äiti-ihminen, nyt vaan alkoi tuntua että todellakin olisi joskus kiva saada kiitosta tai kannustusta jostain. EDES JOSTAIN. Mies on varmaan monen standardin mukaan ns. tosi hyvä mies - ei käy paljoa baareissa ja hoitaa lastaan (aina silloin kun ehtii... joopajoo)
mutta mä en meinaa enää jaksaa sitä, että mä todella taidan olla ihan itsestäänselvyys sille - ei se puhu mitään "mielenkiintoisia" asioita mulle enää - välillä kateellisena kuuntelen kun se kaverilleen kertoo vaikkapa jostain työhön tai liike-elämään liittyvästä asiasta; mulle se ei ikinä vaivaudu kertomaan näistä ns. "mielenkiintoisista" asioista.

Niinpä päätin että alkaen eilisillasta (kyllä, se pastakattila on yhä keittiön pöydällä - samoin mun ja lapseni lautaset; omansa hän laittoi tiskikoneeseen) minä en siivoa, tiskaa enkä pese pyykkiä. Tai omat ja lapsen pyykit toki pesen. Mutta rätti ja imuri, tiskikone yms. saa jäädä käyttämättä. Ja ruokakaupassa en viitsi käydä. Saas nähdä kuinka kauan tätä kestää....

 

[symppaan, mutta..]

Oletko puhunut miehelle näistä tunnoistasi? Jos et, niin ehkä siitä olisi hyvä aloittaa - ajatustenluku on harvinainen taito.

 

[ap vastaa..]

joo, olenhan minä. Väsymiseen saakka. Meillä tulee aina parin kk:n välein tilanne että mulla menee ym. kaltaisesti kuppi nurin ja "avaan keskustelun" aiheesta. Sama kaava joka kerta. Eka se kuvittelee että mä suutun vain jostain pikkuasiasta, kuten nyt vaikka niiden korvapuustien syömisestiä - ja pitää mua lähinnä hysteerisenä. Sitten siitä vähän "tapellaan" ja yleensä mä selvittelen asiaa jälkikäteen sähköpostilla tai tekstareilla, että ei tässä kyse nyt ole VAIN siitä - vaan että mua harmittaa se kun se on niin välinpitämätön. Harvoin se vastaa niihin mun viesteihin. Sitten möksötetään päivä-pari, ja hän pyytää anteeksi ja väittää viimein tajuavansa mitä ma tarkoitan ja että hän *lupaa parantaa tapansa*. Sitten mäkin ajattelen että no hermostuin varmaan turhan herkästi jne. Sitten kaikki on taas hyvin - arki jatkuu, mies muistaa ehkä kerran, pari sanoa pari että "onpas täällä siistiä" tai "mitäs mun kaunis vaimoni" kunnes pikkuhiljaa taas ajaudutaan samalle kiertoradalle kunnes taas poksahtaa. Ollaan me juteltu kunnollakin - siis ihan pitkiä keskusteluja (mä puhun enemmän, hän kuuntelee) mutta ei mikään tunnu muuttuvan pysyvästi. Mieheni ei tarvitsisi olla ajatustenlukija ymmärtääkseen mitä mä toivon tai haluan, on asiasta puhuttu nyt niin monta kertaa.... *huokaus*

 

[ruupe ( vierailija)]

Kerroit aluksi päivärytmistäsi, joka tuntuu ihan hyvältä. Siinä on paljon työtä kun on vielä lapsikin hoidettavana ja leikkikaverina. Miehesi on töissä pitkän päivän ja on varmasti väsynyt palatessaan ja tarvitsee lepoa. Koeta keskittää sinäkin työsi päiväaikaan, ettei niitä jää illalle. Olet ilmiselvästi pitkästynyt olotilaasi ja asemaasi. Koettakaa ihmeessä keksiä toimintaa yhteiselle ajalle. Kävelevän lapsen kanssa on jo helppo kulkea yhdessä. Kaipaat ensisijaisesti HUOMIOTA mieheltäsi. Saattaa se mieskin kaivata huomiota, joka on muutakin kuin valittamista.

 

[Ap täällä taas..]

Teen kaikki hommat päivisin. Kun mies tulee kotiin, on pyykit pesty, ruoka valmiina ja lapsi hoidettu. Mutta joo, olet oikeassa siinä että olen pitkästynyt asemaani ja ehkä juuri siihen, että en saa palautetta mistään. Kukaan ei koskaan sano, että minä olen hyvä tai minä olen tehnyt jotain hyvin. Nautin tekemistämme asioista, ja käyn lapsen kanssa harrastuksissa ja teemme yhdessä juttuja myös kotosalla. Valitettavasti yksi rakkaimmista ihan ikiomista harrastuksistani on taas raskauden takia "hyllyllä" joten siihen en pääse itseäni purkamaan..

Mies tulee töistä yleensä siinä kuuden kieppeillä, sitten kun vaihdetaan vaatteet ja luetaan postit jne. on kello jo niin pajon että aika vähän siinä ehtii tai jaksaa koko perheen voimin yhdessä mitään tehdä. Lapsi herää kuudelta, ja tarvitsen itsekin aika lailla unta nyt niin illat jää melko lyhyiksi.

Joo, varmasti joskus sorrun valittamaankin, mutta kuten sanottu en koe olevani marttyyri enkä mä yleensä valita. En koskaan nipota jostain hänen tekemistään/tekemättä jättämisistään enkä muutenkaan puutu hänen asioihinsa kauheasti. Joskus saatan sanoa että pitikö siellä töissä taas olla näin myöhään, naapureiden isit kun tuli jo kaksi tuntia sitten kotiin Mutta siis, aivan varmasti mieskin kaipaaa huomiota ja pyrin sitä hänelle antamaan. Kehun että hän on tehnyt jonkun asian hyvin, että hän on taitava, komea jne. aina välillä...

 

[feministiäiti]

itsekin olen kotona tällä hetkellä kahden lapsen kanssa mutta ei tulisi mieleenkään pyörittää miehelle tuollaista viiden tähden hotellia kuin sinä jollain ihmeen voimalla jaksat tehdä. Meillä syödään eineksiä (en tunne tästä mitään syyllisyyttä), ja huusholli on iltapäivällä sekainen kun mies tulee töistä. Sitten siivotaan illalla yhdessä, samoin pyykit ym asiat kuuluvat molemmille - aivan kuten ne miesten työtkin, eli kattotiilen vaihtaminen tai renkaanvaihtaminen kuuluvat meille molemmille, ei vain miehelle.

Mielestäni olet totuttanut miehen aivan liian hyvään. Kotona ollessasi sinun työtäsi on lasten hoito. Korostan siis, että _lasten_ hoito, jos ehdit jotain kotihommia tehdä siinä ohessa niin hyvä niin, mutta se huushollaus ei ole kovin korkealla prioriteeteissa ainakaan minun mielestni. Toki siis lapselle hyvää ruokaa pöytään ja perussiivous, mutta ei se voi olla miehelle ylivoimaista osallistua viikkosiivoukseen ja pyykinpesuun. Sinä teet töitä 24/7, mies vain sen 8-9h pvä.

Suosittelen lakkoa, mitä olet suunnitellutkin, mutta pidä huoli ettet anna liian helposti periksi. Meillä auttoi kun sovittiin ihan listan avulla että mitä kotihommia tehdään, milloin, ja kuka on ensisijaisesti vastuussa siitä. Tsemppiä! Eiköhän jo tänään mies ala ihmettelemään että mitä tämä eilinen pastakattila tässä liedellä tekee? Siihen voit sitten vastata että se odottaa sitä, että JOKU sen siitä raivaa!

 

[Tiutti]

Hei Ap! Jotenkin tuo kertomuksesi kuulostaa niin tutulta. Minäkin olen kokeillut tuota lakkoilua (ruokaa sentään tein), mutta arvaa miten kävi... mies viis veisasi hujan hajan olevista paikoista, sen kuin vain jatkoi sotkemista ja minä viimein en jaksanut enää katella vaan raivasin paikat ja sorruin taas tähän samaan

 

[arki-iita]

Noh. Minä olen perhepäivähoitaja. Omat lapseni ovat ekaluokkalainen koululainen ja kaksivuotias uhmaikäinen. Hoitolapsiryhmääni kuuluu 1,2 ja 3-vuotiaat lapset jotka ovat keskimäärin klo 6.30 - 16.30 hoidossa. Työhöni kuuluu lasten hoidon lisäksi ruuan laitto (ei eineksiä), ja perussiivous. Ikkukan pesut, pyykit, kaupassakäynnit ym. hoidan kun hoitolapset ovat lähteneet, omien lasteni kanssa. Työni ohella autan ekaluokkalaista läksyissä. Ja kyllä, meillä leivotaan leivätkin itse, ulkoillaan kaksi kertaa päivässä, tehdään lastenkanssa retkiä, käydään jumpalla, lisäksi työnöni kuuluu paljon ns. paperihommia.
Kotini on oltava siisti jo työnikin takia, mutta en itsekään viihtyisi jos olis sekaista/likaista.
Mieheni tekee töitä kuudesta kahteen joka päivä, tulee kotiin, ottaa parin tunnin päiväunet ja illan katsoo telkkaria tai pelaa tietokoneella.

Ja lisäksi: Olen tyytyväinen tähän, olen itse tämän valinnut ja tätä elän, arkea. En juhlaa.
Mieheni ei kehu, mutta en sitä odotakaan. Joskus olen miettinyt mikä muuttuisi, jos miestäni ei olisi, tai eroaisin. Olen tullut siihen tulokseen, ettei mikään muuttuisi ainakaan paremmaksi. Nyt voin olla oma itseni, tutun ja turvallisen kumppanin kainalossa iltaisin rättiväsyneenä, mutta onnellisena. Tää onnea on.

Miestä ei voi muuttaa. Eikä voi odottaa että mies tekisi onnelliseksi, onni lähtee itsestä, omista valinnoista ja arvoista. Voi vain miettiä haluaako itse elää miehen kanssa vai ei. Sitten on elettävä oman päätöksen mukaisesti, joko yksin tai yhdessä.

 

[möm]

Pidä lakosta kiinni! Jos tulee sanomista esim. likaisista astioista, sano, että "ei se valittaminen mitään auta, kannattaisikohan tehdä asialle jotain".

 

[kannatetaan]

Joo. Hakkaa se. Siitä se perheonni syntyy.

 

[Tiutti]

Ja mitähän tuo nyt auttaa... ongelma on todellinen ja jotain sille ois saatava! Tsemppiä ap

 

[xxccvv]

Ymmärrän sua, ap. MUTTA. Kiitätkö koskaan miestäsi mistään?

 

[utale]

saanko tiedustella, mikä sellainen harrastus on, josta pitää raskaana luopua? Ryypiskely? Anteeks, kevennys vertaistukipläijäyksen myötä! Älä rehki noin kovasti.

 

[jaa-a-a]

Edelliselle, että sellainen harrastus voi olla vaikkapa esteratsastus tai taekwondo ja onhan noita paljon muitakin kovia urheilu- tai kamppailulajeja.

Tsemppiä ap lakkoon, tule kertomaan miten homma etenee! Olet mielestäni kanssa liian tehokas, itse en pysty moiseen. Enkä ymmärrä noita tätejä, jotka antavat miehensä notkua koneella tai oluella illat, kyllä se vastuu kodista ja erityisesti lapsista kuuluu molemmille eikä lastenkaan ole hyvä oppia, että äiti tekee kaiken ja isä vain vahtaa telkkaria tms.

 

[oijoi]

Mä ajattelen asiaa niin, että minulla ja miehelläni on molemmilla omat työpäivämme. Se alkaa klo 8:30 jolloinn mies lähtee töihin ja minä jään kotiin hoitamaan lapsia. Minun työni on ensisijaisesti hoitaa lapsia; pitää heidät ruokittuina, puhtaina ja ulkoiluttaa. Koska olen kotona, teen myös arkena ruuan, koska ei olisi mitään järkeä siinä, että odottaisin että mieheni tulee töistä kotiin ja rupeaisi laittamaan ruokaa. Jos päivän aikana ehdin, saatan joskus imuroida ja pestä pyykkiä, mutta muuten hoidan vaan pakolliset keittiön ja mahd. wc:n siistimiset.
Kun mies tulee kotiin, lasten- ja kodinhoito siirtyy molempien vastuulle, kuten se on myös viikonloppuna.
Eikös tää ole aika selvä kuvio?

Ap: vaikuttaa, että miehesi pitää jotenkin itsestäänselvyytenä, että hoidat kaiken kotiin liittyvän. Ehkä sinäkin pidät itsestäänselvyytenä, että hän tekee töissä pitkää päivää? Kaipaatte selkeästi nyt kahdenkeskistä aikaa ja huomiota toisiltanne.
Voin sanoa, että jos ette nyt hoida kuntoon asioita välillänne, niin teillä tulee olemaan todella vaikeata kun toinen lapsi syntyy. Kahden lapsen (puhumattakaan useamman!)huushollin pyörittäminen on sellaista rumbaa, että hienoinkin parisuhde varmasti kärsii, kun nainen ja mies muuttuvat puolisoista huoltojoukoiksi.
Tsemppiä ja puhukaa toisillenne!!

 

[oh my god]

Olen taloudellisesti yhä omillani vaikka hoitovapaalla olenkin, mies maksaa enemmän osan ruuista mutta esim. kaikki vaate- kampaaja yms. kulut hoidan itse kuten myös 50 % asuintalomme lainanlyhennyksistä. Teen siis välillä keikkahommia + minulla on säästöjä.

Tämä on minusta äärimmäisen suuri epäkohta. Miten ihmeessä voit muka olla taloudellisesti omillasi, jos hoidat lasta kotona ja saat vain pientä hoitorahaa??? ja maksat vielä lainanlyhennystäkin 50% !! Ja mies tienaa varmasti hyvin.
Tämä on äärimmäisen epäreilu tilanne; miten ihmeessä olette päätyneet tuollaiseen ratkaisuun?!
huhhuh.
Tuli mieleen eräs artikkeli jossakin talouslehdessä, jossa todettiin, että monissa suomalaisissa talouksissa asuu yksi hyvin tienaava liituraitapukuinen "bisnesihminen" ja yksi tuulipukukansaan kuuluva köyhyysrajalla elävä... siis kotiäiti. Ja nämä kaksi siis ovat naimisissa; toinen rikas ja toinen köyhä.

 

[Alkuperäinen]

Kiitos monista kommenteista!

Ensinnäkin noista harrastuksista.. jep, kyllä olen luopunut ryyppäämisestäkin (sen kaksi-kolme kertaa vuodessa mitä sitä lauantaina "tyttöjen illassa" harrastin) mutta tässä tarkoitan kyllä hevosiin liittyvää harrastusta. Jouduin luopumaan siitä lääkärin määräyksestä, en vain siis sen takia että se olisi liian vaarallista, vaan erään lääketieteellisen seikan joka hankaloitti/hankaloittaa asioita yhä.

Jep, kyllä mä kehun miestäni. Ja kiitän. Ja kannustan. Olen mennyt aiemmin vastaavissa tilanteissa itseeni ja päättänyt että yritän toimia niin ettei minua voi moitta siitä että vaadin toiselta jotain, mitä itse en anna. Kysyn häneltä, miten hänen töissään on mennyt, ja ennenkaikkea jaksan myös kuunnella hänen vastauksensa (silloin, kun hän jaksaa vastata...), kun hän joskus (viikonloppuisin) laittaa ruokaa, kehun kovasti ja sanon että olen ylpeä kun mieheni osaa laittaa hyvää ruokaa jne. En myöskään kiellä häntä menemästä ulos tai harrastamaan.

Nimim. arki-ilta; kirjoituksessasi oli hyviä pointteja mutta tässä on meidän erona ehkä myös persoonallisuuskysymys. Minä en kehuitta/kannustuksetta pärjää. Tai toki pärjään, mutta en ole onnellinen. Ehkä kyse on heikosta itsetunnosta, mutta oli niin tai näin niin haluan että mieheni on AIDON kiinnostunut minusta ja minun tekemisistäni, ja tätä kautta uskon että hän myös olisi kannustavampi. Ei minun ole pakko tässä liitossa tietenkään olla, mutta paljon on hyvääkin enkä nyt lähtisi eroa miettimään - sillä en kuitenkaan mielestäni ole pyytämässä kuuta taivaalta. Haluaisin että mieheni arvostaisi minua ja osoittaisi sen jotenkin. Sen takia nyt esim. lakkoilen.

Nimim. Oh my god.. sanopa se en tiedä oikein itsekään miten tässä näin kävi. Noh, vielä ei ole hirveästi tarvinnut luopua mistään, onneksi kait voisi sanoa että molemmat ollaan oltu hyvin tienaavia, tosin tällähetkellä minä en sitä tosiaan ole. Autostani luovuin ja ne on ne "autorahat" millä tässä olenkin elellyt. Välillä kyllä kaipaan kovasti Omaa Autoa, mutta ilman sitäkin voin hyvin elää.

Noh, katsotaan kun Herra tänään tulee töistä kotiin. Ei oo ruokaa tehty, ja kaapissa taitaa olla tölkki hernekeittoa jos oikein muistan. Aamiaisastiat tönöttää pöydällä ja likaiset kalsarit yms. siinä mihin jäivät eilen tai tänään aamulla. Sänky on petaamatta ja makuuhuone tuulettamatta, lapsen lelut pitkin ja poikin. Ärsyttää tää sotku jo itsei ja mielelläni mä siivoaisin - täytyy vielä kommentoida sen verran että ei mulla näitä hommia vastaan mitään oo ja aika hyvin jakselenkin mutta siis kyse on vaan just siitä että kun kiitosta ei saa koskaan......

 

[Ei mitaleja]

Menin ihan kananlihalle kun luin että sä siis myit autosi ja joudut niillä rahoilla elättämään perhettäsi kun miehesi tienaa hyvin??????

Mikä ihmeen logiikka pätee tässä tilanteessa? Eikö teillä ole yhteinen perhe vai eikö miehesi olekaan lastesi isä? Nyt täytyy kyllä sanoa että olisi jo korkea aika rouvalla ryhdistäytyä (niinkuin aiot ilmeisesti tehdäkin) ja laittaa miehelle vähän (paljon) komentoa. Tiedän että on naisia jotka haluavat elää tälläisessä alistetussa suhteessa aivan vapaaehtoisesti mutta en kylläkään ymmärrä miksi. No mutta kun sinä et ole tyytyväinen ja syystäkin, niin sinun täytyy yksinkertaisesti laittaa kova kovaa vastaan ja ajaa itsesi ja lapsiesi etuja. Sillä ainoa edunsaaja ja itsevaltias on miehesi joka nauttii hyvällä omallatunnolla (kumma tyyppi) siitä että joku palvelee ja nöyristelee häntä päivästä toiseen. Kunnioitusta ei valitettavasti tunnu häneltä juurikaan sinulle riittävän ja koko tilanteenhan sisäistävät sitten lapsesi ajan kanssa kun vähän kasvavat. Ei ehkä ihan malliesimerkki mukavasta perhe-elämästä.

Se että pelkästään jätät kotityöt tekemättä tuskin tilannetta auttaa. Miehesi todennäköisesti alkaa mököttämään ja kostaa tilanteen esim. olemalla töissä vielä pidempään tms. Asia pitää mielestäni nostaa pöydälle ja sinun pitäisi tehdä selväksi että perhe on YHTEINEN yritys ja molemmat panostavat siihen yhtä paljon.
En myöskään ymmärrä miksi sinun tulisi käyttää senttiäkään omaa rahaasi tai säästöjäsi niin kauan kuin miehesi tienaa ja hän pystyy perheensä elättämään.

Yleinen kysymys: mikä ajaa naiset tälläiseen ap:n tilanteeseen? Uhkaako mies väkivallalla vai alkaako nainen automaattisesti ja omasta halustaan miehensä palvelijaksi kun lapsi syntyy? Eikö näistä asioista keskustella ennen lasten hankkimista?

 

[mitä hä?]

Kaikella hyvällä, en ymmärrä miten naiset suostuvat ikinä tällaisiin kuvioihin?! Miten ikinä on tullut päivä, että on alkanut paasata toista ja antaa toiselle vapaat olot kotona, vaikka koti, lapset, kotityöt ym ovat tietenkin yhteisiä. Miten ikinä olette hankkineet tuollaisen miehen kanssa lapsen tai edenneet edes naimisiin tms, jos mies kohtelee teitä noin? Itse en ikinä suostuisi moiseen, en ikinä! Uskon, että nyt vuosien jälkeen tilannetta on tosi vaikeaa muuttaa puolin ja toisin.

Meillä mies tekee tosi pitkää päivää, pidempää kuin ap:n, mutta upeasti ja pyytämättä hoitaa sen jälkeen lastamme, tekee myös kotihommia, mutta jätämme aikaa myös parisuhteelle ja hellyydelle. Tosin en ikinä muuhun suostuisikaan, sillä koti ja lapset ovat yhteinen projekti, ei vain naisen.

 

[Alessia*]

Pisti silmään yksi kohta ap:n kirjoituksessa: mies oli laittanut omat astiansa tiskikoneeseen! Ei mikään itsestäänselvyys

Ensinnäkin, ap, olen sitä mieltä, että nämä sinua ärsyttävät piirteet miehessäsi ovat niin yleisiä, että tilanne ei ainakaan parane miestä vaihtamalla. Ymmärrän toki, että tarvitset silti jonkinlaisen muutoksen.

Itse en kyllä todellakaan ala miehelle kokkaamaan. Meillä voi hyvin käydä niin, että mies löytää jääkaapista jonkun kattilan ja kysyy, että saako tätä syödä, ja mä sanon että ei saa, se on meidän huominen lounas. Pyykkikoneeseen pistän aina ensin omat ja lapsen vaatteet ja vasta sitten, jos tilaa jää, miehen vaatteet. Sillä tavalla sekin joutuu välillä aktivoitumaan pyykinpesussa.

Luulen tosiaan, että sinun kotityölakkosi ärsyttää paljon nopeammin sinua itseäsi kuin miestäsi. Sinähän siellä kotona olet kaiket päivät! Joten kannattaisi suunnata lakko niihin kohteisiin, jotka koskevat vain miestä (kuten tuo pyykki ja päivällinen).

Meillä taaperoikäinen poika on juuri innostunut tiskaamisesta ja ruuanlaitosta, joten otan hänet tietenkin näihin hommiin mukaan. Ei tapeta tulevien aviomiesten intoa kotitöihin heti lapsuudessa!

 

[Juabiut]

No joo. Minunkin tekisi mieli lakkoilla ja osoittaa mieltä, mutta siinä ei ole järkeä. Jos mies ei huomaa siivota muiden kamoja, niin ei se edes huomaa paria lelua tai aamiaiskamoja pöydällä. Ei sitä häiritse? Sitten kattellessasi sotkua hermostut ja hermostut ja sitten tulee ilta. Iltapuuhat jne. ja kun lapsi nukkuu tapahtuu räjähdys.

PUHUKAA hyvät ihmiset. Lähetä vaikka tekstiviesti (MIEHET EI TAJUA AJATUSTA, NIILLE PITÄÄ S A N O A ) ja sano että tänään muuten hoidat huushollin ku tuut kotiin, mun tarttee päästä lenkille tai hajoan - ja kun tulen sieltä toivon että kämppä on siisti.

 

[Mama-81]

Mun mielestäni on ihan ok, että se joka on kotona hoitaa myös kotityöt. Ja jos oikein ymmärsin, myös Ap on tätä mieltä, mutta hän haluaisi miehensä arvostavan ja antavan kiitosta tekemästään työstä kotona.

Itse en voisi kuvitellakaan kieltäväni miestä syömästä jääkaapissa olevia ruokia tms. minusta siinä mennään jo turhan pitkälle, koska ihan varmasti samalla vaivalla teen ruokaa koko perheelle, enkä vain itselleni ja lapselle. Pyykin pesemisenkin meillä hoitaa kone, joten en koe suureksi vaivaksi työntää koneeseen samalla myös mieheni vaatteita, kun pyykkään muulle perheelle.

Myös miehissä on niitä tapauksia, jotka ensin raatavat normaalin työpäivän poissa kotoa ja palaavat sitten väsyksissä kotiin tekemään kotitöitä, käymään kaupassa ja leikkimään lasten kanssa. Ovat helvetin poikki, mutta eivät valita, kunnes kuppi heilahtaa heilläkin nurin.

Jos ajatellaan, että kotiäitikin laskisi työajakseen sen ajan, minkä mies on töissä, niin sen ajan sisällä ihan varmasti jokainen saa paikat jonkinmoiseen kuntoon siivottua, pyykkikonetta pyöritettyä ja ruuan laitettua. Illalla voi viettää perheen kanssa vapaa-aikaa, eikä tapella kotitöistä. Jos itse olisin töissä ja mieheni kotona lasten kanssa, mieheni luonnollisesti hoitaisi kotityöt. Viikonloppuisin ja mieheni lomilla hoidamme ruuanlaiton ja siivoamisen yhdessä.

Ap:n kanssa olen ihan samaa mieltä, että kiitokset kuuluu ilman muuta tulla pyytämättäkin, se auttaa kummasti jaksamaan. Mieheni saa kiitosta työnantajaltaan

 

[Kuinka moni]

Moniko nainen, joka käy töissä miehen ollessa kotona lasten kanssa pihtaa rahojaan? Kuinka moni nainen olettaa että mies myy omaisuuttaan ja sillä sitten kustantaa puolet perheen menoista samalla kun nainen pystyy säästämään ja kartuttamaan omaa omaisuuttaan? Ei YKSIKÄÄN!!! Koska kukaan mies ei suostuisi siihen!

Eron mahdollisuus kun on aina olemassa niin sen kotona olevan osapuolen tulisi olla vähän kauaskatseisempi ja miettiä mitä hänellä on sitten kädessään jos tilanne joskus onkin se että pääasiassa yksin pitää ehkä niistä lapsista huolehtia. Luulisi että ainakin avoliitossa asuvia naisia tämä vähän huolettaisi.

Pyykätkää ja siivotkaa vain niin paljon kuin viitsitte, mutta ei nyt ihan kaikkeen kannata suostua.

 

[outoa]

Kummalliselta todella kuulostaa, että hoitovapaalla oleva äiti myy oman(!) autonsa, jotta voi olla hoitovapaalla. Muutenkin täysin erilliset rahat lapsiperheessä tuntuvat vähän kummalliselta. Miksi ap hankitte toisenkin lapsen, jos tilanne jo yhdenkin kanssa on noin kinkkinen? Taatusti hommat vaan lisääntyvät, kun se toinen syntyy. Nyt pääsette vielä vähällä, kun se toinen on mahassa...

 

[ihmettelen myös]

Itse en sen kummemmin jaksa kommentoida ap:n kodinhoitoa. Jos hänelle on ok hoitaa kotona kaikki kotihommat, niin se olkoon sitten niin. Minä en henk.kohtasesti ihan tuollaseen kyllä suostuisi...

Mutta minä myös ihmettelen tuota talouspuolta, joka heidän perheessään vallitsee. On kyllä todella epäreilu tilanne ja missään nimessä en suostuisi tuollaiseen järjestelyyn. Myisin oikein auton, että voin olla kotona hoitamassa lapsia. Eijje. Ja perheeseen siis kuuluu töissä käyvä isä. Hohhoijaa, melkoisen lokoisat oltavat on miehellä. Kotona ei tarvi tehdä mitään, eikä juuri edes taloudellisesti osallistua perhe-elämään.