taapero hoidossa

[linda.]

Olen alkanut miettiä aiheutanko 1,5 vuotiaalle lapsellemme traumoja kun hän viettää viikon mummin hoidossa... Meno on sellinen ettei voi tuon ikäistä mukaan ottaa. Mummi on siis tulossa meidän kotiin viikoksi joten ympäristä siis lapselle tuttu ja turvallinen.
Kuinka pitkäksi aikaa te muut olette pisimmillään uskaltaneet tämän ikäisen mummille jättää.
En kaipaa arvostelevia kommentteja, sillä meno selainen että ei voi perua. Kyllä silti hieman huolestuttaa miten lapsi jaksaa noin pitkän eron ja meneekö kaikki hyvin...

 

[linda.]

Ohhoh, tulipas kirjoitusvirheitä kun samalla lapsi sylissä, mutta älkää antako häiritä

 

[maija79]

Minusta voit mennä huoleti. Jos mummi on tuttu ja ollut ennenkin tekemisissä lapsen kanssa, niin miksei kaikki menisi hyvin. Kyllä ne perustarpeet (ja muutakin) osaa se mummi aivan takuulla muutaman päivän tyydyttää. Minusta on hyvä antaa lapsellekin mahdollisuus "itsenäistyä". Mitä enemmän ikää tulee, niin sitä vähemmän on itsestäänselvää, että se äiti on siinä vieressä koko ajan.
Me oltiin miehen kanssa häämatkalla 4 päivää, kun tyttö oli tasan vuoden ja hyvin meni kaikki, ei mitään ongelmia puolin eikä toisin. Jonkun mielestä lapsi olisi varmaan pitänyt ottaa häämatkallekin mukaan, kun se lapsi on kerta tehty, mutta höpö höpö sanon minä. Kun on tuttu ja turvallinen hoitaja, joka tuntee hyvin lapsen ja sen tarpeet, niin huoletta voi olla useamman päivänkin kestäviä menoja. Siis minun mielestäni..
Traumoja saattaisi lapselle aiheutua jos hänet toistuvasti jätetään ventovieraan hoteisiin pitkiksi ajoiksi tai joka viikko kiikutetaan eri hoitajalle..

 

[peesailee maijaa]

Kyllä myös mielestäni ne traumaattiset lapsuudet ovat jotain ihan muuta kuin se, että lapsi jää kerran hieman pidemmäksi aikaa tutulle mummolle omaan kotiinsa hoitoon... Varmaan eroa voi helpottaa se, että mummo on mahdollisimman tuttu lapselle ja että kotona pystytään tekemään suhtkoht tutut rutiinit. Se että mummo nukuttaa samalla tavalla kun vanhemmat tai kylvettää tutuilla tavoilla rauhoittaa varmaan lasta.

 

[tuttu ja turvallinen,]

Meillä tiedossa matka ensi keväänä ja vauva silloin noin 9kk vanha. Mummolaan jää hoitoon silloin 5 vuorokaudeksi. Isovanhemmat katsovat jo nyt vauvaamme muutamia tunteja viikossa, jos meillä on menoja, mihin vauvaa ei voi viedä. Nyt siis vauva vajaa 2kk. Minusta on vain hyvä, että lapsella on alusta asti turvallisia "kasvattajia" ympärillä, muitakin kuin omat vanhemmat.

 

[vinkvink]

Vinkki päivähoitohenkilökunnalta; kannattaa näyttää lapselle hoitoviikon aikana kuvia äidistä ja isästä, etteivät pääse unohtumaan. Vaikka kuvan näkeminen aiheuttaisi ison itkun, se on silti hyväksi lapselle.

 

[margesimpson]

Meillä alle 2v on ollut hoidossa yhden vuorokauden kerrallaan.Haluaisin pidemmän ajan häntä hoidossa pitää mutta en raaski kun ei ole pakko.Ystäväni piti vähän yli vuoden ikäistä 4pv hoidossa putkeen ja hyvin oli mennyt.
Hyvä oli tuo kommentti lapsuuden traumat tulevat jostain ihan muusta kuin viikon hoidosta.Olen samaa mieltä.Varsinkin kun lapsi hoidetaan omassa kodissaan niin ei luulis mitään hätää olevan.

 

[visitor35]

En myöskään näe mitä ihmeen traumoja voisi tuosta tulla. Lähipiirissä on vauvoja joutunut olemaan kauemminkin mm. sairaalassa erossa vanhemmistaan ja ihan normaaleja lapsia heistä on tullut. Toki ikävä on puolin ja toisin, muttei siihen kuole.

 

[jennu79]

Minä olen ollut vauvasta asti tosi usein kipeä ja olen viettänyt useita kertoja vuodessa yli viikon pätkiä sairaalahoidossa, siis jo ensimmäisen ja toisen elinvuoden aikana ja olen mielestäni hyvinkin normaali ihminen. Ei ole vaikeuksia ihmissuhteissa ja luottamussuhteissa vanhempiin. En näe jatkuvasti unia, joissa putoan ja viikkojen erossaolot vanhemmistani ei ole vaikuttaneet äitiyteeni.
Meillä vuoden vanha tyttö on ollut 2kk ikäisestä asti kerran kuukaudessa yhden yön kummassakin mummolassa, eli siis käytännössä joka toinen viikko yksi yö kerrallaan. Tosin meillä mummot asuu 2km päässä ja yhdessä lasta kasvatetaan, joten ovat tekemisissa useita kertoja viikossa. Olen ehkä jonkun mielestä itsekäs äiti, kun en ole lapsessani kiinni 24/7, mutta minulla on muutakin elämää, ystäviä, harrastuksia ja parisuhde, jonka toivon kestävän lopun iän. Lapsi ja perhe on luonnollisesti minulle tärkein asia elämässä, mutta ei suinkaan ainut asia ja tietysti perheen rytmin ja rutiinien mukaan omat menot sovitellaan.
Minusta itsekästä on se, että lapsi raahataan joka paikkaan mukaan, häihin ja hautajaisiin, vaikka todellisuudessa lapsella olisi varmaan mummilassa mukavampaa ja parempi olla sillä hetkellä.
Eli minusta voit huoletta olla muutaman päivän pois kuvioista. Voin taata, että sinusta on maailman ihaninta tulla sitten kotiin ja arki maistuu mansikalta pitkään...

 

[vinkki]

Niinpä, jokainen miettiköön itse tuon, kun tuntee lapsensa ja hoitajansa. Meillä 6v., 4v pojat ja 1v tyttö olivat juuri mummilassa koko viikonlopun, isommat lapset teitty pärjäävät pidempään, en heitä murehtinut, mutta kuopusta vähän mietin, mutta hyvin meni. Siis mummi ja ukki olivat täällä meillä. Vinkki: isovanhemmat tulivat ajoissa, olivat tällä samaan aikaan kuin me. Kuopus sai hyvästellä meidät, Olin laittanut kellon ajat milloin syö, nukkuu ja kerroin iltarutiinit, miten nukutetaan jne. Olemme menossa uudestaan viikonlopuksi tässä pois ja lapset menee nyt isovanhemmille. Menemme päivää ennen lähtöämme kaikki sinne ensin yöksi niin on taas kuopukselle tutut nurkat.

Joskus luin jostain neuvolan lehtisestä, että jos alle 3-vuotias on enemmän kuin kolme yötä pois, hän ei muista vanhempiaan, siis unohtaa heidät hoidon aikana ja kokee hylkäämistä, siinä oli vinkki että sen verran voi olla öitä erossa kuin on ikääkin. On turvallisinta niin. Mutta eikai siitä niin kovia traumoja tule, saattaa kokea hylkäämistä yms., mutta itse taas kun kärsin nyt uupumuksesta ja lievä masennus, näen tärkeämpänä että lepään välillä miehen kanssa kahdestaan, niin jaksan taas lapsienkin kanssa. aivan niinkuin edellinenkin kirjoitti, itse en pystyisi viikkoa olemaan erossa ( kyse onkin vaan minusta=)), mutta jo pari, kolme päivää tekee ihmeitä!

 

[jaa, vai tällainen ohjeistus..]

Minusta on outoa, että lapsi unohtaisi parissa päivässä vanhempansa, kun taas sanotaan, että lapsi muistaa ja tunnistaa kappaleet, joita hänelle on kohdussa soitettu tai jota vanhemmat ovat raskausaikana paljon kuunnelleet. Jos muisti alkaa kehittyä jo kohdussa, niin aika erikoiselta kuulostaa, että äiti voisi unohtua ihan tuosta vaan. Miten lapsi voi tuntea tulleensa hylätyksi jos ei edes muista vanhempiaan..? Kuulostaa minusta pelottelulta. "Älkää ihmeessä jättäkö lasta yöhoitoon, kun hän unohtaa teidät ja saa iänikuisia traumoja!!"Aika jännä ohjeistus minusta..

 

[niinpä, ihan uskomatonta!]

Ihan samaa mietin! Kyllä mun 9-kuinen ainakin muistaa esim. mumminsa, vaikkei olisi nähnyt 1-2 viikkoon, muistaa mummilassa missä lelut, kissan ruoka-astia jne on,ja hänellä on sielläkin hyvin selvät "rutiinit" mitä haluaa joka kerta tehdä.
Miten siis unohtaisi äidin kolmessa (vai siis jo yhdessä?) yössä?!! Bulls..t, sanon minä!
Ja ettette ala heittää henkilökohtaisia solvauksia mulle, niin mainittakoon ettei ole ollut yöhoidossa, mutta ainoastaan siksi ettei tarvetta ole ollut. Kun tarve tulee, niin toimitaan tilanteen mukaan. En tosiaankaan ole kasvattamassa pikku keisaria, vaan ihan samalla tavalla saa mukautua ja joustaa kuin muukin perhe, sitähän tämä yhteiselo on!

 

[Tiiamaaria]

Mutta lapsen suhde vanhempiinsa ja erityisesti äitiinsä on ainutlaatuinen, ja vanhempien läsnäolo niin tärkeää pienelle lapselle, että pitkä ero aiheuttaa traumoja. Vaika hoitajana olisi kuinka tuttu ja turvallinen ihminen tahansa, kyseessä ei ole lapsen äiti (tai isä). Kannattaa googlettaa esimerkiksi kiintymyyssuhde ja tarkastella tosiasioita ennen kun alkaa maalaisjärjellä tekemään päätelmiä.

Omasta mielenterveydestään ei myöskään ole kovin helppoa tehdä päätelmiä, niinkuin eräskin tässä ketussa teki tyyliin 'on minutkin jätetty ja hyvinkin normaali ihminen olen'. Ero - ja hylkäämiskokemukset voivat näkyä hyvinkin epäsuoralla tavalla, esimerkiksi aikuisiän ihmissuhteissa hylätyksi tulemisen pelkona, takertuvuutena, huonona itsetuntona tms. On todettu, että esimerkiksi lapsuusiän pitkät erot vanhemmista (juuri esim pitkät sairaalajaksot) voivat altistaa skitsofrenialle siihen geneettisesti taipuvaiset henkilöt.

Itse en ymmärrä, miten joku edes voi olla pienestä lapsestaan viikonkin erossa. Yhden yön on meidän 1- vuotiaamme ollut hoidossa, ja se riitti vallan mainiosti. Mielestäni hyvä sääntö on tuo yhtä monta yötä kun ikävuotta.

 

[katju']

Meidän poika oli kesällä minun vanhemmillani kaksi yötä hoidossa ja silloin hän oli 1v9kk. Tosi hyvin oli hoidossa mennyt, mutta sitten toisen yön aamuna, poika oli ollut kiukkuinen ja hokenut "äiti äiti" ja ikkunasta käynyt vähän väliä katsomassa.
Eli meidän pojalle tuo kaksi yötä poissa oli/on tällä hetkellä maksimi, vaikka hoitopaikka/hoitajat olivatkin tuttuja.

Toki lapset ovat erilaisia ja jotkut eivät niin paljon ikävöi kun toiset.

 

[jennu79]

Mutta lapsen suhde vanhempiinsa ja erityisesti äitiinsä on ainutlaatuinen, ja vanhempien läsnäolo niin tärkeää pienelle lapselle, että pitkä ero aiheuttaa traumoja. Vaika hoitajana olisi kuinka tuttu ja turvallinen ihminen tahansa, kyseessä ei ole lapsen äiti (tai isä). Kannattaa googlettaa esimerkiksi kiintymyyssuhde ja tarkastella tosiasioita ennen kun alkaa maalaisjärjellä tekemään päätelmiä.

Omasta mielenterveydestään ei myöskään ole kovin helppoa tehdä päätelmiä, niinkuin eräskin tässä ketussa teki tyyliin 'on minutkin jätetty ja hyvinkin normaali ihminen olen'. Ero - ja hylkäämiskokemukset voivat näkyä hyvinkin epäsuoralla tavalla, esimerkiksi aikuisiän ihmissuhteissa hylätyksi tulemisen pelkona, takertuvuutena, huonona itsetuntona tms. On todettu, että esimerkiksi lapsuusiän pitkät erot vanhemmista (juuri esim pitkät sairaalajaksot) voivat altistaa skitsofrenialle siihen geneettisesti taipuvaiset henkilöt.

Itse en ymmärrä, miten joku edes voi olla pienestä lapsestaan viikonkin erossa. Yhden yön on meidän 1- vuotiaamme ollut hoidossa, ja se riitti vallan mainiosti. Mielestäni hyvä sääntö on tuo yhtä monta yötä kun ikävuotta.

Mitenkäs tuo sinun sääntösi pätee alla kouluikäisiin lapsiin, jotka ovat vuoropäiväkodissa ja olevat siellä joskus myös yötä. Minkäslaisia laitapuolenkulkijoita heistä mahtaa tulla??? Katsokaas kun toiset joutuvat tekemään työtä vuoroissa ja myöskin yövuorossa, vai eikö vuorotyötä tekevien pitäisi tehdä lapsia ollenkaan?
Minä ihmettelen kovasti sellaista asiaa, että lapset laitetaan päiväkotiin yhä nuorempina. Äideille ei tee yhtään tiukkaa laittaa alle vuoden ikäistä 8 tunniksi päiväkotiin, JOKA PÄIVÄ mutta sitten ollaan suuna päänä osoittamassa sormella, kun jonkun lapsi on yöhoidossa. Mitä hemmetin väliä sillä on onko lapsi äidistä erossa yöllä vai päivällä?? Luulisi valveilla olevan enemmän äitiä ikävä kuin nukkuessa?? ja varmasti lapsella on äitiä ikävä kun käy hoidossa päiväunille tai herää päiväunilta. Tässä siis ei ole mitään väärää, mutta jos lapsi on silloin tällöin yön pari mummolassa tai vaikka 4 yötä, niin sitten on aiheuttanut lapselleen ikuiset traumat ja vähintään skitsofrenian poikineen.
En ymmärrä miksi yöhoito on niin kamalaa ja traumatisoivaa, etenkin jos on tutulla ja turvallisella hoitajalla? Mitä luulette sen aiheuttavan, kun lapsi viedään yks kaks päiväkotiin 20 vieraan lapsen ja 5 ventovieraan tädin syötettäväksi ja nukutettavaksi?? Ai niin mutta siellähän käydään parina päivänä ensin tutustumassa, siitä lapselle varmasti tulee enemmän turvallinen olo, kuin siitä, että nukkuu yönsä mummin kanssa, jota mahdollisesti näkee päivittäin.. HEI HALOO!!!!

 

[pöljää..]

Mutta lapsen suhde vanhempiinsa ja erityisesti äitiinsä on ainutlaatuinen, ja vanhempien läsnäolo niin tärkeää pienelle lapselle, että pitkä ero aiheuttaa traumoja. Vaika hoitajana olisi kuinka tuttu ja turvallinen ihminen tahansa, kyseessä ei ole lapsen äiti (tai isä). Kannattaa googlettaa esimerkiksi kiintymyyssuhde ja tarkastella tosiasioita ennen kun alkaa maalaisjärjellä tekemään päätelmiä.

Omasta mielenterveydestään ei myöskään ole kovin helppoa tehdä päätelmiä, niinkuin eräskin tässä ketussa teki tyyliin 'on minutkin jätetty ja hyvinkin normaali ihminen olen'. Ero - ja hylkäämiskokemukset voivat näkyä hyvinkin epäsuoralla tavalla, esimerkiksi aikuisiän ihmissuhteissa hylätyksi tulemisen pelkona, takertuvuutena, huonona itsetuntona tms. On todettu, että esimerkiksi lapsuusiän pitkät erot vanhemmista (juuri esim pitkät sairaalajaksot) voivat altistaa skitsofrenialle siihen geneettisesti taipuvaiset henkilöt.

Itse en ymmärrä, miten joku edes voi olla pienestä lapsestaan viikonkin erossa. Yhden yön on meidän 1- vuotiaamme ollut hoidossa, ja se riitti vallan mainiosti. Mielestäni hyvä sääntö on tuo yhtä monta yötä kun ikävuotta.

Eli vanhemmat eivät voi 15 ensimmäiseen ikävuoteen olla erossa lapsestaan, vai onko sinulla heittää joku määritelmä, miten kauan vanhemmat voivat olla pois näköpiiristä ilman että tekevät lapsestaan mielisairaan. Saako käydä kaupassa? Entäs teatterissa? Mitä jos teatteri kestää 4 tuntia ja loppuu sen verran myöhään että hoitaja joutuu laittamaan lapsen nukkumaan? Koskeeko sääntösi myös päiviä esim (10 h päivällä), vai nimenomaan yöllä poissa olo on se traumoja aiheuttava? Eikös lapsetkin nuku yöllä? Kuinkans hoitoon vieminen? saako lapsi siellä kuitenkin olla täyden päivän ilman, että joutuu ennen 30 ikävuotta vähintäänkin pakkopaitaan? Mikä ero on päivä- ja yöhoidolla tulevia traumoja ajatellen?
Tiesitkö että skitsofreniaan taipuvaiset henkilöt sairastuvat em, tautiin hyvin suurella todennäköisyydellä aivan muista syistä kuin siitä, että ovat joutuneet esim. synnyttyään olemaan tehohoidossa tai muuten sairaalassa. Ja hyvinkin paljon eri asia olla viikko sairaalassa, kuin mummilla. Ihan vaan näitä traumoja ajatellen..

 

[no niin, nyt on äitikällä hyvä mieli..]

Mutta lapsen suhde vanhempiinsa ja erityisesti äitiinsä on ainutlaatuinen, ja vanhempien läsnäolo niin tärkeää pienelle lapselle, että pitkä ero aiheuttaa traumoja. Vaika hoitajana olisi kuinka tuttu ja turvallinen ihminen tahansa, kyseessä ei ole lapsen äiti (tai isä). Kannattaa googlettaa esimerkiksi kiintymyyssuhde ja tarkastella tosiasioita ennen kun alkaa maalaisjärjellä tekemään päätelmiä.

Omasta mielenterveydestään ei myöskään ole kovin helppoa tehdä päätelmiä, niinkuin eräskin tässä ketussa teki tyyliin 'on minutkin jätetty ja hyvinkin normaali ihminen olen'. Ero - ja hylkäämiskokemukset voivat näkyä hyvinkin epäsuoralla tavalla, esimerkiksi aikuisiän ihmissuhteissa hylätyksi tulemisen pelkona, takertuvuutena, huonona itsetuntona tms. On todettu, että esimerkiksi lapsuusiän pitkät erot vanhemmista (juuri esim pitkät sairaalajaksot) voivat altistaa skitsofrenialle siihen geneettisesti taipuvaiset henkilöt.

Itse en ymmärrä, miten joku edes voi olla pienestä lapsestaan viikonkin erossa. Yhden yön on meidän 1- vuotiaamme ollut hoidossa, ja se riitti vallan mainiosti. Mielestäni hyvä sääntö on tuo yhtä monta yötä kun ikävuotta.

Eikös ap juurikin viestissään sanonut ettei kaipaa arvosteluja? sinulle taitaa tulla hyvä mieli, kun pääset tänne kehuskelemaan miten hyvä äiti olet kun sinun ei ole tarvinnut lastasi hoitoon jättää kuin kerran. Olet varmaan täydellinen äiti sitten kaikessa lapsesi kasvatukseen liittyvissä asioissa, kun sinulla on varaa tulla tänne osoittelemaan ja syyttämään, vaikka ap juurikin toivoi ettei näin tehtäisi. Joillekin on niin pirun tärkeää päästä aina vähän näpäyttämääm ja samalla kiillottaa omaa sädekehää ja pikkuisen paukauttaa henkseliä, kun on niin hemmetin hyvä äiti että oksat pois..

 

[Voi jestas]

Tuliko tästäkin ketjusta nyt tälläinen taistojen tanner. Kaikki saa varmaan tehdä niinkuin itse näkevät parhaaksi, ja jotkut joutuvat laittamaan lapsensa yökylään tai jopa päivähoitoon, minkäs sille mahtaa...

itse en ole lastani yökylään jättänyt, johtuen täysin siitä ettei ole ollut syytä, enkä ole nähnyt siinä sen tähden olevan järkeä. Ikää lapsella nyt 10kk.

 

[kotiäiti..]

Minä taas uskon, että lapsenkin on hyvä välillä olla erossa vanhemmistaan, jos siis paikka on tuttu ja turvallinen. Meillä ei ole koskaan ollut varsinaista tarvetta jättää lasta hoitoon, mutta mummi ja pappa aina välillä pyytää tyttöämme 1v 2kk)yöksi kun hän niin kovasti tykkää neidin kanssa puuhailla ja yhdessä ovat paljon olleetkin syntymästä asti. Käyvät yhdessä saunassa ja nukkuvat vierekkäin, pelleilevät ja leikkivät ja ennenkaikkea lapsi saa jakamattoman ja herpaantumattoman huomion vuorokauden ympäri, joten en jaksa uskoa että siitä haittaa on. Jos kerta isovanhemmat mielellään tytön kanssa ovat, niin en keksi yhtään syytä, miksi minun pitäisi se heiltä kieltää.. Koskaan tyttö ei ole itkenyt peräämme, ei koskaan ole itkenyt minunkaan perään jos on jäänyt iskän kanssa. Ikinä ei ole myöskään itkenyt tai kiukutellut kun on kotiin haettu. Nauraa ääneen kun kuulee mummin tai papan äänen esim puhelimessa, joten huoletta saa mummilassa aikaa viettää, saadaanpa miehen kanssa olla kotona ihan kaksistaan ja tehdä mitä tykätään, eikä minulle nyt yhdessä vuorokaudessa kerkeä edes ikävä tulla. Tiedän että tyttö on hyvissä käsissä 1km päässä, joten eipä ole tullut mieleenkään että voisin lapselleni tällä aiheuttaa kenties mielisairauden, päin vastoin. Luulen että isovanhempien ja lapsemme välille on syntynyt/ syntyy erittäin läheinen ja ainutlaatuinen suhde.

 

[minun mielipide]

Itsekin olen tuon "niin monta yötä, kuin ikävuotta"-periaatteen kannalla. Itsestä olisi hirvittävää olla erossa vaikkapa viikko, kun oma poikani on vähän reilu 1 ja puoli. Olin itse synnyttämässä joku kuukausi sitten (sairaala-aika 4vrk), poika oli koko ajan isänsä luona ja päivittäin kävivät katsomassa minua sairaalassa n. tunnin ajan. Ihan hyvin koko homma meni, vaikka poika ei ole ollut aikaisemmin erossa minusta yön yli (oli aika sitkeä rintalapsi) ja lapsen hoito on ollut aina minun vastuulla. Eka käyntikerralla poika vaikutti jotenkin ikävöivän ja oudoksuvan outoa tilannetta mutta seuraavana päivänä ei olleenkaan. Tilanteeseen auttoi kun paikalla kotona hoitamassa oli lapselle tuttu perheenjäsen ja lapsi näki minut päivittäin

Tästä voisi tehdä päätelmän että jos lapsi kokee mummin läheiseksi perheenjäseneksi, niin mikäpä siinä. Antaa mummin hoitaa vaan... Sen että kokeeko lapsi mummin vieraaksi vai perheenjäseneksi tietää siitä että osaako lapsi uhmata mummia, tekeeko ns. pikkuilkeyttä vai onko aina tottelevainen pikku kullannuppu. Jos on aina kiltti, niin se on melko varmasti meillä vieraskoreutta. Näin on ainakin meillä eli mummille ei koskaan ilkeillä ja tästä oon päätelly että lapsi tietää että mummi ei oo perhettä.
Niin ja tuo jonkun vinkkaama kuvajuttu on todella toimiva. Meillä on katseltu lähes päivittäin valokuvakirjaa jossa on jokaisen sukulaisen kasvokuva ja poika on kyllä aina pitänyt kaikkia sukulaisia hyvin tuttuina. Miksipä ei, kun kerran joka päivä on heidät kuvissa tavannut. Myös nelosen dr. phil kuuluu meidän pojan tuttuihin eli homma toimii myös telkkarin kautta... Vieraita ihmisiä on siten vierastanut paljon enemmän.

 

[edellinen vielä]

Novalla pyörii joku mainos jossa Kimmo Vehviläinen sanoo jotenkin näin että "lapsi voi selvitä vaikka sodasta jos hänellä on joku joka rakastaa häntä yli kaiken". Tämä joku voi olla vaikkapa mummi ja ero voi lapsesta tuntua yhtä kamalalta kuin sota. Riippuu niin paljon mummista ja lapsesta ja eiköhän äiti lapsensa parhaiten tunne.

 

[linda.]

Kiitos paljon kaikille tosi asiallisista vastauksista. Kyllä minäkin olen ajatellut että mummi on niin läheinen että lapsen hyvä olla hänen kanssa. Kesällä oli viikonlopun mummin kanssa ja kaikki sujui hyvin eikä ollut ikävöinyt.