Taidan oikeasti vain luovuttaa ja erakoitua.

[Tuleva erakkoko?]

Mulla ei tällä hetkellä ole yhtään ystävää täällä. Kaikki ovat muuttaneet pois. On muutamia kavereita joilla myös lapsia ja nähdään muutaman kuukauden välein. Mutta ei siis ole ketään kenen kanssa lähtisi illanviettoon, muuta kuin mies. Ja mies taas useammin haluaa lähteä ihan kaveriporukassa ja jos sanon, että minäkin haluaisin lähteä mukaan, niin mies saattaa todeta, että noh, katsotaan nyt, että jaksaako hänkään lähteä mihinkään. Pyydän soittamaan äidilleen, että vahtisiko lasta, lupaa, mutta pyytää kuitenkin muistuttamaan soittamisesta jos ei itse muista. En haluaisi muistutella jatkuvasti ja usein soitankin itse anopille. Jos lähdetään kaveriporukalla, niin pääasiassa siinä on miehen kavereita vaimoineen / tyttöystävineen, jotka ovat minulle vain ns. tuttuja. Miestä pyydetään usein viihteelle, en edes muista kertaa, jolloin mies olisi itse ehdottanut, että hänpä voisi kysäistä vanhemmiltaan, että vahtisivatko he lasta, että päästäisiin yhdessä. Sitten kun valitan miehelle, että aina hän menee, mutta minua ei huolita mukaan, niin suuttuu ja valittaa, että ei sitten mennä kumpikaan yhtään mihinkään. Tiedän, olen joskus vittumaisena kiukkuisena laittanut viestiä perään, että viettää nyt sitten kivan illan kun itse joudun aina olemaan kotona. Ja nyt sitten joka kerta jos vähääkään sanon, että harmittaa kun en itse pääse mukaan, niin vetää mukaan nuo viestit, että ainahan minä niitä viestejä laittelen hänelle perään, eikä hän saa rauhassa käydä missään kun aina valitan. Minua vain harmittaa niin älyttömästi se, että minulla ei täällä ystäviä ole enää kenen kanssa mennä. Ja mieskin nähtävästi mielummin menee omien kavereittensa kanssa. Tai siltä minusta ainakin tuntuu vaikka mies on eri mieltä. Ehkä minun vaan pitäisi sitten erakoitua totaalisesti ja olla vain lapsen kanssa aina. Menkööt mies jos menee. Mies sanoo, että oma vikani jos minulla ei ole kavereita. Mutta tuossa kaveriporukassa missä yhdessä mennään jos mennään, naiset ovat niin paljon minua nuorempia ja tuttuja keskenään ja tämä kaupunki vain on niin sisäänpäin lämpiävä, ettei täällä niin vaan tutustuta ja ystävystytä.

Anteeksi ja kiitos, että sain purkaa pahan oloni.

 

["hmm"]

Missäpäin asut?

 

[daffads]

Sama homma minulla. Tekisi mieleni jättää Facebookkiin jokin melodramaattinen itsemurhaviesti tai jotain muuta yhtä typerää. Olen yksinäinen ja hylätty. Ne kaverit, jotka minun kanssa haluaisivat olla, on semmoisia, joita en voi miehen takia meille pyytää. Kiinalaisia ja yksi työssäkäyvä romani. Mieskin joutaisi molokin kitaan. Itse näen itseni killumassa narun jatkeena. Onneksi rakastan lapsiani ja heidän kanssaan tunnen eläväni.

 

["vieras"]

Puhut kaupungista: eikö sieltä yhtään ketään uusia ihmisiä omiksi tutuiksi löytyisi?

 

[erakkoko]

En tiedä edes mistä uusia tuttuja täältä löytäisi. Käyn kuntoilemassa kerran viikossa, mutta sielläkään nyt ei paljoa kerkiä juttelemaan ja ei siellä kovin montaa saman ikäluokan ihmistä olekaan.

 

["vieras"]

Mullakin oli tänään elämäni yks kököimpiä iltoja. Mulla on muutama kaveri, tosin niistäkin suurin osa asuu muualla. yritin soittaa monelle, mutt joko pistettiin puhelin kiinni tai sanottiin että soitellaan myöhemmin.
Jipii, tosi mahtava fiilis, kun ketään ei kiinnosta ees jutella mun kans.
Yhen tutun luo sit läksin muka kylään ja se oli ihan umpitunnelissa, että eipä sitten huvittanut jäädä sinnekään.

 

[Micosa]

[QUOTE="vieras";24832518]Mullakin oli tänään elämäni yks kököimpiä iltoja. Mulla on muutama kaveri, tosin niistäkin suurin osa asuu muualla. yritin soittaa monelle, mutt joko pistettiin puhelin kiinni tai sanottiin että soitellaan myöhemmin.
Jipii, tosi mahtava fiilis, kun ketään ei kiinnosta ees jutella mun kans.
Yhen tutun luo sit läksin muka kylään ja se oli ihan umpitunnelissa, että eipä sitten huvittanut jäädä sinnekään.[/QUOTE]


Jos lyö luuri korvaan, niin ei se mikään kaveri kyllä ole.

 

[Joxu]

Mä oon aikalailla erakoitunu tyttären myötä. En vaan yleensä jaksa lähtee minnekkään ja raahata hirveetä tavara määrää mukana. Niin, elikkä jos meen jonnekkin niin tytär on aina mulla mukana. Sillonkin saa kytätä kelloa, että pysyy rutiinit ja jos poikkeus niihin tulee, niin se kostautuu hirveillä raivareilla. Tytär on todella tempperamenttinen, ollu vauvasta saakka ja saa järkyttäviä raivareita. Noissa raivareissa suurin syy miks en tosiaankaan halua mennä minnekkään... vaikka mieli joskus tekis. Eikä mulla täällä paikkakunnalla enää juurikaan ole kuin kaks- kolme kaveria. Ennen tytärtä liikuin isossa porukassa ja oli paljon kavereita. Mutta kun tytär synty, niin rupesivat ottaa etäisyyttä. Nykysin kukaan ei enää vastaa viesteihin eikä puheluihin, tai sitten vetävät justiin luurin korvaan. Mun ystävät asuu eripaikkakunnalla, siis entisessä kotipaikkakunnassa jossa asuin 18 v asti. Eli oon aika erakoitunu ja osa syy on myös se, että oon aika ujo ja hiljanen. Oon todella huono tutustuu uusiin ihmisiin, se vie aikaa. Vastaan kyllä jos kysytään jotain, mutta ite en tee aloitetta yleensä keskusteluihin. Musta on tullu entistä ujompi, nyt kun oon ollu tyttären kanssa kotona ja ollaan todella oltu melki pelkästeen kaksin. Näitä muutamaa kaveria käyn aika harvoin moikkaamassa.