Taidan alkaa harkitsemaan kohta omaa asuntoa

Mies aivan hiljaa, ei puhu koko päivänä mulle mitään. Ja jos jotain kysyn niin vastaus on jotakin mutinaa. Joskus se sen puhu mutta nyt ei mitään. Laitoin sille tekstarin että olis korkee aika näytää mulle että hän tahtoo olla mun kanssa, edes jotain!
Ja kysyin et onko toista naista tai jotain sano et ei.

Meillä ei lapsia mutta näin 35v ei jaksais alkaa ettii uutta kämppää yms. Muuten kaikki on ihan hyvin.

 

Ei pidä antaa periksi liian helposti! Arki tulee joka suhteeseen jossakin vaiheessa. Mitäs jos yllättäisit miehesi jollakinlailla? Vaikka yhteinen viikonloppu jossakin, pois kotoa? Ehkä se keskusteluyhteyskin sieltä taas löytyisi!

 

:hug:

 

Niin ei pidä. Ei käydä missään. Alkaa vaan ahdistaa tämä herran puhumattomuus.

quote="*"]Ei pidä antaa periksi liian helposti! Arki tulee joka suhteeseen jossakin vaiheessa. Mitäs jos yllättäisit miehesi jollakinlailla? Vaikka yhteinen viikonloppu jossakin, pois kotoa? Ehkä se keskusteluyhteyskin sieltä taas löytyisi![/quote]

 

Sama juttu. Mies ei juuri puhu eikä halua viettää aikaa minun kanssa. Kaikki keskustelut käydään niin, että minä varta vasten kutsun miehen jutteleen ja muuten aloitan keskustelun. Ei kuulemma ole mitään puhuttavaa. Itse tykkäisin jutella päivän tapahtumista ja kaikesta. Muutamme vuoden kuluttua erillemme. Jo siitäkin syystä, että valmistun ammattiin ja haluan palata takaisin kotiseudulle. Mies kyllä haluaa myös, mutta hänen opintonsa kestävät vielä pari vuotta. Saa nähdä palataanko enää yhteen asumaan. On niin ahdistavaa, kun toisella ei muka mitään asiaa ole.

 

Miksi ap:n pitäisi olla ainut, joka tekee mitään suhteen eteen? Itse en jaksaisi puhumatonta puolisoa. Oman käsitykseni mukaan puhumattomat ihmiset on joko masentuneita, tai sitten haluavat välttää konflikteja niin kovin, että eivät sano mistään mitään, ettei vain tulisi mitään riitaa.

Jos olisin ap, olisin jo alkanut etsiä asuntoa.

 

Kummatkin kummiskin sosiaalisia muualla kun kotona. Ollaan oltu yksissä kummiski jo 8vuotta.

Sama juttu. Mies ei juuri puhu eikä halua viettää aikaa minun kanssa. Kaikki keskustelut käydään niin, että minä varta vasten kutsun miehen jutteleen ja muuten aloitan keskustelun. Ei kuulemma ole mitään puhuttavaa. Itse tykkäisin jutella päivän tapahtumista ja kaikesta. Muutamme vuoden kuluttua erillemme. Jo siitäkin syystä, että valmistun ammattiin ja haluan palata takaisin kotiseudulle. Mies kyllä haluaa myös, mutta hänen opintonsa kestävät vielä pari vuotta. Saa nähdä palataanko enää yhteen asumaan. On niin ahdistavaa, kun toisella ei muka mitään asiaa ole.

 

Miksi ap:n pitäisi olla ainut, joka tekee mitään suhteen eteen? Itse en jaksaisi puhumatonta puolisoa. Oman käsitykseni mukaan puhumattomat ihmiset on joko masentuneita, tai sitten haluavat välttää konflikteja niin kovin, että eivät sano mistään mitään, ettei vain tulisi mitään riitaa.

Jos olisin ap, olisin jo alkanut etsiä asuntoa.

juurikin näin. Jos mun arki olis tollasta, tai siis eläisin tollasen miehen kanssa, niin varmaan pää hajois.

 

Jos suhde ei toimi ja joku siinä tökkii eikä tilanne muutu siitä miksikään, eikä toisella osapuolella ole etes haluja muuttua, niin kannattaa tosiaankin harkita sitä eroa. Eikä tämä ole mitään kettuilua vaan puhun ihan omasta kokemuksesta. meillä oli jo ennen lapsia asia vähän tuonlaista. nyt jo lapsia eikä asia muuttunut mihinkään! Niin monet kerrat olen miettinyt, että miksi en älynnyt erota miehestä silloin kun oltiin vaan kahdestaan! Nyt se on monta kertaa vaikeampaa, kun on jo lapsetkin.
Kun olette vaan kahdestaan, niin sillon sinun ei tarvitse oikeastaan ajatella kuin itseäsi, mikä on sinulle parasta. Tottakai toivon, ettei teille käy kuten meille, mutta jos tuntuu ettei elämä muutu siitä enää mihinkään etkä ole onnellinen siinä suhteessa, niin ehkä se ero on teille molemmille parasta. Vaikkei se todellakaan mitään helppoa ole!
yritä saada se ukko puhumaan ja kertomaan mikä siinä hommassa tökkii, jospa se vielä siitä voisi muuttua ja avautua! tsemppiä

 

Jos suhde ei toimi ja joku siinä tökkii eikä tilanne muutu siitä miksikään, eikä toisella osapuolella ole etes haluja muuttua, niin kannattaa tosiaankin harkita sitä eroa. Eikä tämä ole mitään kettuilua vaan puhun ihan omasta kokemuksesta. meillä oli jo ennen lapsia asia vähän tuonlaista. nyt jo lapsia eikä asia muuttunut mihinkään! Niin monet kerrat olen miettinyt, että miksi en älynnyt erota miehestä silloin kun oltiin vaan kahdestaan! Nyt se on monta kertaa vaikeampaa, kun on jo lapsetkin.
Kun olette vaan kahdestaan, niin sillon sinun ei tarvitse oikeastaan ajatella kuin itseäsi, mikä on sinulle parasta. Tottakai toivon, ettei teille käy kuten meille, mutta jos tuntuu ettei elämä muutu siitä enää mihinkään etkä ole onnellinen siinä suhteessa, niin ehkä se ero on teille molemmille parasta. Vaikkei se todellakaan mitään helppoa ole!
yritä saada se ukko puhumaan ja kertomaan mikä siinä hommassa tökkii, jospa se vielä siitä voisi muuttua ja avautua! tsemppiä