Tämä on naurettavaa, mutta minulle ongelma

Olen 31 v. nainen. Opiskelen. Harmittaa kun haluaisin mennä tekemään 2.5 kuukauden työharjoittelun kumppanini kotikaupunkiin, joka on noin reilun 200 kilometrin päässä tästä omasta kodistani. Kumppanini on lupaillut myös asunnon järjestyvän siksi aikaa (hän itse asuu vielä vanhemmillaan).
Ongelma on se, että en usko, että äitini asiaa hyväksyy. Tiedän, että tämä on naurettavaa.

Olen kuitenkin huolissani äitini pärjäämisestä ja kuinka suruissaan hän olisi. Äitini on kyllä vielä nuori, 60v. Minun olisi helpompi lähteä jos tietäisin että joku pitäisi sen aikaa huolta äidistäni. Kävisi ainakin välillä katsomassa. Mutta ei ole kertakaikkiaan ketään ketä pyytäisi eikä rahaa palkata mitään hoitajaa. Äiti on muuten kunnossa, mutta paljon tuki- ja liikuntaelinvaivoja (esim. imurointi ei onnistu, kun selkä kipeytyy) eikä jaksa tehdä ison omakotitalon töitä.
Minulle tämä olisi mahdollisuus päästä hetkeksi toiseen ympäristöön, vaihtelua ja mahdollisuus tutustua kumppaniinikin paremmin (suhteemme on tuore), koska tällä hetkellä näemme välimatkan takia vain noin 4-6 viikon välein. Kumppanini on sanonut useamman kerran, että enkö voisi tehdä sitä työharjoittelua täällä hänen kotikaupungissa ja vinkkasi hiljattain yhdestä paikasta.

En uskalla edes puhua äidilleni näistä ajatuksistani. Isäni on kuollut ja minä olen sen jälkeen hoitanut äitiäni ja äidin kaikki asiat, kaikki vastuu on langennut minulle, sillä äitini ei ymmärrä mitään esim. tietokoneen käytöstä ja kuinka sillä maksetaan laskuja. Tavallaan teen nyt sen mitä isäni teki ja olen välillä todella kyllästynyt tilanteeseen. Minulla on myös sisko, mutta hän ei ole äitini kanssa missään tekemisissä ja olen katkera hänelle, että joudun kaikki yksin tekemään. Myös kaikki säästöni on mennyt äidin laskuihin ja äiti on tosi köyhä. Juodun jatkuvasti siirtämään tililtäni rahaa hänelle (saan nykyään enää vain opintotuen).

Kun olen äidille joskus sanonut, että en jaksaisi tällaista niin hän on sanonut, että "minun kuolemaaniko te tässä odotatte, kai pitäisi kuolla pois niin pääsette minusta ettei tarvitse valittaa".

 

Toivottavasti ei ole provo?
Monet 60-vuotiaat ovat vielä työelämässä, eivät mitään hoivattavia vanhuksia. Jotenkin tilanne on riistäytynyt käsistä. Sinun kuuluu elää omaa elämää, ei äitisi elämää. Jos äiti tarvitsee apua ja palveluja, sitä varten ovat palvelutalot olemassa.
Minä olen itse kohta 80-vuotias, ei tulisi mieleenikään hoidattaa itseäni omilla lapsillani. Olen kyllä melko hyväkuntoinen, mutta ennen kaikkea itsenäinen. Muutan palvelutaloon kun koen sen ajankohtaiseksi. Oletko itse väleissä siskosi kanssa? Tee hänen kanssaan yhteistyötä, sovi riidat ja ryhdy äkkiä elämään omaa elämääsi.

 

Jos hän ei pärjää ilman ulkopuolista apua, niin kunnan on sitä lain mukaan järjestettävä.

 

Sun on nyt pikaisesti katkaistava napanuorasi. Vaikuttaa siltä että äitisi vetoaa tunteisiisi ja tekeytyy uhriksi ja säälittäväksi ettet lähtisi. Olet hänelle ilmainen piika joka vielä maksaa kaiken.
Minulle kävi samoin. Äitini ei olisi halunnut minun muuttavan omilleni koska hän olisi menettänyt ilmaisen piian. Äitini ei tehnyt melkein mitään kotitöitä vedoten juuri noihin samoihin syihin että selkä ei kestä. Olin opiskelemassa ja myöhemmin töissä ja jouduin koulun ja työpäivän jälkeen siivoamaan. Koulun joululoma meni siivoamiseen. Sitten kun aloin työt hän vaati maksamaan todella isoja summia kotiin ylöspidosta. Palkastani meni kolmannes hänelle ja tein vielä kaikki kotityöt.Elämä oli todella ahdistavaa ja kun pääsin muuttamaan omaan asuntooni helpotti todella paljon.
Monet vanhemmat ja varsinkin äidit harrastavat lapsen syyllistämistä että muka odotetaan vaan vanhempien kuolemaa. Meillä on oikeus omaan elämään ja perustamaan omat perheemme eikä elämään vanhempiemme hoitajina.
Jos äitisi ei pärjää yksin eikä jaksa vaikka on vielä nuori niin hänen paikkansa on jossain palvelukodissa missä hänestä huolehditaan.
Suosittelen että todella lähdet toiselle paikkakunnalle ja teet pesäeroa omistushaluiseen äitiisi.

 

Hanki harjoittelupaikka ja lähde. Jos äitisi ei pärjää ilman apua, on yhteiskunnan asia järjestää sitä hänelle. Voit myös käydä välillä katsomassa äitiäsi, ethän muuta kuuhun.
Tuntuu, että tämä on tärkeää sekä sinun, että äitisi kannalta. Kyseessä on ilmiselvä läheisriippuvuus, josta sinun täytyy päästä irti. Äitisi on nuori ja voi elää vielä 30+ vuotta - aiotko uhrata koko elämäsi tähän.
Kuulostaa julmalta kehottaa "hylkäämään" oma äiti, mutta ei ole reilua, että äitisi pitää sinua palvelijanaan ja hoitajanaan. Voit auttaa tietokone- sun muissa asioissa edelleen, mutta et voi olla jokapäiväinen palvelija.
Sinun velvollisuutesi on elää omaa elämääsi, ettet katkeroidu.

 

Olen samaa mieltä, kuin edellä olevatkin, että äitisi käyttää sinua hyvin itsekkäästi hyväkseen niin taloudellisesti kuin muutoinkin. Teillä napanuoraa ei ole katkaistu, äitisi pitää siitä kiinni kynsin hampain. Siskosi on oivaltanut asian ja tehnyt irtioton ja se on oikein. Sinun pitää tehdä samoin. Ei sinulla ole myöskään velvollisuutta maksaa hänen laskujaan, hän on ihan liian tottunut sälyttämään velvollisuutensa muille. On väärin syyllistää sinua, sen hän tekee todellakin täysin tietoisesti!!

Aikuisele lapselle on sallittava oma elämä. Joskus ennen muinoin ja vielä nykyään kehitysmaissa runsaalla lapsiluvulla varmistettiin elättäjät vanhuutta varten. Nykysuomessa siihen ei ole tarvetta.

Otapa yhteyttä kuntaan ja selvitä, mitä apua heillä on äitisi tilanteeseen. Sinua ei voida velvoittaa uhraamaan omaa elämääsi. Ota vastaan työharjoittelu ja vaadi, jotta äidillesi järjestetään apua ja ratkaisut pysyvästi sen mukaan, mitä hänen terveydentilansa yms. vaatii. Voi hyvinkin olla, että kun asiantuntijat arvioivat hänen terveydentilansa, se ei olekaan ihan niin surkea, kuin hän itse haluaa antaa kuvan. Kyllä 6-kymppinen on vielä täysillä oppimis- ja mukautusmiskykyinen, kun siihen on pakko.

Neuvoisin sinua muuttamaan omillesi kokonaan, pois kotoa. Se saattaa aluksi kouraista sinua syvältä, koska olet mukautunut nykyiseen, alistettuun osaasi. Kannattaa kuitenkin olla sitkeä ja vaientaa kolottava omatunto, sillä muutoin et ikinä pääse tasapainoiseen omaan elämään. On se sinänsä aika harvinaista, että kuusikymppistä ihmistä pitää opettaa ja pakottaa itsenäisyyteen!!

Juuh - tämä on sitten pitkäsi kahdeksatta kymppiä käyvän naisen mielipide. Minä ja ystäväni olemme itsenäisiä ihmisiä ja opettelemme täysillä uusia asioita tässä muuttuvassa maailmassa.

 

Sinä kerrot aloituksessa, jotta äitisi ei tee mitään kotihommistakaan. Sinä siivoat, maksat ja huolehdit suunnilleen kaikesta. Äitisi valittaa ja maksattaa sinulla vielä kulutkin!! Hän on erinomainen tunteisiin vetoaja, taitava psykologisesti.

Aina löytyy laiskalle syitä, miksi voi jättää asiat tekemättä. Paikat kipeytyy taatusti, jos lihaksiaan ei käytä. Imurointi on niin kevyttä hommaa, että se onnistuu varmasti, jos on halua tehdä se. Aluksi veltostuneet paikat todella saattavat kipeytyäkin, mutta se johtuu vain siitä, että ne valittavat kun joutuvat vihdoin työhön. Siitä ne kuitenkin vahvistuvat ja kipuilukin loppuu. Sitä paitsi, ei se kipu ole vaarallista.

Minä häpeäisin, jos vaatisin lapsiltani tuollaisia palveluksia, kuin äitisi. Todelliseen tarpeeseen saa yhteiskunnalta tukea ja apua, mutta ei laiskuuteen. Tuki ja liikuntaelimiä voi myös kuntouttaa, mutta sekin vaatii itse osallistumista ja tekemistä, ei sitä voida antaa pillereinä. Kotitöiden itse tekeminen on mitä parhainta treeniä lihaksille, joiden kuntoa pitää parantaa.

Minulla on hyvä ystävä, joka halvaantui 3 vuotta sitten ja menetti liikuntakykynsä aluksi kokonaan lähes vuodeksi. Nykyään hän kuitenkin jo leipoo ja tekee rollaattorin kanssa kaikkia kotihommia, vaikka tietysti se on hankalampaa kuin ilman sitä. Hän onkin sisukas ja oma-aloitteinen nainen, ei ruikuttaja ja tuumi vain, että lihaskipu on merkki siitä, että siinä on tunto ja sitä voi vahvistaa. Hän olisi voinut heittäytyä täysin muiden autettavaksi, mutta hän on onnellinen siitä, että voi toimia itse ja lapset perheineen voivat jäydä hänen luonaan kylässä kuten ennenkin. Halvaantuessaan hän oli 71 v.

Suhteuta sinäkin ap asioita ilman tunteita, niin pystyt tekemään asioita ja ratkaisuja omankin etusi mukaan. Raha-asioihin ja niiden hoitamiseen on nykyään keinoja ja koti-apua saa sekä siihen tukea, mutta niitä pitää hakea. Ota yhteyttä sosiaalitoimeen, pyydä neuvoja ja apua. Sinun pitää olla sitkeä ja vaativa, sillä helposti sieltäkin ollaan siirtämässä vastuuta sinulle, jollet ole jämäkkä.

On ikävää tavallaan mollata äitiäsi, mutta kokemus on osoittanut, että meissä äideissäkin on monen sorttista. Jotkut uhraavat itsensä ja jotkut vaativat sitä lapsiltaan. Kumpikaan ei ole oikein ja kohtuullista.