Syyskuun Söpöläiset 2014 -tammikuussa-

Eilen oli niin "hauskaa" että pakko kertoa... Erään naapurin, jota en ole koskaan nähnyt, palohälytin rupesi ulvomaan ja asunnosta tuli savua. Juoksin puhelimen kanssa katsomaan ja kun takaovi oli auki, ryömin piha-aidan ali ja syöksyin ovesta sisään. Siellä oli rollaattorimummo löyhyttelemässä hellaa ja vaikeroimassa että taas kalliit lihat paloivat kun kirotulla rollaattorilla ei ehdi liikkua nopeasti, ja kertoi kun palohälytintä sammuttelin ja virittelin takaisin kattoon olleensa tosi sporttinen mummo ennen kuin loukkaantui hiihtäessään, ja että hänellä oli jos seitsemän lastenlastenlastakin... Surullisinta oli että kun huikkasin lähtiessäni "nähdään" hän vastasi ettei hänelle niin kannata sanoa kun ei häntä koskaan näe, ei hän juurikaan pääse asunnostaan ulos.

No, palataanpa raskaushorinoihin. Episodin jälkeen haisin niin vahvasti savulle ja kärtsänneelle lihalle että oli heitettävä vaatteet pyykkiin ja mentävä suihkuun. Suihkussa sitten iski toistaiseksi hirmuisin oksennuskohtaus, en selviytynyt suihkuverhon tuolle puolen pöntölle vaan yrjösin yrjöämistäni kylppärin lattialle, ja suihku sen kun lorisi... Puhdasta tuli ulkoisesti ja sisäisesti ;-) Sen suihkun jälkeen pitikin ruveta saman tien lattianpesuun ;-)

Juu näillä oksupuheilla tervetuloa kaikki uudet vaan! :-D
 
Viimeksi muokattu:
Mahtuuko vielä mukaan? Olisi mukava johonkin ryhmään kuulua, että voisi jutella samassa tilanteessa olevien kanssa. Me kun pidämme vielä tämän raskauden salassa muilta, päätimme kertoa vasta ekan ultran jälkeen, jos vaan siihen asti maltamme ;) jotenki turhauttavaa, kun ei pysty tästä asiasta juttelemaan kenenkään kaverin kanssa, he kun myös innolla odottavat, että tänne vauva tulisi ....

mimmu_/20/1.lapsi/LA 17.9./VKS
 
Minulla on tosiaan kaksi lasta 09 ja 11 syntyneet. On vähän ristiriitaiset fiilikset olleet tässä raskaudessa, kun kesällä oli varhainen keskenmeno:/ Nyt olen käynyt verikokeissa ja raskaushormonimittaus antoi korkeat pitoisuudet:) Plussasin aatonaattona, paras joululahja!

Olen kärsinyt hirveästä ällötyksestä ja syöminen on ollut pari viikkoa vaikeaa. Varsinkin lämmin ruoka aiheuttaa oksetuksen tunnetta: / Välillä saa mennä halailemaan pönttöäkin. Viime viikon olin saikulla, kun meinasi aivan voimat loppua kesken..
Onnea Saaralle kaksosista!
 
Mitenkä muilla on ,saako työajalla käydä neuvoloissa ja lääkärin tarkastuksissa? Mua alkoi se jo ahistaa.hulluahan se on jos joutuu raskaana tehdä sit tunteja kamalasti sisään! Ja ei niitä tunteja varmaan voi jättää sinne asti kun palaa äippälomalta. En tiedä vielä miten meillä on kun työehto sopparissa on tosi epäselvästi selitetty se.mun työaika ajoittuu aina 8-16 välille ja neuvola auki kolmeen ja neuvolaan matkaa 50km joten tuntia ennen aikaa joudun aina lähtee ja neuvolat yleensä kestää per käynti melkein tunti kuiteski joten jos kahelta aika niin yheltä joutuu lähtee ajelemaan ja voi tulla miinusta siis jopa kolme tuntia..:( Ihan hullua tosiaan tehdä sit niitä tunteja takas kun muutenki ihan väsynyt.
 
Täällä ilmottautuis yksi mamma mukaan ryhmään :)
juuri muutama päivä sitten plussanneena en tarkkaa laskettua aikaa uskalla sanoa mutta laskurin mukaan olisi LA 18.9 / Pöpö87/ 26 / kolmas / Tays

Elikkäs esittäydyn tässä samalla... perheeseeni kuuluu mieheni 22 vuotias ja meillä on 10kk ikäiset identtiset kaksos pojat , sekä 2 kissaa ja koira. Tämä uusi raskaus pamahti täysin yllätyksenä, ihmettelin hemmetin moista aamupahoinvointia ja tein testin piruuttani kun kaappiin oli poikien jäljiltä yksi jäänyt ja viivat siihen sitten tuli :) Nyt kauhulla sitten odotetaan mitä tulevaisuus tua tullessaan ja kuinka sitä pärjää hetken aikaa kolmen lapsen kanssa kun kaikki on alle 2 vuotiaita ja mies töissä päivät :D Eniten kauhistuttaa ajatus että mitä jos taas tulee tuplat meille että miten sitä jaksaa..lapsille tulisi ikä eroa 1v7kk huhhuh

ps. laitan ekan ultran jälkeen sen tarkan lasketun ajan :)

haluaisin myös tietää onko tähän ryhmään fb sivua ?
 
Viimeksi muokattu:
Voisin ilmoittautua mukaan keskusteluun. Meillä piti olla lapset tehtynä, mutta niin vaan pamahti eilen kaksi viivaa testiin.. Mies on todella järkyttynyt, toivottavasti ajan kanssa sopeutuu ajatukseen jos vauva jaksaa kasvaa loppuun asti. Itse aavistelin raskautta jo heti oviksen jälkeen ja oikeassa olin.

Meille siis neljäs tulossa ja la 25.9.
 
Täällähän on paljon viestejä eilisillan jälkeen. :)

Susanna: ihan oikein ottaa omaa makkariaikaa! Ei tarvi turhaan häpeillä. :) Ilonen uutinen omien halujen osalta. Eilen pahoinvointi vaan katosi jonnekin ja tänään aamullakin oli hyvinvoiva ja yllättäen halukas olo, jee. Hommailtiin ja nyt limakalvot oli jälleen kunnossa :) Ehkä tää on ohimenevää, tai sit alun pahin pahoinvointi ja päänsäryt alkaa olla takana päin(!) Oli miten oli, ihanaa kun olo just nyt normaalimpi. Ja enää 4pv ultraan.

Kiitos paljon linkistä keskenmenoriskiin liittyen! Kiva saada tutkittua tietoa mutu-pelkojen sijaan. Nyt unohtu jo nimimerkki, eikä näy kun ed. sivulla, mutta varmaan tunnistat itsesi.:)

rv n.7+1
 
Femmefatale: mä just tarkistin viikolla, ja nykyisessä työssä ns. pakolliset neuvolakäynnit on palkallista työaikaa, jos käyntejä ei oo mahdollista järjestää työajan ulkopuolelle. Jee! Edellisessä työssä yks työkaveri joutui tekee sisään kaikki tunnit. On kyllä epätasa-arvoista, kun riippuu ihan paikasta. Mullakin töistä kotiin (ja kodin lähellä olevaan neuvolaan) 24 km tai 44 km, riippuen kummassa työpisteessä satun olemaan. Oon tyytyväinen, kun itselle kävi tuuri :)
 
Kiva, kun tulee lisää uusia. :) Tervetuloa.

Meilläki vähän hankalaa makkarin puolella, mulla vähän jotenkin ärtyy paikat yhdynnässä, vaikken ole edes mitenkään kuiva. Toivottavasti nyt ei koko raskaus olisi sellaista, ollaan kuitenkin aika aktiivisia molemmat ja itse kuitenkin tahtoisi touhuta. No mutta, näinpähän viime yönä aika villiä unta minäkin! :D

Mua pelottaa se, että mulle tulis niin paha pahoinvointi, etten voisikaan opiskella. En oikeen tiiä, mistä sitten saisin rahaa... Ei voi oikeen etänäkään noita opintoja suorittaa, kun ei ole mitään kirjojen pänttäämistä vaan käytännön toimintaa. Äitini kerto, että hän on joutunu tosi pitkiä sairaslomia pitämään kun on ollut niin karmeat pahoinvoinnit. No, ehkei se oo periytyvää!

Muutenkin tää väsymys on vaikuttanut niin, että jotenki aivot ei toimi kunnolla ja oon jo missannu ekoja tunteja koulussa. Argh! Enkä saa mitään tehtyä, kun on vaan niin väsyny. Sellainen olo, että tekis mieli vaan olla täällä neljän seinän sisällä tää alku vuos. Onko kellään muulla semmosta olotilaa? Tuskin tästä piristyykään hetkeen, kun unen määräkään ei auta. Ja mä niin ajattelin, että voisin olla tosi tehokas opiskelija tän kevään, mutta epäilyttää, että onnistuuko kuitenkaan!
 
Meillä lukee esim jotenkin näin työehdoissa : työntekijä saa osallistua lääkärin määräämiin ja muun terveydenhuollon määräämiin tutkimuksiin työaikana.tutkimusaikaa ei lueta työajaksi? Täh! Jos matka-AIKA ajoittuu työajalle pakollisista syistä työaikaa ei tästä syystä pidennetä.todella epäselvää minusta.ei mitään konkreettista et miten oikeesti menee.vähän niinku et matka aika ois työaikaa mutta tutkimus ei.tosi epäselvää. Tajuuks joku ?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Hanipöö85;29466731:
Minulla on tosiaan kaksi lasta 09 ja 11 syntyneet. On vähän ristiriitaiset fiilikset olleet tässä raskaudessa, kun kesällä oli varhainen keskenmeno:/ Nyt olen käynyt verikokeissa ja raskaushormonimittaus antoi korkeat pitoisuudet:) Plussasin aatonaattona, paras joululahja!
Hei, mulla on kans eka lapsi -09 ja sama synnytyssairaala. Ja l.a. 28.8., ties vaikka oltais samaan aikaan. ;) Mäkin sain plussan joululahjaksi, aattoaamuna testasin. Ja ristiriitaiset on täälläkin fiilikset, kaksi (tai kolme) kemiallista viime vuoden puolella.
 
Hei taas.

Meillä on muutenkin välillä aika hiljaista makkarossa, niin en osaa Oikeen sanoa onko vaikuttanut raskaus... Viime taskaidesta kyllä muistan, että vaikutti! Tais mennä joskus lopussa jopa kuukausia hiljaiseloa.

Jännittää suuresti varhaisultra, joka tiistaina. On niin aika sillä viikoilla, että mahtaakohan näkyä mitään.... No ainakin kohdun ulkopuolisen voi sit sulkee pois, jos ei muuta näy. :)

pahoittelut km-kohdanneille!!!
 
Tää pahoinvointi on jotain ihan kamalaa :( huoh samalla kun pitäis ruokkia noita lapsia niin kaikki soseet haisee julmetun pahalle nenään ja juoksu jalkaa pitääkin mennä jo vessaan.. tää pahoin vointi on mulle ihan uutta koska mulla tosta kaksos raskaudesta ei ollu mitään pahoin vointeja.. huh heijaa sanon minä.. osaakos joku antaa neuvoa mitä kannattaisi syödä joka estäs edes hiukan tätä oloa ilman että se heti ylös tulee ?
luin joskus aikanaan että lasi 100% appelsiini mehua aamuisin auttaisi hiukan huonovointisuuteen.. onko joku muu todennut mehun auttavan ?
 
TYÖAIKALAKI sanoo, että raskauden aikaiset lääketieteelliset tutkimukset ovat työaikaa, tätä ei voi millään työehtosopimuksilla kiertää, eikä omilla tulkinnoilla. Itse jouduin viime raskaudessa tämän asian tarkistamaan ja näin on. Älkää antako huijata itteenne!!
Toki neuvolakäynnit pitää pyrkiä ottamaan siten, että niistä on mahdollisimman vähän haittaa työtunneille.

Mä kävin eilen neuvolassa ja sain lähetteen ultraan. Ultraan menenkin jo maanantaina ja sitten määritellään laskettu-aika tarkemmin. Nyt iskikin hirveä jännitys! Onko siellä ketään ja onko oikeassa paikassa ja oikein kehittynyt ja ja ja ja... En muista milloin olisi maanantaita näin kovasti odottanut =)

Haluja ei ole, ei yhtään. Makuuhuoneessa on hiljaista kuin huopatossutehtaalla... Näin se on kyl tainnut kaikkien raskauksien kohdalla mennä. Ihan alussa ja lopussa on hiljaista ja keskiraskaudessa toimintaa on enemmän, kuin koskaan =)
 
Mun ruokavalio on pari viikkoa koostunut lähinnä mehujäistä ja pillimehuista. Todella terveellistä! Mutta paha olo alkaa helpottaa, eilen sain syötyä hyvällä ruokahalulla subin ja tänään söin aamupalaksi kaurapuuroa.

Ylihuomenna ultra, ei enää kauaa! Jotenkin ei tunnu yhtään siltä, että mun sisällä kasvaisi joku, vaikka testit ainakin kovasti väittävät muuta. Jännää.. :D Tänään tosiaan 6+5.

Tervetuloa uudet! :)
 
Työnantajan on kuitenkin korvattava raskaana olevalle työntekijälle synnytystä edeltävistä lääketieteellisistä tutkimuksista aiheutuva ansion menetys, jos tutkimuksia ei voida suorittaa työajan ulkopuolella. Hei jee! Ja luulen että tuntien teettäminen takas on tässä kohdassa myös laiton.mutta ajatelkaas että tätä ei kyllä noudateta monessakaan paikkaa,kierretään ja väistetään.näin sitä pientä ihmistä huijataan.mun työehdoissa onneksi tää maininta että kaikki terveydenhuollon työntekijöiden tutkimukset kuuluu raskaudessa tän piiriin kun sitäkin varmaan kierretään et vaikka vaa lekurin tark.kuuluu.
 

Yhteistyössä