V
vieras
Vieras
Meillä vähän tökkii parisuhde.
Mies valittaa, kun en huomioi häntä mitenkään.
On vaan ollut niin kypsä olo, kun mies antaa kohdella meidän perhettä huonosti.
Esim. alkoi mulle valittaa, kun ensimmäistä kertaa aukaisin suuni, ja sanoin ääneen, kun miehen isä noin 100. kertaa valehteli meille. Siis oli luvannut jotain, eikä taaskaan pitänyt lupausta. Mies alistuu kaikkeen, ja ei tosiaan ole tuntunut siltä, että haluaa läheisyyttä mieheltä.
Kyseessä sellainen asia, että miehen isä oli ehdottanut että myymme hänelle jotain, ja sanonut, paljonko siitä maksaa. Veimme lasten kanssa sinne tavaran ja ei sitten (taaskaan) pitänyt lupaustaan. Tuota samaa on otettu vastaan koko parisuhdeajan. Mies ei sano mitään. Minä avasin ensimmäistä kertaa suuni, ja sanoin, että hieman vituttaa. Ajoimme siis noin 1000 km viemään tavaran, emmekä saaneet edes tavaran hintaa, joka oli sovittu käyttämättömästä tavarasta.