Taas takaisku suvakeille

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija

"Näyttää siltä, että Piha ei ollut valmis enää pormestariehdokkaaksi, kun puolue ei ollutkaan halukas vahvasti julkisesti tukemaan Pihan monikulttuurista linjaa ja ottamaan eroa esimerkiksi Rydmanin maahanmuuttokritiikkiin.

Väistämättä tulee mieleen, ettei pitkään politiikasta pois ollut Piha ollut oikein päivittänyt itseään nykytilanteen tasalle.

Jos ajatellaan esimerkiksi Helsinkiä, siellä 30-40 prosenttia toimeentulotuesta menee maahanmuuttajille. Nämä ovat ongelmia, joiden ratkaisuun myös Helsingin pormestarin pitää pystyä osallistumaan, eikä se tarkoita perussuomalaisten myötäilyä."


Kokoomuksen kaksilla rattailla ajaminen alkoi heti pian ottaa päähän politiikasta sivussa ollutta Pihaa. Poliitikon täytyy olla valmis myymään sielunsa ja luopumaan periaatteistaan ja pyllistää samaan aikaan kaikkiin suuntiin. K.P. oli unohtanut tämän ja tottunut yritysmaailman lainalaisuuksiin, jossa pidetään se mikä luvataan.
 
vierailija
Harmi. Vaikka en enää Helsingissä asukaan enkä myöskään Kokoomusta äänestä, mutta kokoomuslaisista Kirsi olisi ollut omasta mielestäni varteenotttava vaihtoehto. Saas nähdä, miten käy.
 

Yhteistyössä