nakkenak.
Moi!
Lomapaikassa nähtiin tiettyä perhettä noin 3-4 kertaa päivässä, usein syömässä. Tämän perheen arviolta 1v oli joka ainoa kerta rattaissa vyöt kiinni. Vanhemmat haki seisovasta pöydästä ruokaa, lapsi jätettiin toiseen päähän huonetta rattaisiin. Koskaa, en nähnyt, että lasta olisi laitettu syöttötuoliin, lattialle, rannalle, leikkipaikalle tms.
Jotenkin tuntui tosi karmivalta, mutta tietysti mitään ei voi tehdä, kun ihan ok:lta lapsi näytti. Mietin vaan syytä, miksi lapsi oli aina siinä kiinni (itki tietysti välillä ja olisi pois halunnut tms)
Oma samanikäinen oli koko viikon aikana rattaissa keskimäärin 2h päivässä ja niistäkin nukkui lähes koko ajan. Ymmärrän tietysti että lapsi on rattaissa kun kävellään pitkälti, nukkuu jne. Mutta tuntui ettei pieni päässyt koskaan sieltä pois.
On toki mahdollista että vaan sattumalta oli nuo ajat rattaissa, mutta oma mielikuvitus tietysti pyörittää vaikka mitä. Olisinpa edes kerran nähnyt lapsen sylissä tai missä vaan muualla...