Syyskuun söpöläiset <3 - Elokuussa

Mulle on iskenyt sellainen pesänrakennusvietti, että en ole ehtinyt olla netissä juuri ollenkaan :D Täällä on taas sillä aikaa tapahtunut. Simpulle onnittelu ihanuuden syntymästä :flower: Synnytyskertomuksia on mukava lukea, kiitos siitä! Velmuttarelle ja Mimzylle pidän peukkuja, että vauvat pysyvät sisällä käynnistykseen/sektioon saakka ja että kaikki menee kohdallanne hyvin. Ymmärrän hyvin että odottaminen pistää stressaamaan ja jännittämään. Kaikkihan tässä odotetaan mutta kun on tarkka päivä tiedossa, niin on se varmaan vähän erilaista. Joko SuSetella olo helpotti? Suklaa on yleensä aika tehokas lohduttaja, toivotaan että toimi tälläkin kerralla :)

Minä olen keskittynyt viime päivät touhuamaan kotona oikein urakalla, viimeiset jutut remontin jäljiltä laitetaan nyt kuntoon. Eli olen maalannut ja näpertänyt kaikkea pientä, tilannut huonekaluja jne. Jos vielä ensi viikon jaksaa näin touhuta niin vauvan huonekin olisi valmis! Vaikka eihän se omaa huonetta heti tarvitse, mutta saisin laatikoissa olevat tavarat sieltä pois. Verhot jää vielä uupumaan, ja pari muuta juttua, mutta ne onkin sellaisia että haluan makustella niitä asioita ajan kanssa. Mutta jos kaikki sellaiset jutut, jotka koko kesän ovat stressanneet, saan pois, olen hyvin hyvin iloinen :)

Vointi on ollut siis kohtuullinen kun olen jaksanut touhuta. Tosin, alapäätä jomottaa ja särkee, koiran kanssa lenkilläkin vartin jälkeen alkaa tuntumaan painetta ja pientä kipua, lenkit ovat siis jääneet aika lyhyeksi. Niin ja pissahätähän on jatkuva, vaikka sitä ei sitten vessassa käydessä tulekaan montaa tippaa :| Maanantaina on lääkäri ja torstaina verikokeet vasta-aineiden seulomiseksi. Turvotus on ryöstäytynyt käsistä! Vielä alkuviikosta tilanne oli hyvä, neuvolassakin paino oli laskenut kilon edelliskäynnistä eli turvotus oli selvästi laskenut. Toissapäivänä tunsin kun turvotus alkoi nousta, ja tilanne on nyt se että en saa käsiä kunnolla nyrkkiin ja niitä särkee, lenkkarit ei mene jalkaa ja jalkojakin särkee ja nyt ensimmäistä kertaa turvotuksen näkee myös naamasta. Juominen on toki vähentynyt kun helteet ovat poistuneet joten pitänee yrittää lisätä sitä ja vain toivoa, että tämä menisi ohi.. Mutta nyt olen sentään nukkunut monena yönä kohtuullisen hyvin, vaikka vessaan pitääkin nousta monta kertaa yössä niin uni tulee aina uudestaan. Eli jotain positiivistakin.

Tsemppiä kaikille odotteluun ja vaivojen kanssa kärvistelyyn, kohta on syyskuu... :)
 
Olipas urakka kahlata tämä ketju läpi. :D Vois toki käydä useemminkin lueskelemassa. Uskomatonta, että täällä on jo jotkut saaneet vauvansa kainaloon, onnea teille! Itse en osaa vielä kuvitellakaan, että vielä lähtis synnytys käyntiin. Reilu 4 viikkoa laskettuun aikaan, joten ei sitä silti kovin kaukana olla määränpäästä. Toivottavasti ei kuitenkaan sinne lokakuulle asti tarvi odotella, nytkin jo meinaa aika käydä pitkäks vaikka vasta pari viikkoa tässä on lomailtu.

Tosiaan paljoa en pysty hötkyilee ja touhuu, kun alkaa alaselkään särkee tosi helposti. Jalatkin turpoaa ihan kivasti, jos vähän liian kauan oon seisovassa asennossa. Yks päivä siivosin ja tiskasin, niin tiskatessa huomasin, kuinka jalat oli yhtäkkiä ihan valtavat ja niitä kivasti kihelmöi. Siinä onkin hyviä tekosyitä sille, että siivoilen aina silleen vähän kerrallaan pitkin viikkoa... :) On tää odotusaika kyllä ihan luvattoman pitkä, tässähän on oltu jo ikuisuus raskaana (ja puolikuntoisena).

35+3
 
Hispula:täälläkin pesänrakennusviettiä. Jostain tullut ylimääräistä jalsamista ja mies vihdoin kesälomalla, niin laitettiin to-la oikein urakalla kotia kuntoon. Siis vaikkei mitään remonttia täällä ollutkaan, muuten vaan pitkästä aikaa vaatehuonetta, sängynalusia, epämääräisiä tavarakasoja järjesteltiin. Nyt on helpottuneempi olo, vaikka vielä onkin tekemistä jäljellä ja krempat vatsan alueella päivittäisiä. Ja myös täällä turvotusta. Eilen peilistä huomasin poskien pehmenneen ja sormet nyt koko ajan puuduksissa molemmista käsistä! (Etu-nimetön sormi, ns. rannekanavaoireyhtymä ilmeisesti).

Viime yönä heräsin jo kolme kertaa vessaan. Keskimmäisellä kerralla 03 aikoihin yllättäen toimi vatsa ja oli ihan löysällä. Sitten supisteli jonkin aikaa. Mä olin jo ihan että nytkö alkaa tapahtua, mutta ei. Olo helpotti ja menin takas nukkumaan. Täälläkin alapäätä jomottelee siihen malliin että kai tässä periaatteessa voisi alkaa tapahtua jo ennen la:takin... Lisäksi pää alkanut "pehmetä", jotenkin hupsu olo, eikä jaksa paljon miettiä asioita tai muistella tekemättömiä hommia.

Joku puhui nälästä, täälläkin mieletön nälkä ollut muutaman päivän!

Ilokarpalo ja Pipana 38+4
 
Ai niin piti vielä lisätä, että heikotusta ollut myös, varsinkin aamupäivisin. Onko muita heikottanut? Siis tuntuu, että voimat vaan katoaa ja pakko istua sohvalle. Vaikka on juuri syönyt aamiaisen eli ei pitäisi siitä olla kiinni. Epäilen matalan verenpaineen ja raudan yhdistelmää.

Ja tää sormien puutuminen mulla alkoi etusormista 3vkoa sit ja nyt kaikissa sormissa paitsi pikkurilleissä ympäri vuorokauden. Odotan synnytystä, että helpottaisi!
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Keltakukka
Ilokarpalo, mulla samaa vaivaa oikeassa kädessä. Alkoi helteiden aikaan ja on jatkunut enemmän ja vähemmän voimakkaana siitä asti. Pahin on keskisormi ja pikkulilli ei oikeastaan puudu ollenkaan. Öisin saattaa olla käsi tosi kipeä, ja oonkin pitänyt rannetukea jo monta viikkoa öisin. Ärsyttävä vaiva. Imuroin tänään niin oli taas hetken koko käsi ranteesta alaspäin puutunut.

Btw, nyt on illasta vähän supistellut, mutta ei tarpeeksi kipeesti, että vielä elättelisin toiveita lähdöstä.
 
Tämä äiti sitten meni sairastumaan oikein mojovasti :x Tai no, yskittää kuin vanhaa tervakeuhkoa ja ääni hävisi käytännössä kokonaan. Eikä ole ilmeisesti aikeissa palata takaisin, sellaista pihinää tuolta kurkusta vain irtoaa. En ole kolmeen yöhön nukkunut enempää kuin kolmisen tuntia per yö kun makuuasento on yskälle pahin. Päikkäreitä en kuitenkaan uskalla ottaa, kun tuppaavat sekoittamaan yöunet tuostakin huolimatta. Ja tämä äänettömyys on oikeasti todella rasittavaa!!! :mad: Esikoisen neuvominen ja ojentaminen on käytännössä täysin mahdotonta ja jotenkin tuntuu, että pikku-ukkokin sen tietää. Onneksi on ollut viikonloppu ja mies auttelemassa mutta huomenna alkaa taas arki, kääk…

Jotain hyödyllistä olen sentään saanut tehtyä, sairaalakassin kasaamista ainakin. Olihan pohtimista ottaako koon 50 vai 56 vaatteita kun isoa kaveria lupailevat, joten päädyin ottamaan kummatkin. Eipä ne paljoa tilaa vie. Vielä vähän kuivattuja luumuja kaupasta itselleni niin alkaa olla kaikki kasassa. Niin ja lakua! :)

Täällä ei kummempia kremppoja, alituista selkäsärkyä ja närästystä lukuun ottamatta. Niihin on kai niin tottunut ettei niitä enää varsinaisesti rekisteröi. Lienee kummallinen olo sitten kun ne yhtäkkiä häviävät. Ehkä ainut vanha/uusi ”ihanuus” lienee ponnistusinkontinenssi, joka tämän yskän ja aivastelun myötä on päässyt jälleen mukaan kuvioihin. Ilman pikkuhousunsuojaa ei oikein voi olla jos meinaa kurkkuaan selvitellä. Onneksi tämän tietää häviävän jossain vaiheessa synnytyksen jälkeen, mutta ei tätä silti ikävä ollut. : /

-Napsi 35+2-
 
Nopsasti tulin päivittämään. Meille syntyi tyttö aikaisin perjantaiaamuna 22.8. klo 3.13 raskausviikolla 38+2. Prinsessan mitat olivat 3370g ja 49cm, pipo 33,5cm. Aivan ihana tummatukkainen neiti. Pääsimme jo eilen kotiin vauvan ollessa puolentoista vuorokauden ikäinen. Tällä hetkellä päänvaivaa tuottaa imetys. Mulla ei nouse maito ja ne muutamat ensimaitotipatkin heruivat vasta eilen rintapumpulle. Senkin jälkeen on tullut ainoastaan muutama tippa. Täällä on äiti itkeskellyt hormonihuuruisena pitkin päivää. Lisämaitoa on pakko antaa, koska vauvan paino oli laskenut yli 300 g eli lähes 10%. Onko kellään kokemusta hitaasta maidonnoususta?

Päivittelen synnytyskertomusta hieman myöhemmin.
 
Onnea Mei:lle! :) Ja maitoon en osaa ikävä kyllä sanoa mitään, itselläni taisi nousta kunnolla vasta viidentenä päivänä mutta ilmeisesti ne vähät tipat riittivät siihen saakka, lisämaitoa ei siis tuosta huolimatta annettu.
 
Mei*lle onnea, onnea, onnea!! Tuosta maidonnoususta, niin mulla ei esikoisesta sektion jälkeen muutamaan päivään tullut maitoa, vaan muistaakseni vasta neljäntenä päivänä alkoi tulla edes tippoja. Me oltiin sillon sairaalassa vielä, niin poika sai luovutettua maitoa sitten sen ajan ja sitten kotonakin jatkettiin (koko imetyksen ajan eli 6kk) tissin lisäksi korvikkeen antoa. Ja terve poika on ollut!

Pissalla ravaaminen on täälläkin jo ihan naurettavaa. Ihan koko ajan saa juosta vessassa, jos sattuu ylös nousemaan. Kävellen kun on liikkeellä jossain, niin voikin suunnitella etenemisensä aina vessasta vessaan. Oli muuten varmaan sektion ainut positiivinen puoli aikoinaan se, että kun oli kestokatetri pari päivää, niin pissahätä hävis sen siliän tien :D No, sillon ei kyllä se katetri naurattanut.

Nukkuminen vaihtelee täällä tällä hetkellä melkeen joka toinen yö, mutta enimmäkseen olen nukkunut naurettavan hyvin. Siis useita tunteja putkeen. Vessassa käyn yleensä 2-3 kertaa, mutta nukahdan heti uudestaan. Ihan luksusta, kun vertaa esikoisen odotukseen, jolloin en näillä viikoilla nukkunut enää juuri lainkaan. Päikkäreitäkin uskallan ottaa, jos poika nukkuu pidemmät päikkärit, että itsekin ehdin.

Mulla kanssa oli tänään sellasia tuntemuksia, että nytkö se sieltä puskee itekseen ittensä ulos, kun siihen malliin paino tonne alakertaan. Ihan mieletön poraaminen ihan siis suoraan tuonne oikeaan kanavaan. Mutta sitte se harmiksi loppus. Suunta on kuitenkin oikea!

Tykkään ilokarpalon sormien puuttumisesta! ;) Ei vaiskaan, varmaan tosi inha vaiva.

Keltakukka 39+0
 
Onnea kovasti pienenstä tyttösestä Mei! :flower: En osaa sanoa maidonnousuun sen kummemmin mitään, kun itsellä nousi jo sairaalassa, mutta toivotaan että nousee pian kunnolla.

Täällä oli jännä yö viime yö. Näin taas synnytysunta että olin käynnistyksessä mutta supisteluja vain ei näkynyt ei kuulunut. Kätilö nosti mun jalkaa kun olin kyljelläni ja katto mun värkkiä ja totesi että saan liikaa kolesterolia :LOL:. Yöllä kuitenkin tuli yhteensä 7 supistusta, joista kaksi oli kipeitä. Ei mitään kipeähköjä kuten ennemmin ne muutamat hassut vaan ihan sai puhista ja aaltoilivat kunnolla selän puolelle. Toiseen ihan heräsin kun nukuin siinä. Muutenkin tosin kiekkasin lonkkasärkyjen kanssa, jäi uni vähän vajaaksi viime yöltä. Toissa yön ja sitä edellisenkin nukuin tosi hyvin ilman mitään särkyjä. Vähän ehkä eilinen päivä ennakoi jotain tällaista koska alavatsaa välillä poltteli kuin olisi ollut kakkahätä mutta mitään ei kuitenkaan tullut ja muutenkin kävely oli tukalaa heti aamusta. Sinänsä jännittävää, että esikoisesta ei mitään tällaista ollut, ei tullut kuin yksi hieman menkkamainen supistus ja loput olivat vain kivuttomia harjoitussupistuksia. Tälle päivälle on tullut nyt jotain 15 supistusta kaikenkaikkiaan. Eipä se vielä mitään kerro, voi olla että jatkuvat viikkoja ja silti mennään käynnistykseen. Muta sairaalakassi täytyy saada pakattua nyt loppuun alkavan viikon aikana... kaiken varalta :p.

Niin tosiaan, Velmutarhan ei mennytkään sektioon vaan ihan normikäynnistykseen. Pää tässä alkaa pehmetä pikkuhiljaa.

Synnyttikös Kaisa-Tuulikki myös Seinäjoella?

Nyt suihkun kautta nukkumaan, uskon että tämä yö on rauhallinen eikä supistele.

RauRau ja pikku-ukko 37+4
 
Onnea Mei!
Nyt alkaa vauvoja tupsahtelemaan. Alkaa itsekin tajuamaan, että jee pian tää raskausaika on ohi :)

Tsemppiä täältä teille, joilla vauvan täytyisi pysyä masussa sovittuun päivään saakka. Ainakin Velmuttarella oli näin.

Vähäuninen yö takana. Kipuja ja kurjaa oloa mahtui yöhön. Eilinen oli itkuinen päivä ja kaikki tuntui toivottomalta. Miehelle purin taas kaiken pelon tulevaisuudesta. Jospa tänään olisi parempi fiilis. Pariin viikkoon kun ei ole enää eilisen kaltaista oloa ollut. Varmasti päivän fiilis vaikutti myös yöhön.

SuSette ja rv 34+6 (huomenna taas poks)
 
Onnea Mei!!:flower:

Kaisa-Tuulikki: jännää, tsemppiä!!

RauRau: no toinen lahopää täällä hei... tuntuu, että elän semmosessa epätodellisessa kuplassa!

Kiitos tsempityksistä vauvan masussa pysymisen suhteen! =)

Eilisiltana ja viime yönä jouduin vakavasti harkitsemaan (ja panikoimaan) synnärille soittoa. Alkuillasta supisteli 1.5 tuntia 5 min välein. Yöllä pääsin nukkumaan vasta vaille yksi -koska koin ihmeellisen tarmonpuuskan-... ei mennyt kauaa kun alkoi masuun sattua. Päädyin ripuloimaan vessaan ja ajattelin, että nyt varmana helpotti. No eiku alkoi sitten supistaa 3-5 min. välein. En pystynyt olemaan sängyssäkään -kiikuttelin ja kävelin ja olo oli jotenkin järkevämpi edes. Vaatteetkin kiskoin päälle ja viskoin vikat tavarat sairaalakassiin. No, päätin vaille 3 yrittää sängyssä oloa. Alkoikin sitten helpottaa ja vika supistus 3.08 (edelliseen eroa vartti, joten arvelin, että nyt tää meni ohi). Heräsin sitten kuitenkin vaille 7 -ja taas maha sekaisin. Lisäksi "siellä" jotenkin kuumottaa ja kihelmöi (ja voin taata, että tuossa tunteessa ei ole mitään seksuaalista!)...

Maha on siis yhä jotenkin oudon tuntuinen... Vauva painaa kamalasti alas plus myös pepun puolelle. Harkitsen, että jos tää olotila jatkuu, että soittaisin ja menisin sinne synnärille tän päivän/ illan aikana... viime yö oli nimittäin todella kamala. Jos laittaisivat mut sitten vaikka osastolle yöksi, jos ei synnytys käynnistymässä... En vaan tiedä, "kehtaanko" tehdä niin, jos en ole ihan kamalissa kivuissa...!! Lääkäri kyllä painotti, että otat hyvin herkästi yhteyttä synnärille ja teet vaikka ns. turhia käyntejä, mutta yhtään et jää kotiin miettimään... Huoh. Käynpäs vielä hetken pötkötteleen, tuleekohan siitä mitään. Esikoinen lähti just kouluun ja nuoremmat nukkuu (keskimmäiselle nousi illalla vähän kuumetta, joten kotona)..

Velmutar 38+6
 
Viimeksi muokattu:
Velmutar, sinuna en pohtisi liiemmin vaan lampsisin reippaasti synnärille! Jos kerran lääkärikin on kehottanut ottamaan herkästi yhteyttä niin ei tarvitse edes kehtaamisia miettiä. Saisit hyvällä tuurilla nukuttua yhden yön hyvin ennen lopullista koitosta, kaksi unetonta yötä pohjalla ei kuulosta kovin hyvältä lähtökohdalta. Eli anti mennä vaan :)

Hemmetti kun yskittää. Vauvakin tuntuu levottomalta kun maailma kokoajan hytkyy.

-Napsi 35+3-
 
Fyi
Hei kaikki ja sylin täydeltä onnea nyyttinsä jo saaneille! :heart::flower:

Täällä tulee harjoitus/ennakoivia suppareita harvakseltaan - viime viikolla olo muuttui tukalaksi kuin taikaiskusta ja aloin jo odottamaan, että josko olisi lähtö lähellä. Nyt tuo tunne on taas laimentunut, joten tuskin vielä vauva on valmis saapumaan. Melkoinen riehuminen juniorilla käynnissä vähän väliä eikä siis rauhoittumisesta tietoakaan. :confused:

Mistä muuten tietää, että onko kyseessä limatulppaa vai valkovuotoa? Vuoto on selkeästi runsastunut, mutta mitään veriviiruja tai muuta ei ole havaittavissa.

Fyi 38+2
 
Onnea Mei :flower: Toivottavasti maito nousee ja imetys alkaa sujua. Yritä olla turhaan stressaamatta. Tiedän, että toisen on helppo sanoa, mutta et voi tilanteelle itse mitään. Ja olet paras äiti pikkuisellesi vaikka maitoa ei tulisikaan :)

Kaisa-Tuulikin puolesta jännään minäkin :)

Napsille pikaista paranemista, tuo äänen lähteminen ja yskä on niin viheliäisiä vaivoja. Minulla lähtee flunssan myötä aina ääni, puhelakossa oleminen ei ole mitään herkkua...

Velmutar, minäkin kyllä lähtisin sinuna synnärille! Itse tiedät toki parhaiten, mutta ennemmin turha käynti kuin se vaihtoehto, että tuleekin hätä/kiire.

RauRaun unelle piti nauraa ääneen :LOL: Tuollaiset unet pistää miettimään että mitä kaikkea sitä alintajunnassa oikein pyörittelee...

Ilokarpalo, jatkuva nälkä ja myös tuollaiset heikotuskohtaukset ovat tuttuja. Voisin syödä koko ajan jotain, mutta yritän pitää jonkun holtin ja jos tuntuu että pitää napostella niin sitten napostelen hedelmiä/kasviksia tms. terveellistä. Heikotuskohtaukset johtuu mulla varmaan siitä, että touhuan nyt niin kovasti ja sitten vain tulee yksinkertaisesti stoppi. Olenkin nyt yrittänyt ottaa aina pieniä lepohetkiä ja nukkua päikkärit, kun se kerran on mahdollista.

Mitenkäs Sydäntähti voi? Ja SuSetelle ei voi toivottaa muuta kuin jaksamista ikävän olon kanssa, kohta on raskaus ohi ja sitten olokin toivottavasti helpottaa.

Kävin lääkärissä ja kaikki oli ok. Vauva oli vilkkaammalla tuulella kuin viimeksi, jos viime viikolla sykkeet kävi monta kertaa lähellä 100 mutta nyt keskiarvo oli n. 140. Sf-mitta 31,5 cm. Lääkäri kommentoi että minulla maha tulee niin eteen ja on sellainen pallo, ettei mitta voikaan olla kovin suuri. Vauva tuntui hänen käteensä normaalia pienemmältä, ja niinhän se onkin viime viikon ultran mukaan. Vauveli on raivotarjonnassa, jee! Jospa se nyt pysyiskin siinä :) Paikat oli kiinni mutta kohdunkaula oli lyhentynyt, pituus nyt n. 1,5 cm. Lantio tuntui lääkärin käteen "hyvältä", eli alatiesynnytys pitäisi onnistua. Tuli vaan sellainen olo taas kun lääkäri ronkki paikkoja että ei se vauva mahdu tuolta mitenkään!!!! Apua, en ajattele koko asiaa.. Puntari osoitti sen minkä jo tiesin, turvotus on kova. Painoa oli tullut viikossa lisää 1,6 kiloa, ei se oikein muulla selity kuin tuolla turvotuksella. Ainakaan toistaiseksi mitkään keinot turvotuksen laskemiseksi eivät ole auttaneet, ja lääkäri totesikin että ei se turvotus välttämättä enää tässä vaiheessa mihinkään lähde. No, pieni vaiva se on moneen muuhun verrattuna joten yritän olla valittamatta liikaa :)

Hispula ja LL 36+0
 
Hispula: kiva kuulla, että sulla kaikki lääkärikäynnin perusteella ok ja pikkuinen jo hyvissä asemissa! Helpottavia tuollaiset uutiset. :)

Alkaa olla olo, että varmaan kaikki tänne ketjuun kirjoittelijat tarvitaan vähän tai vähän enemmän lisähermoja ja -voimia tälle prosessin loppusuoralle. Itse kullekin toivon kremppoihinsa kohtuutta ja mielelle reilusti joustavuutta ja sietokykyä!

Eipä tässä nyt muuta. Ai niin paitsi mun hyvä ystävä sai tänä aamuna tytön. <3 Vuokrasin sellaisen tens-laitteen sumplimalla niin, että saan laitteen käyttöön kyseiseltä ystävältä suoraan. Niitä kun ei muuten ollut oikein enää vapaana, kun aloin vuokrata. Vuokra-aika alkaa 2vkoa ennen laskettua aikaa ja päättyy 2vkoa jälkeen. Meillä tuon ystävän kanssa meni n. 1vko päällekkäin vuokra-aika, mutta onneksi nyt synnytti ja mä en vielä, niin pääsen myös kokeilemaan, onko siitä hyötyä :) (Tens siis lieviin sähköimpulsseihin perustuvaa lääkkeetöntä kivunlievitystä, saa vuokrata aktiivinen synnytys ry:n kautta)

Ilokarpalo ja Pipana 38+5
 
Onnea pikkuisensa jo saaneille! :heart:
Ja kovasti tsemppiä tämän viikon synnyttäville, uutisia ootellessa omaani vielä haudon..

Kaisa ja Ilokarpalo, mulla oli viime raskaudessa tosi pahasti rannekanavat tukossa kipu oli jotain ihan kamalaa, ku meni pahasti hermosäryn puolelle. Pahin kipu hellitti synnytyksen jälkeen mutta puutumiset on jääny päälle eli peukalo, etu- ja keskisormi sekä nimettömästä puolet puutuu vain 1,5 sormea ovat "tunteellisia". Nyt on selvästi taas loppua kohden puutumiset pahentuneet mutta hermokivulta olen (kopkop) toistaiseksi säästyny, en halua kokea niitä enää, niihin ei oikeesti auttanu mikään! Joten toivon siis ettei teillä ne pääsis noin pahaksi!

Mikähän Sydäntähden vointi on? Toiv myrkytys ei tuu päälle ja oireet helpottaa...

Napsi, täälläki flunssaa, pikaista paranemista!

Tuli muuten mieleen että jos tykkää täytellä semmosia vauvakirjoja niin sehän passaa hyvin ajanvietteeksi sairaalakassiin, voi vielä täytellä syntymästä asioita sinne ku ovat vielä tuoreessa mielessä..

Mei, hurjasti onnea tyttärestä! mulla maito nousee aina tosi hitaasti, siihen ei tunnu olevan oikein mitään kikkaa...juo paljon, imetä paljon ja muutenki koita pitää vauvaa paljon lähellä esim liinassa, lepoki voi auttaa ja jotku puhuu imetysteestä ja kaalinlehdistä...mutta jos vauva on selkeästi nälkäinen niin ihan hyvällä omallatunnolla voit antaa korviketta, ne purkit meilläki jo kaapista löytyy... Tsemppiä vaan kovasti!

Jostain syystä tökittää kirjottaminen, menee hermot...

C ja pieni 35+4
 
Pikana ON:synnärillä tarkkailuhuoneessa.Ballonki laitettu 3 h sit, supistuksia alkoi liki heti tulla väh.4 min.välein. mut saako ne mitään aikaiseksi, ei tietoa.Tilanne tänne tullessa oli siis kuitenkin epäkypsä. Eipä tässä muuta kuin ootellaan...supistukset on kipeitä,kyl saa hengittää!!
 
Päivän hyvä uutinen! Taannoin oli puhetta 3kk:n palkan maksusta tilanteessa, jossa siirrytään suoraan hoitovapaalta uudelle äitiyslomalle. Asiasta odoteltiin päätöstä Suomen työtuomioistuimesta ja nyt sellainen on viimein saatu. Ja päätös on meidän muutamien kannalta todella positiivinen :) Asia koskee siis heitä, joiden TES:ssä on sovittu tuosta 3kk:n palkan maksusta äitiysloman alussa.

Työtuomistuimen päätös

Velmuttarelle jaksamista, tosi hyvä juttu että lähdit synnärille! :)

-Napsi 35+3-
 
Kaisa-Tuulikki ja velmutar taitavat olla puhisemassa, jollei jo ole vauvaa sylissä. Tsemppiä molemmille!

Hispula mulla tuli esikoisen lääkärineuvolassa viikolla 36 tuo sama tunne, kun lääkäri ronkki, että ei hemmetti se tulee sattumaan ku tuoki tuntuu jo noin kamalalta. Mutta sitten ku olin synnärillä ja lääkäri tutki, niin ei se sattunu yhtään. Eli kun ne paikat pikkasen siitä kypsyy, niin se röörikin sieltä vähän avautuu. No, sattuuhan se toki silti ja alakautta en siis päässytkään synnyttämään sillon, mutta jäi vaan mieleen se synnytyslääkärin tutkimus kun hämilläni mietin, että miksi tää ei nyt satukaan vaikka varmasti kovakouraisemmin tutki.

Piipahdin tänään neuvolassa ja siellä kävi ilmi, että pissanäytteessä oli 3 plussaa tulehduksen kohdalla, joten huomenna pitää kiikuttaa toinen näyte labraan ja siitä kaks päivää niin saa tulokset. Jos on tulehdus, niin alotetaan antibiootti. En edes uskalla nyt ajatella, että mihin kaikkeen se voi vaikuttaa. Toivottavasti oliskin vaan joku virhe, ettei olis tulehdusta.

Tulehdusta hämmentävämpää oli muuten se, että paino oli noussut kahdessa viikossa vaan 200grammaa. Kyllä huomaa, että on helteiden jälkeen turvotukset vähentynyt.

Täällä se eilisen möngerrys on loppu ja tänään ei enää ole ollut tunnetta, että kaveri voisikin lähteä jo tulemaan. Mies lähti nyt töihin ja palaa perjantaina, joten tavallaan nyt olisikin sitten hyvä pysyä masussa vielä siihen asti. Kovasti olen nyt sopinut ohjelmaa joka päivällä, josko aika ainakin kuluisi nopeasti. Ja paljon olen nyt yrittänyt myös leikkiä esikoisen kanssa ihan ajatuksella, että saa nyt vielä nauttia kaikesta huomiosta.

Perjantaina on seuraava ultra, jos ei sitä ennen kummempia tapahdu. Sitä odotellessa siis.

Keltakukka 39+1
 
Viimeksi muokattu:
Hienoa että Velmutar pääsi turvallisesti sairaalaan vaikka käynnistyskään ei niinkää herkkua ole. Mutta jaksamista ja voimia koitokseen, ellei jo ole vauva kainalossa =).

Hispula ja Keltakukka, mulla taas lääkärin tarkastus ei ottanut ollenkaan kipeää vaikka olin varautunut että venyttää oikein kunnolla. Mutta synnärillä varmaan ottaa sitten ihan sairaan kipeää kun muutenkin kipeänä. Viimeksi esikoisen aikaan lääkärinä toimiva vuoden pakolaisnainen pyöräytti niin lujaa että sain hirveän hyperventilaatiokohtauksen josta jouduin sitten saliin seurantaan kun käyrillä vauvan sydänäänet laskivat aina supistuksen aikaan. Mutta se johtui mun itkuisuudesta. Toivotin itsekseni sen lääkärin sinne mistä on tullutkin, en halua enää törmätä kyseiseen naikkoseen :D. Siksikin haluan synnytyksen lähtevän käyntiin itsekseen, pää on niin kovilla käynnistyksessä.

Toissayönä tuli vielä yksi kipeä supistus mutta viime yönä ei tullut enää kuin nelisen kivutonta. Lähtisin kävelylle illalla jos ei jatkuvasti tulisi vettä, luulen että siitä voisi tulla taas niitä kipeitä supistuksia. Tänään ajattelin kuitenkin aamusta siivota, vielä kun on virtaa. Iltapäivällä voi sitten esikon kanssa testata vaikka uusia vesivärejä =).

Muutoin olo on hyvä mutta lonkkia särkee yön jäljiltä vieläkin. Maha on mennyt viikossakin jo alaspäin selkeästi, olen siitä monelta kuullutkin. Suunta on oikea siis, laskeutuu pikkuhiljaa mutta tuskin kiinnittyy ollenkaan. Kyllä sen tunteekin, vauvan venyttelyt kylkiin eivät tee enää kipeää kun on ilmeisesti jaloilla enemmän tilaa tai sitten istukka on tuossa juuri sopivasti vaimentamassa.

Keltakukka, toivotaan ettei olisi tulehdusta, antibioottikuuri on niin kurja.
Mulla taas on turvotusta alkanut nyt tulemaan kun helteet ovat loppuneet, oikein jalkoja yölläkin kihelmöi. Ei sitä paljoa ole, mutta on kuitenkin ihan selkeästi. Vihkisormusta on aivan turha yrittääkkää sormeen sovittaa aamulla, jos sen onnistuu sormeen saamaan niin pois onkin aika kova homma ottaa saippuallakin.

Isäntä eilen kasasi pinnasängyn meidän makkariin, nyt vaan asukkia odotellaan. Tai oli siellä illalla kaksi nukkea, esikko vienyt. Tietää että on vauvan sänky ja höpöttelee että vauva äitin masusta tulee. Meidän 2v :heart:. Nyt kun pinnis on kasattu ja kaikki valmiina, niin ei kyllä varmasti mitään tapahdu itsestään :D.

Uskomatonta että pian on syyskuu käsillä ja ensimmäiset lasketut ajatkin ihan pian.

RauRau ja pikku-ukko 37+6
 
  • Tykkää
Reactions: Keltakukka

Yhteistyössä