Tätä ei kestä

Viime viikolla siis selvis syy meidän lapsettomuuteen. Miehen siittiöissä 0% normaaleja muutenkin siittiöitä tosi vähän. Kuitenkin suosittelivat inseminaatiota. Vähän sekin ihmetytti, jos kerta normaaleja simppoja ei oo yhtään.
Nyt tuntuu vaan, ettei jaksais enää. Mä jo melkein luovuin hoitojen jatkoista. Nyt joulukuu pidetäänkin taukoo. Tuntuu vaan ettei kestä tätä. Mä oon aivan varma, ettei ikinä saada lasta. Ja kuinka paljon me lapsista tykättäis. Aina ollaan suunniteltu suurta perhettä. Näin sitten käy. Sitä vaan kyselee et miks, miks, miks just me. On niin hajalla. Kenellekään ei voi oikein puhua. Työt painaa ja stressaa ja se joulukin ois tulossa. Mikään ei jaksa innostaa enää. Ensimmäisen kerran eläissäni mietin töistä tullessani, että millaselta tuntus jos ajais auton tuohon kallioon. No siitä ajatuksesta luovuin heti. En voisi kuvitella jättäväni miestäni noin. Itseäni oikein hävettää ajatukset, että ottaisin avioeron. No sekin ajatus häipyi kyllä heti mielestäni. Minähän rakastan miestäni. Tämä kaikki on kyllä lähentänyt meitä paljon ja huomaan kuinka paljon oikeasti häntä rakastankin. Välillä kun sekin meinaa unohtua.
Jotenkin olisi ollut helpompaa, jos vika olisi löytynyt minusta. Olisi ollut enemmän hoitojakin. Nyt vaan tuntuu, että tämä musta syksy jatkuu....eikä sitä valoa ole todellakaan näkyvissä. :'(

Millaisin mielin te jatkatte tätä tummaa syksyä ja joulukuuta??

 

Toipumista teille järkytyksestä. Ikävää, että saitte kuulla uutiset juuri ennen joulua. Meillä on miehellä samankaltainen tilanne, eikä meillä inssit auttaneet, mutta ICSI kylläkin . Eli jos vaan kanttia riittää hoitoihin, niin mahdollisuuksia on, vaikka ei inssikään onnistuisi, ja voihan sekin onnistua, jos lääkärikin niin hoitoanne on suunnitellut. Jaksamista!

 

Hei, meillä on samanlainen tilanne, eli miehestä johtuva lapsettomuus. Epämuodostuneita 100 %, siittiöitä erittäin vähän, suoraan eteenpäin liikkuvia 0 %. ICSI-hoidossa kuitenkin 12 munasolusta 10 hedelmöittyi ja lähti jakautumaan! Nyt odottelemme tuloksia. Älä vaivu epätoivoon! hoitopaikassamme meitä ei ole missään vaiheessapidetty 'mahdottomina' vaan meihin on suhtauduttu tyylillä 'totta kai onnistutte'. Häntä pystyyn!!

 

:hug:
Kyllä siitä järkytyksestä toipuu, usko pois! Tosin aikaahan siihen menee, mutta kyllä se siitä taas lähtee.
Ja nykylääketiede on uskomattoman kehittynyt, joten uskon teillekin vielä onnen saapuvan.

 

Onnea hoitoihin! Ja maailmassa on paljon lapsia, jotka olisivat onnellisia, jos saisivat rakastavan kodin teidän luota! :hug:

 

\

Onnea hoitoihin! Ja maailmassa on paljon lapsia, jotka olisivat onnellisia, jos saisivat rakastavan kodin teidän luota! :hug:

Hei, meillä on samanlainen tilanne, eli miehestä johtuva lapsettomuus. Epämuodostuneita 100 %, siittiöitä erittäin vähän, suoraan eteenpäin liikkuvia 0 %. ICSI-hoidossa kuitenkin 12 munasolusta 10 hedelmöittyi ja lähti jakautumaan! Nyt odottelemme tuloksia. Älä vaivu epätoivoon! hoitopaikassamme meitä ei ole missään vaiheessapidetty 'mahdottomina' vaan meihin on suhtauduttu tyylillä 'totta kai onnistutte'. Häntä pystyyn!!

Jo tutkimuksiin mennessä otin puheeksi adoption. Mieheni ei siihen suostu. Minä olen ajatellut sitä, vaikka saisimmekin biologisia lapsia.

Eniten minua ihmetyttää, että meille suositeltiin inssiä. Miten on mahdollista saada se onnistumaan, jos kaikki siittiöt on epämuodostuneita ja huonosti eteenpäin liikkuvia? Ei mee mun tajuntaan. Ite voisin mennä suoraan noihin "rajumpiin" hoitoihin, tiedän että en kestäisi enää kovinkaan montaa pettymystä. Mä kun en enää kehtais kovinkaan montaa kertaa soitella sinne klinikalle.

 

Ja täältä ilmoittautuu kans yksi samanlainen tapaus. Poikkeavia 100%, nopeasti eteenpäin liikkuvia 1% jne. Määrä tosin oli ihan kohtuullinen, mutta laatu ei. LISÄKSI mä en ovuloi normaalisti/säännöllisesti ilman lääkkeitä - lievä pco ilmeisesti vaivaa. Yksi inseminaatio koitettiin. Ei onnistanut! Uutta ei enää yritetä, kohti ICSIä mekin olemme menossa.

Ystävän neuvo:
älä unohda miestäsi ja hänen tunteitaan tässä prosessissa - älä nyt, äläkä sitten, jos päätätte jatkaa hoitoihin. Kyllä, sinä olet se, joka joutuu syömään ne lääkkeet. Kyllä, sinä joudut kestämään fyysiset koettelemukset. Ja kyllä sinä joudut ravaamaan lääkärillä. MUTTA vaikka miehesi ei sitä näyttäisi, hän todennäköisesti kärsii. Toi on miehille todella paljon isompia asia kuin meille naisille. Minä (tyhmä) surkuttelin aluksi vain itseäni - sillä onhan minussakin vikaa. Pelkäsin kaikkia niitä hoitoja jne. jne. En osannut nähdä mieheni aluksi piilossa olevaa surua ja tuskaa. Kun se tuska sitten tuli ulos, niin se tuli raivolla ja itkulla. Jos olisin tajunnut mieheni tuskan (suuremman kuin omani, paljon suuremman) olisin ehkä toiminut toisin ja miettinyt mitä suustani päästän.

Olen tällä palstalla aikaisemminkin mainostanut erästä miehen kirjoitusta aiheesta. Kannattaa lukaista. Se löytyy simpukka-yhdistyksen lapsettomuuskeskustelupalstalta. Kirjoitettu joskus 10.11 tienoilla, nimimerkillä Kaarlo. Se teksti sai minut ymmärtämään miestäni - PALJON paremmin!

 

\

Ja täältä ilmoittautuu kans yksi samanlainen tapaus. Poikkeavia 100%, nopeasti eteenpäin liikkuvia 1% jne. Määrä tosin oli ihan kohtuullinen, mutta laatu ei. LISÄKSI mä en ovuloi normaalisti/säännöllisesti ilman lääkkeitä - lievä pco ilmeisesti vaivaa. Yksi inseminaatio koitettiin. Ei onnistanut! Uutta ei enää yritetä, kohti ICSIä mekin olemme menossa.

Ystävän neuvo:
älä unohda miestäsi ja hänen tunteitaan tässä prosessissa - älä nyt, äläkä sitten, jos päätätte jatkaa hoitoihin. Kyllä, sinä olet se, joka joutuu syömään ne lääkkeet. Kyllä, sinä joudut kestämään fyysiset koettelemukset. Ja kyllä sinä joudut ravaamaan lääkärillä. MUTTA vaikka miehesi ei sitä näyttäisi, hän todennäköisesti kärsii. Toi on miehille todella paljon isompia asia kuin meille naisille. Minä (tyhmä) surkuttelin aluksi vain itseäni - sillä onhan minussakin vikaa. Pelkäsin kaikkia niitä hoitoja jne. jne. En osannut nähdä mieheni aluksi piilossa olevaa surua ja tuskaa. Kun se tuska sitten tuli ulos, niin se tuli raivolla ja itkulla. Jos olisin tajunnut mieheni tuskan (suuremman kuin omani, paljon suuremman) olisin ehkä toiminut toisin ja miettinyt mitä suustani päästän.

Olen tällä palstalla aikaisemminkin mainostanut erästä miehen kirjoitusta aiheesta. Kannattaa lukaista. Se löytyy simpukka-yhdistyksen lapsettomuuskeskustelupalstalta. Kirjoitettu joskus 10.11 tienoilla, nimimerkillä Kaarlo. Se teksti sai minut ymmärtämään miestäni - PALJON paremmin!

Kiitos siili neuvoista. Onnea teille hoitoihin. Toivottavasti onnistuisitte.

Mä tiedän et mun mies ei osaa surra. Ja todellakin olen yrittänyt olla syyttämättä häntä tai tuomasta mitenkään esille, et syy on "vaan hänessä". Mä kysyinkin mun mieheltä, et haittaaks sitä et kun mä pillitän vähän väliä. Ei kuulemma haittaa. Välillä on vaan niin vaikea keksiä miten tukis, kun ei toinen osaa näyttää. Monesti mä surenkin yksin ollessani ja itken ja riehun silloin. Sit miehen kotona ollessa pystyn "järkevämmin" käsittelemään asioita. Kuitenkin yhteisestä asiastahan tässä on kyse. Ite oon miettiny, et jos joskus kerrotaan joillekin lapsettomuudesta, niin emme kerro "kummassa vika on" koska ei sillä ole mitään merkitystä. Lapsettomia ollaan oli "vika" kumman tahansa.

 

Kuulostaa realistiselta ja viisaalta!

Meillä toi kertomisasia on ehkä "helpompi", koska vikaa on molemmissa. Vaikka kyllä se mun miehelle on kova paikka. Pystyy puhumaan koko asiasta ainoastaan mun ja äitinsä kanssa. Mä olen puhunut aika monelle ystävälleni aiheesta. Jotenkin sen salaileminen veisi voimia vielä enemmän. Ja sitten tämä kirjoittaminen kyllä auttaa aina ainakin mua. Ja toisten (pidemmällä hoidoissa olevien) tekstien lukeminen.

 

Kokeilkaa se inssi ensin. Saattaahan sekin tärpätä, kun siittiöt pääsee lähemmäksi munasolua avustettuna. Jos ei toimi niin jutelkaa lääkärin kanssa ICSI:stä. Ja luovutettuja siittiöitä on tarjolla.

Äläkä tyttö lannistu! :hug: Ei nää hoitojen läpikäymiset helppoja ole, mutta meistä jokainen ne joutuu kokemaan, jos lapsia mielii saada. Pää pystyyn! :heart:

 

Olet saanut paljon hyviä vastauksia. Kerronpa omia tuntemuksiani ja kokemuksiani jos saisit niistä joitakin ajatuksia.

Minulle on auttanut asian aktiivinen työstäminen. Ensin tuntui aivan mahdottomalta ajatella, että joutuisimme käyttämään edes clomeja raskauden alkuunsaattamiseksi. Olin vastaan kaikkea "keinotekoista". Sitten tahkotiin ja tahkottiin kotona. Ei tulosta. Mentiin tutkimuksiin, kummassakaan ei mitään vikaa. Kehotettiin kotiin treenaamaan lisää. Treenattiin lisää, ei plussan plussaa. Menkat alkoivat ajallaan kuin kellonlyömänä. Alkoi tuntua siltä, että elämässä ei ole mitään mieltä. Mekin haluamme ison perheen ja rakastamme lapsia. No, palattiin yksityiselle klinikalle ja laadittiin hoitosuunnitelma. Tarkoitus oli tehdä 4 inssiä ja sen jälkeen IVF. Tehtiin 2 inssiä, jotka ovat olleet elämäni stressaavimmat hoidot. En suosittele niitä kenellekään, jolla on henkinen jaksaminen vähissä lapsettomuuden vuoksi (ainakaan siten kuin meillä tehtiin eli luonnolliseen kiertoon ilman hormoneja). Ajoitus niissä on arpapeliä. Lisäksi meillä meni yksi kierto ohi suun koska ei saatu harrastaa kotipuuhia että siittiöitä ehtisi kertyä. Ovis tapahtui ennenaikaisesti ja inssi tehtiin 2 pvää myöhässä. Olin aivan murtunut tämän jälkeen. Nyt ollaan aloitettu IVF-hoito, ja olen prosessoinut asiaa paljon, samoin mieheni, ja nyt tajuan miten upeaa on että on tällainen mahdollisuus. On tarkka ja selkeä hoitosuunnitelma, tilastollisesti hyvät mahdollisuudet onnistua. Homma tuntuu olevan hallinnassa. Jos ei onnistuta, saadaan lisätietoa siitä missä on vika. Olen todella huojentunut siitä ettei tarvitse enää arpoa inssien kanssa.

Jos sinusta tuntuu että jaksat lähteä ns rankempiin hoitoihin niin suosittelen niihin lähtemistä, koska ne eivät ole niin rankkoja kuin miltä tuntuvat. Hormonihoitoihin, piikityksiin yms tottuu ihmeen nopeasti. Nyt kaikki tämä tuntuu luontevalta eikä yhtään keinotekoiselta. Tarkoitan tällä sitä että toivoa on. Itse pelkäsin tätä vaihetta aivan liikaa etukäteen, koska en tiennyt mitä tämä on. Lapsia tulemme saamaan tavalla tai toisella, adoption kautta, sijaisvanhemmuuden kautta tai muuten jos tämä ei meillä tehoa. Kyseessä on siis ollut prosessi, joka etenee vaiheesta toiseen. Mutta inssivaihe oli meille ehdottomasti pahin ja raskain. Tsemppiä! Teillä tosiaan on toivoa.

 

Täytyy sanoa edellisen kirjoituksen tiimoilta, että hormonien avulla tehdyt inssit todella ovat täsmällisiä (ja kyllä meillä ainakin seurattiin ultralla missä mennään).
Se, että ovulaatio on ehtinyt tapahtua, on vain hyvä asia. Siittiöt pääsevät nopeammin munasolun luokse. Meillä molemmat inssit plussaa ja molemmissa ovulaatio jo tapahtunut. Ennemmin kokeilee ensin näin kuin että lähtee rankempiin hoitoihin, joista ei siltikään ole varmuutta, että lopputulos olisi toivottu.

Asioilla on monta puolta.

 

Pietu puhuu ehdottomasti asiaa. Inssejä kannattaa varmasti kokeilla. Meillä ne eivät vaan toimineet, koska ovulaatio tapahtui kontroilloimattomasti ja henkinen stressi oli silloin huipussaan. Eli lääkkeellisessä inssissä se hyvä että muniksen irtoaminen helpommin kontrolloitavissa. Meillä munis irtosi la iltana ja ma iltapäivällä inssi --> oltiin myöhässä, koska luomupuuhiakaan ei saatu harrastaa. Itse en suostuisi enää insseihin koska niissä onnistumisprosentti luomuilun luokkaa. IVF:ssä on erilainen henkisen kontrollin tunne; lisäksi saadaan tietoa suostuvatko siittiöt ja munikset yhteispeliin. Siksi tämä sopii meille erinomaisesti, saadaan lisätietoa. Joillakin inssi onnistuu hienosti, kuten Pietulla. Päätös ap:lle syntyy kyllä siitä, että miten teidän kannattaa edetä, se vaan vaatii asian pähkäämistä, kuten aina elämän hankalissa käänteissä.

 

Pietu puhuu ehdottomasti asiaa. Inssejä kannattaa varmasti kokeilla. Meillä ne eivät vaan toimineet, koska ovulaatio tapahtui kontroilloimattomasti ja henkinen stressi oli silloin huipussaan. Eli lääkkeellisessä inssissä se hyvä että muniksen irtoaminen helpommin kontrolloitavissa. Meillä munis irtosi la iltana ja ma iltapäivällä inssi --> oltiin myöhässä, koska luomupuuhiakaan ei saatu harrastaa. Itse en suostuisi enää insseihin koska niissä onnistumisprosentti luomuilun luokkaa. IVF:ssä on erilainen henkisen kontrollin tunne; lisäksi saadaan tietoa suostuvatko siittiöt ja munikset yhteispeliin. Siksi tämä sopii meille erinomaisesti, saadaan lisätietoa. Joillakin inssi onnistuu hienosti, kuten Pietulla. Päätös ap:lle syntyy kyllä siitä, että miten teidän kannattaa edetä, se vaan vaatii asian pähkäämistä, kuten aina elämän hankalissa käänteissä.

 

Tuli mieleen, että käytännössä itse mieluiten ryhtyisin vain lääkkeelliseen inseminaatioon. Juuri tuon täsmällisyyden vuoksi. Luonnolliseen kiertoon tehtynä (varsinkin ilman seurantaa) inssi on silkkaa hakuammuntaa. Ihmetyttää, että ylipäätään moista tehdään. Helpompi olisi täsmätä ajoitettu yhdyntä tai itse inseminaatio, jos seurattaisiin tarkkaan munarakkuloiden kokoa ja sitä mukaa annettaisiin edes Pregnyl piikki.. Mutta se on vain harmillista, että käytännöt pitkin Suomea vaihtelevta :\|