Takertuva lapsi

[klikkaa tästä]

Äitinä alkaa uupumaan, kun 4-vuotias ei voi olla hetkeäkään erossa äidistään ja eronhetki esim. tuttuun ja turvalliseen päivähoitoon jäädessä on yhtä itkua, huutoa ja ripustautumista äitiin. Tätä edeltävästi kotona on kiukuttu ja temppuiltu kaikin mahdollisin tavoin äidille: heitetty aamupalat lattialle, riisuttu jo kerran puetut vaatteet, purtu äitiä jne.

Lapselle ei kotioloissa kelpaa kenenkään muun apua mihinkään asiaan. Vaan ja ainostaan äiti. Jos joku muu menee avuksi, niin valtava huuto ja raivokohtaus seuraa tästä. Sitä huutoa kestää sitten vähintään 30 minuuttia. Oma sänky ei ole koskaan kelvannut, vaan nukkuu äidin vieressä.

Jotenkin tullut uupunut ja avuton olo, kun lapsi sanoo ettei halua kasvaa isoksi ja haluaa olla aina pieni. On toisaalta hyvin ujo, mutta toisaalta sitten varsinaista tulta ja tappuraa. Miten minä saisin tälle pienelle ihmiselle lisää luottamusta ja turvallisuutta ammennettua? Tässä alkaa itse jo uupumaan ja hämmentymään, kun neljä vuotta on ollaan menty tällä samalla sabluunalla eikä tilanne näytä muuttuvan miksikään...

 

[e]

Kuulostaa kyllä kieltämättä aika ahdistavalta. Uskon että on äidiltä tuossa tilanteessa voimat aika loppu.
En kyllä oikein osaa neuvoakaan... shokkihoitoa ja muksu yöksi isovanhemmille, jospa tajuaisi että äiti kyllä odottaa kotona eikä katoa mihinkään vaikkei hetkeen nähtäisikään? En tiedä auttaisko, ehkä takertuis vaan entistä kovemmin...

Tiiätkö yhtään mistä toi johtuu? Onko hän joskus pienenä pelästynyt tai kokenut tulevansa hylätyksi tai jotain? Tai imetetty parivuotiaaksi asti eikä lapsi ole koskaan irtautunut äidistään... tai jotain? En tiedä?

Sisaruksia ei vissiin ole?

 

[klikkaa tästä]

Mitään traumaa ei mielestäni pitäisi olla, ei ainakaan selkeää syytä traumatoitumiseen ole. Pullovauva on ja äidistä ole erossa joutunut olemaan kuin yhden yön. Päivähoitoon laitettiin 1 v 3 kk ikäisenä. Sisaruksia ei ole, mutta serkuksia paljon ja usein heitä tavataan.

 

[vieras]

Oletteko jutelleet lapsen kanssa asiasta? Miksi hänestä tuntuu siltä, että ei pärjää ilman äitiä hetkeäkään? Pelottaako? Ei luota omaan selviytymiseen? Onko tapahtunut jotain ikävää?

Alkaisin systemaattisesti vieroittaa lasta. Selittäisin, miksi ei just nyt voi ottaa syliin tai miksi äiti ei just tällä hetkellä ehdi auttaa. Kannustaisin kovasti yrittämään itse tai pyytämään apua muilta. Jos roikkuu esim. jalassa, niin irroittaisin määrätietoisesti, mutta lempeästi.

Hankkisin ehkä ammattiapua.

 

[klikkaa tästä]

Kiitos teille ajatuksista. Ehkä mä otan yhteyttä perheneuvolaan tai jonnekin ennenkuin ollaan ihan solmussa ja lopullisesti kaikki.

 

[e]

Perheneuvola vois olla ihan hyvä ajauts. Kyllä mun mielestä 4-vuotiaan pitäis jo pystyä nukahtamaan omaan sänkyyn...

 

[LisaMarie]

4 uotias on niin iso jo, että mäkin ehdottaisin tuota keskustelua.
Sellaisella hetkellä, kun ei mitään tilannetta ole päällä, kysymys miksi hän ei halua mennä hoitoon? Ja sitten voisi kysyä, tietääkö hän miksi sinne pitää mennä ja selittää, miksi äidin pitää käydä töissä, etteo kye ole siitä, että äiti haluaa eroon hänestä vaan siitä, etä äidin on käytävä töissä.
jotkut ovat sitämieltä, että nämä perusturvallisuudentunteeseen liittyvät asiat kehittyy ensimmäisen ikävuoden aikana ja jo heti ensimmäisinä elinpäivinä. Esim. lapset jotka ovat joutuneet heti syntymän jälkeen syystä tai toisesta eroon äiditä (esim. keskoset) kärsivät muita usammin näistä ongelmista.

 

[vierailija]

Minä kallistun siihen suuntaan, että lapsi vedättää teitä minkä ehtii. Hän on huomannut että voi pompottaa teitä ja saa nukkua missä haluaa ja saa äidin huomion kun kiukuttelee, ja käyttää sitä täysillä hyväkseen.

 

[sama]

Minä kallistun siihen suuntaan, että lapsi vedättää teitä minkä ehtii. Hän on huomannut että voi pompottaa teitä ja saa nukkua missä haluaa ja saa äidin huomion kun kiukuttelee, ja käyttää sitä täysillä hyväkseen.

Lisään vielä: Ymmärtäisin jos kyseessä olisi kaksivuotias, mutta nelivuotiaalta ei tuollaista käytöstä pidä enää hyväksyä eikä ymmärtää (aamupalan viskely, riisuminen, pureminen jne.).

 

[klikkaa tästä]

4 uotias on niin iso jo, että mäkin ehdottaisin tuota keskustelua.
Sellaisella hetkellä, kun ei mitään tilannetta ole päällä, kysymys miksi hän ei halua mennä hoitoon? Ja sitten voisi kysyä, tietääkö hän miksi sinne pitää mennä ja selittää, miksi äidin pitää käydä töissä, etteo kye ole siitä, että äiti haluaa eroon hänestä vaan siitä, etä äidin on käytävä töissä.
jotkut ovat sitämieltä, että nämä perusturvallisuudentunteeseen liittyvät asiat kehittyy ensimmäisen ikävuoden aikana ja jo heti ensimmäisinä elinpäivinä. Esim. lapset jotka ovat joutuneet heti syntymän jälkeen syystä tai toisesta eroon äiditä (esim. keskoset) kärsivät muita usammin näistä ongelmista.

Kyllä meillä on puhuttu ja puhutaan asioista. Hän ilmoittaa äidin avuntarpeeksi syyt, että on niin pieni ettei osaa vielä, vaikka osaa ja hallitsee monenlaisia asioita ja rohkaistu sekä kehoitettu häntä suoriutumaan.
Hoitoon hän ei haluaisi mennä, koska sanoo haluavansa olla äidin kanssa ja että muut lapset pitää niin kovaa ääntä. Tämä ääniongelma on ihan konkreettinen siten, että hän pitelee aina korviaan, jos jostain kuuluu kova ääni tai ryntää toiseen huoneeseen. Sanoo, että korviin sattuu.
Hoitajien kanssa juteltu ja hoidossa ei ole ollut mitään erityistä. Leikkii ja osallistuu mielellään toimintaan. On fyysisesti normaalisti kehittynyt lapsi, suullisesti ja sanallisesti lahjakkaanoloinen, runsas mielikuvitus, musikaalinen. Mutta tuo erittäin voimakas äitiriippuvaisuus. En saa olla edes wc:ssä rauhassa vaan hän huutaa ja itkee oven takana, jos suljen oven.