taistelen itseni kanssa,enkä oikein tiedä mihin suuntaan lopulta taivun

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "mimmu"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

"mimmu"

Vieras
6vuotta yhteiseloa takana,ongelmiakin on ollut(kelläpä ei).

rakastan miestäni,mutta olen huomannut että tuo tunne on alkanut hävitä(ei oo eka kerta,syykin on sama,jonkinlaista tiedostamatonta itsensä suojaamista).

Tilanne on se että en ole kuullut miehen suusta että hän rakastaa,vuoteen, koskaan en ole kuullut kehuja ulkönäöstäni,eikä se liiemmin taida miestä miellyttää koska myöskään seksiä ei ole(mies ei halua),mies kavahtaa ja kääntää pään pois jos yritän suudella häntä huulille(jatkunut kuukausikaupalla) mies väitti että tekee niin koska usko oetten oikeasti halua olla hänen kanssaan,totuus voi tietty olla jokin muukin(valheitahan on riittäny aiemminki)

joka tapauksessa minusta tuntuu että kuolen sisältäni,pikku hiljaa. kaipaan sitä että minua aktsotaan silmiin,että näen tuovani iloa ja aiheuttavani tunteita, että minua kosketaan ja suudellaan kiihkeästi. että koen olevani rakkaalleni yhtä tärkeä kuin hän minulle. Mutta en usko että asia koskaan muuttuu.

olen alkanut miettimän millaista se olisi tuntea olevansa rakastettu ja haluttu, se saa mut haluamaan entistä vahvemmin jotain muuta kuin tätä miehen puolelta latteaa tunne-elämää. Mutta minulla on huono omatunto,sillä tiedän että jos lähden ruokkimaan näitä ajatuksia,en voikkaan olla onnellinen tässä nykyisessä suhteessani, koska omat tunteeni tulee kuolemaan. Toisaalta minulla on tarve jakaa asioita, tarve tuntea ja nähdä ja kokea että puolisokin tuntee. periaatteessa mies on hyvä mies. Mutta kaipaan enemmän, en edes kunnolla muista miltä tuntuu rakastella tai olla haluttu, kun ei tartte joka päivä ajatella mikä minussa on vialla kun en herätä tunteita. lähes itkettää
 

Yhteistyössä