Tää on kauheaa...(omasta olosta)

[nytkin itken ja lapsi itkee]

minulla on neljä lasta. Olen hoitovapaalla kotona. Joka aamu avustan lapset kouluun ja jään kahden kanssa kotiin. Kaksi kotona olevaa toki uhmaikänsä vuoksi raivoaa usein. Ja koululaiset lisäksi. Koko perhe on ristitulessa, jos joku on hyväntuulinen, löytyy aina joukosta joku, joka on naama nurinpäin ja marisee jostain. Nyt itsestäni on tullut samanlainen. En jaksa enää painaa kaikkea nahkoihini, lasten kiukuttelut. Muutun uhmaikäiseksi itsekin. Paiskon ovia. Puhun rumasti. (en kiroile, mutta muuten).

Itken iltaisin, kun en halunut tulla tällaiseksi äidiksi. Rakastan lapsiamme, he myös minua, tiedän sen, vaikka osoittavatkin sen kiukuttelemalla juuri äidille. Mies ei täysin ymmärrä tätä. Lapset eivät osoita siinä määrin uhmaa häntä kohtaan. Hän saa muutenkin hengähdystä työssään ja jaksaa antaa lapsille aikaa ja huomiota enemmän kuin minä, mikä on hyvä. Mutta odottaa samaa minulta.

En osaa irrottautua kotoa. Mies antaisi, mutta en tiedä minne menisin. Ystäviä on, mutta en voi heille kertoa. He ovat besserwissereitä, eivät mieheni tapaan ymmärrä minua. Olen niin väsynyt. Apua!

 

[ap]

eikö kukaan jaksa lukea?

 

[d]

Jos menisit töihin?

 

[ap]

Jos menisit töihin?

en pääese. Tilalleni otettu toinen. En osannut ennakoida tätä.

 

[Hmm]

Olisikohan aika palata töihin vaikkapa osa-aikaisesti? Se voisi helpottaa tilannetta. Lapset purkavat uhmaansa lähimmälleen eli äidilleen - siksi mies ei joudu kohtaamaan heidän kiukutteluaan samalla lailla eikä voi täysin ymmärtää väsymistäsi. Sinulle tekisi nyt tosiaankin hyvää saada vähän sitä "aikuista elämää".

 

[Rytkäätys]

:hug: Tuollainen väsymys noinkin monen lapsen perheessä on varmasti ihan normaalia, pienemmissäkin perheissä tuollaista voi olla! Olet varmasti hyvä äiti, mutta hyvänkään äidin kudit eivät riitä loputtomiin.
Pääsisitkö vaikka viikonloppureissulle jonnekin mieleiseen paikkaan? Pakene erämökkiin jos tykkäät luonnosta tai kylpylään lataamaan akkuja? Sinun nyt vain taitaa olla pakko vähän irrottautua, sekin on opettelukysymys. Tsemppiä!

 

[Rytkäätys]

Jos menisit töihin?

en pääese. Tilalleni otettu toinen. En osannut ennakoida tätä.

Sinuna alkaisin aktiivisesti hakea uutta virkaa.

 

[LisaMarie]

En osaa irrottautua kotoa. Mies antaisi, mutta en tiedä minne menisin. Ystäviä on, mutta en voi heille kertoa. He ovat besserwissereitä, eivät mieheni tapaan ymmärrä minua. Olen niin väsynyt. Apua!

Tämäpä se...kun sitä vaan luulee olevansa niin ainutkertainen tunteineen. Ja sitten kun lopulta uskaltaa hiukan raottaa julkisivua, yllättyy että ei, samoja tunteita sitä on muillakin :hug:
Tuo vaatii opettelua, että osaa tehdä asioita itsekseen ja itselleen. Jotenkin perinteisesti suomalainen nainen on kasvatettu niin, että marttyyriys on hyve ja vaatii kovaa tietoista ponnistelua ja työtä päästä siitä pois.
Mä päätän aina välillä kun huomaan vajoavani, että kerran viikossa joko menen kylään, kutun jonkun kylään tai käyn jossain mukavassa paikassa, shoppailemassa, elokuvissa, itseä kiinnostavassa näyttelyssä, museossa tms.

 

[dff]

Lähde yksin vaikka käymään joskus piiiitkällä kävelylenkillä. Tuo on normaalia, että äiti väsähtää joskus, uhmaikäisten lasten kanssa ei aina voi olla 10mamma, tai on koko ajan, omalla tavallaan, rajat on rakkautta, älä kuvittele että sun pitäis ymmärtää ja jaksaa kuunnella kaikki kiukut ja kohtaukset omia tuntemuksia näyttämättä. Keksi joku paikka missä käyt vaikka viikonlopun, ja olen varma että susta on kiva tulla kotiin sen jälkeen! ja jos tuntuu, ota ammattiauttajan apua tai teille kodinhoitajaa joskus käymään niin et väsy kokonaan, voimia!

 

[m]

Keksi tikusta asiaa. Ala harrastaa jotakin, vaikka aluksi väkisin. Tunnen melko samoin kuin sinä tosin minulla on vain yksi lapsi. Aloin harrastaa liikuntaa kahdesti viikossa vaikkei oikeasti huvittanut. Nyt se tubtuu hyvältä että on oma juttu ja niiden kahden tunnin aikana kuuntelen vain itseäni ja omaa kroppaani. Alku se on tämäkin vaikkei olo vielä olekaan mitenkään kuin voittajalla. Keksi se joku oma juttu, tosiaan aluksi vaikka tuntuisikin vastenmieliseltä.

 

[avuton]

Jaksan lukea. En vaan osaa sanoa kuinka voisin auttaa sinua. Itselläni "vaan" kaksi lasta ja siihen jäävät. Väsy iskee joskus jo näiden kanssa...

Olisko sulla mahdollisuutta palata työelämään? Meinaan se toisi sinun päivään sitä jotain muutakin kuin huushollauksen ja lasten hoidon. Hetki päivästä ns. itselle. Ymmärrän että haluat hyvänä äitinä hoitaa lapsia kotona, mutta asiaa pitää ajatella kokonaisuutena. Suuri osa lasten hyvinvoinnista lähtee äidin hyvinvoinnista, näin minusta. Liian usein mennään uhrautumisessa äärimmyyksiin, se tuntuu olevan sellainen oletus arvo. Kyllähän elämän tulisi olla kivaa, kaikille perheen jäsenille, ei pelkkää verenmaku suussa vääntöä.

Voi kun osais auttaa

 

[4lapsen äiti]

minulla on neljä lasta. Olen hoitovapaalla kotona. Joka aamu avustan lapset kouluun ja jään kahden kanssa kotiin. Kaksi kotona olevaa toki uhmaikänsä vuoksi raivoaa usein. Ja koululaiset lisäksi. Koko perhe on ristitulessa, jos joku on hyväntuulinen, löytyy aina joukosta joku, joka on naama nurinpäin ja marisee jostain. Nyt itsestäni on tullut samanlainen. En jaksa enää painaa kaikkea nahkoihini, lasten kiukuttelut. Muutun uhmaikäiseksi itsekin. Paiskon ovia. Puhun rumasti. (en kiroile, mutta muuten).

Itken iltaisin, kun en halunut tulla tällaiseksi äidiksi. Rakastan lapsiamme, he myös minua, tiedän sen, vaikka osoittavatkin sen kiukuttelemalla juuri äidille. Mies ei täysin ymmärrä tätä. Lapset eivät osoita siinä määrin uhmaa häntä kohtaan. Hän saa muutenkin hengähdystä työssään ja jaksaa antaa lapsille aikaa ja huomiota enemmän kuin minä, mikä on hyvä. Mutta odottaa samaa minulta.

En osaa irrottautua kotoa. Mies antaisi, mutta en tiedä minne menisin. Ystäviä on, mutta en voi heille kertoa. He ovat besserwissereitä, eivät mieheni tapaan ymmärrä minua. Olen niin väsynyt. Apua!

No ihan alkuun, hae lapsille hoitopaikkaa, vaikka osa-aikaista. Sillä aikaa voit hakea töitä, hoitaa kotia, ottaa omaa aikaa. Jos toi ei käy niin, ala käydä lasten kanssa kerhossa, esim. avoimessa päiväkodissa tai seurakunnan kerhoissa (ovat yleensä ilmaisia) jotta lähdette useamman kerran viikossa kotoa (kun isommat koulussa). Lapsilla on muita kavereita ja leluja ja sulla aikuisseuraa.
Juttelet miehen kanssa että otat jonkun harrastuksen, sellaisen MISTÄ TYKKÄÄT (kävely, kaupungilla kiertely, uiminen, kirppistely, punttis...) ja käyt SÄÄNNÖLLISESTI vaikka kaksi kertaa viikossa poissa kotoa, ilman lapsia.
Ton lisäksi voit sopia ukon kanssa että kerran tai kaksi viikossa teet jotain vain yhden lapsen kanssa; ihan vaan käyt kirjastossa tai kävelyllä tai kaupasta mutta niin että sulla on vaan yksi lapsi, joten hän saa huomiota ja sä pääset helpommalla ja huomaat miten ihana lapsi onkaan.

Jos noi ei auta niin sitten jatkat avun hakemista!!

 

[ap]

Voi, te olette ihania! Kiitos!
Kerron lisää: käymme perhekerhossa 1x vko, 1.lapsi päiväkerhossa 1x vko. Koululaisia kuskaan harrastuksiin, molemmat 1x vko. Puuhaa on. Omaan virkaani pääsen takaisin, kun kuopus tulee 3v. Kerhossa kulkeminen uuvuttaa. Olen sellainen terapeutti muille. Kuuntelen ja kommentoin ja autan. Itse en osaa avautua kasvotusten. Tiedän olevani liian epäitsekäs. Hoidan ystävän lasta, jos toisenkin ystävän lasta pyynnöstä, siis tarvittaessa. On ihan eri asia hoitaa yhtä lasta lisää 4:n lisäksi (=helppoa, kun seuraa toisista), kuin ystävän ottaa 4 lastani hoitoon. En edes kehtaa kysyä. Kahdenkeskinen aika miehen kanssa auttaisi jaksamaa. Isovanhempia emme voi enää vaivata, kun he jo iäkkäitä, eivät jaksa neljää. jne.
Joku oli viisas ja neuvoi osa-aikatyöhön. Kun jaksaisi ottaa itseään niskasta kiinni, huoh!

 

[nyt]

otat sitä omaa aikaa. Uhmaikäiset lapset on väsyttäviä, mutta hei se on vain ohimenevä vaihe. Ja ajattele he saavat kiukkunsa kiukuta kotona ja omalle äidille. Se on sitä irtaantumista äidin helmoista vaikka raskasta onkin. Ja joskus jos kaikkia kiukuttaa alatte tekemään jotain kivaa! Ajattele enemmän itseäsi niin jaksat kuunnella ja hoitaa myös muita.

 

[äitivm79]

Ap... samassa jamassa ollaan. Meillä viisi lasta ja hyvin samalllaisia tuntemuksia kuin sinulla. Nyt alkoi talviloma ja en tiedä miten tästä viikosta selvitään kun miehellä ei ole lomaa... lapset tappelee yms ihan liikaa ja mä tietenki räyhään kans kun en muuta jaksa. Jaksanista sinulle toivotan... ja toivon myös iteselleni

 

[ev]

Hanki selkäranka ja alat opettaan lapsiasi miten käyttäydytään ja miten ei.
On myös hyvä oppia "toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos" tekniikka, ei ne viitti sulle kiukutella kun et oo moksiskaan. Opeta että keskustelemalla pääsee äidin huomioon.

 

[ap]

Hanki selkäranka ja alat opettaan lapsiasi miten käyttäydytään ja miten ei.
On myös hyvä oppia "toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos" tekniikka, ei ne viitti sulle kiukutella kun et oo moksiskaan. Opeta että keskustelemalla pääsee äidin huomioon.

olen yrittänyt, joskus onnistuin siinä. Nyt on alkanut loputon kierre. Toisiko joku sakset, että sen saisi poikki? Tiedän liian hyvin mitä minun pitäisi tehdä. Mutta teoria ja käytäntö ei kohtaa. Ei ole voimavaroja toteuttaa sitä käytännössä.

äitivm79:lle :hug:

 

[sama täällä]

=hermot menee, lapset kiukuttelee vain mulle. Huudetaa ja tiuskitaan puolin ja toisin. Käyn töissä, mutta miehen duunien vuoksi paljon lasten kanssa kotona. Rahat sen verta tiukilla, ettei siivouspalveluja ym. voi käyttää. Ukko ei osallistu kotitöihin. Kotona en voi tehdä juurikaan "omia" juttuja, koska lapset pyörivät koko ajan minun jaloissa. Kumpa ois mökki johon vois mennä yksikseen olemaan välillä. Harrastus poissa kotoa auttaisi kummasti. Mut tsemppiä ap. et tosiaankaan ole yksin veneessä...