Syyskuun suloisuudet 2013 *Maaliskuussa*

Mullakaan ei oo vielä masu kasvanu. Ihan läskiä se on mikä pullottaa...:) Eikä liikkeistä tietookaan varmaan vielä moneen viikkoon mut eipä hätää. Ootko Emma-ria käyny jo nt-ultrassa? Mulla se on ens maanantaina...

tiituli85 12+3
 
Hello täältäkin, pitkästä aikaa.

Pahoittelut ja myötäelämiset ikäviä uutisia saaneille.

Meillä oli tänään NT-ultra. Kaikki hyvin siellä. Pikkuinen oli vähän kirinyt kiinni viikkoja, joten laskettu aika siirtyi, on nyt 19.9.2013 ***(en saa punaiseksi, mutta tämän voisi päivittää)*** Nyt sitten eletäänkin yhtäkkiä jo rv 12+4 ja ihan kohta alkaa toinen kolmannes. Huh, miten aika menee nopeasti, vaikka se toisaalta välillä (ultria odotellessa) matelee...

Minä stressaan myös aika paljon siitä, että onko kaikki hyvin. Mullekaan raskaaksi tuleminen ei ollut todennäköistä ja ehkä siksikin tätä on vaikea uskoa todeksi. Ultra ja tyypin näkeminen helpottaa aina n. viikoksi, minkä jälkeen epävarmuus taas valtaa mielen uudelleen.

Olen lukenut juttujanne päivittäin, mutta yritän jatkossa kirjoitella aktiivisemmin. Minäkään en ainakaan vielä halua FB-ryhmään, ehkä jossain vaiheessa.

Onnea kaikille ultraan meneville ja hyviä vointeja!

Syysbeibi 12+4
 
  • Tykkää
Reactions: Plamsu75
Suan Etusivulle on nyt muutettu sinun nimesi ja mitä pitää tehdä, jotta ryhmään pääsee mukaan. Toivottavasti aina tarkastat, että henkilö kuuluu syyskuisiin odottajiin mukaan :) Ja ilmoita, jos ryhmään tulee muita admineja! Onko ryhmä salainen? Ymmärsinkö oikein, että se aikaisempi ryhmä on poistettu kokonaan vai? Kiva juttu, että siihen fb-ryhmään otetaan porukkaa myös myöhemmin mukaan! (eli minullakin on toivoa sitten joskus) :) Esikoisen aikaan olin maaliskuisissa ja meillä on edelleenkin aivan huippu ryhmä olemassa fb:n puolella.

piupiuu Ilmoitahan vaan se uusi LA, niin saadaan faktaa listalle :)

henttonen Voi! En osannut kuvitellakaan, miten rankka menneisyys sinulla on takanasi! Toivottavasti koko raskausaikasi menee hyvin ja saat pienen tuhisijan syliisi syksyllä :heart:

Emma-Ria Toinen vainoharhainen ilmottautuu! Perjantaina kävin ne sydänäänet ylimääräsenä kuuntelmassa ja nyt tänään jo iskenyt paniikkia... Kauheat piinaviikot meneillään!

ON Mulla ajoittain on paineentunnetta tuolla kohdun alueella. Onko muilla ja kai se on normaalia? Tänään ei ole särkenyt päätä, aaaltojaaa!! Taidankin tästä kiittää kroppaani syömällä jäätelöä ja vaaka varmasti kiittää myös :D

Kirskis ja Namu 13+5
 
Ensimmäiseksi pahoittelut kaikille menetyksen kohdanneille :hug: :( tuntuu, että tässä ryhmässä niitä on ollut todella paljon...

Henttonen, sulla on kyllä ollut rankka taival! Ihanaa, että kaikki on nyt kuitenkin mennyt hyvin ja onnea odotukseen :heart:

Emma-ria, se masu ehtii pullahtaa esiin ihan yhtäkkiä, ja aika harvinaista se liikkeiden tunteminen kuitenkin taitaa olla vielä noilla viikoilla :) toivottavasti stressi helpottaisi!

Meillä oli viime viikolla nt-ultra. Tosi ihana ultraaja oli tällä kertaa, ultrasi oikein pitkään ja hartaasti näytellen tyyppiä joka puolelta. Vähän saatiin kurkistaa 4D kuvaakin, tosin kasvoja ei harmi kyllä nähty. Mä en edes tiennyt, että Tampereen keskusäitiysneuvolassa olisi sellaista! Esikoisesta ultrattiin alakautta, mutta nyt onnistui vatsan päältä. Erittäin liikkuvainen kaveri siellä heilui, välillä pysähtyi vähän "poseeraamaan" kuvan ottamisen ajaksi ;) istukka on lähellä kohdun suuta, mistä voisi johtua nuo alkuraskauden vuodotkin. Toivottavasti se istukka nousee siitä raskauden edetessä, niin pitäisi ainakin käydä useimmissa tapauksissa. Down-riskiluku oli 1:48 000 ja niskaturvotus 1,3mm, joten sai huokaista helpotuksesta.

Lääkärineuvola oli myös perjantaina. Lekuri yritti etsiä yli 15 minsaa sydänääniä, mutta eihän niitä löytynyt sillä Neuvostoliiton aikaisella vehkeellä. En osannut edes panikoida asiaa, kun se laite oli tosissaan niin kämänen. Kokeilin kotona dopplerilla, ja sieltähän se pieni pumppu löytyi pienen etsimisen jälkeen :) voisin kyllä kuvitella, että esikoista odottava saattaisi olla aika kauhuissaan tuollaisessa tilanteessa ja varsinkin, jos kotona ei ole doppleria. Minkähän takia ne eivät voi pikku hiljaa uusia noita laitteitaan?

Pahoinvointi on muuttunut kokopäiväisestä kuvotuksesta iltapainotteiseen huonoon oloon, joka toisinaan johtaa oksentamiseen. Päivä päivältä on helpompaa, ja ruoka on alkanut maistua. Tänään söin ekaa kertaa seitsemään viikkoon irtokarkkeja, selkeästi parempi olo siis :D

Sukupuolta aiotaan tiedustella rakenneultrassa. Mulla on vahva tyttöolo, vaikka en oikein tiedäkään, mistä se tulee. Pidetään sukupuoli varmaan salassa muilta syntymään saakka. Saattaahan se lopputulos olla silti yllätys meillekin...

Hormonit on saaneet täälläkin pään sekaisin silleen, että tekisi noin miljoona kertaa päivässä mieli kuristaa mies! Jumankekka kun se sattuu vielä olemaan päivät kotona nyt, kun jäi työttömäksi... AAAAAAAAAARGHHH! Kirjottelen vähän väliä mielessäni avioeropapereita ;) Ja finnejä puskee niin maan perhanasti, varsinkin selkään sekä olkapäille. Mulla ei normaalisti ole lainkaan finniongelmia ja nyt on iho kuin teini-ikäisellä. Puhumattakaan siitä maskuliinisesta hienhajusta, joka alkoi suurin piirtein heti plussaamisen jälkeen. Hei anteeksi, missähän se hehkeä keskiraskaus oikein luuraa? Ei ole ainakaan täällä näkynyt :D

Liikkeitä olen ollut tuntevinani. Sellaista samanlaista pientä hipsutusta, mitä oli esikoista odottaessakin. Suolet kyllä paukkaa välillä aika lujaa, mutta ne nyt tunnistaa. Tuollaisia hipaisuja ei ole muulloin ollut. Kunnolla muistan tunteneeni liikkeitä esikoisesta rv 15+, joten ei siihenkään nyt mikään kauhean pitkä aika enää ole.

Millonkas ihmisillä on seuraava neuvola muuten? Täällä se on tuon ekan käynnin + lekurineuvolan jälkeen vasta rv 18.

Mulle saa muuten vaihtaa tuon LA:n 18.9. ja lisätä tyttöolon :)

eskapismi & Aino-Olavi 12+5
 
Viimeksi muokattu:
Tiituli85 meillä oli nt-ultra jo kaksi viikkoa sitten ja sen mukaan kaikki oli ok. Mulla vaan on ollut kummallisia alavatsakipuja (esikoinen täysin "oireeton" raskaus) ja liikkeitäkään en oo tuntenut muutamaan päivään (varmaan normaalia näillä viikoilla). Seuraava neuvolakin on vasta huhtikuun alussa kun rv on 16. Eikä täällä meilläpäin ole toivoakaan päästä neuvolaan sydänääniä kuuntelemaan, hyvä kun pakolliset neuvolat saa. :( mutta toisaalta en usko että mikään oikeasti on vialla, mutta jotenkin musta on vaan tullut tosiaan ihan höperö tän raskauden suhteen. Epäilen, että se vaikuttaa kun esikko oli niin älyhelppo raskaus... :)

Emma-Ria
 
Emma-Ria, sen huomaan itsekin, että helposti alkaa verrata edelliseen raskauteen ja huolestuu, jos ei menekään ihan "samalla kaavalla". Pitäs vaan yrittää muistaa, että kaikki raskaudet on erilaisia :) mutta eihän se ole niin heleppoa. Ootko harkinnut dopplerin ostamista? Vaikka kyllä siitäkin saa stressin kehitettyä, jos sydänääniä ei löydykään tai löytyy ja välillä ei löydy.
 
Hormoneista: En tiedä onko hormonihöyryjä vai mitä on, mutta tuntuu kyllä että oon entistäkin kärkkäämpi mielipiteissäni ja vaahtoan välillä ihan hulluna varsinkin kasvatusasioista, moraalisista ja eettisistä ongelmista, sukupuolisensitiivisyydestä ja uskonasioista.. Saatiin kauhee väittely miehen kanssa aikaan nimiäis/kastajais-asiasta :D Ei olla lainkaan uskonnollisia vaikka kirkkoon kuulutaankin (en kyllä tiedä miksi), ja penäsin perusteluita sille miksi lapsi pitää "pakottaa" seurakunnan jäseneksi jne.. Sain melkein raivarin ku mies ei pystyny perustelemaan kantaansa ("ku niin on tapana tehdä" jne. ei ole minusta perusteluita yhtään mihinkään). Äh. Hemmetin yksinkertainen ukko. :D Raivo!

Joo. Lievää ylireagointia huutaa kotona: "no uskotko sä jumalaan vai et?!?!?" :D
 
  • Tykkää
Reactions: eskapismi
Pitkästä aikaa vois taas kirjotella, oli vähän hektinen viikonloppu tuo edellinen. Oltiin pakettiautolla liikenteessä kymmenen aikaan illalla maalla siis mökille menossa, yhtäkkii katottii että tuleepa sivutieltä lujaa traktori siinä sit hiljennettiin vauhtia pikkuhiljaa mut ei auttanu traktori paino siihe meidän kaistalle vaan ja siihenhän me rysähdettiin sitte.. Onneks ei käyny kuinkaan mutta säikähdys oli kova.. En tiedä olikohan se traktori-äijä lähdössä pellolle auraamaan ku tosiaan oli t-risteys..

sukupuoli haluan kyllä tietää oon muutenki niin malttamaton.

hormonit jyllää kyllä aika hyvin, täälläkin itketään mitä pienimmistä asioista, onneks ei tarvi meillä tapella ainakaan tuosta kastajais asiasta ku on molemmat sillä linjalla että ei kasteta ku kumpikaan ei kuulu kirkkoonkaan ja meijän mielestä saa sitten itte päättää sitten kun haluaa että haluaako kuulua seurakuntaan vai ei.. Siviilikummit lapsi kumminkin saa ihan vaikka perinteen vuoksi :)

Olikohan tässä taas sitten tältä erää kaikki..

Takku-Tukka ja Pikkuinen 14+0
 
Huomenet!
Eli mun la ois nyt 24.9. , en usko että tuosta enää rupeaa muuttumaan mihinkään :)
Voisin melkeimpä iloita,että pahoinvoinnit selätetty!! Jee! Edelleenkin tietyt ruoat etoo, mutta hyvä olo pysyy, kun välttelee kyseisiä ruokia :)
Hormonit on jotain ihan kamalaa,pienistä asioista kihisen kiukusta monta päivää! Yleensä en suutu mistään ja jos suutun, niin hetkeksi vain.
Saa nähdä,miten töihin paluu sujuu, työni nimittäin on sellaista, jossa olen päivittäin puhelimitse tekemisissä epäkohteliaiden ja v*ttumaisten ihmisten kanssa.. Telemarkkinointia siis. Henkisesti todella raskasta työtä, täytyy miettiä lapsen terveyden kannalta, onko järkevää olla kyseisessä työssä. Töitä haluaisin tehdä, mutta v*tutus- ja stressikäyrä ovat lähes kokoajan pilvissä työssäni :(

Piupiuu 12+0
 
Heippa!!

Ikäni on siis 38, tuon voi päivittää tietoihin.
Olen siis näin vanhalla iällä alkanut perhettä perustamaan, vihdoinkin kun löysin miehen jonka kanssa perheen haluan. Aika tuore suhde, mutta tämä oli molempien tahtotila.

Pahoinvointia ei ole aiemmin ollut, nyt iski joku vatsapöpö kun molemmista päistä tuli tavaraa :( Nyt siis sairaslomalla pari päivää. Vatsaa polttelee sekä ihan alhaalta että ylhäältä. Jotenkin vaan pelottaa ja toivoo että vauvalla kaikki ok. Vainoharhaisuus iskee välillä... Varsinkin kun tuota ikää jo löytyy :$
Masu ei näytä miltään vauvamasulta, ennemminkin näytän turvahtaneelta läskiltä :D Jotenkin sitä jo odottelee että masu tulisi näkyviin.

Vauvasta on nyt kerrottu lähimmille sukulaisille sekä parille ystävälle. Töissä ajattelin kertoa ensi viikolla. Lisäksi miehelläni on edellisestä suhteesta tyttö joka asuu kanssamme joka toisen viikon, hänelle kerrottiin viikonloppuna ja oli niin tohkeissaan ja iloinen asiasta. Kertoo asiaa kaikille vastaantuleville eli kyllä täällä kohta koko kylä tietää että hänestä on tulossa isosisko =)

Koti-dopplerin tilasin helpottamaan tätä vainoharhaisuutta, ei vain ole vielä saapunut joten sitä nyt odotellaan... Seuraava neuvolakin vasta juuri ennen pääsiäistä.

13+4
 
  • Tykkää
Reactions: Plamsu75
Heippa!

Nt-ultra olikin kaksi päivää aikaisemmin mitä piti, eli tänään. Kaikki oli mallillaan. Turvotusta vain 1,0mm. Siellä se pieni vilkkaasti potki ja venytteli. Vastasi täysin viikkoja, oli jopa paria päivää "kookkaampi". Rakenteet näytti myös olevan ok. Lääkäri sanoi että priimalta näyttää. :D Huh. Ihanaa! :heart:

Mitäs ootte mieltä, uskaltaisko sitä jo kertoa raskaudesta muillekkin? :)

serenade 11+3
 
  • Tykkää
Reactions: Plamsu75 ja suan
Heips!

Täällä olisi yksi uusi odottaja syyskuisten ryhmään. Parisen viikkoa ollaan sulateltu uutista siitä, että tulossa onkin kaksoset =) Melkoisen mylläkän mielessä sai tuo uutinen kyllä aikaan ja ei tunnu olevan hetkeä, jolloin ei tulisi jokin kaksosasia mieleen. Täällä ryhmässä oli vissiinkin joku muukin kaksosten odottaja?!?

Listalle voi siis päivitää

Cahlei / 32 / 11.9. / kaksoset (1. ja 2. lapsi) / NKL

Cahlei + Tiuhti ja Viuhti
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: suan ja EevaN
Meillä oli kanssa tänään tuo nt-ultra. Turvotusta ei ollut, joten voi sen osalta huokaista helpotuksesta :) Laskettu aika siirtyi hieman aijemmaksi eli 19.9 eli nyt mennään jo viikkoja 12+5.. Pikku metku pyöritteli hienosti raajojaan, pienen härnäämisen jälkee siirtyi mallikkaaseen sivu poseeraus asentoon. Hyvä ettei itku päässyt, niin ihana tota pientä on ruudulta katsella. Malttamattomana odotellen milloin saan pikkuisen syliini :)
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Plamsu75
Me, kuten aika moni muukin ilmeisesti :), oltiin nt-ultrassa tänään ja kaikki oli hyvin! Turvotusta ei ollut. Ja LA aikaistui päivällä, eli tänään olisikin ”jo” 12 +1 ja kiintopisteeksi otetaan 23.9. Minimaalisen pieni muutos tuo toki on, mutta sen voi päivittää tänne, koska tämä tämänpäiväinen mittailu on luotettavampi kuin se varhaisraskauden ultra, jossa olimme. Oli kyllä uskomatonta nähdä ne liikkeet –vähän niin kuin, että tuolla on oikeasti joku, joka elelee omaa elämäänsä, reagoiden liikkeisiini. Soitettiin heti ultran jälkeen tuleville isovanhemmille ja oma äitini oli kuulemma ainakin jo katsellut kelloa ja odottanut puhelua. Pääsiäisenä kerrotaan muille sukulaisilleni (kun ollaan isommalla joukolla koolla) ja nyt oikein odotan, että koska tulee töissä puheeksi. Vielä tätä ei huomaa!
 
  • Tykkää
Reactions: Plamsu75
Inhoja menkkamaisia jomoja ollut tänään alamahassa ja ÄLLÖVAROITUS...ja valkovuotoa hulahdellut kunnolla,yökss..Onko teillä vielä tällaisia jomotuksia vai oonko ainut?
Tuntuu,että sillon tuota valkkaria hulahtelee enemmän kun jomottelee.

En oo ite tuntenu isompia liikkeitä vielä, mutta viime sunnuntaina sellasta kuplintaa ihan alamahalla/pikkarirajassa hetken aikaa,liekkö sitten mitä??:) Luulen osaavani erottaa suolenliikeet, mutta oisko ollut vauvasta johtuvia tuntemuksia, mene ja tiedä!

-Moonan+Napura 14+4-
 
Ensiksikin osanotot menetyksen kokeneille ja voimahalaukset! :hug: sanat eivät tule ulos, en osaa lausua tilanteeseen mitään järkevää, muuta kuin että aina täytyy uskoa ihmeisiin, vaikkei sitä sillä hetkellä voi kuvitellakaan.

Tervetuloa uusille, ja ihania uutisiahan täällä on viikkotolkulla ryhmäläisiltä tullut. Meni oikein tovi lueskellessa. Ja nuo vauvamasukuvat...:heart:

Meillä monen muun tavoin tänään nt-ultra, ja LA voi päivittää 19.9. 12+5 viikolla nyt mennään =) niskaturvotusta ei ollut ja rakenteellisesti kaikki näyttäisi olevan kunnossa, jotain mittoja kuului 7sentistä 15eentoista en tiedä, mitä lie mittailivat, meni jotenkin hiukan ohitse sydämenjytkettä kuunnellessa nuo.

Siellä se pikkukaveri jumppaili ja ojenteli jalkojaan, ja nenällä tökki istukkaa. Aamulla oli ensin neuvolalääkäri, jossa kanssa jo katseltiin ultrakuvaa, mutta pieni otti silloin vähän huilia, eikä liikkunut laisinkaan, vain sydämen liike näkyi. Paino oli tullut vähän alaspäin, mutta hyvä niin, kun tuota masua kertyy ja se ei kyllä vielä ole ihan pelkkää vauvamahaa. En siis hetkeen vielä mitään masukuvia viitsi laitella, ihastelen teidän muiden kuvia.

Olo on aivan normaali, ei mitään raskauden oireita, vain tissit turpoaa, ja aristaa. Paha olo, ja ällötys on toivottavasti mennyttä elämää. Seuraavaksi sitten kait odotellaankin sitä rakenneultraa toukokuun alussa, ja kait tässä pitää uskaltautua kertomaan esimiehellekin kohta tästä tilanteesta.

Ihanaa viikonjatkoa kaikille!

Yritän jaksaa kirjoitella aktiivisemmin nyt, kun työrintamalla hiukan rauhoittuu. Päivittäin olen kyllä juttuja lueskellut, mutta jotenkin kirjoittamisen aloitus on tuntunut liian työläältä. Ja lisätään tähän vielä, että muutaman muun tavoin vainoharhaiseksi itsekin luokittelen itseni, ja epävarmuustilanteissa yritän vain uskaltaa ajatella positiivisesti, kun koskaan ei olla näin pitkälle näissä merkeissä aiemmin päästy, ja tyypillä vaikuttaa kaikki olevan hyvin :heart:

Plamsu75 ja pieni 12+5
 
Viimeksi muokattu:
Ja täälläkin nt-ultra tänään, kaikki hyvin, turvotusta 1,3mm ja pikkunen siellä riehui ja näytti hienoja temppuja. :) Nyt kun koitti rv 12, minulla alkoi pahoinvoinnit, tuntuu hiukan hassulta kun nyt kaikilla muilla helpottaa ja meillä vasta meno alkaa. :D Hyvää odottelua odottajat! :)
Oubou ja Muksutin 12+3
 
Osanotot menetyksen kokeneille!

Oubou mullakin alkoi pahoinvointi vasta rv 10, ennen sitä ei mistään pahoinvoinnista ollu tietoakaan. Siksi pelottikin koko ajan ennen ensimmäistä lääkärineuvolaa ja ultraa, kun alku on ollut ihan erilainen kuin kahdella ekalla kerralla. Molemmissa oli heti jotain merkkejä raskaudesta kun menkat oli myöhässä mutta nyt ei mitään, ei yhtään mitään.
Ei se pahoinvointi nyt myöhemminkään ihan älyttömän kamalaa ole ollu mutta ihan tarpeeksi kuitenkin, palelua, yökkimistä, etomista. ällötystä... Sen verran että paino on pudonnut vajaa nelisen kiloa kolmessa viikossa.

Me ei olla kerrottu tästä raskaudesta vielä kenellekään, paitsi yhdelle kaverille olen tilittänyt aiheesta ihan alusta asti. Meinattiin ettei kerrotakaan ennenkuin joku huomaa ;)

Nytpä en muistakaan enempää kommentoitavia aiheita...

Santta ja ylläri 12+5
 
ihana että on hyviä ultra kuulumisia! :heart: toivoma että pikkuset pyssyy mukana lophuun saakka.

aika menae äkkiä tänään 16+0 :wave: liikkeitä tuntuu säännollisesti, varsiki syömisen jälkeen, nytki sain pari osumaa :heart: nyt on energine njakso, suht tasasta, itkujaki tullee ja herkistymisiä mutta muuten hyvä olo. tosin syyä pittää 3h välein, muuten on ihan kauhea väsymys ja heikotus.

huomenna nauvola lääkärille, varmaanki lähete äiti polille ylimääräseen tarkistukseen kohdunkaulan osalta :/ sähkösilmukka hoito tehty jokunen vuosi sitte ja supistus herkkä kohtu. katotaan saikun tarve vai saisinko kevyempiä työtehtäviä... nyt ommellu ja olo suht hyvä jos ei nosta mitään alka heti paine alamahalla.
 
Ultrakuulumisia monella ja hienoa että hyviä sellaisia. :heart:

Uusille moikat! :wave:

moonan Jos tosi paljon alkaa olla jomotuksia ja valkovuotoa, niin voisihan kyseessä olla tulehduskin? Voi olla toki ihan normaaliakin, mistä näitä tietää. :) Mulla ei enää ole menkkatuntemuksia (oli vähän aiemmin aina silloin tällöin), valkovuotoa tulee jonkin verran. Ja voisi hyvinkin olla liikkeitä nuo tuntemukset! :)

LoruLiisa Jospa alkaisi helpottaa pahoinvointi, kuulostaa rankalta. :hug:

tintta iita Sulla taitaa olla suurimmat viikot täällä. :D Perässä tullaan!

Täällä on oma olo ollut tosi hyvä, mitä nyt pieni flunssa vaivaa. Lapseen ja mieheen iski viikonloppuna vatsatauti, toivon todella itse säästyväni siltä! Kai se tuo kohtu hiljalleen kasvaa, ei kuitenkaan esim. lattialla maatessa pullota mitenkään, vielä vähemmän seistessä.

Empuuu rv 13+0
 
Viimeksi muokattu:
Tervetuloa kaikki uudet! :wave:

Monella on ollut taas ultra, kiva kuulla hyviä uutisia :)

LoruLiisa, voimia pahoinvoinnin kanssa! Toivottavasti alkaa pian helpottaa! :hug:

tintta iita: tsemppiä huomiseen lekurikäyntiin! Haluaisitko itse jäädä saikulle vai tehdä töissä kevyempiä hommia?

Valkovuodosta: mulla tuli rv 10 saakka holahtelemalla valkkaria, mutta onneksi enää ihan samalla tahdilla. Säikäytti joka kerta kunnolla, kun pelkäsin sen olevan verta...

Kertomisesta: me ollaan nt-ultran jälkeen kerrottu raskaudesta avoimesti. Ei sitä nyt oikein voi enää piilotellakaan, kun tämä maha on jo sen verran muhkea ;)

Tässäpä tänään (rv 12+6) otettu kuva mahasta sekä vertailun vuoksi esikoisesta otettu mahakuva rv 12+5 :D :

 

Yhteistyössä