tänään se sitten muhun iski..

Entä avun hakeminen yhdessä? Parisuhdeterapeutille? Tai olisko varaa lähteä lomalle yhdessä, ja nostaa kissa pöydälle?

Parisuhdeterapeutti kuulostaa aika epätodennäköiseltä että mies lähtisi. Yhteinen loma olisi mukava, mutta ei kummallakaan työnpuolesta ole varaa lähteä minnekkään. Joku viikonloppuloma tietysti voisi onnistua, pistän harkintaan.

 

[QUOTE="vieras";25552665]Yritän tänään sanoa ihan suoraan. Se on vaan vaikeaa koska alan parkua niin paljon ettei puhumisesta mitään tule.[/QUOTE]

Uskon sen, onhan noi aina vaikeita asioita, mutta parisuhde on toisaalta niitä täynnä, että kun pääsette tästä yli niin seuraava askel onkin jo helpompi. Sitäpaitsi sulle tulee varmaan aivan ihana olo sen jälkeen kun oot saannu kaiken pois sydämeltä.
Kannattaa puhua omista tunteista ja välttää syyllistämistä se kun aiheuttaa yleensä vastareaktiona raivon ja lyö puolustusmekanismit päälle, eikä siitä seuraa kuin kamala riita.

Hyvin kaikki menee

 

Mä taas luulen, että miehelles on jotenkin konkretisoitunut se, että vauva on tulossa ja sitten ei enää voi mennä miten haluaa!! Juttele, jos saat hänet istumaan hetkeksi, ja kerro, miten köntsältä tuo yksin oleminen tuntuu, ja kysele myös, mitä miettii siitä kotona olosta sitten, kun vauva on maailmassa! Eihän mies voi tajuta samalla tavalla sitä vauvan odotusta, kuin äiti, vaikka aikuinen onkin!! Ja juurikin se, että noista asioista pitää puhua, puhua ja puhua; kristallipalloa ei kellään oo toisen ajatuksia lukemaan, niin niitä ei voi tietää, jos niitä ei sanota! Ja sanoakin voi nätisti; ei tartte kiristää/uhkailla tai huutaa, vaan kertoa vain tuntemuksistaan, tai vaikka kirjoittaa ne paperille ja laittaa toisen tyynylle tai jotain.. Tsemppiä ap:lle<3

 

Uskon sen, onhan noi aina vaikeita asioita, mutta parisuhde on toisaalta niitä täynnä, että kun pääsette tästä yli niin seuraava askel onkin jo helpompi. Sitäpaitsi sulle tulee varmaan aivan ihana olo sen jälkeen kun oot saannu kaiken pois sydämeltä.
Kannattaa puhua omista tunteista ja välttää syyllistämistä se kun aiheuttaa yleensä vastareaktiona raivon ja lyö puolustusmekanismit päälle, eikä siitä seuraa kuin kamala riita.

Hyvin kaikki menee

Jep, totta. kiitos kannustavista sanoista ja ohjeista

 

Kuulostaa niin samanlaiselta, kuin millaista elämää elin exän kanssa.
Odotin esikoistamme ja odotin miestä kotiin. Joka ilta, joka viikonloppu.
Syystäkin hän on ex, eikä ole hirveesti tässä 3 vuoden aikana mitä lapsemme on elänyt, osoittanut minkäänlaista kiinnostusta poikaansa kohtaan..

Ja juu, mies oli silloin 26v. Ei mikään teini enää.

Loppuketjun luettua lisään vielä.
Mies oli myös innoissaan raskaudesta. Luki odotus-kirjaa, suunnitteli nimiä (pojan etunimi onkin itseasiassa miehen päättämä), oli mukana synnytyksessä jne. Keskenmenokin koettiin, joten lapsi oli ihan tekemällä tehty.
Kuitenkin ne kaverit oli ykkössijalla, myös vauvan synnyttyäkin. Käytiin terapiassakin. Mies tuli tasan yhden kerran paikalle, loput varatut ajat kävin siellä yksin kun mies ei vaan ilmaantunut. Hänen mielestään meillä ei ollut mitään ongelmaa.
Eikä se siitä mihinkään muuttunut vauvan myötä, vaikka useesti kuulin "no kun kohta en enää voi...".

Toki kaikki ei ole tuollaisia, mutta väitänpä, että ei ne miehet muutu kuin sormianapsauttaen kun vauva tulee taloon.

 

Tämä mies ei välitä sinusta, suhteestanne ja lapsestanne, mikset halua ymmärtää ja nähdä sitä? Jos hän haluaisi, hän toimisi toisin.

Juoksee ympäriinsä hölmönä teineilemässä. Ehkä joku uusi ei-raskaanaoleva mukava timmi mimmi kuvioissa.

Ja on vielä niin luuseri, ettei voi jättää sinua vaan odottaa, että sinä teet senkin. Voi höh.

 

kiitos tiipii. !

 

Tämä mies ei välitä sinusta, suhteestanne ja lapsestanne, mikset halua ymmärtää ja nähdä sitä? Jos hän haluaisi, hän toimisi toisin.

Juoksee ympäriinsä hölmönä teineilemässä. Ehkä joku uusi ei-raskaanaoleva mukava timmi mimmi kuvioissa.

Ja on vielä niin luuseri, ettei voi jättää sinua vaan odottaa, että sinä teet senkin. Voi höh.

En hetkeäkään usko etteikö mies tippaakaan välittäisi minusta, saatikka lapsesta. Ei mies ole sellainen perusmulkvisti, sen verran minäkin tunnistan. En sitten tiedä mitä meidän parisuhteelle on käynyt/käymässä, liittyykö vauvan tuloon niinkuin täällä on pohdittu, mies on alkanut pitää meitä itsestäänselvyytenä tai sitten vaan ei oikeasti tajua että on nostanut kaverit jalustalle ja mä olen jäänyt toissijaiseksi. Ehkä se selviää pian, aion yrittää puhua asioista oikein kunnolla.

 

Kuulostaa niin samanlaiselta, kuin millaista elämää elin exän kanssa.
Odotin esikoistamme ja odotin miestä kotiin. Joka ilta, joka viikonloppu.
Syystäkin hän on ex, eikä ole hirveesti tässä 3 vuoden aikana mitä lapsemme on elänyt, osoittanut minkäänlaista kiinnostusta poikaansa kohtaan..

Ja juu, mies oli silloin 26v. Ei mikään teini enää.

Harmi. Varmasti kamalaa jos mies on välinpitämätön lasta kohtaan. Mutta tuo ei kumminkaan kuulosta omalta mieheltäni, vaikka meille tulisi ero niin varmasti olisi lapsen elämässä mukana.

 

[QUOTE="vieras";25552789]Harmi. Varmasti kamalaa jos mies on välinpitämätön lasta kohtaan. Mutta tuo ei kumminkaan kuulosta omalta mieheltäni, vaikka meille tulisi ero niin varmasti olisi lapsen elämässä mukana.[/QUOTE]

No enpä minäkään silloin uskonut. Lue kirjoittamani loppu vielä, ellet kerennyt.
En tietentahtoen nyt ajatellut ottavani jotain luuseria lapseni isäksi.
Ja ei raskausaikana vaikuttanut että olisi ollut välinpitämätön lasta kohtaan, vaikka erottaisiinkin. Niin oli mukana lapsen tekemisissä ja innoissaan, mutta niin kaikki vaan jäi...

 

[QUOTE="vieras";25552626]No niin mäkin ajattelen. Täytyy varmaan tehdä jotain radikaalia, jospa mies sen tajuaisi. Uudenvuodenkin vietin yksin kotona raskauspahoinvoinnissa, ja mies vaan iloisesti oli rellestämässä. Toivoin että olisi edes sen illan voinut olla kotona, mutta kun ei... eikä se edes taida tajuta kuinka loukkaannun.[/QUOTE]

Ei sellaista voi tajuta, mitä toinen ei läpikotaisin selitä ja näytä myös niitä tunteitaan. Ei kukaan niin viisas ole.

Ei pidä rakentaa liittoa sen varaan, että miellyttää toista rajattomiin ja nielee omat tarpeensa ja tunteensa. Sitten kun alkaa lopulta tulla omasta mielestä maksun aika, niin se toinen ei yhtään ymmärrä mistä nyt tuulee. Sehän luulee asuneensa ihan toisenlaisen ihmisen kanssa. Silloinhan häntä on tavallaan huijattu.

 

No enpä minäkään silloin uskonut. Lue kirjoittamani loppu vielä, ellet kerennyt.
En tietentahtoen nyt ajatellut ottavani jotain luuseria lapseni isäksi.
Ja ei raskausaikana vaikuttanut että olisi ollut välinpitämätön lasta kohtaan, vaikka erottaisiinkin. Niin oli mukana lapsen tekemisissä ja innoissaan, mutta niin kaikki vaan jäi...

Niin... mä kyllä väitän tuntevani mieheni sen verran ettei siitä koskaan tulee isää joka ei ole milläänlailla osallinen lastensa elämässä. Kai osa siitä tulee ihan sen lapsuudenperheestä, oma isänsä on aina ollut niin mukana kaikessa lapsiin liittyvässä. Uskon että mies on aidosti innoissaan lapsesta, ja tulee tätä kyllä hoitamaan. Ja harkittu on, ei mikään hetken mielijohde.

Sen sijaan en tiedä, mitä meidän suhteelle tapahtuu. En olisi ollenkaan varma, ettäkö meidän liitto välttämättä kestää lopunelämää.

 

Ei sellaista voi tajuta, mitä toinen ei läpikotaisin selitä ja näytä myös niitä tunteitaan. Ei kukaan niin viisas ole.

Ei pidä rakentaa liittoa sen varaan, että miellyttää toista rajattomiin ja nielee omat tarpeensa ja tunteensa. Sitten kun alkaa lopulta tulla omasta mielestä maksun aika, niin se toinen ei yhtään ymmärrä mistä nyt tuulee. Sehän luulee asuneensa ihan toisenlaisen ihmisen kanssa. Silloinhan häntä on tavallaan huijattu.

Toisinsanoen mun täytyy vääntää rautalangasta. Koska olen kyllä puhunut asiasta ja sanonut ja näyttänyt tunteeni, mutta se ei ole mennyt perille. Mutta en varmasti niin perinpohjaisesti mitä voisi.

 

Minkä ikäisiä te olette?

 

[QUOTE="vieras";25552849]Niin... mä kyllä väitän tuntevani mieheni sen verran ettei siitä koskaan tulee isää joka ei ole milläänlailla osallinen lastensa elämässä. Kai osa siitä tulee ihan sen lapsuudenperheestä, oma isänsä on aina ollut niin mukana kaikessa lapsiin liittyvässä. Uskon että mies on aidosti innoissaan lapsesta, ja tulee tätä kyllä hoitamaan. Ja harkittu on, ei mikään hetken mielijohde.

Sen sijaan en tiedä, mitä meidän suhteelle tapahtuu. En olisi ollenkaan varma, ettäkö meidän liitto välttämättä kestää lopunelämää.[/QUOTE]

Ok. Luulin minäkin tuntevani. Ja välillä olikin niitä hyviä hetkiä, jotka aina antoi aihetta jatkaa suhdetta. Mutta sitten taas oli noi viikonloppuiset poissaolot ja arki-iltojen yksinäisyydet. Ja luulin tuntevani miehen, lapsi ei ollut päähänpisto ja kaikki kuulostaa niin samalta kuin mitä kerrot. Mutta mistä sitä voikaan tietää mitä tulevaisuus tuo tullessaan, ennenkuin sen kokee.

Ihan kokemukseni pohjalta vain kerroin ja varoitan, että älä ole noin sinisilmäinen. Se voi koitua omaksi kohtalokseksi.

 

Ok. Luulin minäkin tuntevani. Ja välillä olikin niitä hyviä hetkiä, jotka aina antoi aihetta jatkaa suhdetta. Mutta sitten taas oli noi viikonloppuiset poissaolot ja arki-iltojen yksinäisyydet. Ja luulin tuntevani miehen, lapsi ei ollut päähänpisto ja kaikki kuulostaa niin samalta kuin mitä kerrot. Mutta mistä sitä voikaan tietää mitä tulevaisuus tuo tullessaan, ennenkuin sen kokee.

Ihan kokemukseni pohjalta vain kerroin ja varoitan, että älä ole noin sinisilmäinen. Se voi koitua omaksi kohtalokseksi.

Juu, ymmärrän. Eihän sitä kukaan tiedä vaikka omasta miehestä tulisi jonain päivänä murhaaja....

Oikeasti, nyt ei ole kyse siitä. Kyllä meidän miehissä varmasti on paljon eroja, vaikka sä koet että mun (pieni) kuvaus on suoraan sun ex-miehestä.

 

[QUOTE="vieras";25552744]kiitos tiipii. ![/QUOTE]

Ole hyvä! Mä vain haluan ensisijaisesti ajatella niin, ettei miehes tee tota Vi**uillakseen tai sua loukatakseen, vaan se ei osaa olla ja odottaa, että siitä tulee isä ja hetken aikaa ainaskin on ikäänkuin pallo jalssa! Ei se varmastikaan paha ole, eikä tee sitä ilkeyttään, vaan se kun on MIES, jolle on tulossa eka? lapsonen, niin se on yhtä hukassa kuin murkku-ikäinen ekojen kokemustensa kanssa!! Anna sille aikaa, ja koita keksiä jotain kivaa yhteistä tekemistä, niin ehkäpä pikkusen jarrua löytyy sitten.. Kaikkea hyvää Teille<3!