Taiveaho-Kaikkosten sijaislapsi

[sijaisäiti myös]

Sijaisvanhemmiksi ryhtyviltä tarkistetaan rikosrekisteri samoin, kuten kaikilta lasten kanssa työskenteleviltä, vaikkapa päiväkodissa. Ei siis koko rikosrekisteriotetta, vain siltä osin kuin vaikuttaa lasten kanssa toimimiseen. Tässä malli:
http://vanha.oikeus.fi/oikeusrekisterikeskus/uploads/1s8rjtjhcrp7u3.pdf

Ja tuo adoptiohan keskeytettiin siellä Etelä-Afrikan päässä. Kyllä Suomen viranomaiset antoivat adoptioluvan heille, eivätkä peruneet sitä vaalirahasotkujen vuoksi.

Mitä vaitiolovelvollisuuteen tulee.
Kyllä itsestään saa kertoa. Kaikkonen saa sanoa, että olen sijaisvanhempi. Ja kun koko Suomi tietää, että hänellä ei ole biologisia lapsia, eikä adoptoituja, niin ympäristö kyllä arvaa kenen sijaisisä onkaan. Olisko sen vauvan, joka heille ilmestyi ilman että vaimo oli raskaana.

Eihän lapsen muuttamista perheeseen pysty salaamaan mikään muukaan sijaisperhe, ei lasta voi piilotella neljän seinän sisällä. Kuvia ei saa julkaista, mutta näinhän ei ole tehtykään.

Myös tämän sijoitetun lapsen vanhemmat tietävät varmasti mihin lapsi on mennyt. Heiltä on pitänyt saada hyväksyntä, että lapsensa menee juuri näille Kaikkosille. Jos heitä ei ole häirinnyt että kyseessä on julkisuuden henkilöt, niin miksi se häiritsee ketään täällä.

 

[viaras]

Sitä mieltä, että on vähän kyseenalaista tuoda sijaislapsi julkisuuteen, koska salassapitovelvollisuus olisi koskenut myös sitä, että kyseinen lapsi on sijaislapsi. Sitä ei olisi saanut tuolla lailla oma-aloitteisesti julkistaa.

Tuskin pysyy salassa, että kansanedustajaperheeseen on tullut lapsi ilman, että vaimo on ollut raskaana.

 

["tii-"]

Julkkispariskunnan ollessa kyseessä mielestäni avoin ilmoitus asiasta on parempi kuin että seiskan sivuilla komeilisi joku puskasta napattu kuva vaunuja työntävästä Kaikkosesta ja kaikenmaailman spekulaatiot käynnistyisi.

Aivan. Asia ilmoitetaan avoimesti "Hei, olemme sijaisvanhempia poikalapselle", koska kaikki tietävät ettei heillä voi olla biologista lasta. Toivottavasti he osaavat sitten jatkossa olla "hiljaa" lasta koskevista asioista. Luultavasti joku juttu sijaisvanhemmuudesta/vanhempana olemisesta saattaa tulla, mutta niissäkään ei ole tarpeellista puhua lapsesta mitään.

Lisäksi kyllähän ns. koko kylä tietää, jos joku on sijaislapsi. Naapuriin ilmestyy yllättäen yksi lapsi lisää (ehkä useampia), minkälaisia johtopäätöksiä siitä nyt voi tehdä?? Lisäksi mielestäni on ihan ok kertoa esim. vanhempainilloissa olevansa sijaisvanhempi, koska lapsi saattaa itsekin puhua aiheesta, eikä kenellekään sitten tule tarpeettomia yllätyksiä.

 

["lukija"]

Sijaisvanhemmiksi ryhtyviltä tarkistetaan rikosrekisteri samoin, kuten kaikilta lasten kanssa työskenteleviltä, vaikkapa päiväkodissa. Ei siis koko rikosrekisteriotetta, vain siltä osin kuin vaikuttaa lasten kanssa toimimiseen. Tässä malli:
http://vanha.oikeus.fi/oikeusrekisterikeskus/uploads/1s8rjtjhcrp7u3.pdf

Ja tuo adoptiohan keskeytettiin siellä Etelä-Afrikan päässä. Kyllä Suomen viranomaiset antoivat adoptioluvan heille, eivätkä peruneet sitä vaalirahasotkujen vuoksi.

Mitä vaitiolovelvollisuuteen tulee.
Kyllä itsestään saa kertoa. Kaikkonen saa sanoa, että olen sijaisvanhempi. Ja kun koko Suomi tietää, että hänellä ei ole biologisia lapsia, eikä adoptoituja, niin ympäristö kyllä arvaa kenen sijaisisä onkaan. Olisko sen vauvan, joka heille ilmestyi ilman että vaimo oli raskaana.

Eihän lapsen muuttamista perheeseen pysty salaamaan mikään muukaan sijaisperhe, ei lasta voi piilotella neljän seinän sisällä. Kuvia ei saa julkaista, mutta näinhän ei ole tehtykään.

Myös tämän sijoitetun lapsen vanhemmat tietävät varmasti mihin lapsi on mennyt. Heiltä on pitänyt saada hyväksyntä, että lapsensa menee juuri näille Kaikkosille. Jos heitä ei ole häirinnyt että kyseessä on julkisuuden henkilöt, niin miksi se häiritsee ketään täällä.

Oli mukava lukea pitkästä aikaa asiallinen, asiantuntevä viesti tällä palstalla! Kiitos!

 

[siis miten.]

Sijaisvanhemmiksi ryhtyviltä tarkistetaan rikosrekisteri samoin, kuten kaikilta lasten kanssa työskenteleviltä, vaikkapa päiväkodissa. Ei siis koko rikosrekisteriotetta, vain siltä osin kuin vaikuttaa lasten kanssa toimimiseen. Tässä malli:
http://vanha.oikeus.fi/oikeusrekisterikeskus/uploads/1s8rjtjhcrp7u3.pdf

Ja tuo adoptiohan keskeytettiin siellä Etelä-Afrikan päässä. Kyllä Suomen viranomaiset antoivat adoptioluvan heille, eivätkä peruneet sitä vaalirahasotkujen vuoksi.

Mitä vaitiolovelvollisuuteen tulee.
Kyllä itsestään saa kertoa. Kaikkonen saa sanoa, että olen sijaisvanhempi. Ja kun koko Suomi tietää, että hänellä ei ole biologisia lapsia, eikä adoptoituja, niin ympäristö kyllä arvaa kenen sijaisisä onkaan. Olisko sen vauvan, joka heille ilmestyi ilman että vaimo oli raskaana.


Eihän lapsen muuttamista perheeseen pysty salaamaan mikään muukaan sijaisperhe, ei lasta voi piilotella neljän seinän sisällä. Kuvia ei saa julkaista, mutta näinhän ei ole tehtykään.

Myös tämän sijoitetun lapsen vanhemmat tietävät varmasti mihin lapsi on mennyt. Heiltä on pitänyt saada hyväksyntä, että lapsensa menee juuri näille Kaikkosille. Jos heitä ei ole häirinnyt että kyseessä on julkisuuden henkilöt, niin miksi se häiritsee ketään täällä.

Siis saako vanhemmat jonka lapsi huostaanotetaan ja sijoitetaan määrätä kenelle lapsi menee?

 

["vieraana"]

[QUOTE="Myy";30328143]Ihan sama asia tuli mullekin mieleen kuin ap:lle. En käsitä miksi pariskuntaa onnitellaan lapsen saamisesta ja hehkutetaan kuin olisi saatu OMA lapsi.

Siinä on selkeä ero onko sijaisvanhempi tai vaikka adoptoidun lapsen vanhempi! Ok, sijoitus voi olla pitkä, mutta lapsi ei ole heidän. Minusta on aika hurja että oma lapsettomuus "korvataan" sijaisvanhemmuudella. Hattua nostan Kaikkosille jos henkisesti siihen kykenevät, minä en kykenisi. Se olisi niin rankkaa ottaa lapsi luokseen epätietoisena siitä kauanko hänet oikeasti saa pitää.[/QUOTE]

Tästä samaa mieltä. Onko ketään syytä onnitella siitä että pieni poika on huostaanotettu eikä pysty asumaan kotonaan?

Lapsella on myös ne omat vanhemmat joiden luokse on tarkoitus että pääsee takaisin jos/kun vanhemmat saavat asiansa kuntoon. Aina niin ei tietysti käy.

Suurta rakkautta se että luopuu lapsestaan jos tietää ettei pysty hänestä huolehtimaan. Yhtä suurta rakkautta on sijaisäidiltä tai isältä se että rakastaa lasta kuin omaansa, mutta on valmis luovuttamaan tämän takaisin biologiselle äidille tai isälle kun tilanne muuttuu.

Suuri osa ihmisistä jotka onnittelevat Satua ja Anttia ei tunnu tätä ymmärtävän, eikä ehkä Anttikaan kun julkaisee tuollaisia kommentteja asiasta.

 

[niih niih]

Vai niin. Jatkossa kaikki, jotka näkevät tai tutustuvat lapseen, tietävät hänen olevan sijaislapsi - kunhan vaan tietävät ensin hänen "vanhempansa". Nyt se lapsi on hankalasti tunnistettava vauva, mutta jonain päivänä hän on isompi lapsi, jolla on oma elämänsä ja omat sosiaaliset kuviot. Normaalisti kai käytäntö ei ole, että koko Suomi tietää sen, jos joku lapsi on sijaislapsi.

Työnantajalle voi toki kertoa todellisen syyn, mutta asiahan tuli julkisuuteen facebook-statuksen kautta eli heidän omasta toimestaan. Ja se on ihan tarpeetonta. Julkisuuteen asian olisi voinut ilmaista jotenkin muuten, esim. "perhesyyt" tai jotain.

Kyllähän sen nyt kaikki tajuaa, jos lapsettomaan perheeseen yhtäkkiä on ilmestynyt mukula asumaan, että ei se pyhästä hengestä sinne ole tupsahtanut Ja ihan satatuhatvarmasti lapsi itse kertoo isompana kavereilleen olevansa sijaislapsi (jos oku nyt niin metsänkeskellä ekat vuodet lasta pitäisi ettei muuten olisi ilmi tullut). Meidän kylillä on paljon sijaisperheitä ja lapset toitottaa itse kovaan ääneen esim kerhossa että mää tulin mun tämmösen toisen äidin kans tänne kun mää asun niillä

 

[niih niih]

[QUOTE="vieraana";30329325]Tästä samaa mieltä. Onko ketään syytä onnitella siitä että pieni poika on huostaanotettu eikä pysty asumaan kotonaan?

Lapsella on myös ne omat vanhemmat joiden luokse on tarkoitus että pääsee takaisin jos/kun vanhemmat saavat asiansa kuntoon. Aina niin ei tietysti käy.

Suurta rakkautta se että luopuu lapsestaan jos tietää ettei pysty hänestä huolehtimaan. Yhtä suurta rakkautta on sijaisäidiltä tai isältä se että rakastaa lasta kuin omaansa, mutta on valmis luovuttamaan tämän takaisin biologiselle äidille tai isälle kun tilanne muuttuu.

Suuri osa ihmisistä jotka onnittelevat Satua ja Anttia ei tunnu tätä ymmärtävän, eikä ehkä Anttikaan kun julkaisee tuollaisia kommentteja asiasta.[/QUOTE]

Niinsiis täähän sisältää sen, että sinäkään kuten en minäkään tiedä sijoituksen syitä. Et voi tuomita toisia siitä mitä ne ei kerro. Kummallinen kulttuuri täällä, että ensin mäikötetään ettei sais kertoo että mikä ihmeen laps meillä asuu - siten kuitenkin pitäis kertoo että no onko se jonkun juopon lapsi vai mikäjuttutääon. Ynh.

Mä ainakin iloitsen siitä, että lapsi on päässyt asustelemaan huolehtivaan perheeseen. Sen kun soisin kaikille maailman lapsille.

 

["vieraana"]

Niinsiis täähän sisältää sen, että sinäkään kuten en minäkään tiedä sijoituksen syitä. Et voi tuomita toisia siitä mitä ne ei kerro. Kummallinen kulttuuri täällä, että ensin mäikötetään ettei sais kertoo että mikä ihmeen laps meillä asuu - siten kuitenkin pitäis kertoo että no onko se jonkun juopon lapsi vai mikäjuttutääon. Ynh.

Mä ainakin iloitsen siitä, että lapsi on päässyt asustelemaan huolehtivaan perheeseen. Sen kun soisin kaikille maailman lapsille.

En tarkoittanutkaan että mun täytisi tietää mikä huostaanottoon on syynä. Vaan pidän kummallisena sitä että ihmiset kovasti onnittelevat Anttia ja Satua kun kyseessä on kuitenkin tuon pienen pojan perhettä kohdannut ikävä tragedia. Oli syyt sitten huostaanoton taustalla ihan mitä tahansa harva vanhempi päättää tietoisesti olla lapselleen paska äiti tai isä. Jotain siihen väliin tulee.

Ja kun sen sijoituksen tarkoitus on olla tukena sekä tuon pojan kasvulle että myös säilyttää se yhteys biologisiin vanhempiin niin onnitteleminen tästä tuntuu hiukan oudolle. Varsinkin sellaisissa yhteyksissä joissa viitataan Satun aikaisempaan lapsettomuuteen.

Satulla ja Antilla ei ole mitään yleismaailmallista "oikeutta" tähän lapseen eikä oikeus toteudu siinä kun lapsi sijoitetaan perheensä ulkopuolelle. Silti ymmärrän että he haluavat olla lapselle parhaat sijaisvanhemmat, ja siinä heitä pitää tukea. Mutta onnitella? En oikein tiedä.

Mieti jos sun oma lapsi olisi sijoitettuna ja lukisit lööpeistä onnitteluja tuolle sijaisperheelle? Mitä mielessä kävisi?

 

[Hmm...]

Olisi mielenkiintoista kuulla joltakulta asioita tuntevalta, kuinka yleistä on että pitkäaikainen sijoitus järjestetään "adoption korvikkeeksi", ja millaisin perustein nämä vanhemmat valikoituvat.

Tiedän nimittäin itsekin yhden lapsettoman perheen, joka on varsin rikas ja menestyvä, muttei täyttänyt adoption ehtoja. He saivat hyvin pienen sijoitusvauvan ja kertoivat alusta saakka aika lailla faktana, että lapsi pysyy heillä sitten 18-vuotiaaksi. Tuli taustoja tuntematta vähän sellainen olo, että olivatko sosiaaliviranomaiset vähän niin kuin lyöneet lukkoon lapsen kohtalon, ja missä määrin sijaisvanhempien sosiaalinen asema liittyi asiaan.

Sinänsä toki hyvä asia, että ne, jotka todennäköisesti päätyvät pitkään sijoitukseen, saavat sellaiset sijaisvanhemmat, jotka todella kaipaavat lasta elämäänsä.

 

[sijaisäiti myös]

Siis saako vanhemmat jonka lapsi huostaanotetaan ja sijoitetaan määrätä kenelle lapsi menee?

Huostaanottoprosessi menee niin, että huostaanottoa valmistellessa ja siitä biovanhempien kanssa keskustellessa, nousee esiin myös mielipide sijoituspaikasta. Onko se perhe, vai onko se laitos. Jotkut vanhemmat vastustavat viimeiseen asti perhesijoitusta, ja sitten se lapsi menee laitokseen.

Jos ja kun biovanhemmat hyväksyvät perhesijoituksen, niin kyllä mahdollisuuksien mukaan etsitään sellainen perhe jonka biovanhemmat voivat hyväksyä. Joku ei hyväksy lapsetonta perhettä. Joku haluaa, että olisi maalla. Jne. Toiveita pyritään noudattamaan, sillä on kaikkien etu, jos huostaanotto menisi ilman riitauttamisia ja lisättyä pahaa mieltä. Biovanhemmilla on tottakai myös huoli siitä mihin lapsi menee.

Ja sitten, ennen huostaanottopäätöksen lopullista tekemistä, biovanhemmille esitellään se tietty perhe jota on heidän lapselleen ajateltu. Kerrotaan minkälainen se tuleva sijaisperhe on, myös tapaaminen sijaisperheen kanssa järjestetään ennen huostaanottopäätöksen tekoa. Ainakin me olemme tavanneet sijoituslastemme syntymäperheet ennen huostaanottopäätöstä.

Koska biovanhemmalla on se oikeus joko hyväksyä tai olla hyväksymättä sijaishuoltopaikka, (se kirjataan papereihin), niin täytyyhän hänellä olla riittävät tiedot sijaisperheestä, jotta voisi tuon päätöksen tehdä.

 

["..."]

[QUOTE="nike";30327947]Sitä mieltä, että lämpimät onnittelut heille! Pitkän tien ja prässin ovat kulkeneet, parisuhde todennäköisesti vankemmalla pohjalla kuin niillä, jotka saavat kaiken nyt ja heti.. Viranomaiset ovat arvioineet heidät hyviksi sijaisvanhemmiksi ja yleensä perhesikoitukset (varsinkin vauvaikäisten) ovat pitkäaikaisia.[/QUOTE]

Hyvin kirjoitettu, samaa mieltä.

 

[sijaisäiti myös]

Olisi mielenkiintoista kuulla joltakulta asioita tuntevalta, kuinka yleistä on että pitkäaikainen sijoitus järjestetään "adoption korvikkeeksi", ja millaisin perustein nämä vanhemmat valikoituvat.

Tiedän nimittäin itsekin yhden lapsettoman perheen, joka on varsin rikas ja menestyvä, muttei täyttänyt adoption ehtoja. He saivat hyvin pienen sijoitusvauvan ja kertoivat alusta saakka aika lailla faktana, että lapsi pysyy heillä sitten 18-vuotiaaksi. Tuli taustoja tuntematta vähän sellainen olo, että olivatko sosiaaliviranomaiset vähän niin kuin lyöneet lukkoon lapsen kohtalon, ja missä määrin sijaisvanhempien sosiaalinen asema liittyi asiaan.

Sinänsä toki hyvä asia, että ne, jotka todennäköisesti päätyvät pitkään sijoitukseen, saavat sellaiset sijaisvanhemmat, jotka todella kaipaavat lasta elämäänsä.

Aika useinkin sijaisvanhemmat ovat harkinneet myös adoptiota, tai ovat ehkä jo adoptoineetkin. Ne eivät kuitenkaan ole toisiaan vastaavia juttuja, vaan niitä pitää vanhemmaksi haluavan lähestyä ihan eri tavoin. Adoptioon ei kelpaa, jos ajattelee "auttavansa maailmaa/lasta", mutta sijaisvanhemmaksi tämä ajattelutapa sen sijaan on jopa ihan yleinen.
Adoptiovanhemman tulee haluta lapsi omaksi, sijaisvanhempi ei saa haluta lasta omaksi.

Oikeastaan ihan päinvastaiset ajattelumallit näissä takana. Usein niitä harkitaan rinnatusten, ja vasta kun on itselleen tehnyt selväksi, mitä haluaa ja miksi, voi päättää ryhtyäkö adoptioon vai sijaisvanhemmaksi.

Tiedän faktana, että jos sijaisvanhemmuutta harkitseva kuvittelee näin saavansa ihan oman lapsen, häntä ei hyväksytä sijaisvanhemmaksi. Ei läpäise sitä valmennusta minkä Kaikkosetkin kävivät. Niin monin eri tavoin se käydään läpi se lapsesta luopuminen, että käsittääkö väliaikaisuuden, pystyykö siihen.

Itse ajattelen, että jos voin edes muutaman vuoden antaa onnellista lapsuutta, niin se on minun tehtäväni ollut tälle lapselle ja siitä täytyy olla kiitollinen. Minulta on usein kysytty, että kuinka voit sitten luopua. No, sen näkee sitten, luultavasti "hajoan", mutta sen riskin päätin ottaa. Yritän muistaa, että ei tässä ole kyse minusta tai minun jaksamisesta, vaan lapsesta. Jos hänen on hyvä palata syntymäkotiinsa, jos lapsella on asiat hyvin, niin se on pääasia. Silloin minun on vaan pärjättävä.

Ehkä kertomasi pariskunta tiesi lapsen taustasta asioita, joiden takia sijoitus tulee olemaan pysyvä. Lakihan ei sitä mahdollista, että voitaisiin oikeasti tehdä sijoituksesta pysyvä, mutta joskus taustat on sellaiset ettei käytännössä lapsi voi palata koskaan. No, tällainen ääriesimerkki kuin vaikkapa että yh-vanhempi kuolee ja etävanhempaa ei kiinnosta.

 

["mielipide"]

Temosen Olgahan ainakin on blogissaan kertonut heille sijoitetusta tytöstä ja siitä miten tyttö todennäköisesti on palaamassa olikohan nyt vuoden kuluttua? äidilleen kun aloittaa koulun.

Eli pientenkin lasten kohdalla se sijoituspäätös voidaan purkaa.

 

["mielipide"]

http://www.menaiset.fi/artikkeli/ajankohtaista/ihmiset/sijaisaitiyden_koettelema_olga_temonen_tunnen_biologisen_aidin_tuskan

Hyvä kirjoitus siitä että sijoituspäätös on rankkaa paitsi lapselle myös hänen vanhemmilleen

 

[MaijaS]

> satatuhatvarmasti lapsi itse kertoo isompana kavereilleen
> olevansa sijaislapsi

Omassa lapsuudessani leikin tuttavaperheen lasten kanssa, ja vasta aikuisena olen saanut tietää, että toinen tytöistä olikin sijoituslapsi.

En ollut tekemisissä heidän kanssaan enää yläkouluiässä, koska olisin silloin varmasti saanut tietää, että tuolla tytöllä on eri sukunimi kuin muulla perheellä. Mut alaluokilla ja sitä ennen ei sijoituslapsi eronnut mitenkään perheen biologisesta lapsesta.

Sitä oliko sijoitus hyvä asia vai ei, en osaa sanoa. Miten ulkopuolinen osaisikaan. Perheenäiti oli erityisopettaja, eli lastenkasvatusosaamista olisi pitänyt olla. Itse en kuitenkaan tuosta perheenäidistä lapsena erityisemmin pitänyt (kävin hänen vetämässään kerhossa ja pidin muista kerhotädeistä enemmän). Uskon kuitenkin, että parhaansa yritti sijoituslapsen kanssa. Ja tosiaan ulkopuolinen ei sijoituslasta erottanut biolapsesta. Tuskin sijaisvanhemmat sijoitusta kuitenkaan peittelivätkään. Nyt aikuisena kahden biolapsen elämä on raiteillaan. Sijoituslapsi eli riehakkaan teini-iän ja elää edelleen ilmeisesti melko epävakaata elämää.

Eräs perhettä ja sijoituslasta (nyk. sijoitusaikuista ) paremmin tunteva ystävänii pitää tätä sijoitusperhettä esimerkkinä, että joskus laitossijoitus voisi olla perhettä parempi vaihtoehto. Vaikka perheen biolapset ovat tasapainoisia aikuisia. Erityisesti teini-iässä sijoituslapsi ei ystäväni mielestä saanut kaipaamaansa tukea kasvuunsa. Mene ja tiedä, itse en osaa arvioida.

Satulle ja Antille toivon mitä parhainta onnea.

Itsekin olen adoptiota (ja ehkä jopa sijoituslasta) miettinyt, kun raskautuminen vaikuttaa vaikealta. Jos kuitenkin olisin siinä tilanteessa, että olisin lapsen saanut, mutta joutuisin hänet antamaan sijoitukseen, ei minua haittaisi, että sijoitusvanhemmat kertovat julkisesti saaneensa kauan kaipaamansa lapsen hoivattavakseen.

MaijaS

 

["vieraana"]

> satatuhatvarmasti lapsi itse kertoo isompana kavereilleen
> olevansa sijaislapsi

Omassa lapsuudessani leikin tuttavaperheen lasten kanssa, ja vasta aikuisena olen saanut tietää, että toinen tytöistä olikin sijoituslapsi.

En ollut tekemisissä heidän kanssaan enää yläkouluiässä, koska olisin silloin varmasti saanut tietää, että tuolla tytöllä on eri sukunimi kuin muulla perheellä. Mut alaluokilla ja sitä ennen ei sijoituslapsi eronnut mitenkään perheen biologisesta lapsesta.

Sitä oliko sijoitus hyvä asia vai ei, en osaa sanoa. Miten ulkopuolinen osaisikaan. Perheenäiti oli erityisopettaja, eli lastenkasvatusosaamista olisi pitänyt olla. Itse en kuitenkaan tuosta perheenäidistä lapsena erityisemmin pitänyt (kävin hänen vetämässään kerhossa ja pidin muista kerhotädeistä enemmän). Uskon kuitenkin, että parhaansa yritti sijoituslapsen kanssa. Ja tosiaan ulkopuolinen ei sijoituslasta erottanut biolapsesta. Tuskin sijaisvanhemmat sijoitusta kuitenkaan peittelivätkään. Nyt aikuisena kahden biolapsen elämä on raiteillaan. Sijoituslapsi eli riehakkaan teini-iän ja elää edelleen ilmeisesti melko epävakaata elämää.

Eräs perhettä ja sijoituslasta (nyk. sijoitusaikuista ) paremmin tunteva ystävänii pitää tätä sijoitusperhettä esimerkkinä, että joskus laitossijoitus voisi olla perhettä parempi vaihtoehto. Vaikka perheen biolapset ovat tasapainoisia aikuisia. Erityisesti teini-iässä sijoituslapsi ei ystäväni mielestä saanut kaipaamaansa tukea kasvuunsa. Mene ja tiedä, itse en osaa arvioida.

Satulle ja Antille toivon mitä parhainta onnea.

Itsekin olen adoptiota (ja ehkä jopa sijoituslasta) miettinyt, kun raskautuminen vaikuttaa vaikealta. Jos kuitenkin olisin siinä tilanteessa, että olisin lapsen saanut, mutta joutuisin hänet antamaan sijoitukseen, ei minua haittaisi, että sijoitusvanhemmat kertovat julkisesti saaneensa kauan kaipaamansa lapsen hoivattavakseen.

MaijaS

Mun sukulaisellani on tai pitäisikö sanoa oli kaksi adoptiolasta. Kyse on aivan eri asiasta kuin huostaanotossa mutta osittain kuitenkin siitä samasta. Toinen näistä adoptoiduista loukkaantui autokolarissa erittäin vakavasti ja elää loppuelämänsä hoitokodissa. Toinen teki aikuisiällä itsemurhan. Hänellä on myös omia lapsia, jotka ovat menestyneet elämässään hyvin.

Sukulainen itse on kertonut adoptiosta että vaikka kuinka yrittäisi rakastaa adoptiolasta kuin omaansa tuo lapsi on kuitenkin kokenut yhden menetyksen luopuessaan siitä biologisesta äidistä. Että lapsi on jo odotusaikana kuullut äidin sydämenlyönnit ja että siinä kohdalla kun hän ottaa lapsen syliin sydänmenlyönnit kuulostavat erilaiselta. Että suhde lapseen ei koskaan ole ihan samanlainen kuin biologiseen lapseen vaikka haluaisi.

Tarina voi kuulostaa oudolta, mutta tavallaan tuo adoptiolapsen/sijaislapsen rajumpi teini-ikä voi johtua siitä että hylkäämisen ja rikkinäisyyden kokemukset pitää käydä läpi. Eikä ihan kaikkea voi rakastavakaan sijaisvanhempi rakastamalla korjata, vaikka parhaansa yrittää.

Kaikki adoptoidut tai huostaanotetut lapset eivät toki joudu kokemaan niin rankkaa lapsuutta ja nuoruutta että siitä vammautuu mutta jotkut joutuvat.

Osaksi voi kyse olla siitäkin että tuossa sukulaisperheessä molemmat biolapset olivat erittäin lahjakkaita mm. matemaattisesti ja musikaalisesti ja nämä kaksi adoptoitua ihan tavallisia lapsia.

 

[Hmm..,]

Kiitos hyvästä vastauksesta, "sijaisäiti myös". Tuntuu ihan hurjalta ajatus, että sama ihminen saattaa harkita adoptiota ja sijoitusta rinnakkain, ja kuitenkin häneltä odotetaan ihan erilaista asennoitumista riippuen siitä, kumpaan hän päätyy. Kuitenkin pelissä on niin paljon tunteita, joita ei kokonaan pysty hallitsemaan.

Mutta toisaalta varmaan lapsettomuuden kokeneet ihmiset ovat ylipäätään joutuneet miettimään meitä tavan tallaajia enemmän, miltä tuntuu kaivata lasta ja mahdollisesti luopuakin tästä, joko konkreettisesti tai kuvaannollisesti.

 

[sijaisäiti myös]

Kiitos hyvästä vastauksesta, "sijaisäiti myös". Tuntuu ihan hurjalta ajatus, että sama ihminen saattaa harkita adoptiota ja sijoitusta rinnakkain, ja kuitenkin häneltä odotetaan ihan erilaista asennoitumista riippuen siitä, kumpaan hän päätyy. Kuitenkin pelissä on niin paljon tunteita, joita ei kokonaan pysty hallitsemaan.

Mutta toisaalta varmaan lapsettomuuden kokeneet ihmiset ovat ylipäätään joutuneet miettimään meitä tavan tallaajia enemmän, miltä tuntuu kaivata lasta ja mahdollisesti luopuakin tästä, joko konkreettisesti tai kuvaannollisesti.

Jos näitä kahta vaihtoehtoa rinnatusten pohtii, niin samalla kun ottaa asioista enemmän selvää, alkaa ne eri näkökulmatkin selkiytyä ja sen perusteella valitsee hakeutumisen joko adoptioon tai sijaisvanhemmuuteen. Mutta voi käydä kuten Taiveaho-Kaikkosilla, että valitaan adoptio, mutta se ei onnistukaan. Oma valinta, ja asennoituminen on mahdollista muuttaa, mutta se on pitkä prosessi. Yli vuoden kestävä koulutushan heilläkin on takana, prosessi on lähtenyt omassa päässä liikkeelle jo ennen valmennukseen hakeutumista ja jatkuu ja tarkentuu valmennuksen aikana. On todellakin hyvä, että sijaisvanhemmat käyvät koulutuksen (ja adoptiovanhemmillakin on oma adoptioneuvontansa).

En minäkään ole "aina" halunnut hoitaa muiden lapsia, vaan ajatus on syttynyt ja kypsynyt useamman vuoden aikana. Oli monta kynnystä ja monta pelottavaa asiaa, jotka piti itselleni perustella ja selventää, käsitellä ja hyväksyä, ennen kuin uskaltauduin vakavissaan harkitsemaan sijaisvanhemmuutta. Ja tosiaankin (ajatus)prosessi itselläni vei vuosia.

Valmennuskurssilla haastetaan vielä miettimään ja perustelemaan omia arvojaan ja ajatuksiaan asiasta, monilta eri näkökulmilta, joten vaikka alunperin olisi ajatellut adoption olevan se oma juttu, voi oma suhtautuminen aivan hyvin muuttua, kun antaa itselleen aikaa. Ja jotkuthan valitsevat molemmat tavat kasvattaa perhettään - eli sekä adoptoivat, että ryhtyvät vielä sijaisvanhemmiksikin.

 

[Onnea]

Onnea pariskunnalle ja pienelle pojalle.kyllä kaikki hyvin menee.epäröijät vaietkoon

 

[ihmettelen minäkin]

Niin, miksi sitä noin hehkutetaan ja onnitellaan?
Lapsi voi päästä palaamaan biologisen vanhemman/vanhempien luokse hyvinkin pian. Mitäs sitten? Osanotot?

Lapsi on sijoitettuna, ei "omana". En ymmärrä miksi sitä pitää hehkuttaa kuin omaa...

 

[viaras]

Niin, miksi sitä noin hehkutetaan ja onnitellaan?
Lapsi voi päästä palaamaan biologisen vanhemman/vanhempien luokse hyvinkin pian. Mitäs sitten? Osanotot?

Lapsi on sijoitettuna, ei "omana". En ymmärrä miksi sitä pitää hehkuttaa kuin omaa...

Ehkäpä he tietävät jotain sellaista mitä sinä et. Esim. lapsen äiti kuollut ja isästä ei tietoa.

 

[pieni huomio]

[QUOTE="mielipide";30328227]

Olen iloinen lapsen puolesta, että pääsi tuohon ensinmainittuun perheeseen jolloin saa sentään kokea normaalia perhe-elämää. Sitten kun vielä saataisiin avoimen adoption kautta lapsen asema turvattua. Tuohon kakkosvaihtoehtoon joutuminen ei mielestäni ole kellekään lapselle hyväksi, olla liukuhihnalla kouluttamattomien köyhien "elämäntehtävänä". Mieluummin normaaleihin perheisiin elämään normaalia elämää, sellaista, jossa vanhemmat käyvät normaalisti töissä eikä sisaruksina ole jatkuvasti muuttuva määrä ongelmalapsia.[/QUOTE]

Muuten olen samaa mieltä, mutta eivät kaikki sijoitetut lapset ole perheestä jossa vanhemmat olisivat "kouluttamattomia köyhiä".
Nykysuomessa on aika harvinaista noin ylipäätään olla täysin kouluttamaton, yleensähän kouluttamattomista puhutaan kun puhutaan ihmisistä jotka ovat opiskelleet "vain" 3-vuotisen tutkinnon ammattikoulussa.
Sijoitetuksi voi joutua esim. jos vanhempi sairastuu mielenterveysongelmiin tai päihdeongelmaan, ja nämä ongelmat koskevat yhtälailla matalasti kuin korkeastikin koulutettuja.
Kukaan ei niiltä ole turvassa.

 

[Seuraaja]

Silloin kun ihan pieni lapsi otetaan huostaan ja sijoitetaan niin aika usein kyse on tilanteessa jossa voidaan ennustaa sijoituksen olevan pitkäaikainen tai jopa pysyvä. Eli vanhemmilla/vanhemmalla elämänhallinta täysin hukassa, eihän sitä muuten tiedettäisi ihan muutaman kuukauden perusteella että lapsi ei voi biovanhemmillaan asua. Sitten kun huostaanoton purkua katsotaan aina lapsen edun kautta niin voidaan kysyä onko lapsen etu se että hän asuu muutaman kuukauden ikäisestä vaikka viisivuotiaaksi sijaisperheessä jonka jälkeen hänet palautetaan elämänsä kasaan saaneelle äidille. Siis täysin vieraalle ihmiselle. Todella vaikeita ja monitahoisia juttuja.

Koskaan ei voi täysin varmaksi tietää miten pitkään mikäkin sijoitus kestää mutta on tapauksia joissa voidaan sanoa hyvin suurella varmuudella että mikäli sijaiskodissa kaikki sujuu niin sijoitus on pysyvä. En todellakaan sanoisi että esim 10 vuotta sijaisvanhempina toimineet vanhemmat "vain" hoitaisivat sijoitettua lasta vaan kyllä monesti kyse on ihan perheestä, lapsi on heidän omansa kaikilla niillä tavoilla jotka merkitsevät ja osa perhettä.

 

[Sijari]

On ihme hehkutusta tuo meille on tullut lapsi...itselläni sijoitettujen lasten kanssa on vaitiolovelvollisuus. En hehkuta lehtiin ym. Kärsinyt lapsi ei tuo kenellekän onnea. Tarvitsee paljon hoivaa. Ihme että kansanedustajilla on aikaa koska itse olen työllistetty lasten asioita hoitamaan. Ei riitä aika kansaa edustamaan. Eduskunta vaatii, pitkät istunnot, puheiden teko, kuka on lapsen kanssa? Vielä vauva..onnea tosiaan superihmisen toimeen. Mulla ei tunnit riitä vuorokaudessa jotta lapsi voi oikeasti hyvin. Läsnäolo, hellyys, rauhallinen kotielämä. En yhdistä sitä kansan edustushommaan, mutta ehkä mä ajattelinkin lapsen parasta, en koko kansan parasta. Siinäpä se lapsi sitten menee sivussa, tai jotenkin. Tosi paljon onnea yritykselle. Totuus vielä paljastuu ekan vuoden jälkeen. Kun ongelmat alkaa ns. kuherruskuukauden jälkeen.