Taas, lapsi lyö

["Aurinkokello"]

Iänikuinen aihe, joo, mutta kaipailisin ihan konkreettisia tekoja ja neuvoja, kun vajaa 3v lyö, ja juoksee pakoon.
Esim. ollaan lähdössä johonkin. Sanon lapselle, että kohta lähdetään, aletaan pian pukemaan. Sitten otan vaatteet käteen ja kehotan tulemaan, niin se alkaa juoksemaan ympyrää. Ei usko, ei kuule, menee vaan pieni hymy naamallaan ja odottaa mun reaktiota. Mitä te teette tässä tilanteessa?

Tai kun lapsi yö. Uhmakas ilme päällä katsoo sinua silmiin, ja lyö. Välillä ihan vaan hipaisee, välillä täräyttää ihan huolella. Rankaisetteko pikku hipaisustakin? Jos, niin miten? Meillä on laitettu jäähylle, selitetty nätisti, oltu huomioimatta, mutta mikään ei auta. Lapsi lyö.

Ja joo, on kuultu nämä "älä hermostu, pysy tyynenä", kaipaan siis ihan esimerkkejä, miten olette saaneet nuo loppumaan.
Lapsi ei ole mahdoton riehuja, päinvastoin. Mukava ja leppoisa, paljon nauretaan ja tehdään yhdessä. Ollaan hyvä tiimi, kunnes... Siksi niin harmittaakin tuo Jekyll ja Hyde-muutos.

 

[Vieres]

Sanot sille että alatte nyt harjoitella reipasta uloslähtöä ja aina jos pukee reippaasti saa tarran. Jossei onnistu niin sanot että ei se mitään, sinä vasta harjoittelet tätä mutta nyt meidän täytyy lähteä, lähdet sitten ilman vaatteita jos et pue. Kannattais pukea, sun sukat kastuu joseet ilman kenkiä ulos, tulee kylmä. Jossei edellenkään pue niin sitten otat vaatteet kainaloon ja lapsen toiseen kainaloon ja vaan lähdette. Yleensä sitten rappukäytävässä/pihassa viimeestään pukee.

Äidin muksiminen meillä yleensä liittyy siihen että joku äidin määräys/käsky harmittaa. Ollaan keskusteltu monet kerran mitä voi tehdä kun harmittaa, polkea jalalla maata, hakata tyynyä(tätä kannattaa harjoitella yhdessä) huutaa 'mokoma äiti!' Mutta ei lyödä eikä heitellä tavaroita tms. Mistään hipaisusta en laita jäähylle mutta muksimidesta kyllä, sitten anteeksipyyntö ja taas keskustelu siitä miten kiukkuaan voi purkaa satuttamatta muita.

 

[kok]

Mulla kanssa lapsi juoksee heti karkuun kun sanon että nyt puetaan. Haen kiinni ja talutan pukemispaikalle, rauhallisesti selitän. (periaatteessa)

Kun lapsi lyö, kiellän heti, menen kyykkyyn lapsen eteen ja selitän että ei saa lyödä ketään, se sattuu ja voi olla vaaralllista. Lapsi pyytää anteeksi, annan anteeksi ja sit jatketaan muita juttuja.

 

["Aurinkokello"]

Kiitos vastauksista.
Tuota hipaisua mietin, että tavallaan lyömistähän se on. Siis lapsi selkeässä uhmassa kokeilee, minkä asteinen "lyönti" on sallittua. Tämä kokeilee näitä rajoja koko ajan, mihin asti saa mennä. Ja joo, selkeästi se on aina joku, mikä kovasti harmittaa, varsinkin joku mitä äiti sanoi/teki. Ollaan juteltu asiasta, että mikä harmittaa, mutta poika ei vielä oikein kunnolla ymmärrä kysymystä eikä koko tunnetta. Näytin sen jalalla polkemisen, ja nauruksihan se meni. Hyvä muistutus tuo, kiitos, on nimittäin unohtunut.

Toimiiko tuo tarrojen keräily? Ilmeisesti Pitää kokeilla, tällä hetkellä ulos lähtemiset kiristää hermoja aivan tolkuttomasti. Varsinkin isällä, lapsi ei usko sitä ollenkaan. Äitin kans lähdetään juoksemaan 5 kertaa kymmenestä, isän kans lähes aina. Huutamiseksi menee "nyt jos et tule, minä hermostun". Eikä se auta, lapsi kiihdyttää vaan. Sitten haetaan lapsi kainaloon, puetaan väkisin vaatteet rimpuilevalle lapselle ja tulee itku ja kaikilla paha mieli. Joku toinen keino täytyy olla. Ollaan kokeiltu sitä "osaatko itse pukea" ja se toimii joo, mutta kiire ei saa olla...
Mikä siinä on, että vaikka se tietää että jossain kohtaa pinna katkeaa, sitä pitää joka juuttaan kerta kokeilla? Miksi se pitää aina venyttää siihen itkuun ja pahaan mieleen? Eikö lapsestakin olis mukavampaa, että kaikilla on hyvä mieli...?

Luin uudelleen ensimmäisenä vastanneen viestin. Kiitos ihan todella, että näit vastaamisen vaivan. Nämä on loppuviimeksi niin simppeleitä juttuja, mutta kun se arki lipsahtaa omiin uomiinsa, ei sitä aina näe. Sisälle syömään tulemiseen saatiin vauhtia, kun "ruoka menee pois jos et nyt tule" kävi toteen. Sielähän juoksi pihalla, mutta tyhjin vatsoin meni päiväunille. Sen jälkeen on tullut sisälle reippaasti.
Sama tuon uloslähtemisen kans, pieniä juttuja. Olen tehnyt niin, että sitten lähden itse ja jätän lapsen juoksemaan. Olen kymmenisen sekuntia oven ulkopuolella ja kuuntelen kun lapsi parkuu, ja se tuntuu kauhealta. Tulee tunne, että sille jää traumoja kun jätetään. Tuo itse ulos lähteminen ei kuitenkaan tuota pitkäkestoista tulosta, parin onnistuneen kerran jälkeen lapsi taas pelleilee ja juoksee. Ei ole tullut mieleenkään, että vaatteet mukaan ja jätetään ovi auki lapsen tulla. Mutta nyt ensin kokeillaan tarroja. Haluaisin mukavaa arkea hyvällä ennemmin kuin pahalla.
Ja joo, tiedän että tämä on tarpeellinen vaihe lapsen kehityksessä, mutta kaikki helpottavat avut otetaan vastaan.

 

[uhmatuskaa]

Meillä reilu 3v on tapellut pukemisesta jo yli vuoden. Talvella toimi parhaiten se, että käytiin ulko-oven toisella puolen (lapsi mun tai isänsä sylissä) koittamassa miltä tuntuu lähteä ilman talvivaatteita ulos ja monesti ei tarvinnut kuin mainita, että "jaahas, käydäänkö taas ulkona koittamassa miten kiva siellä on olla ilman ulkovaatteita?", kun pukeminen alkoikin maistua.
Onneksi tulee kesä ja pukemistaistelu helpottaa taas pariksi kuukaudeksi.

Mä pyydän ensin nätisti muutaman kerran, sitten ilmoitan, että nyt on viimeinen kerta, kun äiti pyytää nätisti. Yleensä vaatii kyllä sen äänenkorottamisen, että saadaan vaatteet päälle ja jos joskus harvoin menee suhteellisen kivuttomasti, niin muistan kyllä kehua lasta kovasti.
Pahimpaan uhma-aikaan puettiin se sitten väkisin vaan, koska puettavahan se oli, jos piti johonkin lähteä. Ei siinä ruveta neuvottelemaan.

 

[tyttöö]

Mä puen yleensä lapselle itse vaatteet, jos temppuilee. Kaveri taas seisoi vieressä ja vaati lastaan pukemaan, kun kerran osaa. En tiedä kumpi on järkevämpää, mun keino on nopeampi...