V
vierailija
Vieras
Suomen talous ei ole kasvanut 17 vuoteen, ja sehän on erinomainen uutinen. Kasvu nimittäin voisi johtaa siihen, että jotkut alat kuolisivat pois ja ihmiset siirtyisivät tuottavampiin töihin. Sehän olisi aivan kauheaa: mitä rikkaat sitten tekisivät, jos he eivät voisi enää tuntea itseään erityislaatuisiksi, kun köyhätkin saisivat jalansijaa uusilla aloilla?
Onneksi meillä on yritystuet. Niiden ansiosta voimme pumpata miljardeja euroja siihen, että pidämme hengissä työpaikkoja, jotka muuten olisivat jo kuolleet. Tekstiiliteollisuus, turve, kivihiili – kaikki nämä ovat kuin vanhoja sukulaisia, joita ei kehtaa päästää hautaan, vaikka lääkäri on jo vuosia sitten sanonut, ettei toivoa ole. Mutta ei hätää: valtiovalta hoitaa tekohengityksen, ja veronmaksaja maksaa happipullot.
Luova tuho on vaarallinen ajatus. Sehän tarkoittaisi, että ihmiset siirtyisivät matalatuottoisilta aloilta korkeamman tuottavuuden töihin. Mutta jos näin kävisi, kuka enää tekisi töitä yrityksissä, jotka eivät tuota mitään? Ja mikä tärkeintä: kuka enää tarvitsisi niitä tukimiljardeja, joilla poliitikot voivat näyttää tärkeiltä?
On myös muistettava, että tulevaisuuden työpaikoissa ei ole vielä ketään töissä. Niitä on siis helppo leikata. Sen sijaan hiipuvissa aloissa on paljon äänestäjiä, ja sehän on demokratian ydintä: kannattaa aina tukea sitä, mikä on jo romahtamassa, koska siellä on ihmisiä, jotka osaavat täyttää äänestyslipun.
Ja mitä työttömiin tulee – hehän ovat vara-armeija, mutta valitettavasti aika huonokuntoinen sellainen. Puolet ei työllisty millään. Mutta sehän on vain hyvä uutinen: jos he eivät liiku, he eivät myöskään uhkaa olemassa olevia työpaikkoja. Jos suomalaiset vielä muuttaisivat työn perässä, sehän voisi johtaa siihen, että tuottavuus kasvaisi. Onneksi meillä on varainsiirtovero, joka pitää huolen siitä, että jos saat 500 euroa enemmän palkkaa kuukaudessa, maksat sen kymmenen vuotta asuntokaupan veroina. Näin pysyt paikallasi ja talous pysyy turvallisesti jumissa.
Suomi on siis löytänyt täydellisen mallin: ei kasvua, ei luovaa tuhoa, ei muutosta. Vain ikuinen tekohengitys ja tukimiljardit, jotka pitävät hengissä sen, mikä olisi jo luonnollisesti kuollut. Tämä on todellista erityislaatuisuutta – ei tarvitse olla rikas, että ymmärtää, kuinka hienoa on elää maassa, jossa mikään ei koskaan muutu.
Onneksi meillä on yritystuet. Niiden ansiosta voimme pumpata miljardeja euroja siihen, että pidämme hengissä työpaikkoja, jotka muuten olisivat jo kuolleet. Tekstiiliteollisuus, turve, kivihiili – kaikki nämä ovat kuin vanhoja sukulaisia, joita ei kehtaa päästää hautaan, vaikka lääkäri on jo vuosia sitten sanonut, ettei toivoa ole. Mutta ei hätää: valtiovalta hoitaa tekohengityksen, ja veronmaksaja maksaa happipullot.
Luova tuho on vaarallinen ajatus. Sehän tarkoittaisi, että ihmiset siirtyisivät matalatuottoisilta aloilta korkeamman tuottavuuden töihin. Mutta jos näin kävisi, kuka enää tekisi töitä yrityksissä, jotka eivät tuota mitään? Ja mikä tärkeintä: kuka enää tarvitsisi niitä tukimiljardeja, joilla poliitikot voivat näyttää tärkeiltä?
On myös muistettava, että tulevaisuuden työpaikoissa ei ole vielä ketään töissä. Niitä on siis helppo leikata. Sen sijaan hiipuvissa aloissa on paljon äänestäjiä, ja sehän on demokratian ydintä: kannattaa aina tukea sitä, mikä on jo romahtamassa, koska siellä on ihmisiä, jotka osaavat täyttää äänestyslipun.
Ja mitä työttömiin tulee – hehän ovat vara-armeija, mutta valitettavasti aika huonokuntoinen sellainen. Puolet ei työllisty millään. Mutta sehän on vain hyvä uutinen: jos he eivät liiku, he eivät myöskään uhkaa olemassa olevia työpaikkoja. Jos suomalaiset vielä muuttaisivat työn perässä, sehän voisi johtaa siihen, että tuottavuus kasvaisi. Onneksi meillä on varainsiirtovero, joka pitää huolen siitä, että jos saat 500 euroa enemmän palkkaa kuukaudessa, maksat sen kymmenen vuotta asuntokaupan veroina. Näin pysyt paikallasi ja talous pysyy turvallisesti jumissa.
Suomi on siis löytänyt täydellisen mallin: ei kasvua, ei luovaa tuhoa, ei muutosta. Vain ikuinen tekohengitys ja tukimiljardit, jotka pitävät hengissä sen, mikä olisi jo luonnollisesti kuollut. Tämä on todellista erityislaatuisuutta – ei tarvitse olla rikas, että ymmärtää, kuinka hienoa on elää maassa, jossa mikään ei koskaan muutu.
