H
Helmi S
Vieras
Tuo aamuvirkku 1,5-vuotias heräsi viime yönä ennen neljää, kun kävin vessassa, eikä uni enää olisi tullut. Nukahti uudestaan vasta 1,5 tuntia myöhemmin, ja nukkui sitten alle tunnin. Aamuyön häiriöitä on odotettavissa lisää jo aika lähitulevaisuudessa, kun meille tulee uusi vauva. Miten tuon saisi nukahtamaan nopeammin uudestaan?
Poika ei nukahda, jos on sen sängyn vieressä eikä myöskään meidän sänkyyn, kun ei ole siihen tottunut. Se on siis jätettävä nukahtamaan itse. Viime yönä toimittiin niin, että minä kävin ensin rauhoittelemassa, toivotin hyvät yöt ja poistuin. Huuto alkoi. Kävin kohta antamassa maitoa ja poistuin taas. Taas alkoi itku. Kävin pari kertaa uudestaan toivottamassa hyvät yöt, ja poika hiljeni n. 10 minuutiksi. Sitten alkoi taas itku. Sitten kävi isä pariin kertaan hyssyttämässä, kun usein jatkaa paremmin uniaan niin. Oli taas 10 min hiljaa ennen kuin itku alkoi. Sitten tuumasin, että joku on vialla, kun ei uni tule. Hain pojan hämärään keittiöön, vaihdoin vaipan ja annoin maitoa ja leipää (vaikutti tosi väsyneeltä) ja vein rituaalien kanssa takaisin sänkyyn, jossa oli hiljaa muutaman minuutin. Taas alkoi itku, joka loppui parin hyssyttelykerran jälkeen. Sitten vasta tuli uni.
Kamalaa on toista huudattaakaan - se vaikuttaa kuitenkin helposti seuraavaan yöhön, ja yöunille menoon, jos oma sänky alkaa tuskastuttaa. Mitä siis kannattaisi tehdä /jättää tekemättä ensi kerralla kun noin käy?