tänään se sitten muhun iski..

Olen raskaana ja yksin. Parisuhteessa, mutta yksin. Mies viettää jotain teinielämää, hilluu illat ja yöt kavereillaan ja ties missä. Minä istun kotona. Nyttenkin pyysin ettei lähtisi, kun on ollut joka ilta jossain koko viikon. Oli silti pakko lähteä. Olen aina antanut miehen mennä, mutta nykyään se on joka ilta yötämyöden kavereillaan. Päivät olen töissä ja illat ja viikonloput yksin kotona. Nukkumaan menen aina yksin. Onko liikaa vaadittu että puoliso viettäisi aikaa myös kotona? En aio alkaa ruinaamaan, mutta kohta saatan ottaa ja lähteä.

Kohtalotovereita tai mielipiteitä tj?

 

Oliko tää varmasti myös miehen toive, raskaus nimittäin? Minkä ikäsiä olette? En nyt halua pelotella mut jos sama meno jatkuu eikä miehes ota mitään vastuuta ja anna tukea kun vauva syntyy niin ei käy kateeksi.

 

Sanoisin että jos olisi enemmän paha olla kuin hyvä, niin lähtisin. Äkkiseltään katsottuna ei tunnu että mies eläisi sinun kanssa parisuhteessa, vaan enemmänkin kuin teini-ikäinen "kotona".

 

Niin, kyllähän sä tiesit millainen se mies on?

Joten...

 

Mietinkin tuota, että jos lähtisit, ja näyttäisit ettet ole mikään itsestäänselvyys. Saattaa miehelläkin asenne muuttua, kun huomaa mitä on menettämässä

 

Oliko tää varmasti myös miehen toive, raskaus nimittäin? Minkä ikäsiä olette? En nyt halua pelotella mut jos sama meno jatkuu eikä miehes ota mitään vastuuta ja anna tukea kun vauva syntyy niin ei käy kateeksi.

Oli. Ja mies on erittäin innoissaan raskaudesta. Mutta panostaa huomattavasti enemmän kaverisuhteisiinsa kuin meidän parisuhteeseen. En tiedä mistä tämä johtuu. Meillä menee ihan tasaisen hyvin muuten, mutta ei me paljon mitään yhdessä tehdä eikä aikaa vietetä. Jaetaan jääkaappi-tyyliin.

Siitä en ole huolissani etteikö mies vauvaa hoitaisi kun se tulee.

 

Kurja tilanne. Miehen ehkä tulisi päättää haluaako elää kanssasi ja tulevan lapsen, vai hillua kavereiden kanssa ilman huolen häivää. Tossa kohtaa ehkä miehen on tehtävä se valinta, eikä niinkään sun, mutta noinhan ei voi jatkua, varsinkin kun vauva syntyy.

 

mun mies oli ennen kun tavattiin meneväinen ei osannut yhtään olla kotona. Kun tulin raskaaksi jatkoi vaan menoaan. Ajattelin että menkööt kun vauva kohta syntyy. Sitten tajusin että olisi kiva miehenkin kanssa viettää aikaa ennen vauvaa. Otin asian puheeks,i ja sanoin kuinka pahalta tuntuu se että menee niin paljon. Oli siis ihan kunnon keskustelut. Siitä sitten rauhottui ja nykyään kahden lapsen isänä on ihan mahdoton kotihiiri. Melkein toivoisi että kävisi jossain

 

Sanoisin että jos olisi enemmän paha olla kuin hyvä, niin lähtisin. Äkkiseltään katsottuna ei tunnu että mies eläisi sinun kanssa parisuhteessa, vaan enemmänkin kuin teini-ikäinen "kotona".

Tuo teini-ikäinen kotona on hyvin kuvattu. Ei paljoa näy kotona kun kaverit on niin tärkeitä, ja sit kun on kotona niin katsoo telkkaria ja on koneella. En usko että mies mitenkään tahallaan haluaa loukata, mutta ei se pönttö kai vaan tajua ettei tämä ole mikään parisuhde enään.

 

kokkeileppa vaikkamennä tuttavalle yöksi, ilman että ilmotat. koska huomaa että olet poissa?

 

[QUOTE="vieras";25552530]

Siitä en ole huolissani etteikö mies vauvaa hoitaisi kun se tulee.[/QUOTE]

Millä tavalla on innoissaan raskaudesta? Miten se näkyy?

Ja missä välissä hoitaa vauvaa jos haluaa jatkuvasti olla kavereiden kanssa? Kuvitteletko, että menot loppuu kun vauva syntyy?

 

Onko mies aina mennyt tuohon malliin vai onko jokin muuttunut? Miehille vauva on konkreettinen monesti vasta synnyttyään. Ei hän ehkä vielä osaa ajatella et mikään muuttuisi. Jos/kun teillä vielä on mahdollisuutenne, puhukaa puhukaa ja puhukaa.

 

Mietinkin tuota, että jos lähtisit, ja näyttäisit ettet ole mikään itsestäänselvyys. Saattaa miehelläkin asenne muuttua, kun huomaa mitä on menettämässä

Mutta minne mä lähtisin? tuntuu kauheen radikaalilta muuttaa pois vaan herätelläkseen toista, olen ajatellut että se lähtö on sitten lopullinen. Ellen sitten pakkaa kamoja ja sovi muuttavani äidilleni muutamaksi viikoksi, ja mies voi sitten pohtia mitä haluaa ja tekee.

Mies ehkä pitää mua itsestäänselvyytenä, mutta en usko että haluaa erota. Ei vaan tajua kuinka mua loukkaa se että kaverit on tärkeämpiä.

 

tutulta kuulostaa, mutta
kasvoi munkin mies aikuiseksi sitten jossain vaiheessa lapsen myötä. tein kaiken yksin kotona ennen lasta ja vauvan hoidin yksin alkuun. mies juhli ja eli nuoruuttaan. nyt meillä on kaksi lasta ja elämä ihanaa. mies tekee tosi paljon kotitöitä. kavereiden kanssa juhliminen on jäänyt. mies touhuaa meidän kanssa ja hoitaa lapsia. me oltiin ihan kakaroita ku ekaa alettiin odottaan. ei iän puolesta vaan muuten. ennen raskauksia juhlittiin molemmat paljon ja minä halusin kovaa lasta. mies ei niinkään ollut valmis. tosi huono lähtökohta tiedetään. minä jäin kotiin kun lapsi syntyi. musta tuli äiti ja kasvoin aikuiseksi. miehellä siihen hetki meni, mutta onneksi jaksoin odottaa enkä potkinu miestä ulos. nyt kaikki on niin hyvin että paremmin ei voisi olla.

 

[QUOTE="vieras";25552530]Oli. Ja mies on erittäin innoissaan raskaudesta. Mutta panostaa huomattavasti enemmän kaverisuhteisiinsa kuin meidän parisuhteeseen. En tiedä mistä tämä johtuu. Meillä menee ihan tasaisen hyvin muuten, mutta ei me paljon mitään yhdessä tehdä eikä aikaa vietetä. Jaetaan jääkaappi-tyyliin.

Siitä en ole huolissani etteikö mies vauvaa hoitaisi kun se tulee.[/QUOTE]


No se vaan on niin, että nyt olisi todellakin aika panostaa siihen parisuhteeseen enne kuin se vauva tulee, koska sitten on taas niin erilainen tilanne, teitä onkin kolme.

Kaverit on tärkeitä, mutta kyllä tuossa tilanteessa sun kuuluisi olla tärkeämpi., ehdottomasti.

 

Millä tavalla on innoissaan raskaudesta? Miten se näkyy?

Ja missä välissä hoitaa vauvaa jos haluaa jatkuvasti olla kavereiden kanssa? Kuvitteletko, että menot loppuu kun vauva syntyy?

Konkreettisesti... mies on joka neuvolakäynnillä ja ultralla mukana. On innoissaan kertonut raskausuutisen kaikille jo ennen minua. Lukee joka viikko mitä raskaudessa tapahtuu äidille ja sikiölle. Suunnittelee mitä kaikkea pitää hankkia kun vauva tulee ja osallistuu tavaroiden hankintaan. On 100% varmasti tulossa synnytykseen ja on jopa ehdottanut että voisi jäädä jossain vaiheessa koti-isäksi. Eli ainakin mun näkemyksen mukaan on hyvin innoissaan, ja on niin sanonutkin.

Hyvä kysymys, mies itse sanoo että kyllä tajuaa ettei enään sitten voi, mutta en oikeen usko että tajuaako oikeasti. Ei ole kyse siitä että mä kuvittelisin kaiken muuttuvan, vaan nimenomaan pelkään että sama jatkuisi. Ainakin meidän parisuhteen osalta.

 

Onko mies aina mennyt tuohon malliin vai onko jokin muuttunut? Miehille vauva on konkreettinen monesti vasta synnyttyään. Ei hän ehkä vielä osaa ajatella et mikään muuttuisi. Jos/kun teillä vielä on mahdollisuutenne, puhukaa puhukaa ja puhukaa.

On miehelle aina kaverit ollut tärkeitä, mutta nyt raskauden aikana menot on vaan lisääntynyt. Joka ilta on jossain ja tosiaan yömyöhään. Tuon mahdollistaa sen että mies tekee paljon iltavuoroja töissä. Nukkuu sitten aamupäivisin kun mä olen taas töissä. Ei paljoa nähdä.

 

[QUOTE="vieras";25552564]Mutta minne mä lähtisin? tuntuu kauheen radikaalilta muuttaa pois vaan herätelläkseen toista, olen ajatellut että se lähtö on sitten lopullinen. Ellen sitten pakkaa kamoja ja sovi muuttavani äidilleni muutamaksi viikoksi, ja mies voi sitten pohtia mitä haluaa ja tekee.

Mies ehkä pitää mua itsestäänselvyytenä, mutta en usko että haluaa erota. Ei vaan tajua kuinka mua loukkaa se että kaverit on tärkeämpiä.[/QUOTE]

Ei nyt varmaan kannata hätäpäissään mihinkään lähteäkään. Oletteko keskustelleet asiasta? Kannattaa rauhassa miettiä yhdessä että löytyykö sitä tahtoa ja ymmärrystä jatkaa yhdessä. Jos lähtee, niin sitten lähtee tosissaan. Ei peleistä eikä pelleilyistä ole yleensä mitään hyötyä.

 

No se vaan on niin, että nyt olisi todellakin aika panostaa siihen parisuhteeseen enne kuin se vauva tulee, koska sitten on taas niin erilainen tilanne, teitä onkin kolme.

Kaverit on tärkeitä, mutta kyllä tuossa tilanteessa sun kuuluisi olla tärkeämpi., ehdottomasti.

No niin mäkin ajattelen. Täytyy varmaan tehdä jotain radikaalia, jospa mies sen tajuaisi. Uudenvuodenkin vietin yksin kotona raskauspahoinvoinnissa, ja mies vaan iloisesti oli rellestämässä. Toivoin että olisi edes sen illan voinut olla kotona, mutta kun ei... eikä se edes taida tajuta kuinka loukkaannun.

 

Ei nyt varmaan kannata hätäpäissään mihinkään lähteäkään. Oletteko keskustelleet asiasta? Kannattaa rauhassa miettiä yhdessä että löytyykö sitä tahtoa ja ymmärrystä jatkaa yhdessä. Jos lähtee, niin sitten lähtee tosissaan. Ei peleistä eikä pelleilyistä ole yleensä mitään hyötyä.

Niin... ollaan sen verran että olen sanonut moneen otteeseen että voisi jäädä kotiin, koska on ollut jatkuvasti jossain ja minä kotona. Mies yleensä lähinnä hermostuu ja alkaa luettelemaan päiviä jolloin on ollut kotona. Mutta ei me silloinkaan mitään olla tehty... käyty kaupassa ja katottu telkkaria eri huoneissa. Nyt suutuin kun lähti ja mies tietää sen kyllä. Täytyy nyt sitten keskustella kunnolla kun kotiutuu, ellen ole jo nukkumassa taas.

 

[QUOTE="vieras";25552626]No niin mäkin ajattelen. Täytyy varmaan tehdä jotain radikaalia, jospa mies sen tajuaisi. Uudenvuodenkin vietin yksin kotona raskauspahoinvoinnissa, ja mies vaan iloisesti oli rellestämässä. Toivoin että olisi edes sen illan voinut olla kotona, mutta kun ei... eikä se edes taida tajuta kuinka loukkaannun.[/QUOTE]

Miehet ei aina tajua mitään vihjailuja, että kannattaa sanoa suoraan kaikki asiat
On varmaan innoissaan vauvasta sellaisella teinimäisellä fiilistelytasolla, en epäile hetkeäkään. Yksi vaihtoehto voi olla se, että ajattelee että nyt pitää mennä kun vauvan syntymän jälkeen ei enää voi. oli niin tai näin, niin hölmöähän tuollainen hengailu yömyöhään on, aikuiselle ihmiselle kuitenkin.

 

Minä lähtisin. Huomenna.

Ihmeluulottelua, että se mies olisi sitten hyvä isä kun vauva on siinä. Karkuun se juoksisi.

Jos mies osoittaisi selkeää katumusta ja yhtäkkiä valaistuisi näkemään käytöksensä ongelmat, niin voisin harkita paluuta suhteeseen. Mutta en minä miksikään jääkaapin jakajaksi ja vaatteiden pesijäksi jäisi.

 

Miehet ei aina tajua mitään vihjailuja, että kannattaa sanoa suoraan kaikki asiat
On varmaan innoissaan vauvasta sellaisella teinimäisellä fiilistelytasolla, en epäile hetkeäkään. Yksi vaihtoehto voi olla se, että ajattelee että nyt pitää mennä kun vauvan syntymän jälkeen ei enää voi. oli niin tai näin, niin hölmöähän tuollainen hengailu yömyöhään on, aikuiselle ihmiselle kuitenkin.

Yritän tänään sanoa ihan suoraan. Se on vaan vaikeaa koska alan parkua niin paljon ettei puhumisesta mitään tule.

 

[QUOTE="vieras";25552564]Mutta minne mä lähtisin? tuntuu kauheen radikaalilta muuttaa pois vaan herätelläkseen toista, olen ajatellut että se lähtö on sitten lopullinen. Ellen sitten pakkaa kamoja ja sovi muuttavani äidilleni muutamaksi viikoksi, ja mies voi sitten pohtia mitä haluaa ja tekee.

Mies ehkä pitää mua itsestäänselvyytenä, mutta en usko että haluaa erota. Ei vaan tajua kuinka mua loukkaa se että kaverit on tärkeämpiä.[/QUOTE]

Entä avun hakeminen yhdessä? Parisuhdeterapeutille? Tai olisko varaa lähteä lomalle yhdessä, ja nostaa kissa pöydälle?

 

[QUOTE="höh";25552656]Minä lähtisin. Huomenna.

Ihmeluulottelua, että se mies olisi sitten hyvä isä kun vauva on siinä. Karkuun se juoksisi.

Jos mies osoittaisi selkeää katumusta ja yhtäkkiä valaistuisi näkemään käytöksensä ongelmat, niin voisin harkita paluuta suhteeseen. Mutta en minä miksikään jääkaapin jakajaksi ja vaatteiden pesijäksi jäisi.[/QUOTE]

No mä en ole huolissani miehen isyydestä, vaan MEIDÄN PARISUHTEESTA. En aio jäädä jääkaapin jakajaksi ja vaatteiden pesijäksi, sitä tässä olenkin kelaillut jonkun aikaa.